Top Message

www.oblik.fi

DIY: TISKAUSPAIKKA ULKONA


Kesä ja ulkona tiskaus. Jotakin, mitä rakastan yli kaiken! Ja ei, en innostu sisällä tiskaamisesta lainkaan, mutta kun tiskauspaikka viedään ulos - on siinä sitä jotakin. Tiskihetken kruunaa radion taustaääni ja lintujen viserrys. Voisiko rentouttavampaa hetkeä olla olemassakaan?

Koitamme mökillä hyödyntää parhaamme mukaan kaiken vanhan, minkä vain voimme. Niin myös tämän vanhan keittiönurkkauksen tiskipöydän, joka on aitoa ehtaa 50-lukua parhaimmillaan. Matala allaskaappi rosteritasolla ja kimpelevyt ovina. Koska sisällä tämä sulotar notkui nurkkauksessa, ei siinä ollut sivulevyjä lainkaan (tai oli - mutta uskokaa tai älkää, toinen sivu oli tehty pahvista). Pahvit lähti menemään ja runkoon tehtiin vanhoista varastosta löytyneistä puurimoista uudet sivut. Taustalle laitettiin mökiltä niinikään löytynyttä vaneria ja koko komeus kruunattiin ulkokäyttöön tarkoitetulla kalustemaalilla (Unica-ulkokalustemaali, sävy M497 Tuhka). Sävyn bongasin itseasiassa @pienimustamokki instagram-tililtä, josta kerroinkin aiemmin saavani paljon ideoita ja inspiraatiota. Rillan mökillä sävyä oli käytetty saunatuvan paneeleissa ja päätin testata siitä inspiroituneena tuota kaunista harmaan sävyä nyt tähän. Lopuksi toiselle sivulle kiinnitettiin vielä vanha ovenkahva, johon saatiin mukavasti kuivauspyyhkeet roikkumaan. Tiskiaine, pesuvadit, harjat ja muut tykötarpeet säilyvät näppärästi kaapin sisällä olevilla hyllyillä kun ne eivät ole käytössä.  


Tiskauspaikka jäi toistaiseksi tähän seinustalle, vaikka jossakin vaiheessa se on tarkoitus siirtää siitä toiseen paikkaan. Ennen sitä pitää kuitenkin vielä maalata koko loppu mökki ja rakentaa + laajentaa etuterassia. Tarkoitus on myös saada kokonaisuuteen jossakin vaiheessa kaivosta vesi ja vetää tiskivesi jonkin sauna-seppo-tyyppisen ratkaisun kanssa alas. Siihen saakka nautiskelen tästä hetkestä tiskivatien kanssa ja mietin, että tulipahan taas luovittua kaikesta jämätavarasta kiva kokonaisuus. Nikkarointimestarina toimi Pekka ja itse keskityin enimmäkseen suunnittelutyön lisäksi maalauspuuhiin. Alla vielä pari kuvaa kalusteesta ennen uutta pintaa :)



Ja hei muuten - eikö näytä aika kivalta tuota mustaa seinustaa vasten? I´m in love <3
Jutta

MÖKIN UUSI VÄRI ON...

Kaupallinen yhteistyö | Tikkurila


Moikka! Olen kirjoitellut mökin julkisivun uudistusjutuista monta kertaa ja nyt alkaa viimeinkin tapahtua. Pohdin viimeksi täällä mökin julkisivun uutta väriä, mutta senkin jälkeen ollaan vielä jahkattu. Testasin tuolloin Color Up värisuunnitteluohjelmaa ja aloin olla melko varma päätöksestä... Jotenkin heti alkujaan tuntui luontevalta valita puuverhoillun rakennuksen pintaan musta sävy, mutta sitten jäimme talven ja kevään aikana miettimään myös muita vaihtoehtoja. Teki ihan hyvää hetken pohtia vielä asiaa eri kanteilta, vaikkakin sitten lopulta siihen alkuperäiseen ajatukseen kallistuimme. Laudoituksen pinta on mökillä pääosin hyvässä kunnossa (pl.saunarakennus, jota nyt ei tässä yhteydessä edes maalata), mutta uutta maalia puu kuitenkin kipeästi kaipasi pintaa suojaamaan. 

Mutta sitten alkoi asian tarkempi suunnittelu.... Mikä olisikaan paras mustan sävy ja millä maalilla punavihreä mökki pitäisi sitten maalata, jotta lopputuloksesta tulisi onnistunut?

On pakko myöntää, että kun sävykoodi piti lyödä lukkoon, meni itseltäni sormi suuhun. Olen aika tarkka värien ja niiden eri sävyjen kanssa, joten koin kaipaavani tähän jeesiä. Vaikka olemme maalanneet paljon, niin emme ikinä julkisivuja ja tästä syystä en luottanut omaan värisilmääni sata lasissa. Luonnonvalo, ilmansuunnat, ympäröivä luonto ja oikeastaan ihan kaikki ympärillä kun vaikuttavat julkisivupintojen värivalintaan ihan todella paljon. Täysin eri tavoin kuin sisällä. Varovaisesti kysyin Tikkurilalta saisinko kääntyä heidän puoleensa sävyn valinnassa ja etsiä hieman vahvistusta omiin ajatuksiin ja ideoihin. Onnekseni asialle näytettiin vihreää valoa ja samassa olinkin jo kirjoittelemassa värisuunnittelijalle sähköpostia. Lähetin muutaman kuvan ja toiveitani Irina Hanhisalolle, joka nappasi asiasta samantien kopin. En muuten tiennyt tätä ennen, että Tikkurilalla on tosiaan olemassa värisuunnittelupalvelu. Mutta nyt tiedän! Irina osasi kysyä juuri oikeita kysymyksiä ja antaa kattavia perusteluita. 

Pohdimme esimerkiksi sitä, mihin sävyyn mustan halutaan taittavan. "Aivan kuin harmaan eri sävyissä, myös mustassa värissä nähdään erilaisia vivahteita, sillä täydellisen puhdasta mustaa pigmenttiä ei oikeastaan ole vaan niistä löytyy ns. alivivahde. Mustassa se on usein hieman sinertävä ja jos sävystä ei haluta sinitaittoista, se sitten taitetaan pois jollakin muulla vivahteella kuten punaisella tai keltaisella. Mitä harmaampi sävy on sen selkeämmin vivahde erottuu." Näin asiaa minulle avattiin ja aloin olla jo vähän enemmän perillä mustan värisävyn muodostumisesta. Tässä vaiheessa alettiin päätymään siihen ajatukseen, että sävyn halutaan taittavan mahdollisimman vähän mihinkään suuntaan, ja jos johonkin niin ennemmin kylmään kuin lämpimään. Näin meille annettiinkin kahden erilaisen mustan sävykoodit, jotka ovat kumpikin ns. mahdollisimman vähän muihin sävyihin taittavia perusmustia. Sävyt olivat 564X ja 0202. Näistä jälkimmäinen aavistuksen syvempi sävy kuin ensin mainittu.

Testailujen jälkeen (testasimme myös hieman vaaleampaa harmaata rinnalle) päädyimme valitsemaan nuo meille suositellut sävyt. Pääväriksi 564X ja ikkunanpuitteisiin + oviin tuo hivenen syvempi 0202. 


Maaliksi valitsimme puolihimmeän Ultra Classic talomaalin, joka itseasiassa täyttää jo 30 vuotta! Tämän kunniaksi maalia myydään muuten tällä hetkellä pakkauksissa, jossa asiakas saa 30% enemmän. Ison pönikän ostaja saa siis yhdeksän litran sijaan 11,7 litraa Ultra Classicia samaan hintaan. Syy juuri tämän maalin valintaan oli suurimmaksi osaksi värisävy. Koska musta (ja tummat sävyt yleensä) haalistuvat vaaleita nopeammin, oli selvää että maalin piti olla sellainen, jonka pigmentti pysyy mahdollisimman pitkään muuttumattomana. Ultra-maalien sideaineen uusin polyakrylaatti-teknologia antaa maalille paremman värin- ja kiillonkeston. Tämä taasen johtuu siitä, että sideaineen kovuus ja joustavuus on sovitettu tarkoin siten, että maali joustaa puun päällä halkeilematta ja hilseilemättä koko sen käyttöiän. Sopiva kovuus puolestaan auttaa pintaa pysymään puhtaana pidempään, koska lika ei paistu kesähelteelläkään kiinni pintaan. Näiden syiden vuoksi päädyimme lopulta valitsemaan Ultran. 

Luulin värin valintaa jotenkin kokonaisuudessaan huomattavasti helpommaksi, mutta se olikin loppujen lopuksi melko monimuotoinen asia. Onneksi tajusimme kysyä apua (kysyimme Tikkurilan Maalilinjan lisäksi vinkkejä maalin ja sävyn valintaan myös luotto-rautakaupaltamme, eli Skanssin K-Raudalta - kiitokset kuuluvat siis myös heille).

Huh, paljon tekstiä, mutta halusin kuitenkin kertoa eri vaiheita ja syitä mahdollisimman tarkkaan, sillä itse en löytänyt googlen avulla juuri apuja tähän pulmaan. Monia mustia rakennuksia kyllä, mutta aniharvassa oli laitettu sävykoodia ylös tai pohdittu sen valintaa sen tarkemmin. Lienenkö sitten liian tarkka - tiedä häntä, mutta itselleni tämä oli todella merkittävä asia, en nimittäin halua ottaa koko hommaa uusiksi ensi vuonna. Ja nyt täytyy kyllä sanoa, että voi hitto miten tyytyväinen olen sävyyn. Mökki on nyt kokonaan pesty ja maalausurakkaa aloiteltu. Voin kertoa, että siitä tulee kyllä upea! Tällä viikolla taas jatketaan urakan parissa! :)

Maalausterveisin,
Jutta

ps. ISO ISO ISO kiitos myös meitä auttaneille talkooväelle, jotka tarjositte apuanne tähän hommaan. Ei tästä tulisi kyllä mitään yksin! 

pps. Ensimmäisestä talkoopäivästä on tulossa myöhemmin myös video, jota kuvailimme viime viikolla ;)

DIY: KÄSIENPESUPAIKKA MÖKILLE


Heips! Ajattelin vinkata teille kivasta löydöstä, jonka tein viime viikolla. Mökin huussin kylkeen oli suunnitteilla käsienpesupaikka, jossa saisi näppärästi pestyä ja kuivattua kädet. Kuin tilauksesta eteen käveli sattumalta viime viikolla Granitissa tämä kätevä päältä täytettävä vesisäiliö hanalla, johon mahtuu käsienpesuvettä meidän perheemme tarpeisiin koko viikonlopuksi. Koska säiliö on täysinäisenä melkoisen painava, katsoi mies tarpeelliseksi kiinnittää vielä alalaitaan tukevan puunpalan, jottei koko komeus roikkuisi pelkkien pienten metallilenkkien varassa. Voipi olla ihan hyvä ajatus, vaikkei sellainen itselle mieleen tullut lainkaan :D.

Säiliön viereen nikkaroitiin pieni laskutaso vanerilevyn palasesta ja pienistä hyllykannattimista. Hyllylevyn alalaitaan ruuvattiin pari koukkua, johon saa käsipyyhkeen mukavasti roikkumaan. Tasolle saa saippuan lisäksi vaikkapa puhdistusliinoja tai muuta pientä tarpeellista. Valkoinen tussi jäi kotiin, mutta sillä voisi kirjailla vielä sinkkisen säiliön kylkeen jonkin nasevan tekstin.

Samalla testattiin huussin seinään hieman tulevaa julkisivumaalia, jota jäi yli koemaalauksesta ja täytyy sanoa, että kyllä musta maali vain on kaunista, vaikka ihan kesken tuo lopullinen sävy loppuikin <3. Tarkoitus on maalata huussin julkisivu hiilenmustalla ja sisäpuoli jollakin herkullisella vaaleansinisellä sävyllä. Ihana kontrasti, vai mitä olet mieltä?

Jutta

DIY: DAYBED



Joku saattaa muistaa, miten rakensimme edelliseen kotiimme sohvan tilalle massiivisen daybedin. Tämä ihana itsetehty kaluste jäi kuitenkin uusille omistajille, ja siitä saakka olen haikaillut sellaisen perään. Paikaa täällä kaupunkikodissa sellaiselle ei kuitenkaan ole, joten kun aloimme suunnittelemaan tämän huoneen uudistusta, oli selvää että sellainen tänne rakennettaisiin. 

Daybedin runkona käytettiin 38x125 lankkua, joka hiottiin kevyesti ja maalattiin. Edellisen laverin runko toteutettiin aavistuksen järeämmästä puusta, mutta tänne halusimme hieman siromman kokonaisuuden. Puut maalattiin kertaalleen puolihimmeällä vesiohenteisella Helmi-kalustemaalilla (sävy keskiyö), joka jätti mukavasti puun kuviot hieman näkyville tarjoten kuitenkin tasaisen mustan lopputuloksen. Jokaisen lankun väliin jätimme muutaman sentin raon, jotta patja pääsisi myös tuulettumaan. Erityisesti mökkiolosuhteissa tämä on erittäin tärkeää! Jalkojen puut valitsimme hieman järeämmästä puutavarasta (50x150). Näistä puista on jälleen kiittämistä Pekan vanhempia, jotka toivat meille perille saakka omasta metsästä kaadettuja ja sahattuja sopivia puita tarkoitukseen. Kiitos <3.

Jotta saimme huoneesta tilankäytön kannalta toimivamman, oli meillä tarve erikoismittaiselle patjalle. Koska olimme erittäin tyytyväisiä vanhan sohvan patjavalintaan (Ekomatin Foam), valitsimme tähän prikulleen saman mallin Futonnetistä*, josta pystyy tilaamaan patjan myös omien mittojen mukaan. Kooksi valikoitui 185x100cm, jolloin sänky voitiin asettaa tilan perälle ikkunan alle. Kokonaisuudessaan patja on siis aavistuksen  standardimittaista lyhyempi, mutta kuitenkin leveämpi, jolloin se riittänee hyvin päiväunipaikalle kooksi. Juniori (ja myös me aikuiset) mahdumme toki siihen nukkumaankin ihan mainiosti.

Näitä tarvitset 100cm leveän daybedin (tai sängyn) rakentamiseen:

- 7 kpl 38x125mm lankkua omien mittojen mukaan
- 2 kpl 50x150mm lankkua jaloiksi
- n. 3-4dl maalia (tai muuta pintakäsittelyainetta, kuten lakka)
- 28 kpl 75mm ruuveja
- patja mittojen mukaan

Näin teet sen (katso myös alla olevat kuvat asian hahmottamiseksi):

  1. Hio lankut tarvittaessa ja pyyhi ne puhtaaksi
  2. Pintakäsittele kaikki rungon puuosat ja anna kuivua
  3. Aloita asettamalla jalaksi tulevat lankut pystypäin lattialle ja kiinnitä reunimmaiset lankut 75mm ruuveilla ylhäältä päin kiinni jalkoihin
  4. Asettele laveriksi tulevat puut tasaisin välein jalkojen päälle (käytä apuna puupalikoita, jotta raot ovat tasaisesti samansuuruisia)
  5. Ruuvaa lankut yksitellen kiinni jalkoihin, kaksi ruuvia kunkin lankun päätyyn
  6. Aseta futon laverin päälle ja viimeistele viltillä ja koristetyynyillä

Jos käytät laveria enemmän päiväkäytössä/leposohvana, suosittelen erillisen pestävän irtopäällisen patjalle. Koska meillä tässä myös nukutaan silloin tällöin (ja ainakin toistaiseksi vähän enemmänkin vielä ennen alakerran valmistumista), niin meillä päällä on perinteisesti lakanat. Foam on 14cm korkea ja tuntuu ihanan jämäkältä löhöillä. Sisällään se pitää puuvillan lisäksi freonitonta vaahtomuovia. Standardikokoisten Foam patjojen hinnat ovat alkaen 109 euroa, joka on mielestäni erittäin kohtuullinen hinta laadukkaasta futonista. 

Daybedin valmistus ei ole vaikeaa, mutta vaatii hieman kärsivällisyyttä. Onnistuimme mielestämme tämän rungon kanssa loistavasti, ja jopa paremmin kuin viime kerralla. Ensinnäkin runkopuun koko oli juuri passeli, ja lisäksi maalaus teki sille kauniin pinnan. Edellisen laverin lakkasimme sävytetyllä lakalla, joka sekin oli oikein kiva, mutta omaa silmääni puolihimmeä maalipinta on jonkin verran kauniimpi. 


Koska innostuimme tästä niin kovasti, on tänä viikonloppuna tarkoitus rakentaa meille vanhemmille samanlainen ratkaisu sängyksi, joskin hieman varioiden, sillä laverin koko olisi tarkoitus olla 120x200cm kokoinen. Toivottavasti onnistumme siinä yhtä hyvin kuin tässä :)

Kurkkaa muuten tämän huoneen ennen-jälkeen kuvat täältä, jos ne meni sinulta alkuviikosta ohitse. Nautinnollista viikonloppua teille kaikille, me jatkamme täällä nikkarointipuuhia ;)

Jutta

* patja ja harmaat koristetyynyt saatu /Futonnetti

SNEAK PEEK: MUSTA MÖKKIKEITTIÖ

Nyt tuntuu että mökkijutut pörräävät niin villisti päällä, etten malttaisi laisinkaan olla kirjoittamatta niistä! Mutta toivottavasti niistä on iloa ja inspiraatiota myös teille, joille mökkihöpinät ei ole ajankohtaisia :)

Teetimme tosiaan mökille mustan vanerikeittiön, joka kaikkien mutkien jälkeen on nyt vihdoin (lähes kokonaan) asennettu. Vielä pitäisi käydä hakemassa uusi integroitava jääkaappi ja pikku-uuni. Niille on jo paikatkin valmiina, mutta tällä hetkellä vain tyhjät aukot :D. Keittiön valmisti meille tilauksesta kanssani samalta luokalta keväällä muotoilijaksi valmistuva Tero Lähteenmäki, jonka puunkäsittelytaitoja olen tässä muutaman vuoden ehtinyt koulun pajalla ihailemaan. Toiset ne vain osaa! Kun katson sitä pieteettiä, jolla hän puuta (ja erityisesti vaneria) käsittelee, niin ei ollut epäilystäkään ettenkö olisi luottanut hänen silmäänsä ja taitoihinsa tässä asiassa. Itsellä ei aika, saatikka osaaminen olisi riittänyt tähän hommaan millään. Suunnitteluun kylläkin osallistuin ja omien luonnosteni pohjalta Tero viilasi tämän keittiön toimivaksi. 


Vaikka tupa ei siis ole vielä läheskään valmis (ja kuvien ottohetkellä siinä maalattiin edellisen postauksen laveria lattialla :D), niin halusin kuitenkin näyttää pienen pienen vilkaisun siitä, millainen on uusi mökkikeittiömme! Vanha keittonurkka sijaitsi mökin vanhalla puolella, jonne siis meillä on nyt rakentumassa makuuhuone. Keittiö haluttiin tuoda osaksi oleskelutiloja, sillä esimerkiksi käsintiskaus on huomattavasti mukavampaa rantaan katsoen kuin pienessä kopissa yksinään seinää tuijottaen. 

Ja pitää kyllä sanoa, että voi hitto miten ihana tämä musta keittiö onkaan! Sitäkin olen tavallaan vanhasta kodista jäänyt kaipaamaan, ja tänne se sopi mielestäni huomattavasti paremmin kuin vaaleansävyinen. En malttaisi odottaa, että saamme tämän tilan kuntoon ja kunnolla kuvattua <3. Lupaan kertoa silloin keittiöstä vielä paljon enemmän :).

Ja sitäpaitsi nuo puupaneelit näyttävät supertrendikkäältä ja hyvältä mustia kaapistoja vasten. Vai mitä olet mieltä?

Jutta

PIENEN MÖKKIKAMMARIN MUUTOS

Heipparallaa! Ja aurinkoista uutta viikkoa :). Tuntuu tosin ihan sunnuntailta, eikä pää meinaa millään ymmärtää uuden viikon jo alkaneen. Täällä on vietetty pääsiäistä mökkitunnelmissa ja taidettiin virallisesti nyt korkata meidän ensimmäinen kunnon mökkikausi avatuksi. Olemme toki talvella käyneet siellä aina silloin tällöin, mutta visiitit ovat olleet enemmän tai vähemmän pikaisia. 

Pääsiäisen tavoitteena oli saada juniorin mökkihuone uudistettua pintojen ja kalusteiden osalta. Pienen pieni makuusoppi tosin palvelee jatkossa myös koko perhettä "päiväunipaikkana", sillä arvatenkin heti kun saamme päämökin alakerran oman yksiön kuntoon, muuttanee nuori herra sinne asustelemaan :). Tämä kyseinen huone on todellakin pieni (mitat 1850x2300), joka asetti tilankäytölle melko paljon haasteita. Lisäksi juuri tässä tilassa oli uusittu jossakin vaiheessa seinä- ja kattopaneelit, mutta pintakäsittelyä niille ei oltu tehty. Piskuinen tila kaipasi avaruuden tuntua ja valoa lisää, jonka vuoksi päätimme maalata tämän huoneen kauttaaltaan. Tuvan puoli ja alakerran oma yksiö on jäämässä edelleen puupinnoille, joten kokonaan emme sisäpintoja lähde mökissä maalaamaan. 

Väliovet maalasimme jo aiemmin vaalean harmaalla (joka näkyy ainakin tämän postauksen ensimmäisessä kuvassa), mutta huoneen muiden pintojen halusimme olevan valkoisia. Valkoiset pinnat toivat huoneen täysin uudelle tasolle ja koko tilan valoisuus jopa kaksinkertaistui! Koska seinä- ja kattopintoja ei oltu käsitelty millään, jäi pohjatöiksikin vain kevyt ja huolellinen pyyhintä kostealla rätillä. Paneeleiden maalaus ei ole millään muotoa lempipuuhaani, mutta voi pojat, että kannatti!!! Harmikseni jätin kuitenkin laajemman objektiivin kotiin, joten tilasta sai tosi huonosti kokonaiskuvia otettua. Nappasin kuitenkin pari puhelinkuvaa kameralla otettujen lisäksi, ja vaikka epäröinkin niiden julkaisua niin antaa mennä vain :D 


Huoneen kalustus rakentui DIY daybedin / sänkylaverin ja pienen yöpöydän (kirppislöytö 5€!!) ympärille. Lattialle laitettiin kaupunkikodista löytynyt vanha puuvillamatto ja tekstiilit tuotiin samaten täältä kaupunkikodista. Seinälle on tulossa vielä siro hylly ja ikkunan eteen pimentävä verho, sillä aamuaurinko pääsee paistamaan tähän huoneeseen ensimmäisenä. Muuten tila alkaisi olla käyttöä vaille valmis. 

Jos DIY daybed kiinnostaa, niin kannattaa pysyä kuulolla, sillä siitä on tulossa ihan oma postauksensa vielä tällä viikolla! Tämä oli meidän toinen itsetehty laveri ja siitä tuli vielä entistäkin parempi, joten ilomielin jaamme vinkkimme ja ohjeemme myös teille :)

Loppuun on vielä pakko laittaa kuva tilasta ennen muutosta. Melkoinen määrä valoa ja toimivuutta saatiin lisättyä pienellä vaivalla! Vai mitä olette mieltä? ;)



Ensimmäisessä ennen-kuvassa hämää hieman "liikaa tuntua" tuo kapea sohva, joka oli vain 50cm syvä. Kun laitoimme normaalin sängyn tilaan (80cm) niin sivuun jäi kapeampi tila ja lisäksi sängyn jalkopääty oli jo oviaukon edessä. Koitan saada teille hieman laajempaa kuvaa vielä tilasta myöhemmin keväällä. Näistä kuitenkin jo saa esimakua siitä, miten iso muutos saatiin aikaan :)

Jutta


MÖKKITUVAN TALVINEN TUNNELMA

Moi ja mahtavaa alkavaa viikonloppua! Ajattelin jakaa teille muutamia kuvia mökin tuvasta ja sen talvisesta tunnelmasta. 

Tähän osaan tupaa ei olla tehty (eikä tulla tekemään) mitään muutoksia, eikä siihen ole hankittu myöskään mitään uutta. Tuvan pinnat katosta lattiaan tulevat säilymään tällaisenaan, ainoana muutoksena tilaan tulee olemaan keittiö, joka rakentuu talven aikana (tai ainakin ennen kesää) sohvan vastakkaiselle seinustalle. 
Mökin pienessä makuuhuoneessa oli siro 50-luvun Askon laverisohva, joka kääntyy myös varavuoteeksi. Se oli kaikinpuolin hyvässä kunnossa rungoltaan, joten kannoimme sen tupaan ja asetin sen päälle vain vaalean viltin. Keinutuoli ja sohvapöytä oli täällä myös jo entuudestaan. Tyynyt, viltit ja matto tuli täältä kaupunkikodista, eikä yhtään niistä ole ostettu tätä varten. Kuusityynyn painoin itse kaksi talvea sitten (ohjeet täällä), harmaan päällisen olen niinikään itse tehnyt. Mustavalkoisen päällisen taas ostin alkusyksystä käytettynä Giseldalta, joka kirjoittelee muuten myös blogia nimeltä Coffee Talble Diary. Suosittelen tutustumaan, jos blogi ei ole entuudestaan tuttu!

Sohvasta on muodostunut mökillä etenkin tuon valkoisen karvaturrin lempparipaikka, ja siksi siihen oli laitettava toinenkin viltti päälle (en välittäisi olla jatkuvasti nimittäin pesemässä tuota suurempaa valkoista peitettä...)
Lundian suuri valaisin (minkä muuten myöskin olen käytettynä hankkinut n.vuosi sitten) on mitä parhain tähän tilaan, ja se tuo juuri sopivan pehmeän valaistuksen hämärtyviin päiviin. Valaistusasiaa tulisi muutoinkin täällä pohtia vähän enemmän, mutta senkin aika on sitten joskus myöhemmin. To do -listalla on myös päiväuninurkan rakentaminen (sijoittuu ylläolevan kuvan oikealle jäävään tilaan oven viereen). 

Pääasia tällä hetkellä on  kuitenkin se, että olemme saaneet oleskelutiloista vähän enemmän omannäköisemme, vaikka todellisuudessa lähes kaikki kalusteet ja tavarat olivatkin täällä entuudestaan. Paljon on kuskattu poiskin, mutta onneksemme iso osa oli ihan käyttökuntoista tavaraa.  Tuli jälleen todistettua, että tekstiileillä ja pienillä jutuilla fiilistä saa kuitenkin reippaasti muutettua. 

Leppoisaa viikonloppua!
Jutta

MÖKKIKUISTI VALMIINA TALVEEN

Moikka! Ja mukavaa alkanutta viikkoa kaikille :). Täällä ollaan palauduttu jälleen mökkiviikonlopusta, joka teki juuri nyt erittäin hyvää. Kirpeät ilmat alkavat tuntua tuvassa, vaikka lämpöä onkin ihan riittävästi sisätiloissa. Ikkunoiden ja ovien tiivisteet eivät kuitenkaan ihan ole parhaimmasta päästä, ja osa on jo ihan hapertunutkin (taas merkintä rasti to-do-listalle). Kyllä tuntui luissa ja ytimissä nimittäin yön aikana raoista piiskaava syystuli, koska nukumme suoraan ikkunan alapuolella. Hurrr. Vähästä emme kuitenkaan aio hätkähtää ja katsotaan miten pitkälle mökkeilyä vielä tänä vuonna jatketaan.

Sen lisäksi, että laitoimme paikkoja hieman pihan puolella kuntoon (sadevesikourujen puhdistukset, haravointi yms yms) laitoimme kuistillekin hieman talvisempaa fiilistä. Minusta on mukavaa, että mökki on asutun näköinen myös ulospäin, ja muutoinkin tuo katettu kuisti antaa kivan ensimmäisen fiiliksen tänne tultaessa, kun se on ns.kalustettu. Mitään uutta ei tähän hankittu, vaan käytettiin jo olemassaolevia juttuja.
Pallovalot oli oikeastaan aikalailla ensimmäinen hankinta, joka tänne tuotiin. Ne tuo mukavaa tunnelmaa, ja toimii lisäksi hämärtyvässä illassa hyvänä valonlähteenä mökin edustalle. Lyhdyn sain lahjaksi äidiltäni kun täällä ensimmäistä kertaa kävivät. Puinen sohva taas löytyi täältä jo entuudestaan, kuten myös vanha emalikattila. Kattilaan laitoin pohjalle vettä ja asettelin siihen havuja. Tekstiilit kannoin tosin sisältä tähän ulos iltapäivällä, ja sisään ne laitettiin takaisin illansuussa. Mutta olihan siinä taljan ja viltin päällä mukava juoda lämpimät kupit kahvia pihatöiden lomassa. Vielä olisi pari pihalla tehtävää juttua listalla ennen lumentuloa, mutta muutoin taidamme siirtyä aikalailla sisätiloihin talveksi puuhastelemaan.

Tuli muuten jotenkin aika jouluinen tunnelma, kun näitä kuvia katselin. Ehkä se on tuo punainen julkisivu tai havut... En tiedä, mutta kiva joulufiilis nousi kuitenkin ensimmäisenä näitä katsoessa mieleen. :)

Mitä teidän viikonloppuun kuului?
Jutta

VALINTOJA


Kuluneen syksyn aikana olen tehnyt useita merkityksellisiä valintoja. Tällä viikolla niistä ehkä suurimman (arkipäiviini vaikuttavan). Elämä kuljettaa jokseenkin lujaa juuri siihen suuntaan, johon sen olen toivonutkin vievän, mutta on samalla tuntunut, etten oikein tahdo pysy perässä.

Unelmilla on tapana toteutua, vaikka aikaa ja paikkaa ei kukaan etukäteen tiedä. Lähtökohtaisesti kaikki on kuitenkin kiinni omasta itsestään ja uskalluksesta. Olen aina ollut sellainen ihminen, joka luottaa intuition ja vahvojen tunteiden voimaan. Jos joku asia alkaa toistua edessäni riittävän usein, oletan sen olevan merkki. Ja merkki ennenkaikkea itselleni. Näin kävi myös tämän syksyn aikana. 

Tämän tarinan haluan myös teille jakaa, mutta sen aika ei ole ihan vielä. Mutta lupaan - sen aika tulee kyllä. Juuri nyt nautin syksyisestä luonnosta, kirpeästä ilmasta ja siitä, miten rauha on täyttänyt mielen.

Iso kiitos tästä hyvästä mielestä kuuluu Fridalle ja Merjalle. Tuolle tehokaksikolle, joka kutsui joukon naisia unelmoimaan (isosti!) eräänä syyskuisena lauantaipäivänä Unelmieni Vuosi -kalenterin tiimoilta. Tuolla päivällä oli iso merkitys nyt tapahtuneisiin asioihin. Tuosta päivästä kerron myös varmasti lisää - sillä se on osa tätä tarinaa. Nyt kuitenkin koitan kerätä itseni tästä kaikesta ja palata normaaliin rytmiin tapahtuneiden asioiden jälkeen <3.

Kiitos kun olette siellä, vaikka vähän hiljaista tuppaa olemaan <3
Jutta

Kuvat on otettu viime viikonloppuna mökiltä, jossa juuri nyt 
tuntuu olevan kaikista paras paikka olla ja hengittää.

KÄYTETYT KALUSTEET ON TUVAN SYDÄN

Astuessani tämän tuvan ovelle ensimmäisen kerran, näin sieluni silmin juuri tuossa kohdassa pitkän pirttipöydän, jonka ympärille olisi koottuna eriparisia tuoliklassikoita. Aiemmin tämä huone on ollut pitkälti olohuonekäytössä, ja keittiö oli (ja on) mökin toisessa päädyssä ruokapöytineen. Näkymät ovat kuitenkin tästä kohdin mitä parhaimmat - suoraan rantaan nimittäin. Tästä syystä ei tarvinnut pitkään pohtia ruokaryhmän kokoamista juuri tälle paikalle. Rahaa ei kuitenkaan tässä vaiheessa ole millään muotoa järkeä sijoittaa sisustukseen ja kalustukseen kovin suuria summia, vaan säästää suurin osa mökkiin varatusta budjetista remontointiin ja pihaan. Eurojen säästämisen lisäksi pidän todella paljon siitä ajatuksesta, ettei kaikki ole pakasta revittyä ja upouutta. 

Halusin tänne enemmän rentoutta, enemmän persoonaa ja enemmän tarinaa. Ja näiden ajatusten siivittelemänä kalustin mökin ruokailutilan kokonaan kierrätyskalusteilla ja tavaroilla.

Moni teistä on saattanut jo aiemminkin pistää merkille, että olen kova tyttö vahtaamaan erilaisia nettikirppareita, ja (ainakin omasta mielestäni) teen sieltä toisinaan aika hyviä löytöjäkin. Esimerkiksi keittiön Louis Poulsen on huudettu reippaasti edullisempaan hintaan kotiin kuin uusi vastaava olisi maksanut. Käytössä valaisin ei ole yhtään sen huonompi kuin uutenakaan ostettu. Yhtä lailla keittiön  tiikkituolit on Bukowskis nettihuutokaupan kautta meille hankittuja. Kestävät klassikot eivät kulu, ja tästä syystä niitä voi ehdottomasti hankkia myös käytettyinä!

Joku on joskus kysynyt, eikö minua "iljetä" tai "pelota" käytettyjen tavaroiden hankkiminen kotiin. No ei! Tokikaan en osta käytettynä esimerkiksi patjoja, tyynyjä tai sen semmoista. Siinä kohtaa kulkee itselläni raja. Mutta tuolit, pöydät, valaisimet ja pienesineet ovat minusta jopa herkullisempia käytettyinä kuin uusina. Tiedä sitten miksi, mutta jotenkin käytyissä aarteissa on uusia enemmän "sitä jotain". Tässä vaiheessa totean, että tottakai meiltäkin löytyy paljon uutena ostettua kalustetta ja tavaraa kotiin. Mutta etenkin suurempia hankintoja miettiessä olen aina kolunnut myös ne 2nd hand vaihtoehdot läpi. 

Kymmenen hengen pirttipöytä löytyi miehen joukkuekaverin omistamasta vanhasta pappilasta. Vankilatyönä teetetty massiivipuinen pöytä on normaaliin pirttipöytään verrattuna vähemmän koristeellinen, ja oikeastaan kaikki linjat ovat todella suoria ja skarppeja. Ikävuosia pöydälle on kertynyt jo useita kymmeniä, mutta silti palvelee tarkoituksessaan edelleen yhtä hyvin! Pientä hiontaa ja pintakäsittelyä tuo kaivannee, mutta menettelee nyt näinkin ensialkuun. Hintaa pöydälle jäi 40 euroa.

Valkoiset tuolit kuului mökin kanssa "samaan kauppaan", kuin myös vanha Philipsin radio, pöydällä olevat pärekorit, kyntteliköt ja kahvikuppikin. Tekstiilit (olohuoneemme vanha matto, keittiöpyyhkeet, torkkupeitto ja lampaantalja) toin kotoa.

Mustat Arne Jacobsenin suunnittelemat klassikkotuolit kävin noutamassa viikonloppuna Helsingin reissullani kotiin. Nämä taasen löysin tori.fi:stä 130 euron kappalehintaan. Tuolit ovat edelleen supertukevat, joka kertoo valmistuksessa käytetystä hyvästä puulaadusta ja erinomaisesta valmistustekniikasta; yhdeksän kerrosta muotoonpuristettua vaneria + kaksi puuvillakerrosta niiden välissä. Vaikka toki hintaa jäi tuoleille edelleen, oli se silti vain pieni osuus uusiin verrattuna. Toiveena olisi saada kerättyä näiden muurahaisten rinnalle todellinen herkkukokoelma erilaisia klassikkotuoleja. Mielellään käytettyinä. Aikaa se saattaa viedä, mutta uskon sen olevan odottamisen arvoista.
Jotenkin muuten tämä katosta lattiaan ulottuva puupinta tuntuu ihan superhyvältä. Samaan aikaan luonnonläheiseltä, lämpimältä ja rennolta. Tästä syystä tuvan pinnat saavatkin jäädä juuri tällaiseksi - lempeäksi taustaksi kauniille käytetyille kalusteille. Mielestäni onnistuin luomaan ajattoman ja klassisen tunnelman tilaan, vaikken ostanut sinne yhtään mitään uutena. Kaukana on ainakin se monien pelkäämä tunkkainen ja "vanhankansan mieltämä kirppistunnelma". 

Mitä mieltä te olette käytettyjen kalusteiden ja tavaroiden ostosta? Suositteko kierrätystä vai tuntuuko se "likaiselta" touhulta? Olisi mielenkiintoista kuulla myös teidän viimeaikaisista kirppislöydöistä!

Jutta

 

Newsletter

Widgets