Top Message

www.oblik.fi

SUUNNITTELIJA APUNA YLÄKERRAN AULAN KALUSTUKSESSA

Kotimme alkaa pikkuhiljaa näyttämään siltä, että täällä voisi jopa asua. Tällä viikolla pääsemme vihdoin ottamaan yläkerran käyttöömme, joka alkuperäisessä remonttiaikataulussa oli listalla ensimmäisenä. Aamulla toistamiseen öljytty lattia kuivuu parhaillaan ja voi sitä ilon päivää, kun sänky siirtyy ahtaasta alakerrasta omalle paikalleen.

Yläkerran suunnitelmat olisi siis aika nostaa jälleen pöydälle, kun pinnat alkavat olla valmiita. Mahtavaa!!! Alunperin yläkerrassa oli siis kaksi pientä makuuhuonetta, vaatehuone, wc ja aulatila. Kaadoimme makuuhuoneiden välisen seinän ensitöiksemme remontin alkumetreillä ja tuosta suuresta tilasta tulee nyt meidän aikuisten makuuhuone. Lisäksi yläkertaan jää edelleen nuo muut tilat. Aula on sinänsä mielenkiintoinen tilana itsessään, mutta julmetun haastava kalustaa ja ottaa hyötykäyttöön. Koska tila on kuitenkin seinien kaatamisen jälkeen melko valoisa ja neliöitäkin siinä on pienen makuuhuoneen verran, emme halunneet "heittää sitä hukkaan" jättämällä tuota vain läpikulkutilaksi. Mutta sitten alkoikin haasteet... 
Aula remontin keskellä makuuhuoneen oviaukosta katsottuna.

Aula ennen uusia pintoja (seinän kaadon jälkeen) portailta makuuhuoneen suuntaan.

Millaisia kalusteita saa matalan viistokaton alle, jotta niistä saa kaiken mahdollisen säilytystilan irti? Voisiko työpiste sijaita entisessä läpikulkutilassa? Voisiko tämä aula toimia säilytyspaikkana askartelu- ja työtarvikkeille? Miten aulan saa näyttämään siltä, ettei se ole liian täysi, muttei myöskään vain tyhjä hyödytön tila? Aika määrä kysymyksiä. Eikö?

Koska kotimme on rakennettu 80-luvulla, halusin löytää jotakin aikakauteen ja tyyliin sopivaa kalustusta. Ensimmäisenä tuli mieleen Lundian hyllyköt. Ah - ne mäntyiset jokakodin kalusteet 80-luvulla. Moni näkee punaista kuullessaankin mäntykalusteista, mutta en minä! Päätin ottaa härkää sarvista ja tsekata Lundian nykyisen valikoiman (ja voi luoja miten hienosti Lundia onkaan uudistunut viime vuosien aikana!). Mutta sitten tuli taas pää täyteen kysymyksiä... Valikoimaa ja mahdollisuuksia on niin paljon (loputon muunneltavuus) etten enää tiennyt mistä aloittaa. Löysin kuitenkin sivuilta tiedon, että Lundia tarjoaa maksutonta(!) suunnitteluapua. Sitten menikin vain muutama päivä siihen, että Raision myymälästä saapui paikalle Iiris. Yhtäkkiä tajusin, että siinä me suunniteltiin tuota viistokaton alle jäävää "mahdotonta" tilaa. Iiriksellä oli aika tarkka visio siitä, miten heidän kalusteitaan voisi tilassa hyödyntää ja muunnella. Jo tässä vaiheessa tajusin, etten olisi selvinnyt tästä yksin - tai ainakaan ilman yhtäkään hutiostosta. Koska kyseessä on elämänmittainen kalustehankinta, halusimme panostaa sen suunnitteluun. Hyllyrungot olisin ehkä osannut päättää itse, mutta se miten tilasta saadaan jokainen sentti hyötykäyttöön + lopputuloksesta huonemainen (läpikulkutilan sijaan) olisi jäänyt itseltäni puolitiehen. Olen onnellinen, että tajusin käyttää tätä palvelua hyödyksi! Tai oikeammin olen onnellinen, että tajusin tällaisen suunnitteluavun olevan ylipäänsä olemassa.

Raision Lundian myymäläpäällikkö Iiris kuvasi ja mittasi tilan kotikäynnillä, sekä kartoitti tietysti säilytystarpeemme aulan osalta.

Näkymä ennen uusia pintoja portaikon suuntaan.
Vaikka itselläni on aika vahva visuaalinen näkemys kodista ja sisustuksesta, olen tullut siihen tulokseen tämän remontin aikana, että suunnitteluavun käyttäminen on ollut loistava veto. Ulkopuoliset silmät näkevät tilan eri tavoin ja näkevät siinä mahdollisuuksia, jotka itseltä olisivat jääneet huomaamatta. Huomasin saman muuten keittiön suunnitteluvaiheessa... Kynnys suunnittelupalveluiden käyttöön on vain itselläni ollut tähän saakka aika korkealla (minä itse - tiedättehän :D). Hyvä suunnittelija on mielestäni sellainen, jonka kanssa saa pallotella erilaisia mahdollisuuksia ja ideoita. Hyvä suunnittelija ei tuputa vain omia ideoitaan ja näkemyksiään vaan ennemminkin jalostaa omia toiveitani valmiiksi kokonaisuudeksi. Hyvä suunnittelija kuuntelee, mutta samaan aikaan kuitenkin kyseenalaistaa ja uskaltaa ehdottaa jotakin sellaista, jota en itse olisi hoksannut. 

Täytyy sanoa, että tämän remppaprojektin myötä olen löytänyt loistavat suunnittelijat avukseni. Tuhannet kiitokset jo tässä vaiheessa Iirikselle, jota ilman en olisi edelleenkään osannut päättää millainen kalustus olisi sopinut haastavaan tilaan parhaiten - tai oikeammin; miten tuosta aulasta olisi saanut kaiken mahdollisen irti. Oletteko te käyttäneet remontin tai sisustuksen yhteydessä ulkopuolisia suunnittelijoita?

No mitä Lundian suunnittelupalvelu sitten pitää sisällään: Kotikäyntipalvelu mahdollistaa tilaan sopivan, yksilöllisen kalustesuunnittelun. Palvelu on käytössä pk-seudulla, Turussa ja Tampereella. Kotikäyntillä keskustellaan tilankäytöstä ja säilytystarpeista, kartoitetaan haluttu tyylisuunta ja tehdään mittauksia. Alustavien luonnosten perusteella Lundialla suunnitellaan kalustevaihtoehtoja, joista asiakas valitsee sitten yhdessä suunnittelijan kanssa mieluisimman kokonaisuuden. Ja palvelu on todellakin täysin ilmainen - eikä sido mihinkään ostoihin. Jos sinä kaipaat apua haastavien tilojen suunnittelussa (tai tietysti myös muiden kuin haastavien), niin kannattaa soittaa lähimpään Lundian myymälään (löydät ne täältä) tai lähettää yhteystietonsa tätä kautta. Suosittelen lämmöllä!

Jutta

Ps. Valitut kalusteet ovat saapuneet jo kotiin, mutta suurin osa on niistä vielä paketeissaan. Vielä pidän teitä siis jännityksessä. Toivotaan, että saamme alkaa kasaamaan niitä paikoilleen jo tämän viikon aikana! Jee! Jo nyt voin todeta käsi sydämellä, että koko yläkerrasta on tulossa kerrassaan upea! Laitan teille ehdottomasti kuvia suunnitelmistakin vielä ennen kasausta :)

DIY KUISTIN SÄILYTYSRATKAISU

Tässä postauksessa jo vilautinkin teille mitä täällä oikein puuhataan. Jokunen teistä arvasikin aika lähelle, eli 35 harjanvarren palasta (10cm mittaisia) tuli kiinnitettyä kuistin seinään säilytysratkaisuksi. Puutappien päälle aseteltiin muutama laudanpätkä (joiden kiinnitysajatus on vielä päättämättä) ja osa tappien päistä maalattiin jämämaaleilla (vihreä on keittiöstä ja nude olohuoneesta). Saatan vielä maalata niitä lisääkin, mutta nyt mennään näillä. Ja voi luoja miten kiva siitä tuli! 



Ihastelin tämäntyyppistä ratkaisua ensikertaa jo kauan sitten, mutta viimeisen silauksen idealle antoi kuitenkin tämä postaus. Hanna Wessman toteutti idean vanerilevyyn ja teki tapeista taulun kaltaisen teoksen. Wau! En kuitenkaan itse halunnut peittää paneelilautoja levyn kanssa, joten ideoin samalla ajatuksella kuistin seinään suoraan asennettavat puutapit. Lisäksi laajensin ajatusta koko seinälle pienen alueen/levyn sijaan. Tappeihin tarvittiin kolme harjanvartta, jotka katkaistiin 10cm pituisiksi ja seinään tehtiin 35 reikää näitä varten. Kunkin tapin pää piti hioa kartion malliseksi, jolloin ne saatiin upotettua ja liimattua tarpeeksi syvälle seinän sisään. Tämä oli ainoa vaihtoehto saada nupeista tukevat ja kestävät. Vaikken siis ajatellut siinä roikkuvan kuraisia toppahousuja tai märkiä takkeja, niin olen aivan varma, että näin siinä tulee jossakin vaiheessa arkea käymään. Ja tästä syystä tehtiin niistä kerralla tarpeeksi painoa kestävät.









Takkien säilytys meillä on kuistin toisella nurkalla ja kengille on rakentumassa myös tee-se-itse-ratkaisu. Tämä seinä on kuitenkin se, joka tulee näkymään tulevan lasiruutuisen oven läpi olohuoneesta käsin ja siksi on kivaa, että seinässä on jotakin jujua. Hattuhyllyn tai tavanomaisemman naulakon tapaista ratkaisua tähän ei olisi mahtunut, koska kulkuaukko olisi jäänyt turhan ahtaaksi. Nyt siis saatiin paikka huiveille, parille jatkuvassa käytössä olevalle laukulle ja tarkoitus olisi virkkailla lapsen kanssa pieniä pussukoita lisää koirien remmeille jne. 

Olen ihan fiiliksissä tästä! Lopputulos on juuri sellainen kuin suunnittelinkin - tai ehkä jopa vielä kivampi kuin se oli ajatuksissa.

Mitäs tykkäätte? Arvasiko joku, millainen tästä lopulta tulee? ;)
Jutta

PANEELIKATON MAALAUS / ENNEN & JÄLKEEN

Yhteistyössä Tikkurila
 
Jo remontin suunnitteluvaiheessa päätimme maalata uuden kotimme kaikki paneelikatot uudelleen. Vanhat paneelit olivat saaneet jo paljon kellastumaa osakseen, eikä pinta muutoinkaan ollut kovin hyvässä kunnossa. Lisäksi suurin syy tähän oli se, että oksakohdat paistoivat kurjasti läpi (ja niitä on paljon!). Ne tekivät auringonkellastamasta katosta vieläkin "epäsiistimmän" oloisen. Erityisesti yläkerran kattopinnat olivat hurjassa kunnossa ja purettuamme väliseinän kahden makuuhuoneen välistä, paljastui maalipinnan epätasaisuus (joka aiemmin oli häivyttynyt jonkin verran tilojen ollessa erilliset. Toisen makuuhuoneen katto oli maalattu vain kertaalleen (tai ainakin kerran vähemmän kuin toisen makuuhuoneen ja se oli todella läpikuultava). Raja näyttäytyi tottakai ikävästi kun seinät kaadettiin ja tilalle tulikin vain yksi yhtenäinen huone. 

Käännyimme katto-ongelmissa yläkerran osalta Tikkurilan puoleen ja erityisesti oksakohtien läpipaistamiseen kaipasimme vinkkejä. Saimme listan sopivista maaleista ja sitten vain suti ja tela heilumaan! Sanottakoon nyt vielä, että vaikka paneelilauta olikin elänyt jo jonkin verran ja laatukaan ei päätä huimaa, niin tässä vaiheessa meillä ei ollut mahdollisuutta uusia kaikkia kattopintoja, vaan päätimme paikata ja freesata ne siistimmiksi.

Alkutilanne näytti tältä






Pohjatyöt ennen maalausta
1. Kevyt hionta irroitettujen ruuvien ja naulojen kohdalta (purimme pätkän valekattoa, joka oli kiinnitetty tähän alla olevaan paneeliin ruuvein ja nauloin)
2. Suurimpien reikien paikkaus pakkelilla ja akryylimassalla (oksakolot ja muut satunnaiset reiät)
3. Kevyt hionta paikkauskohdista
4. Maalipesu koko katolle (valmis maalipesuaine laimennettuna ja työvälineenä rätti)
5. Puhdistus puhtaalla vedellä

Pohjamaalaus
Pohjamaaliksi valitsimme puupintojen eristyspohjamaalin, Tikkurilan Multistopin. Pohjamaalaus tehtiin suurten kellastumakohtien ja epätasaisuuden vuoksi kahteen kertaan (siistimpään kattoon kerta varmasti riittää). Ensimmäinen kerros maalattiin siveltimellä + telalla, jollon siveltimen kanssa kuljettiin ensin paneelien uria pitkin. Toinen pohjamaalikerros maalattiin vain telan avulla.

Mitä erikoista sitten on Multistop pohjamaalissa? Se eristää tehokkaasti oksakohtien kellastumat ja muutkin tummentumat. Lisäksi sitä on helppoa työstää katon maalauksessa (ei valu niin helposti). Tätä maalia on tarkoitus käyttää myös mäntyportaiden maalauksen pohjana.

Vinkki! Alakerrassa testasimme kertaalleen vain siveltimellä maalausta ja ainakaan omasta työjäljestäni en saanut niin siistiä, etteikö sudin jäljet olisi jääneet esille. Siksi päädyimme kokeiluiden jälkeen maalaamaan paneelilautojen pinnat telan avulla. Maali kuivuu nopeasti, joten kannattaa maalata vain maksimissaan 4-6 lautaa kerralla valmiiksi ennen siirtymistä seuraavaan kohtaan, jottei siveltimestä jää jälkiä uriin. Tähän vaikuttaa toki paneelin pituus.

Pintamaalaus
Pintamaalaus työvaiheineen oli täysin samanlainen kuin pohjankin osalta. Pintamaalaus suoritettiin vain kertaalleen (kahden pohjamaalikerroksen ansiosta). Maalikerrokset kuivuivat kukin aina n. vuorokauden ennen seuraavaa maalauskertaa.

Pintamaalina käytimme Paneelikatto Valkoista. Verrattakoon vielä alakerrassa käyttämäämme Teknoksen maaliin sen verran, että Tikkurilan paneelikattomaali oli melko lailla peittävämpää ja "paksumpaa". Katon maalauksessa pidän sitä suurena etuna, koska siveltimestä tippuu ihan varmasti maalia vartta pitkin kun sitä pidetään harjasosa ylöspäin jatkuvasti. Paksumpi maali ei valu niin herkästi, jolloin valumakohdatkin jäivät vähäisimmiksi tämän kanssa. Teknoksen paneelikatto -maali sopi kuitenkin oikein hyvin alakerran kattoihin, koska ne olivat jo lähtökohtaisesti huomattavasti paremmassa kunnossa, eikä reikiä tai oksien kellastumia ollut läheskään näin paljoa. Siellä pintaan riitti ohuempi kerros maalia, eikä pohjamaalaustakaan ollut tarvetta suorittaa lainkaan. Uskon, että nämä alakerran katot ovat jossakin vaiheessa maalattu jälkikäteen, koska maalipinnassa ja kunnossa oli näinkin suuri ero.





Aika huikea ero, vai mitä sanotte? Samalla saatoitte huomata, että makuuhuoneessa on saatu muutakin valmista pintaa aikaiseksi. Tapetit nimittäin! Jos onni on myötä, pääsemme ottamaan yläkerran asumiskäyttöön jo alkuviikon aikana. Ai että! Vielä ylhäältä puuttuu siis listat, karmit ja kaiteet+portaat (niiden maalaus). Mutta portaat jätämme suosiolla viimeiseksi siihen aikaan kun kaikki tavarat on saatu kannettua yläkertaan, ettei uudella maalipinnalla tarvitse turhaan laatikoiden kanssa varoa.

Toivotaan että tästä postauksesta oli apua jollekin paneelikattojen maalausta suunnittelevalle. Kaikenkaikkiaan sanoisin vielä, että isotöinen homma - mutta kannatti ehdottomasti toteuttaa! :)

Jutta

RENTO KOTI

Jep. Yksi keskeisimmistä asioista, joita on koitettu pitää remontin keskellä mielessä on se tunnelma, jota tavoittelemme. Ei niinkään mikään tietty tyyli tai väripaletti, vaan se kokonaisuuden fiilis. Sen pitäisi olla rento. Ei liian boheemi, eikä liian mimimalistinen vaan sellainen sopivan rento. Tiedättekö? Minusta näissä olohuoneessa otetuissa kuvissa on jotakin kaunista. Siinä se pieni valkoinen ystävä lötköttelee ja odottaa sohvaa saapuvaksi. Tällä hetkellä nukumme siis olohuoneessa yläkerran ollessa vielä kesken. Odotan sohvan saapumista kieli pitkällä, sillä uskon sen muuttavan tämän olohuonetilan kertaheitolla valmiimman oloiseksi. Nyt tässä huoneessa on vain nuo kauniin sävyiset seinät, lattia ja valikoima tänne eksyneitä laatikoita sekä kalusteita (jotka odottelevat pääsyä yläkertaan). Siitä huolimatta Mooses jaksaa nauttia elämästä ja suunnata katseen kohti kevättä ja ikkunoista aukeavaa takapihaa. Tunnelma kuvan ottamishetkellä oli vain kertakaikkiaan niin rento, että se piti koittaa ikuistaa linssin läpi.

Rentous syntyy mielestäni monestakin asiasta, mutta nostaisin tärkeimmiksi muutamia perusseikkoja, joilla pääsee jo tosi pitkälle. Nämä ovat tietysti ennenkaikkea mielipideasioita, mutta koska jaankin täällä blogissa vain omia fiiliksiäni, voin hyvällä mielellä kirjata ne "totuudeksi" (huomaathan pienen pilkkeen silmäkulmassa tämän ajatuksen kohdalla ;)).

Värit
Värimaailman tulisi olla kutsuva ja aavistuksen pehmeä. Suosin murrettuja sävyjä ja kaihdan yksivärisyyttä. Sekoittele ja leikittele.

Materiaalit
Vähintään yhtä tärkeä kuin edellinen. Ei liian paljon kovia materiaaleja, vaan enemmänkin sekoitus kovaa ja pehmeää. Sopivasti kontrastia kylmiin ja lämpimiin materiaaleihin.

Tekstiilit
Luonnonmateriaalit. Aamen. Matto, joka on tarpeeksi suuri kootakseen tilan yhdeksi kokonaisuudeksi; sillä pääsee jo pitkälle. Maton lisäksi tekstiileitä tulisi löytyä muitakin, jotka vaihtuvat tilan käyttötarkoituksen mukaan. Tekstiileitä ei voi koskaan olla liikaa! Kasa sohvatyynyjä ei ole hamstrausta vaan viisautta. 

Elämän näkyminen
En ole siivousintoilija, vaikka siististä kodista pidänkin. Elämä saa näkyä ja mielestäni se vain lisää rentouden tunnetta. En jaksaisi olla pyyhkimässä ja kiillottelemassa ovenkahvoja jatkuvalla syötöllä ja siksipä listaan vähemmän kiiltävät ovenkahvat (ja muut siihen verrattavat seikat) hyvällä omallatunnolla rennon kodin ominaisuuksiin. Ja kas näin sain jälleen vapautuksen kiillotuspuuhista (niinkuin se nyt niin yleistä meillä olisi muutoinkaan :D).

Onko sinulla joitakin vinkkejä, joilla kotiin saa luotua rentoa fiilistä ja tunnelmaa?

Letkeää keskiviikkoa ja muista rentoilla! 
Jutta

Ja niin! LifeSaver Helsinki tuotesetin arvonta on päättynyt ja voittajalle on ilmoitettu henkilökohtaisesti. Kiitos kun niin moni teistä jaksoi vastata kyselyyn ja näin myöskin antaa minulle paljon tärkeää tietoa suunnittelutyön pohjalle. Seuraamme ehdottomasti suunnittelun vaiheita myös täällä blogin puolella kevään mittaan!

SNEAK PEEK / KUISTIN DIY PROJEKTI

Tämä idea on muhinut päässä pitkään. Vasta nyt pääsin sen kimppuun ja voi että miten innoissani olenkaan. Hetki pitää vielä malttaa parin osan valmistumista, mutta ehkä jo viikonloppuna se on valmis. Jes!


3 harjanvartta
liimaa
nauhahiomakone
35 reikää seinään
Arvaako kukaan?

Paljastuksena kerrottakoon myös, että kaikki kuistin kalusteet ja säilytysjutut tullaan tekemään itse. Tämä projekti ei siis suinkaan ole tilan ainoa tee-se-itse-juttu!

Jutta

- -
Sneak peek to my new DIY -project.

KEITTIÖN VIHREÄ SEINÄ

En malta olla vilauttamatta teille keittiön vihreää seinää. Se on yksi onnistuneimmista sävyvalinnoista koko kodissa ja suorastaan rrrrrrrrrakastan sitä <3. Laajempia kuvakulmia keittiöstä on tulossa ihan varmasti jo pian, mutta oli pakko jakaa nämä kuvat jo tänne. Katsokaa nyt sitä! Sopivasti murrettu, sopivasti harmaaseen vivahtava, sopivan syvä ja sopivan ihana. Sanoinko jo ihana? Erityisesti se sytyttää tämän tasomateriaalin (ja välitilan) rinnalla!


Ja kyseessähän on Tikkurilan värikartasta sävy N494 (Nefriitti), joka on muuten aika paljon eukalyptuksen lehtien värinen.

Aika herkku, eikä olekin?
Jutta

SÄHKÖKAAPIN TUUNAUS ETEISKÄYTÄVÄSSÄ

Korosta sitä, mitä et voi piilottaa. Näinhän sitä sanotaan ja näin myöskin päätimme tehdä. Kodistamme löytyy vielä vanhanmallinen melko suuri sähkökaappi, joka sijaitsee suoraan kuistilta eteiskäytävään tullessa. Kaikki käytävän seinät olivat tapetoitu ja ne tietysti poistettiin heti ensimmäisenä. Itse sähkökaappi oli perinteisen harmaa ja pomppasi silmille rumana möykkynä. Pinta oli myöskin jonkin verran kulahtanut, eikä siis hivellyt kovastikaan visuaalista silmääni. Kaappia ei kuitenkaan voitu tässä yhteydessä siirtää tai piilottaa, joten jotakin piti keksiä... Jotakin hauskaa jujua, johon katse kiinnittyisi.
Tilasin jo viime vuoden puolella ihanasta Riemupuodista nämä hauskat vanerimagneetit. Jo silloin tiesin, että ne tulevat tähän tarkoitukseen, vaikkemme edes täällä tuolloin asuneet... Ja nyt olen niin iloinen, että ne löysivät viimein omalle paikalleen. Mitä siis sähkökaapille tehtiin?

- eteiskäytävän kaikki seinät tasoitettiin, hiottiin ja maalattiin Remontti Ässällä (sävy höyhen F487)
- sähkökaapin ovi irroitettiin ja ovi + kehikko pestiin maalipesulla
- kaikki metalliosat maalattiin liuotinohenteisella Empire -maalilla (sävy höyhen F487)
- ovi asennettiin takaisin ja sen pintaan kiinnitettiin hauskat magneetit ja Jaana K:n kauniita kalenterikortteja

Nyt kaappi itsessään häivyttyy paremmin taustaansa ja pintakin näyttää melkein kuin uudelta maalipinnan ansiosta. Lisäksi se näyttää nyt (ainakin omasta mielestäni) paljon enemmän harkitulta yksityiskohdalta/muistitaululta, kuin pakolliselta "sähkökaapin rotjakkeelta". Ja nämä magneetit - ah <3.

Eteiskäytävän ilme tulee muuttumaan aika tavalla, sillä kuvissakin näkyvä ovi vaihtuu lasiruutuiseen malliin. Lisäksi yhdessä kuvassakin näkyvä kahvinkeitin (keittiön pistorasiat uupuvat vieäl :D) ja lipasto tulee siirtymään pois tuosta omille paikoilleen. Mutta silti - tykkään jo nyt tästä näkymästä paljon enemmän kuin aiemmin. Loppuun vielä pari kuvaa tästä nurkasta ennen seinän puhkaisua ja sen jälkeen. Kuvat ovat näemmä hieman eri kulmista otettuja, mutta jotakin osviittaa näistä saattaa saada. Toivottavasti ;).


Suloista sunnuntaita!
Jutta

Jos muuten et vielä ole muistanut osallistua LifeSaver Helsinki tuotesetin arvontaan + kyselyyni, niin vielä ehtii - osallistumiseen on nimittäin vielä tämä ilta aikaa. Kiitos jo nyt hurjasti teille kaikille, jotka olette ottaneet tähän osaa. Ihana on ollut lukea kommenttejanne. Arvonnan ja kyselyn lisätiedot löydät tästä postauksesta.

UUSI ILME KUISTIN KAUTTA -BLOGILLE

Olen joka kerta yhtä häkeltynyt kun sähköpostiini tupsahtaa pyyntöjä ja kyselyitä blogin visuaaliseen ilmeeseen liittyen. Nöyränä ja kiitollisena olenkin saanut toteuttaa monen monta uutta ilmettä eri blogeille. Yksi omista suosikeistani on ollut Heidin Kuistin kautta -blogi, jonka uusi ilme julkaistiin aiemmin tänä vuonna. Kuistin kautta -blogissa rakennetaan upeaa ja tyylikästä taloa, joka ei ainakaan jo julkaistuista materiaalivalinnoista ja  kuvista päätellen tule jättämään ketään kylmäksi. Tuli vain mieleen, että josko sitä joskus rakentamaankin voisi ryhtyä. Uups! Sanoinko tuon ääneen tässä remppa-ahdistuksen keskellä? Öh.... :D

Mutta siihen ilmeeseen. Siitä tuli niin hillittömän kaunis, että jaksan olla tykästynyt siihen joka kerta kun avaan tämän blogin (harvoin muuten omaa jälkeä oikeasti tulee katsottua näin vaaleanpunaisten lasien läpi, vaan ennemminkin kriittisellä silmällä). Ilmettä ja sen taustaa voi käydä muuten kurkkimassa tästä postauksesta, johon Heidi kiteytti kaiken oleellisen <3.


Lämmin kiitos vielä Heidille hyvin sujuneesta yhteistyöstä ja luottamuksestasi <3. Jos Kuistin kautta ei ole sinulle vielä entuudestaan tuttu, suosittelen lämmöllä hyppäämään hetkeksi kahvikupin kanssa sohvalle ja sukeltamaan tänne kauniiseen sisustuspainotteiseen lifestyleblogiin! Varoitus - saattaa aiheuttaa raksakuumetta ;)

Jutta

UUDEN KODIN KEITTIÖ / SUUNNITTELUSTA TOTEUTUKSEEN

Uuden kodin remontissa keittiö on ollut yksi suurin yksittäinen muutoskohde. Se on ollut myös kokonaisuudessaan kaikkein eniten työtä, aikaa ja rahaa vievä kokonaisuus, joten senkin vuoksi tilan suunnitteluun käytettiin ehdottomasti eniten aikaa. Kerroin jo tässä postauksessa aiemmin keittiötoimittajan ja materiaalien valinnasta. Jos siis tuo on mennyt ohi, suosittelen lukaisemaan tuon tekstin ennen tätä. Se antaa vähän taustaa kaikille toiveille, joita tässä keittiössä on ollut tarkoitus toteuttaa.

Yksi suurimmista tekijöistä erilaisissa valinnoissa on ollut koko ajan henkilökemiat. Tämä pätee keittiösuunnittelijaan ja kaikkiin muihinkin ulkopuolisiin tekijöihin, joita olemme remontissa käyttäneet. On ollut mukava huomata, miten suunnittelijamme Jaana Husso (Kvik Raisio) on jaksanut piirtää ja muokkailla toiveitamme alusta alkaen. Tässä asiassa huomaa selvästi eroja keittiösuunnittelijoiden kesken. Toisille se on vain työtä ja toisille intohimo ja omakin mielenkiinnon kohde. Jaana kuului ehdottomasti tähän jälkimmäiseen ryhmään. Halusimme todellakin, että suunnittelija on projektista yhtä innoissaan kuin itse olimme, eikä vain tee kaikkea siitä mistä aita on matalin.

Ensimmäiset suunnitelmat taidettiin tehdä jo syyskuussa, ja sen jälkeen niitä palloteltiin lukemattomia kertoja sähköpostilla sekä myymälässä. On iso asia saada ammattiapua näin suuren ja merkittävän tilan suunnittelussa. Vaikka suunnitelmien pohjalla onkin koko ajan ollut meidän toiveemme, on ollut tärkeää kuulla käytännön vinkkejä ja uusia näkökulmia omien toiveidemme tueksi ja niiden rinnalle. On ollut paljon asioita, joita itse emme ole osanneet ottaa huomioon (vaikka edellisestä keittiöremontistakin onkin kulunut vasta vuosi). Monesti ulkopuolinen suunnittelija myöskin näkee tilan ihan eri silmin kuin mitä itse sitä olemme tottuneet katsomaan. 

Toinen merkittävä asia suunnittelussa on ollut hyvät havainnekuvat. Oikeastaan voisin pitää niitä ihan jopa tärkeimpänä juttuna keittiötä suunniteltaessa. On aika paljon helpompi hahmottaa suunnitelmia kuvien avulla kuin vain tavaralistauksen tai pohjapiirroksen kanssa. Kvikin havainnekuvat olivat aika eri luokkaa kuin mitä monesta muusta paikasta saimme (sekä viime vuonna, että tällä kertaa). Tämäkin asia vaikutti valintaamme melko paljon. Kävimme läpi hyvin monenlaisia ratkaisuja, joista tässä alla muutamia esimerkkejä. Olin aika hämmentynyt miten monenlaista mallia ja tyyliä näinkin pieneen keittiöön olisi ollu mahdollista toteuttaa (n.10m2)! Ensimmäisissä suunnitelmissa kuvia ei viety loppuun saakka (ovet värit yms), vaan koitimme saada hahmotettua ensin kaapistojen sijoittelua ja niiden vaikutusta kokonaistilaan. Tämän vuoksi värit ja muut vaihtelevat jonkin verran.

Suunnitelma 1



Suunnitelma 2




Suunnitelma 3


Lopullinen suunnitelma (tässä värit, oven malli, tasot ja muu jo otettu huomioon)
Kuvien jälkeen muuttui vielä yläpalkki/kotelointi. Alunperin sähköjen ja putkien piti kulkea yläkoteloinnissa, mutta seinien avauksen yhteydessä saimme kaiken kulkemaan taustaseinän taakse/sisään.




Jokaisessa remontissa ja tilassa on tottakai asioita, jotka pitää hyväksyä/huomioida tai tehdä kompromisseja. Näin myös meillä. Ensimmäinen niistä oli ilmanvaihto. Kodissamme on koneellinen ilmanvaihto, jota ohjataan keittiön liesituulettimen avulla. Sama koneisto ohjaa myös kosteita tiloja, joten yksikön siirtäminen jonnekin muualle olisi vaatinut aivan liikaa rahaa ja aikaa (ilmanvaihtoputket olisi pitänyt avata ja siirtää kaikista tiloista). Tämän vuoksi liesi oli pidettävä melko lailla paikoillaan (emme halunneet nimittäin myöskään erillistä ohjausta tuohon ja liesituuletinta erikseen, joka sekin olisi ollut toki mahdollista). Aavistuksen sitä kuitenkin siirrettiin, samoin kuin vesipistettä. Kumpikin pysyi jokatapauksessa alkuperäisellä seinustalla. Yksi seinä siirrettiin (jossa nyt jääkaappi on) ja kantavia rakenteita jouduttiin tämän vuoksi eteisen puolelta vahvistamaan. Lisäksi vesimittari ja vesisulku oli asioita, joihin emme halunneet koskea (työstä olisi tullut taas hurjasti lisää euroja maksettavaksi). Vesimittaria pitää päästä lukemaan, ja sille rakennettiinkin "piilopaikka" uunin viereen kapeaan kaappiin, johon saimme myös säilytystilaa talouspapereille jne. Vesimittari oli myöskin sellainen, joka sääteli koneiden paikkoja - sen päälle kun ei voida sijoittaa tiskikonetta tai muutakaan laitetta. Sulku pitää päästä laittamaan kiinni ja lisäksi mittaria tietysti lukemaan.

Seuraavassa keittiöpostauksessa ajattelin keskittyä tasojen ja muiden erillisten valintojen ratkaisuun. Samassa näettekin sitten jo miltä kokonaisuus aidossa ympäristössä näyttää :)

Jutta

Kaikki suunnittelukuvat on toteuttanut Kvik/Jaana Husso

 

Newsletter

Widgets