Kymmenen hengen pirttipöytä löytyi miehen joukkuekaverin omistamasta vanhasta pappilasta. Vankilatyönä teetetty massiivipuinen pöytä on normaaliin pirttipöytään verrattuna vähemmän koristeellinen, ja oikeastaan kaikki linjat ovat todella suoria ja skarppeja. Ikävuosia pöydälle on kertynyt jo useita kymmeniä, mutta silti palvelee tarkoituksessaan edelleen yhtä hyvin! Pientä hiontaa ja pintakäsittelyä tuo kaivannee, mutta menettelee nyt näinkin ensialkuun. Hintaa pöydälle jäi 40 euroa.

Valkoiset tuolit kuului mökin kanssa "samaan kauppaan", kuin myös vanha Philipsin radio, pöydällä olevat pärekorit, kyntteliköt ja kahvikuppikin. Tekstiilit (olohuoneemme vanha matto, keittiöpyyhkeet, torkkupeitto ja lampaantalja) toin kotoa.

Mustat Arne Jacobsenin suunnittelemat klassikkotuolit kävin noutamassa viikonloppuna Helsingin reissullani kotiin. Nämä taasen löysin tori.fi:stä 130 euron kappalehintaan. Tuolit ovat edelleen supertukevat, joka kertoo valmistuksessa käytetystä hyvästä puulaadusta ja erinomaisesta valmistustekniikasta; yhdeksän kerrosta muotoonpuristettua vaneria + kaksi puuvillakerrosta niiden välissä. Vaikka toki hintaa jäi tuoleille edelleen, oli se silti vain pieni osuus uusiin verrattuna. Toiveena olisi saada kerättyä näiden muurahaisten rinnalle todellinen herkkukokoelma erilaisia klassikkotuoleja. Mielellään käytettyinä. Aikaa se saattaa viedä, mutta uskon sen olevan odottamisen arvoista.

Jutta

... Vanhaan kotiin nimittäin... Tällä viikolla olen antanut haastattelun kansainvälisen sisustuslehden joulunumeroon, ja tämän jutun pohjalla toimii vanhasta kodistamme aikanaan otetut kuvat. Kun jouduin muistelemaan tuota kotia nyt ensimmäisen kerran oikein kunnolla, tuli hillitön ikävä. Jotenkin juuri siellä vietetyt joulut tuntuu nyt siltä - ettei niitä voi oikein korvata millään tai missään. Tuli jopa pieni katumus - miksi lähdimme, miksi myimme sen, miksi ostimme tilalle tämän? Katsokaa nyt, kuka ihminen nyt tuolta pois olisi halunnut? 

Paitsi että juuri me halusimme. Syitä oli toki monia, eikä pienin niistä ollut kodin pohjaratkaisu. Koska lapsemme lähestyy teini-ikää, oli vain ajan kysymys koska avoin loft-asuminen on meidän arjen sujuvuuden vuoksi vaihdettava toisenlaiseen. Lisäksi saimme pihan, jota niin kovin toivoimme. Mutta tiedättekö... Näin syksyn viilenevinä päivinä tuntuu että mitä me tuolla pihalla nyt teemme ennen ensi kesää? Vähän vain olisi vaivana tuossa. Ja mitä jos olisimme kuitenkin sen pari vuotta vielä sinnitelleet tuolla meille epäkäytännöllisessä pohjaratkaisussa...? Niin mitä jos...

Toisaalta tätähän me juuri halusimme... Tavallaan. Ei hitto miten iso ikävä voi olla johonkin asuntoon. Ja minä, joka en koskaan kiinny juuri mihinkään seiniin. Noihin seiniin taisin kuitenkin vähän kiintyä. Meidän käsissämme tuostakin kuoriutui todellinen helmi. Ja nyt siellä asuu joku muu. Viettää sen ensimmäisen tulevan joulun ja sytyttää kynttilöitä pitkin asuntoa. Katsoo ikkunasta alueen kattojen ylle kun lumi putoilee taivaalta ja istuu syvillä ikkunalaudoilla kuunnellen joululauluja. Ei luoja miten paljon mä ikävöin. 

Jutta

Nämä kuvat ei liity sisustuslehden haastatteluun, vaan on vanhan kotimme myyntikuvia. 

Kaikki kuvat Bo LKV

Sen jälkeen kun Ulla Koskinen jätti Deko -lehden taaksensa ja siirtyi oman lehtensä pariin, olen seurannut Dekoa vähän ristiriitaisin tunnelmin. Lehden tyyli on jollakin tapaa muuttunut, enkä ole ihan varma puhutteleeko se minua edelleen yhtä voimakkaasti kuin aiemmin. Olen ollut Dekon vakilukija ja suuri ihailija jo monen monta vuotta. Jokin siinä vain viehättää. Dekon seuraksi (suomalaisten) sisustuslehtien kärkikastiin nousi kuitenkin jo heti alkuunsa Koskisen luotsaama Asun. Asun meni jopa reippaasti yli ja täytti aivan kaikki odotukset, joita sille asetin. 

Habitaressa odotin jälleen Dekon osastoa todella mielenkiinnolla, sillä hyvin usein osasto on saanut minut syttymään. Koska kuitenkin lehti itsessään on jollakin tapaa lähtenyt kulkemaan toiseen suuntaan, odotin tätä aiempaa jännittyneempänä... Mietin onko lehden tyyli todella niin erilainen kuin ennen vai onko muutos ollut vain ohimenevä muutaman kuukauden oma virhearvioni. 

Ja sitten. Se sytytti. Ehkä jopa enemmän kuin ennen. Osasto oli taattua "dekolaatua" ja mielikuva täysin sellainen, jota lehtikin (ainakin aiemmin) edusti. Ehkä olenkin ollut vain vähän kriittinen, sillä lehdellä on takanaan päätoimittajan lisäksi myös melko suuri ulkoasun muutos. Kuulun siihen porukkaan, joka kuitenkin piti aiempaa visuaalista ilmettä nykyistä parempana. Sisustuslehtien suurkuluttajana pidän lehden ulkoasua ja ilmettä vähintään yhtä tärkeänä osana kuin itse juttujen tasoa. Haluan nauttia jokaisella aistilla lukukokemuksesta. En siis vain itse tekstistä, vaan myös kokonaisuudesta ja layoutista. 

Taidan kuitenkin antaa uuden ulkoasun ja muutaman viime numeron tuoman fiiliksen Dekolle anteeksi. Annan ehdottomasti lehdelle vielä mahdollisuuden. Jos messuosastoa on uskominen, on lehden tekijöiden näkemys tyylistä kuitenkin edelleen samanlainen kuin omani. 

Osaston takaa löytyy - kukas muukaan kuin - yksi Suomen lahjakkaimmista tyylitaitureista; Susanna Vento. Kiitos siis lämpimästi Susannalle ja koko Dekon porukalle todella inspiroivasta osastosta ja siitä, että jaksatte edelleen näyttää tietä. Toivotaan, että lehden tyyli jatkaa tätä samaa linjaa ja jaksaa inspiroida meitä lukijoita jatkossakin omintakeisella, puhuttelevalla ja tinkimättömällä otteellaan.

Mitä mieltä olette tästä osastosta, onko tunnistettavaa "dekotyyliä"? 

Jutta

Lisäilin pitkästä aikaa Styleroomin kansioihin kuvia. Samalla tajusin, ettei siellä edes ollut koko kansiota keittiöstä. Oho! No mutta samalla osui silmiini koneelta muutamia kuvia keittiöstämme ennen remonttia. Oh my! 

En olekaan tainnut näitä jakaa täällä aiemmin, ja itseni mielestä nämä ennen - jälkeen kuvat on aina niitä mitä parhaimpia ja mielenkiintoisimpia. Siispä ehdottomasti halusin jakaa nämä teille, vaikka itse remontista onkin kulunut jo aikaa. Osasta kuvakulmia ei löytynyt lainkaan ennen-kuvaa, mutta niin läheltä samaa kulmaa kuin mahdollista - on nämä kuvat kuitenkin yritetty rinnakkain laittaa.  Ja hei - sori kun näihin ennen-kuviin en ole aikanaan lainkaan keskittynyt. Puhelimella otettuja pikaräpsyjä pimeässä, jotka meni ihan suttuun kun suurensin.... Mutta saanette käsityksen kuitenkin :D.

Tajusin juuri jokin aika sitten, etten ole tainnut juuri koskaan kuvata keittiötä niin, että tämä seinusta, ja erityisesti tämä hylly näkyisi kunnolla. Kyseessä on siis Anni Pitkäjärven suunnittelema ja Hakolan valmistama Lempi hylly. Monikäyttöinen hylly on todella siro, ja muotokielessä on jotakin erityisen kutkuttavaa. Plussaa pitää antaa myös nerokkaasta kiinnitystavasta, joka on lähes täysin huomaamaton! Pidän suunnittelijasta ja hänen muistakin töistään valtavasti. Tyyli ideoida ja työstää asioita on vain niin silmiä hivelevää ja käytännönläheistä. Samaan aikaan oivaltavaa, klassista ja trendikästä. On ollut ilo seurata tätä naista ja hänen matkaansa muotoilijana. Ilo on myöskin se, että perheyritys Hakola otti aikanaan Annin suunnitteleman hyllyn tuotantoon ja nyt se on meidän kaikkien saatavilla. 

100%:sti Suomessa valmistettua hyllyä saa tällä hetkellä kahdessa eri värissä. Mustana ja valkoisena. Aiemmin saatavilla oli myös pinkki ja turkoosi, jotka olivat hyllyn kausivärejä. Hintaa tälle on jäänyt 119 euroa, joka on minusta varsin kohtuullinen summa kotimaisesta pienhuonekalusta. Kun hinnasta vähennetään materiaalit, työn hinta, pakkauskulut ja verot - ei tuosta suunnittelijalle ja valmistajalle mitenkään erityisen paljon jää jaettavaksi. Aivan huippua kuitenkin, että hinta on haluttu pitää sellaisena, että siihen on mahdollisimman monella varaa, eikä ylihinnoittelua ja ahneutta ole havaittavissa.

Tämä hylly on ollut meillä jo oikeastaan alkuvuodesta saakka. En oikein osannut päättää sille paikkaa ensin, koska vaihtoehtoja oli niin monia. Olin alkuun aivan vakuuttunut, että laitamme sen kylpyhuoneeseen. Sitten mietin olohuonetta ja lopulta päädyimme keittiöön. Parhaillani kipuilen sen asian kanssa, että näkisin tuon niin hyvin mökillä. Mutta raaskinko viedä sitä sinne, jossa en vietä aikaa jatkuvasti? Jään edelleen pohtimaan tätä...

Hyllyllä on itselläni ollut jatkuvasti joku vaihtuva teema. Syksyn kunniaksi tein siihen viher- ja luontoaiheisen asetelman. Pieneen tuikkukulhoon laitoin pohjalle jäkälää ja istutin väliin muutaman puolukan varvun. Lasipulloon taitoin kaatuneesta puusta pari kuivaa oksanpätkää ja mustaan matalaan ruukkuun laitoin juurtumassa olleen aloe veran alun kasvamaan. Nautin tällaisista pienistä jutuista, kuten vaihtuvista asetelmista - ja siihen Lempi hylly onkin mainio. Tämä on muuten oikein hyvä vaihtoehto ja haastaja samassa kokoluokassa olevalle String pocket -hyllylle!

Lempi hylly / Hakola

Lasinen tuikkukulho / Granit

Lasipullo/-maljakko / Ikea

Musta ruukku / Granit

Iso peukku ja kiitos Anni Pitkäjärvelle ja Hakolalle loistavasta tuotteesta!

Jutta

PS. Tiesitkö, että Lempi hylly valittiin vuoden 2014 Habitaressa 

Protoshopin parhaaksi tuotteeksi? En ihmettele!

Viime viikonloppuna teimme Touhulassa paljon kaikenlaista pientä puuhastelua. Lähinnä tutustuimme paikkoihin, siivosimme ja karsimme raivaussahalla rantaa siistimmäksi. Tekemättömiä nurkkia on joka puolella, mutta tiedättekö - yhtään ei tunnu epätoivoiselta. Fiilis on vähän pysähtynyt ja pientä ehostusta tuntuu vaativan vähän jokainen kohta. Pikkuhiljaa kuitenkin etenemme ja tutkailemme mistä kannattaa aloittaa ja millaisia toiveita meille itsellemme syntyy paikan suhteen. 

Kun paikka on ollut pitkään lähes käyttämättä, oli muutamia oleellisia seikkoja, jotka piti ihan ensimmäisenä tehdä; saunarakennuksen piipun ja hormien tarkistus ja nuohous, puuceen tarkastus ja pesu, ikkunoiden ja ovien tarkistus, pattereiden tarkastus ja sähköjen tsekkaus. Lisäksi tietysti kaikkien kaappien siivous ja jokaisen pinnan jynssäys. Listalla on vielä kaivon puhdistus ja sorakuorman tilaus (ennen kuin savinen tienpätkä pehmenee sateista niin paljon, että auto jää siihen liejuun kiinni). Vasta oikeastaan tämän jälkeen voi jatkaa muita "vähemmän tärkeiden asioiden" kunnostusta ja huoltoa. Vähän kuitenkin testailtiin jo paria maalisävyä (en vain malttanut...).

Halusimme kuitenkin jo alusta alkaen päästä tänne myös rauhoittumaan. Tästä syystä lauantaina aloitimme aamun aikaisella kävelylenkillä ja illalla lähdimme souturetkelle. Tyyni vesi ja usvaiset maisemat on kauneinta mitä tiedän. Erityisesti syksyisin. 

Ilta hämärtyi nopeasti ja kahdeksan jälkeen alkoi tulla jo todella pimeää. Grillasimme tikun päässä makkarat iltapalaksi, jonka jälkeen käperryimme viltin alle lukemaan. Taustalla kuului hämyisesti vain koko viikonlopun soinut radio. En edes muista koska olisin tällä tavoin radiota kuunnellut. Aina tulee laitettua vain soittolistoja Spotifyn kautta ja radio on lähinnä autolla ajaessa päällä. Mökillä oli valmiiksi todellinen retroradio, josta taajuus viritetään manuaalisesti. Niin parasta! Ja tiedättekö - se radion vaimea ääni siellä taustalla on oikeasti aika rauhoittava. Sellainen muistoja mieleen tuova äänimaailma. Muutenkin äänet täällä tuntuu jollakin tapaa voimakkaammalta. Voimaannuttavalta ja rauhoittavalta. Äänet ovat täysin erilaiset kuin kotona. Täällä on hyvä olla.

Ja tästä syystä tänäkin viikonloppuna auton nokka osoittaa juuri tänne... 

Rentouttavaa viikonloppua - muistakaa nauttia elämästä <3.

Jutta

En sano sitä vielä ääneen, mutta voi vitsit miten tajusin että yksi nimeltämainitsematon vuodenaika (yksi ehdoton suosikki) alkaa pian nostaa päätään. Sitten vielä by Lassen julkaisi tuotteistaan ihan todella kauniita fiiliskuvia tulevaan kauteen. 

Tämä tietty juhlakausi on itselleni sellainen, että haluaisin elää sen odotusta joka vuosi vähän pidempään. En niinkään odota vain itse juhlapäivän aattoa, vaan sitä että saan alkaa pikkuhiljaa valmistautumaan tuohon ajanjaksoon. On todella terapeuttista askarrella, puuhastella, koristella, suunnitella ja odottaa. Erityisesti odottaa. Odotuksen aloitan yleensä marraskuun alkupuolella... Siihen on enää kuusi viikkoa. Apua. Kuusi. Ihan mahtavaa! 

Ette usko kuinka paljon eräskin koristelaatikko kutkuttelisi tuolla vaatehuoneessa. Mutta en varmasti avaa sitä vielä, ehkä vähän myöhemmin pikkuisen kurkkaan. Mutta en vielä. Sen sijaan halusin ehdottomasti fiilistellä näillä kuvilla. Ja samalla todeta, että ihailen Kubus -kulhoja ja kynttilänjalkoja yhä edelleen. Olen himoinnut sellaista jo pitkään, mutta näiden kuvien myötä innostus otti taas askeleen eteenpäin. Vuosi sitten olisin valinnut mustan... Nyt houkuttaisi kromi tai harmaa.. Taisi olla ihan hyvä, etten tuolloin heti rynnännyt hankkimaan näitä jo suuren blogisuosion saavuttaneita tuotteita. Ehkäpä tuota kynttilänjalkaa voisi tosiaan käyttää myös adventtikynttilöille... Uups. Sanoinko adventti?

Ah - ihana kutkuttava odotus!

Jutta

Kaikki kuvat // by Lassen

Taisi tulla pieni yliannostus Habitarea, sisustustrendejä, messupostauksia, ihania stailauksia, upeita yhteensopivia kalusteita ja pieniä esineitä asetelmissa. Ihanaa. Valloittavaa. Niin harmonista ja supertyylikästä. Ai että.

Sitten tuli taas se tavallinen maanantai ja mietin jälleen mielessäni - halleluja! Jo eteisestä alkanut näky ei tosiaan ole mitään poikkeuksellista herkkua vaan ihan tavanomaista arkea. Kiinnostaisiko lentää kärpäseksi kattoon sisustusbloggaajan kotiin kauniina ja aurinkoisena maanantaina? Juuri sellaisena päivänä, jolloin voisi kuvitella pehmeän musiikin soivan taustalla ja valojen ja varjojen tallentuvan kameran linssin läpi muistikortille...

Aamupalatarvikkeet on jäänyt jälleen pöydälle (on maagista, miten hankalaa tyhjä maitopurkki on laittaa roskikseen) ja tiskikone huutaa tyhjennystä. Pöydällä on maljakkoon taitettu hortensian oksa, joka saattaa tosin olla jo nähnyt parhaat päivänsä. Ikkunaseinustalle ja tuohon tiettyyn nurkkaan tuppaa aina kerääntymään vähän kaikenlaista... Kuten nyt noita keittiövempaimia. Jos tilaa olisi, olisi meilläkin aamiaiskaappi. Mutta ei ole.

Kätevällä säilytyspenkillä (tai sen oikeammin sen päällä) on todella kätevää säilyttää nappulakenkiä. Niiden viereen on sitten vain niin mukava istahtaa. Vaikka vaneripenkki vetää sisäänsä rutkasti kenkiä, ei muutkaan kengät lennä sinne edelleenkään itsekseen. Kummallista. Kummallista on myös se, miten monta kiloa hiekkaa voi kantautua sisään vain parissa päivässä. Oikeasti!

Pyykihuolto näyttää siltä, että sen kuuluu olla osa sisustusta. Rehellisyyden nimissä kylpyhuoneemme on niin pieni, että aika (liian) usein kuivausteline on joko eteiskäytävällä taikka olohuoneessa.  Kylpyhuoneeseen teline toki mahtuu juuri ja juuri, mutta samaan aikaan ei kyllä pääse suihkuun tai saunaan.

Kirsikkana kakun päällä on tänään(kin) juniorin valtakunta. Koulupöytä on lähinnä tavarateline, eikä siinä edelleenkään tehdä läksyjä. On ollut välillä niitä hetkiä, kun on skarpattu ja koitettu muistuttaa että on olemassa myös oma huone ja oma pöytä, jossa olisi kaikista kätevintä läksyjä tehdä. Mutta kuka nyt tuonne sekaan mahtuisi? Kauhea homma tyhjentää koko setti ennen kuin saisi raivattua pienen nurkan kyseisen päivän tehtäviä varten :D. Olen miettinyt kaikkien näiden vuosien ajan, että tekeekö oikeasti joku lapsi läksyt omassa huoneessaan? Olen jopa tässä alkaneen lukuvuoden aikana miettinyt että koko pöydän heivaisi menemään. Aina kaikki kuitenkin tapahtuu keittiön pöydän äärellä... Pöytä vain pursuaa tavaraa (ja täytyy myöntää, että tämä on vasta pientä....) ja kerää pölyä.

Vaikka olenkin vahvasti visuaalinen ihminen ja pidän siitä, että ympärilläni on siistiä ja kaunista, niin totta hitossa meilläkin näyttää toisinaan tältä (ihan useampana kertana viikossa). Siivoan joka päivä ainakin vähän. En välttämättä imuroi tai pyyhi mitään, mutta vähintäänkin laitan tiskejä, kerään tavaroita omille paikoilleen ja siivoan eteistä. Yleensä koirat on myös päivän aikana myllännyt kaikki sohvatyynyt ja viltit ympäri kämppää. Pyykkiäkin pestään, lähestulkoon joka päivä. Toisinaan montakin koneellista päivässä. Voisi siis sanoa, että elämme ihan tavallista arkea. Perheemme on melko aktiivinen ja siitäkin syystä harrastusvälineet ja niiden määrä on melko suuri. Yleensä esimerkiksi saunasta löytää jääkiekkovarusteita, eteisestä futiskamoja ja autosta sulkapallovälineitä...

Silti aika usein blogin kuvista ja aihepiireistä tulee sellainen mielikuva, että täällä sitä vain sytytellään kynttilöitä ja siirrellään pieniä esineitä hyllyltä toiselle. Joo-o. Välillä toki sitäkin, mutta elävässä elämässä tämä arki on kuitenkin aika lailla kaikkea muuta. Blogit on kuitenkin itselleni se paikka, jossa haluan inspiroitua ja fiilistellä kauniita hetkiä elämästä. Yleensä kuvat ovat vain viitisen minuuuttia koko vuorokauden hetkistä. Valikoiduista sellaisista. Loput n. 1435 minuuttia elämme kuitenkin ihan perusarkea aamupuuroineen, harrastuksineen ja arjen sotkuineen.  

Että sellainen startti uuteen viikkoon ja paluu maanpinnalle Habitaren jälkimainingeissa :D.

Jutta

PS. Ja vaikka tällainen arkipläjäys on toisinaan aika hauska jakaa - en aio ottaa sitä jatkuvaksi tavaksi. Tykkään vain niin paljon enemmän kuvailla kauniita nurkkia ja viipyileviä hetkiä. ;)