On kulunut aika lailla vuosi siitä, kun aloitimme tämän kodin remontin. Asuneet olemme täällä vasta 8kk, mutta siitä huolimatta on eteen tullut asioita, jotka tekisin nyt toisin. Ja tiedättekö, se harmittaa aika tavalla, koska en hoksannut niitä siinä kohtaa..
Pieni bloggaajaporukkamme kehitteli tuossa taannoin kuukausittain vaihtuvan teemasarjan kotiin ja asumiseen liittyen. Syyskuun (joo, olen pari päivää myöhässä) emäntänä toimi valloittava Nuapurissa -blogin Maru, joka avasi tehtävänantoa näin; "Mitä tekisit nyt toisin? Onko jokin sisustusratkaisu, joka silloin tuntui loistavalta, mutta nyt kaduttaa? Mitä et mieluusti blogissa esittele tai sillä kehuskele? Tuliko testattua kaakelimaalia huonolla menestyksellä, vai löytyykö kylpyhuoneesta ysärillä asennetut siniset kaakelit?"
Ja vaikka toki usein olen täälläkin kertonut, miten tyytyväinen lopputuloksiin olen ollut - on pakko myöntää, että pienet jutut ne harmittaa kyllä sitten jotenkin ihan yllättävän paljon (vaikka kyseessä on toiminnallisuuden ja käytännön arjen kannalta melko pieniä seikkoja). Keräsin tähän postaukseen muutaman eniten harmittavan jutun. Ja näitä miettiessäni muuten tajusin, että onneksi kaikki näistä on edelleen ihan toteutettavissa!
1. Vaatehuoneen unohtaminen remontin aikana
Ensimmäisessä kuvassa (alla) näkyy ovi, joka johtaa vaatehuoneeseen. Se on melko tilava, vaikkakin viistokatto vie sieltä jonkin verran tilantuntua. Kun koko yläkerta oli auki revittynä, en jotenkin yhtään tajunnut että samalla olisi kannattanut miettiä koko tuo vaatehuone uusiksi. Se toimi remontin aikaisena varastona (ja siltä se kieltämättä näyttää vähän edelleen) ja ehkä siksi tuntui helpolta jättää se sellaiselleen. Tuolla oven takana on siis vanha kellertävä puulattia (kuva 2), epäkäytännölliset hyllyt (kuva 3), ja kymmeniä, siis kymmeniä reikiä seinässä (kuva 4).
Koska tila ei ole esillä oikein koskaan, sitä vain niin unohti koko jutun. Mutta tässä asumisen aikana olen monesti harmitellut miksemme silloin tasoittaneet seiniä, pohtineet säilytysjärjestelmää ja uusineet lattiaa. Uusimisen sijaan maalauskin olisi käynyt. Ennen muuttoa kaikki nämä olisi ollut huomattavasti iisimpi homma toteuttaa kuin nyt (kun tila on täynnä tavaraa ja täällä jo asutaan). Hiontapölyä ei ole ikävä ei sitten yhtään. Silti vähän salaa haaveilen, josko talven aikana tulisi pieni inspiraatio tilan uudistamiseen. Periaatteessa kaikki välineet sinne jo valmiina olisi, vain aika ja lopullinen hiottu visio puuttuu.
Tämä kuuluu sarjassamme loistava idea, nopea toteutus ja sitten viimeistelyn unohdus. Siis koko sen 7kk, jonka tämä penkki on tuossa ollut, on pitänyt käsitellä se jollakin. Vielä tässä ensimmäisessä kuvassa se näyttääkin siistiltä, mutta tässä hetkessä (kuvat 2 ja 3) se on täynnä pieniä mustia viivoja kengistä ja kaikenlaista tahraa (ja niitä en oikein saanut tuohon kameran läpi kunnolla vangittua, ja pinta on oikeasti paljon epäsiistimmän oloinen kuin antaa ymmärtää). Ne ei lähde siitä oikein enää pois, koska emme sitten ehtineet/muistaneet/viitsineet käsitellä sitä ajoissa. Jopa ohut kerros vahaa olisi tehnyt tarvittavan kevyen pinnan vanerin päälle. Nyt pohdin jo sitä, pitäisikö penkki maalata, jotta se olisi helpommin siistinä ja puhtaana pidettävä. Katsotaan.
3. Olohuoneen seinän väri
Tätä en edes uskalla sanoa enää ääneen. Toden totta olemme asuneet tässä n.8kk. Ensin seinät maalattiin nudeen taittavalla sävyllä (kuva 1), joka kuitenkin kesän aikana alkoi minusta näyttämään liian lämpimältä ja keltaiselta. Päätettiin maalata se reippaasti syvemmällä - beigellä, lisää tuon ajan hurmiosta voit lukea tästä Hei se on beige -postauksesta. Väri on ollut seinässä nyt ehkäpä kuukauden. En pidä siitä. Tai pidän tavallaan. Mutta jotenkin nyt on liian lämpimää, liian pehmeää, äh en tiedä. Alkuun se tuntui täydelliseltä valinnalta. Ainakin paljon paremmalta kuin edellinen.
Arvatkaa mitä tekisi mieli juuri nyt tehdä? No maalata se sillä samalla sävyllä, joilla on maalattu portaikko, käytävät ja yläkerran aula - pehmeä höyhenen vaalea. Kuvissa näyttäytyy lähes valkoisena, mutta livenä eron esimerkiksi valkoiseen kattoon huomaa mukavasti. Ja siis tätähän silloin ihan alkuun jo olin miettinyt... Että olohuone olisi neutraali pohjaltaan, joka antaisi sisustukselle enemmän "tilaa" ja mahdollisuuksia. Nyt tuntuu että mahdollisuudet on vähän vähissä (sohvatyynyt, matto, kalusteet jne) koska seinät on lämpimän beiget ja lattia kylmän harmaa. Kaikki muu muuttuu näiden välissä ns. hötöksi. Mutta kuka perustelee nyt tuolle miehelle kolmannen värin alle vuoden sisään? Auts.
Niin. Tulee varmasti aina niitä hetkiä kun myöhemmin tajuaa, miten joku juttu olisikaan pitänyt tehdä, tai miten paljon luovempi idea kumpuaa ajatuksiin vasta kun saatiin joku valmiiksi. Näiltä ei varmasti voi kukaan välttyä. Vai voiko? Tunnustaako joku siellä ruudun toisella puolen suunnitelleensa kodin pinnat ja sisustuksen kerralla nappiin? Vai onko tullut hutilyöntejä sielläkin puolen? Olisi aika mielenkiintoista kuulla millaisia juttuja teillä olisi takastaskussa aiheesta!
Jutta
Kadun mm aina kaikkia epäekologisia, hengittämättömiä ja muovia sisältävien materiaalien käyttöä jälkikäteen. Toki meillä on niitä vähän, mutta aina olisi varaa parantaa.
VastaaPoistaHei sama! Aina olisi varaa parantaa, ja jälkikäteen usein harmittaa miksi meni siitä, mistä aita matalin, eikä selvittänyt kaikkia mahdollisuuksia tässäkin asiassa :)
PoistaNo on kyllä tullut mietittyä, että joitakin juttuja olisi voinut tehdä toisin. Esimerkkinä tapetti tytön huoneessa (yök). Sitä ei ole koskaan tullut esiteltyä. Nappasin tästä postausaiheen omaan blogiini, kiitos vinkistä.
VastaaPoistaHei kiva, kun sait aiheen itsellesi tästä. Joskus ne yllätykselliset ratkaisut harmittaa myöhemmin, mutta toisaalta onneksi teilläkin tapetti on vaihdettavissa, eikä ratkaisu ollut peruuttamaton jos liikaa alkaa vaivaamaan :D
PoistaOnhan noita. Montakin juttua, jotka olisi talon rakennusvaiheessa voinut tehdä toisin, jos olisin sillon älynnyt. Ja esim. wc:n tämänhetkinen sileä, yksivärinen seinälaatta harmittaa. Sen haluaisin vaihtaa eläväpintaiseen laattaan, edes yhdelle seinälle. Mutta sinäpä sen sanoit: miten perustella nää "turhat" uudistukset miehelle :D
VastaaPoistaRakennusprojektissa näitä tulee varmasti kaikille! Sitä on niin monta päätettävää asiaa niin lyhyessä ajassa, että vain ihmemies/-nainen pystyy tekemään kaikki valinnat pieteetillä ja tarkkaan harkiten. Ja osa on sellaisia, jotka tulee vastaan ja eteen vasta myöhemmin (kun asunut hetken) ei niitä voi tietää edes etukäteen vaikka kuinka olisi mielestään parhaimmalla mahdollisella tavalla ne punninnut.
PoistaHyviä tunnustuksia! :) juu en mä ainakaan uskaltaisi miehelle vihjata taas olkkarin maalaamisesta.. Tuon penkin kohtalo kuulostaa ihan meidän touhuilta. Ja silloin on nimenomaan kyse viitseliäisyydestä, joka loppuu aina ennen viimeistelyä!
VastaaPoistaHah, mä sanoin sen muuten nyt ääneen samalla miehelle. Siksi, että sitä saadaan hetki sulatella :D Lapsi huusi vieressä - ei TAAS!
PoistaRakennusaikaan loppuvaiheessa voi olla rahat jo melko tiukalla ja edellisen kodin harmituksen aiheet kumpusivatkin halvasta laminaatista ja kakkoslaadun laatasta khh:ssä.. nyt kun remontoimme uutta kotia, niin juuri näitä vaikeasti vaihdettavia vikatikkejä koitetaan välttää.
VastaaPoistaNäin varmasti useammallakin rakentajalla käy. Pitäisikin aina muistaa tuo myöhemmin vaihdettavuus/kuinka iso homma ja koittaa sitten ainakin panostaa niihin jos isotöisiä. Maalia saa helposti pintaan myöhemminkin vaihdettua, mutta esim laatat onkin sitten vähän toinen juttu... Ei niin edukas ja nopea freesaus :D
PoistaKyllä meillekin on huteja tullut. Remontti on vielä kesken, niin en ole isännälle vielä uskaltanut kaikista puhuakaan. Pikkuhiljaa sitten.
VastaaPoistaTeidän hutit on vielä suhteellisen pieniä juttuja :) ja korjattavissa. Muuten kaunis koti antaa paljonnn anteeksi. Meillä suurin huti lienee kodinhoitohuoneen välitilan laminaatti ja läpinäkyvät silikoonit. Mistä ihmeestä sellaisen sain aikanaan päähäni??
Hah, kuulostaa tutulle :D. Ei edes vielä ihan valmis ja jotkut asiat tietää jo heti, että pieleen meni. Mutta onneksi tosiaan nämä meidänkin jutut on korjattavissa. :)
Poistaps. Läpinäkyvät silikonit - tein saman virheen wc-kalusteen/lavuaarin kansssa. Oh my!
Olen aina ollut sitä mieltä, että jos vaan mahdollista niin uudessa asunnossa tuli ensin asua ja sitten vasta remontoida, kun tuntee tilat käytännössä! Useat remontoijat lähtevät urakkaan ajatuksella tässä ja nyt kaikki toteutukseen ja silloin virhearvioita helposti tulee. Maailma ei koskaan ole valmis - armoa itselle ja muille.
VastaaPoistaSe on ihan totta. Mutta toisaalta meilläkin tilanne oli sellainen, että samalla kun työmies täällä teki ja paikat oli revitty auki rakenteellisista syistä, oli helpompi tehdä nämä samalla. Jos rakenteellisia puutteita/virheitä ei olisi paljastunut, ei meidänkään remontti olisi tätä tahtia kulkenut eteenpäin. Mutta toisaalta, tää on elämää ja niistä selvitään :D
PoistaKohta 1... täydellisesti sama juttu täällä! Tosin syy oli ajanpuute- Olisimme halunneet laittaa vaatehuoneenkin, mutta aika loppui kesken ja muutto painoi päälle. No, ehkä sitten joskus.
VastaaPoistaHei ihanaa, että on kohtalontovereita! Miten sitä niin ajatteli, että tuon voi sitten myöhemminkin helposti... Joo helpompaa ois ollut siinä paineessa vetää samoilla pölyillä toi yksikin koppi :D. Otetaanko yhteinen tavoite ensi vuodelle? Vaatehuoneen freesaus? ;)
PoistaMikäs tuo kuistin matto on? Näin samantyyppisen Elloksen valikoimassa, mut nyt oli sieltäkin kadonnut...
VastaaPoistaKuistin matto on Jotexilta aikanaan tilattu alkuvuodesta. Ehkä sieltä löytyisi? :)
PoistaHei. Mikä mahtaa olla ensimmäisenä
VastaaPoistaolohuoneen seinissä ollut sävy?
Kiitos vastauksesta jo etukäteen.
Heippa! Ensimmäisenä seinissä oli G467/Herkkusieni Tikkurilan värikartasta. :)
Poista