Top Message

www.oblik.fi

BLOGIN NIMESTÄ JA TULEVAISUUDESTA

Kuinka kepeä aihe heti uuteen alkavaan vuoteen... Olen viimeaikoina koittanut pohtia paljon blogia, sen merkitystä ja erityisesti sen suuntaa. Viime vuosi toi mukanaan paljon ihania asioita blogin suhteen ja olen niistä erittäin onnellinen. 

Kun ostimme uuden kodin, olen kuullut monen monta kertaa saman kysymyksen; vaihtuuko blogin nimi? Olen jokainen kerta vastannut samoin - ei vaihdu. Nyt talven aikaan olen kuitenkin pohtinut sitä, haluanko kuitenkaan jatkaa blogia samalla nimellä kuin täällä asuessa. En olekaan enää varma... Samaan hengenvetoon pohdin haluanko pitää tätä historiaa mukanani muuttaessamme uuteen paikkaan. Tähän kuitenkin luulen löytäneeni vastauksen ja näillä näkymin blogini ei ole sulkeutumassa.

Tämä koti on ollut koko blogin sydän. Projekti Verkaranta on saanut alkunsa täällä Verkatehtaalla ja täällä on seurattu loft -elämää alusta alkaen. Tuleva kotimme (optimisti ajattelee, että asumme jo pian tulevassa kodissamme) onkin tähän verrattuna todella tavanomainen, ja hyvin kaukana nykyisen asuntomme tyylistä. Kumpikaan ei ole toistaan parempi ja molemmissa haluamme kuunnella fiilistä ja kunnioittaa asunnon omaa tyyliä. Ei ole vain meidän tyyliä - on koko rakennuksen tyyli, jonka ympärille me rakennamme kotimme.

Haluaisin löytää sellaisen nimen, joka edustaa enemmän minua ja perhettäni. En haluaisi sitoa sitä liiaksi uuden kodin sijaintiin tai sen seiniin muutoinkaan. Vaikka uusi kotimme sijaitsee samalla alueella kuin tämä Verkaranta, en näe enää suoraa yhteyttä vanhaan tehdasmiljööseen tiiliseinineen. Loft on elämäntyyli ja tapa asua, eikä uusi kotimme edusta tuota samaa ajatusmaailmaa juuri yhtään. Koska haluan edelleen jatkaa samaa blogia ja kirjoittaa aiheista, jotka liittyvät kotiin - tuntuu luonnolliselta jatkaa samalla blogilla, mutta päästää irti nimestä... Samalla tiedostan, että saatan tehdä hallaa hyvälle pohjalle. Mutta uskon uusiin alkuihin. Olkoon tämä sellainen. 

Jutta

- -

Translate: Thoughts about name of this blog and new beginnings.

  1. Onneksi jatkat tässä samassa blogissa...historia säilyy..:) Hyvää alkanutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin uskoisin tapahtuvan. En haluaisi poistaa tätä historiaa, vaikka se jääkin taakse asunnon myötä.. Mutta liittyy tänne paljon muutakin kuin vain tämä nykyinen asunto... :)

      Kiitos samoin sinulle onnellista alkanutta vuotta <3

      Poista
  2. Hyvä ajatus -täällä ollaan mukana oli nimi sitten mikä tahansa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla! Vaikka kodin tyyli aika radikaalisti muuttuukin :)

      Poista
  3. Sitä täytyy tehdä kuten sydän sanoo <3

    ( Tai no joskus real world pakottaa tylsästi toimimaan sen vastaisesti...)

    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin uskoisin.... Ehkä historia on kuitenkin kiva pitää täällä mukana, mutta nimi ohjaa vähän turhan paljon nykyiseen kotiimme... :) Mukavaa uutta vuotta myös sinulle :)

      Poista
  4. Blogin nimen muuttuessa osa harvemmin poikkeavasta lukijakunnasta voi tipahtaa ja eksyä kokonaan kärryiltä pois. Toki aina tulee jatkuvaan tahtiin varmaan uusiakin lukijoita, eli onko sillä sitten niin väliä? Ja onko loppupeleissä silläkään väliä, paljonko lukijoita on?

    Itse jouduin vähän pakkotahtisesti siirtämään omaa blogiani paikasta toiseen, kun edellisen saitilla ylläpitäjällä homma karkasi käsistä, ja blogi hävisi näkyvistä, tai sitä ei ainakaan voinut päivittää. Joten palasin takaisin omaan blogspottiin. Osa lukijoista ei osannut seurata perässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se varmasti on... Sen vuoksi hieman tätä mietinkin ja epäröin.. Mutta toisaalta - teen tätä edelleen enemmän itselleni kuin muille, joten vaikka osa tipahtaisikin, toivon pystyväni tuomaan edelleen edes sille toiselle osalle inspiraatiota ja iloa tätä kautta. Ja ehkä niitä uusiakin tulee. Aika näyttää :)

      Ja huih - tuo kuulostaa aika hurjalta. Pitääkin tästä muistutuksena ottaa jälleen varmuuskopio sivustosta... Onneksi nyt kuitenkin siellä kaikki hyvin :)

      Poista
  5. Mihin tahansa ratkaisuun päädytkin, täällä ollaan :)

    Kaikkea hyvää tälle vuodelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että kuljette mukanani uuteen kotiin ja uuden nimen kera samalla <3

      Samoin sinulle onnea alkaneeseen vuoteen <3

      Poista
  6. Onneksi jatkat blogia. Olen sitä mielenkiinnolla seurannut.
    Olen vuosikausia asunut samoissa maisemissa, nyt tosin 4 vuotta muualla. Uusi kotinnekin on ulkoapäin tuttu ja odotan mielenkiinnolla millainen siitä tulee.
    Hyvää alkanutta vuotta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi! Silloin uskoakseni moni juttukin täällä ympäristössä on tuttua. Tekee varmasti lukemisesta entistä mielenkiintoisempaa. :)

      Ja jee - mahtavaa, että jatkat seuraamista uuteen kotiinkin :)

      Poista
  7. Kiva kuulla että jatkat vielä! Itsekin painin kovasti blogin jatkon kanssa kun aloimme rakentamaan tätä uutta taloa. Talostakoti oli alunperin ensimmäisen talomme aikainen "päiväkirja", ja kun se oli ollut jo monta vuotta enemmän sisustuspainotteinen, mietin että haluaakohan kukaan enää alkaa katselemaan uudestaan raksakuvia. Lisäksi pohdin samaa, että haluanko uudessa kodissakin vielä pitää koko vanhan kodin historiaa blogissa mukana? Lisäksi blogin lopettaminen kokonaankin oli yksi vaihtoehto. Päädyin siihen, että uuden talon rakentamiselle tuli toinen, enemmän raksapainotteinen blogi ja kotiblogi kulki siinä rinnalla vaikkakin vähän hiljaisempana. Lopulta kun olimme muuttaneet uuteen kotiin, siirtyi painopiste takaisin kotiblogiin. Raksablogi jää kivaksi muistiinpanoksi niistä hommista, ja sieltä voi käydä jälkeenpäinkin katsomassa että missäs vaiheessa oli mitäkin. Pohdintavaihe oli jotenkin stressaava, kun ei tiennyt että mihin suuntaan sitä kallistuisi, mutta lopulta ratkaisu tuntui oikealta. Toivottavasti sinäkin löydät itsellesi sopivan ratkaisun!

    Kivaa uutta vuotta teille :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kuulostaa myös aika hyvältä -ja erityisesti varmasti raksa-aikana ollut oikea ratkaisu. On kuitenkin tietty porukka, jolle nuo raksa-jutut on tosi ajankohtaisia, ja sitten taas niitä, jotka helposti muuten jäisivät pois, jos rakentaminen ei ole ajankohtaista ja blogissa ei olisi sillä hetkellä muuta. Ja toisinpäin tietysti myös...

      Ja samaa pientä "stressiä" poden itsekin juuri nyt... Koska tulevaisuus on vähän epävarmaa, niin tuntuu että junnaan asian kanssa joka päivä paikoillani. Mutta ehkä se sieltä jonain hetkenä osuu vasten kasvoja - se oikea ratkaisu. Täytyy vain luottaa siihen :)

      Oikein mukavaa uutta alkanutta vuotta myöskin sinulle :)

      Poista
  8. Kuuntele sydäntä ja toimi sen mukaan ❤️ Ihanaa uutta vuotta uudessa kodissa, Jutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin täytyy tehdä <3 Samoin myös sinulle onnea ja kaikkea hyvää alkaneeseen vuoteen!

      Poista
  9. Toivottavasti jaksat jatkaa blogiasi, sen lukemisesta ja jakamistasi vinkeistä on tullut itselleni suorastaan intohimo:) Eiköhän asiat loksahtele tulevaisuudessa paikalleen uuden kodinkin suhteen, vaikka se tuskallisen hitaalta tuntuva prosessi juuri nyt varmasti onkin... Voimia ja tsemppiä alkaneeseen vuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti jatkan bloggaamista. Se antaa tälläkin hetkellä todella paljon virtaa ja pienen hengähdyshetken muiden asioiden keskelle... Ensialkuun tuntui siltä, että haluaisin sulkea tämän sivun samalla kun suljemme tämän kotimme oven... Mutta sitten taas se alkoi tuntua vähän hurjalta. Joten näillä näkymin sivusto pysyy samana, mutta uuden kodin myötä Verkaranta saa nimenä jäädä...

      Kiitos todella paljon kommentistasi, on ihanaa kuulla että näistä ideoista ja jutuista on ollut iloa <3 Parasta palautetta!!! :)

      Poista
  10. Mukana ollaan, oli nimi mikä tahansa:).

    VastaaPoista
  11. Oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta <3 Mukana ollaan jatkossa, löydät varmasti juuri oikean ratkaisun <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin uskoisin... Nyt päässä pyörii sata ja tuhat nimi-ideaa, mutta mikään ei ole ylitse muiden.. Ehkä se löytyy kun vähiten sitä odotan :) Onnea myös sinulle ja murulle uuteen vuoteen <3

      Poista
  12. Hyvää uutta vuotta! Uutta nimeä mielenkiinnolla odotellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, sitä minä itsekin odotan innoissani ja mielenkiinnolla :D Kun vain osaisi päättää ;) Ja kiitos samoin myös sinne onnea ja iloa uuteen vuoteen!

      Poista
  13. Ihanaa uutta vuotta! Ja täällä ollaan messissä myös :)

    VastaaPoista
  14. Jatkat millä tahansa nimellä, täällä pysytään ♥ Toivottavasti kuitenkin jatkat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hienoa kuulla, että seuraatte mukana. Pohdin aluksi kovasti moniko jaksaa seurata uuden kodin juttuja, koska tyyli on todella erilainen kuin nykyisessä. Mutta ehkä sielläkin tulee näkymään kuitenkin omaa kädenjälkeä sen verran ettei tämä tyyli niin kovasti muutu - teksteissä tai sisustuksessakaan :) Kiitos kun olet kulkenut matkassani jo pitkään <3

      Poista

 

Newsletter

Widgets