Lokakuu. Loppu yhdelle kaudelle, alku uudelle. Tästä päivästä alkaen on meidän arki jotakin uutta. Jotakin, mitä se ennen ei ole olllut. Vaikka tätä olen odottanut paljon, tärähti se ajatus vasta tänään vasten kasvoja. Minua pelottaa. Mihin oikein ryhdyin, miten me oikein selviämme? Oliko päätös oikea? Hyppäsinkö pimeään, mitä nyt tapahtuu? Entä jos pelkään niin paljon, että se estää nauttimasta? Miksi kukaan ei kertonut että tältäkin voi tuntua? Olen pohtinut koko illan riittämättömyyttä. Miksi sellaista pitää tuntea? Kuinka siitä voi päästä eroon? Olenko parempi äiti kun olen enemmän kotona? Olenko silloin huonompi työntekijä? Riitänkö minä, jaksanko minä?
Kolmessa päivässä viikon työt. Se tuntuu ahdistavalta. Eihän tilalleni ketään toista tule niinä päivinä kun olen poissa. Todellisuudessa haluan uskoa siihen, että ehkei minulta odoteta enää niin paljoa jos olen työssä vähemmän kuin muut. Ehkä näin on, ehkä ei. Ajatellaanko minun kunnianhimoni nyt kadonneen, vaikuttaako tämä ehkä tulevaan? Mahdollisesti. Aika näyttää. Päätös saattoi olla oikea, se saattoi olla väärä. Katoaako minusta jotakin, jäänkö jostakin paitsi? Toinen puoleni huutaa - NAUTI. Olet sitä, mitä haluat. Teet niin kuin itsestä parhaalta tuntuu. On samantekevää mitä muu maailma ajattelee. Varmasti. Aloitan jotakin uutta, teen unelmistani samalla totta. Mitä jos ne unelmat pirstaloituvat, mitä jos tästä uuden yrittämisestä ei tule mitään? Mitä jos rimpuilen ja poukkoilen vain vähän sinne, pikkaisen tuonne. Mitä jos en onnistu lainkaan?
Mitä ajalla sitten teen, kun kotona olen? Ehkä tutustun itseeni, tutkin ajatuksiani, mietin mitä haluan. Ehkä ulkoilen enemmän, ehkä teen kodin työt päivisin. Ehkä silloin minä riitän perheelleni. Odotan muita kotiin, olisin vastassa. Olisin onnellisempi siitä. Ehkä kirjoitan, ehkä harrastan, ehkä liikun, ehkä yritän. Teen myös niitä asioita, jotka nyt jäävät usein tekemättä. Ehkä tämä pelko on hyvä. Se valmistaa tulevaan, se antaa luvan tuntea asioita.
On pakko luopua paljosta, on tehtävä enemmän valintoja arjessa. En voi olla yhtä huoleton, en voi saada niitä asioita, jotka nyt tuntuvat itsestään selvyydeltä. On opittava katsomaan myös eteen, ei riitä että elän nyt - tässä päivässä. On annettava jotakin pois, jotta uudelle on tilaa tulla. Riittämättömyys on pahan palkka, siitä minä ennenkaikkea haluan eroon. Olen tässä, olen juuri niin paljon tässä, kuin mihin riitän. Enempää en voi, enkä halua voida. Annan jotakin itsestäni pois, jotta minusta riittää enemmän myös muille. Perheelleni. Rakkailleni.
Tämä voi olla matka pimeään. Tuntemattomaan. Mutta tämä reitti on vain katsottava. Kortti käännettävä. Vasta sitten voin sanoa mikä hyvältä tuntuu. Voin katua tätä myöhemmin. Mutta ainakin yritin, ainakin halusin nähdä, onko minusta siihen. Se on jo jotain se. Tämä saattaa avata ovia, joiden en tiennyt edes olevan olemassa. Tämä valinta saattaa johdattaa minut myös sinne, mihin olen halunnut mennä. Nähtäväksi jää, onko tie kovin kivinen. Sisua löytyy, tahtoakin. Haluan nähdä mihin valinnat johtaa, opettelen siis kävelemään kivien päällä!
Vaikka teksti oli tumma, vaikka kuvat olivat mustat - toivon kuitenkin sinulle valoisaa ja onnellista iltaa!!
- J -
Kuuntele sitä puoliskoa joka sanoo, että NAUTI! Mulla lukee jääkaapissa muistutukseksi itselleni että "You are responsible for your own happiness." Ja näinhän se on, itse ne onnellisuuden avaimet täytyy löytää. Joskus ne löytyy helpommin, joskus mutkien ja pettymysten kautta. Mutta elämä kantaa, siihen pitää jaksaa vaan uskoa.
VastaaPoistaIso onnenpotku uuteen alkuun! <3
Tuo on hyvä muistutus! Ja toden totta. Miten vain välillä tuntuu, että pelko meinaa viedän kaikesta sen ilon pois? Tästä päivästä alkaen mietin ensimmäiseksi aamulla tuota sinun jääkaapin oven tekstiä. Se on täydellinen muistutus!!
PoistaOnnea uuden alkuun! <3 Kun yhden oven sulkee, toinen avautuu... olet rohkea kun olet tehnyt ison päätöksen!
VastaaPoistaKiitos Perla. Uskon tai ehkä ennenkaikkea toivon, että tuo on totta. Toivon sydämeni pohjasta etten tehnyt väärää valintaa. :)
PoistaPysäyttäviä kuvia, ja onnea muutoksesta :)
VastaaPoistaMinustakin. Jostakin tuli näistä ensimmäinen eteeni, sitten eksyin syvemmälle kuvagallerioihin, josta näitä löytyi lisää. Puhuttelevia ja pysähdyttäviä toden totta. Ja kiitos, onnea on tehdä päätös sydämellä...
PoistaTsemppiä muutoksen kanssa! Mun mielestä olet tehnyt hyvän valinnan, kun olet tehnyt valinnan. Pahinta olisi, ettei uskaltaisi, eikä tekisi. Jarruttelisi ja jahkaisi. Silloin voisi myöhemmin kaduttaa, kun ei tohtinut. Nyt jos menee pieleen, niin voit vaan todeta, että tulipa sitäkin yritettyä :) Nauti!
VastaaPoistaKiitos Laura!! Olen ollut tähän saakka todella sitä mieltä että päätös on oikea. Vasta tällä viikolla tulin ajatelleeksi mitä se voi viedä minulta pois. Ja ehkä eniten työssäni. Olenko hyvä työntekijä, ajatellaanko minun laistavan jostakin, ajatellaanko ettei ole motivaatiota tai kunnianhimoa... Voi olla. Mutta tämän päätöksen kanssa olisi elettävä nyt tästä hetkestä eteenpäin. Toivottavasti saan niitä muita parempia puolia tästä esiin ennenkaikkea. :)
Poista<3 <3 <3
VastaaPoista" Sinä itse teet elämäsi käsikirjoituksen. Älä anna kenenkään toisen kirjoittaa sitä."
Uudet tuulet pelottaa aina, se on fakta. Mutta sä olet seurannut sun sydäntä ja silloin ei kyllä voi mennä pieleen. Uskon, että tulet nauttimaan uudesta arjesta täysin siemauksin ja saathan tehdä vähän kaikkea mistä tykkäät...töitä, kotia, olla perheesi kanssa, olla itsesi kanssa ( aah ), jne.
Mä muistan kun mietin muuttoa..itkin vaan kun pelotti niin prkleesti. Teenkö nyt oikean päätöksen? Mitä jos alue on ihan kamalaa...huono päiväkoti...huutavat naapurit...jne. Silloin sanoin itselleni, että jos se on sit tosi kamalaa niin mä pääsen aina pois. Ei se tarkoita, että sen täytyy olla lopullista. Ehkä samaa sulle sanoisin...jos tuo uusi arki ei tunnu oikealta vaikka vuoden jälkeen niin sittenhän sen voi miettiä taas uudelleen ja muokata sopivammaksi !! <3 <3
Ja muista, että säkin olet vain ihminen etkä mikään robotti ;) Ehkä viitaten tuohon riittämättömyyden tunteeseen....teet varmasti parhaasi kaikkialla missä oletkin niin muutahan et sitten voi ja se on enemmän kuin tarpeeksi!!
Halit <3
Olet oikeassa :)
PoistaJotenkin vain tuli olo, että olenko ollut ihan kuutamolla kun tällaiseen ryhdyin. En ollut miettinyt ehkä kaikkia puolia joita tämä voi tuoda tullessaan. Ehkä hyvä niin, sillä oikeastihan tätä minä halusin. Aikaa itselleni ja ennenmuuta perheelleni. Siinä hetkessä oli parempi tehdä päätös sydämellä, ei järjellä.
Uusi pelottaa, sen kanssa on opittava elämään. Tämän auki kirjoittaminen toi itselleni uusia näkökulmia asiaan. Joten kaikella lienee tarkoituksensa...
Kiitos S kommentistasi <3 Ja huikeaa, että innoitin sinutkin pohtimaan syntyjä syviä...
Muutokset pelottaa kyllä aina, mutta asioilla on tapana järjestyä:) Alku voi olla hankalinta uuden äärellä, mutta ajan myötä kaikkeen tottuu ja asiat löytävät uomansa. Tsemppiä hirmuisesti!
VastaaPoistaKiitos Viivi! Lähes puolikkaalle palkalle ja lähes puolikkaalle työajalle jääminen on ollut iso askel. Ei sillä, etteikö se toisi mukanaan nimenomaan niitä hyviäkin puolia. Uuden äärellä vain epätoivo meinaa iskeä... Ja maalailee itselleen kauhukuvia mitä se voi viedä pois Ennemmin kannattaisi miettiä asioita joita se mahdollistaa. Kiitos tsempistä, sitä tarvitaan :)
PoistaVaatii rohkeutta hypätä tuntemattomaan, siinä sivussa tulevat varmasti myös esille kaikki epäilyt ja pelot.
VastaaPoistaMuusta en osaa sanoa, mutta se aika minkä saat lisää lapsellesi ja perheellesi kantaa varmasti hedelmää, voi olla että se näkyy vasta vuosien päästä, siinä tehtävässä Sinua ei korvaa mikään, eikä kukaan. Vielä jos samalla teet mielekästä tytöä niin se kaikkihan on vaan plussaa saldoon!
Rohkeutta, positiivisuutta ja tsemppiä! Hyvin kaikki sujuu :-)
Näin asia on nähtävä. Rohkeus on ollut tehdä tämä päätös. Rohkeutta kuitenkin tarvitaan myös jatkossa, jotta tästä selvitään. Välill tekisi mieli laittaa silmät kiinni ja työntää päänsä pensaikkoon. Mutta asia ei sillä tunnu muuttuvan miksikään :)
PoistaJa kiitos - olet oikeassa, että tämä päätös voi näkyä vasta vuosien päästäkin kasvaneena hedelmänä. Asia on juuri näin. Voi kunpa tämä toisi eteeni jonkin yllättävän ahaa elämyksen, kun on aikaa hetken tutkia itseäni... :)
Olen samoilla linjoilla kuin LittleB. NAUTI, kun kerran on mahdollisuus :).
VastaaPoistaMuistan, kun itseäni välillä ahdisti (se oli niitä matkaopasaikoja maailmalla) ja mietin, että onko tässä mitään järkeä, mitä mää täällä teen, miksen ole Koti-Suomessa jnejne, mutta siitä ajatuksesta pääsi eroon samantien, kun otti järjen käteen ja sanoi itselleen, että "Mitä sitä mietit. Päätös on oma. Jos tuntuu siltä, että pitää palata, niin palaa". Auttoi tajuamaan, että vanhaan pääsee takaisin koska tahansa, mutta kannattaisko nyt kuitenkin käyttää se tilaisuus, joka on annettu ja palata vasta, kun on oikeasti sen aika. Ei tää maailma mihinkään häviä. Ja fakta kumminkin on, että jos sitä nyt vaikka sairastuis vakavasti sen takia, että on painanut liikaa hommia, niin tuskin kukaan tulee sinne sairasvuoteen äärelle kiittelemään, kuinka ahkera ja hyvä työntekijä olit.
Tulee varmaan vähän sekavana tää ajatus ulos päästä, mutta luotan siihen, että ymmärrät :).
Oot tehnyt just oikean valinnan. Samasta haaveilee moni, muttei saa siihen tilaisuutta. Nauti siis, äläkä murehdi menneitä tai tulevia. Menee hyvää aikaa hukkaan <3
Voi Annukka, olet niin oikeassa! Tuota pitäisi nimenomaan ajatella itsekin: "Päätös on oma. Jos tuntuu siltä, että pitää palata, niin palaa." Eikä tosiaan kyse ole välttämättä siitä, etten haluaisi/jaksaisi tehdä töitä lainkaan. Nyt vain on alkanut tuntumaan, että elämässäni on asioita, jotka menevät sen edelle. Ja jos jatkan näin, hukkaan aikaa tärkeimmästä osasta omaa elämääni. Ennen olen ajatellut sen vain kuuluvan mennä näin. Mutta vasta kun ajatus alkoi kypsymään mielessäni, tajusin että minkään ei KUULU mennä mitenkään. Kaikesta voi päättää itse. Helpotti heti.
PoistaMutta nyt sitä alkaa ajattelemaan jälleen järjellä Mitä järkeä luopua palkasta, mitä järkeä jos nyt jää jostakin paitsi ja urani oli sitten tässä, mitä järkeä tutkiskella itseäni ja antaa muka laiska kuva minusta.... Haluaisin oikeastaan paiskoa nuo ajatukset muualle, mutta välillä ne vain silti mietityttää.
Tein aikaisemmin viime vuonnakin lyhyempää päivää. Silloin ei tuntunut tältä. Nyt valinta oli radikaalimpi ja myös tuntuu - olen kerrankin elämässäni enemmän kotona, kuin töissä valveillaoloajastani. Se tuntuu hyvälle!
Kiitos Annukka, kun tsemppaat, annan sille suuresti arvoa!!
Tiedän, että pelottaa. Kaikki uusi ja erilainen pelottaa ja se on täysin normaalia, se on ihmisyyttä. Minuakin pelotti, kun päätin muuttaa yhteen avomieheni kanssa ja ostaa talon yli 400 kilometrin päästä perheestäni, ystävistäni ja kaikesta, joka oli minulle tuttua. En tuntenut tästä kaupungista ketään eikä minulla ollut täällä mitään. Toki niitä hetkiä on ollut, kun kaipaan ystäviäni ja tunnen oloni yksinäiseksi, mutta silti en ole katunut. Tämä on minun kotini nyt. Moni ystävistäni kauhisteli muuttoani, mutta sanoin jokaiselle, että täältä pääsee aina pois. Ei minun tarvitse elää täällä loppuelämääni.
VastaaPoistaJos ei uskalla yrittää, mikään ei voi mennä pieleen, mutta silloin ei myöskään voi kokea mitään uutta. Olet rohkeasti hypännyt tuntemattomaan ja jos se ei onnistukaan, niin mitä sitten? Maailma ei kaadu, mutta sinä olet joka tapauksessa yhtä kokemusta rikkaampi.
Kaikki menee varmasti hyvin, sinä olet kova mimmi! <3
Sä olet Jossu ollut (ja tietysti edelleen) ihan super rohkea nainen! Tuollainen muutos tuntuisi itsestäni todella pelottavalta. Uskon, että ajatuksesi siitä, että hei täältä pääsee pois jos haluaa - helpottaa. Vaikkei koskaan lähtisi pois. Tiedät, ettei sinua olla sinne sidottu. Päätät itse. Ihailtavaa rohkeutta!!
PoistaJa on totta - jos ei kokeile, ei voi kokea mitään uutta. Tähän luotan. Luotan niin paljon, että toivon tämän tilaisuuden avaavan minulle jotakin, josta nyt en vielä tiedä. Ehkä näin ei käy, mutten voi sitä tietää, jollen kokeile :)
Kiitos Jossu kommentistasi!!
Ajatuksia herättävä postaus. Ymmärrän, että pelottaa, uusi tuo myös epävarmuutta. Anna itsellesi lupa nauttia, päästää irti mielessä pyörivästä huolesta, niin kaikki loksahtaa paikoilleen. Välillä voi tuntua epätoivoiselta, mutta sen jälkeen taas osaa arvostaa, juuri sitä mitä sillä hetkellä on. Olet tehnyt päätöksen mikä tuntui sinulta juuri sillä hetkellä oikealta, luota siihen, älä anna epätoivon viedä tilaa. Aika näyttää oliko päätös oikea, mutta ainakin se oli oikea juuri sillä hetkellä kun sen teit. Se on pääasia. Kun luottaa elämään, se kantaa, teet kaiken sydämellä ja sydämestä, kaikki järjestyy.
VastaaPoistaUpean ratkaisun olet tehnyt, se tuo varmasti mukanaa kaikkea uutta, ihanaa ja avaa ovia. On tehty tutkimus, mitä ihmiset katuvat kuolinvuoteellaan, on juuri se ettei tehnyt asioita mitä olisi halunnut. Upeaa sinä olet tehnyt mitä sydämesi on sanonut. Sitä ei voi katua :) Paljosta luopuu, paljon saa tilalle. Olet rohkea, anna itsellesi nyt lupa nauttia ajasta, perheestä ja siitä että sinulla on mahdollisuus tarttua uuteen, se kyllä kantaa!
Upeaa JuttaEmilia!
t. yksi reipäisyn tehnyt, välillä pelottaa, mutta luotan siihen että kaikki järjestyy ja niin yllättäen järjestyykin.
kaikella vain on oma aikansa.
Kiitos Minna! Sinun repäisysi on todella ihailtavaa. Ja se, mitä se onkaan tuonut mukanaan. Huikeaa!
PoistaVasta viimeisen vuoden aikana minusta on alkanut tuntumaan siltä, että olisi pakko antaa tilaa itselleni, unelmilleni, haaveilleni. On tehtävä päätöksiä, jotka voi viedä minut lähemmäs tätä haavettani. Suurin niistä on aika rakkaideni kanssa. Sitähän minä eniten haluan. Nauttia, olla läsnä. Jos vain mietin sitä, ei auta. On tehtävä jotain. Nyt tein ja alkuun se tuntui vapauttavalta. Vasta nyt myöhemmin kun asia realisoitui, tajusin että hitsi vie, tämä voi viedä myös joitakin mahdollisuuksia pois minulta. Pelotti. Ahdisti. Kadutti.
Nyt kun muutama päivä on kulunut, tunnen että näin oli tarkoitus - oli pakko tuntea nämä ajatukset ja käsitellä ne. Olen onnellinen, että saan kokeilla rajojani, siipiäni. Olen onnellinen kun saan antaa ajastani enemmän perheelle. Nyt vain pitää luottaa itseensä! Soitan sinulle, jos alkaa tuntumaan liian pelottavalta, tiedän että osaat valaa uskoa, tiedät kokemuksesta! ;)
Mä uskon, että olet tehnyt oikean päätöksen. Muutos pelottaa melkein aina, oli se muutos sitten hyvä tai huono. Se on kuitenkin tosi, että mitään peruuttamatonta sä et ole tehnyt eli voit varmasti palata, jos ratkaisu ei osoittaudukaan hyväksi. :)
VastaaPoistaOlet oikeassa. Voin palata aina. Eniten ehkä mietityttää juurikin se muiden ajatus siitä miksi näin teen, enkö halua työnantajani mielestä menestyä, enkö halua olla mukana enää, enkö olekaan enää se kunnianhimoinen Jutta jnejne... Ehkä ajatus (toivottavasti!) on vain omassa päässäni, eikä tämä vaikuta työhöni myöhemminkään. Mutta joskus tulee vain ajateltua näitä omassa päässään ja silloin pienistä asioista tulee todella suuria mörköjä :)
PoistaOlet varmasti tehnyt oikean päätöksen. Lapset ovat pieniä vain hetken ja töitä ennätät täysillä tekemään vielä monta vuotta. Mä olen kanssa miettinyt, jos jäisin osittaiselle hoitovapaalle.
VastaaPoistaKiitos jälleen hienosta päivityksestäsi - on ilo olla lukijasi <3
Sanna
Kiitos Sanna ihanasta kommentistasi!! Se sai minut hymyilemään :)
PoistaOlin viime vuonna myös osittaisella hoitovapaalla, ja tein lyhyempiä päiviä. Silloin muutos ei tuntunut näin suurelta. Nyt kun jäin uudelleen, teen enää kolmesti viikossa töitä ja olen neljänä päivänä kotona. Tämä tuntuu arjessa hurjan paljon. Toivottavasti myös antaa paljon. Jotenkin on hurjaa ajatella, että työt odottaa siellä minua sitten taas pitkän vapaan jälkeen tekemättöminä ja se ahdistaa. Mutta se on se palkka jonka tästä joutuu maksamaan. Saan jotain ainutlaatuista tilalle. Jotain, mitä en voi saada enää myöhemmin. Nyt yritän nauttia kun siihen mahdollisuus on :)
Olet oikealla tiellä! Tekstisi sai mut taas yhden askeleen lähemmäs samaa. Mutta kun - tiedät kyllä - pelottaa! Toivon paljon valoa tälle polulle, rohkeasti vaan eteenpäin ja kulunut fraasi, mutta muista elää hetkessä!
VastaaPoistaSonja - tiedän hyvin. Pelottavinta on jättäytyä jostain pois. Vaikka tietää miten onnelliseksi se tekisi. Mikään kun ei ole pyyteetöntä, kaikesta maksetaan joku hinta. Ehkä tässä se on suurempi työmäärä niinä päivinä kun töissä olen. Ehkä jään jostakin mahdollisuudesta paitsi, mutta sitten jään.
PoistaSaan kuitenkin aikaa siihen, mikä tärkeintä on. Olla pientä poikaani vastassa, saattaa hänet kouluun, tehdä yhdessä läksyjä. Olla siinä tarpeellinen, mikä tehtävä minulle on suotu. Olla äiti. <3
Hyvä kirjoitus ja varmasti hyvä valinta, lapset todellakin ovat vain sen hetken pieniä - muutama vuosi vierähtää ja sitten ne ei enää samalla tavalla tarvitse sinua joka hetki. Noi on vaikeita asioita ja vaikeita päätöksiä, samaistun täysillä.
VastaaPoistaTsemppiä
Kiitos Heidi kannustavista sanoistasi. Tästä pitää yrittää nauttia nyt täysillä, eikä murehta muita asoita. Ehkä ne todella järjestyy kun vain haluaa ja antaa sille mahdollsuuden :)
PoistaOnnea rohkeasta valinnasta!
VastaaPoistaEi ne työt sieltä mihinkään häviä, ei kunnianhimo eikä motivaatio. Sitä paitsi uskon, että työnantaja arvostaa sellaista henkilöä hyvin korkealle, joka uskaltaa tehdä rohkeita päätöksiä silloin kun on sen paikka ja joka arvottaa elämässään perheen hyvinvoinnin etusijalle. Työ on kuitenkin vain työtä, vaikka se tärkeää onkin.
Jos jotain tässä elämässään katuu niin menetettyjä hetkiä lasten kanssa. Hyvä kun uskalsit valita toisin!
Toivottavasti olet oikeassa. Toivon, että työnantajani ajattelee kuten sinä. :) Aiemmin en tullut ajatelleeksi tilannetta tällaisena, siis silloin kun päätöksen tein. Nyt kuitenkin realisoituu monia asioita, ja se pelottaa.
PoistaToivon, että tämä tuo enemmän hyvää, kuin menetystä. Olen tärkeimmässä paikassa nyt enemmän läsnä, enemmän paikalla. Enemmän kuuntelemassa, enemmän auttamassa. Täällä minun kuuluukin olla. Ainakin juuri nyt tässä hetkessä.
Rohkea valinta, onnea!
VastaaPoistaEn minä usko, että työnantaja katsoo vinoon ihmistä, joka uskaltaa tehdä rohkean päätöksen ja tekee sen itsensä takia. Mihin se kunnianhimo katoaisi tai motivaatio? Ei mihinkään, työ on työtä ja lyhyemmässäkin ajassa saa tehtyä asioita.
Paljon tsemppiä!
Kiitos Dahlia!
PoistaUskon sinua ja sanojasi. Näin minä itsekin ajattelin kun päätöksen tein. Jollakin tavalla kuitenkin nyt myöhemmin pienistä peloista tuli peikkoja. Ne on nyt käsiteltävä, jotta osaan nauttia siitä että uskalsin valita odotusten vastaisesti elämälleni suunnan. Se suunta on nyt, ja se tuntuu hyvälle. Ehkä se ei ole aina. Tässä hetkessä kuitenkin on elettävä. Huomista ei enää voi murehtia.
Kiitos tsempistä, tulee niin tarpeeseen..... :)
Upea teksti!!! Uudet polut ovat aina aluksi pelottavia, mutta kun niille uskaltaa niin ne tuovatkin mukanaan mitä upeimpia uusia kokemuksia ja elämyksiä!! Aivan mahtavaa että sä oot uskaltanut ottaa nuo askeleet!!! :) Itse olen vaan haaveillut ja hohhaillut, kunnes viime viikonloppuna sain vahvistusta ja tarpeellisen tönäisyn uskomaan itseeni, tulevaisuuteen ja siihen että unelmat kantaa!! Ne kantaa ja antaa enemmän kuin on uskaltanut edes toivoa, siihen pitää vain uskoa!!! :) Vaikka pelottaa, niin turvaudutaan siihen että teemme itsellemme oikein!! ♥
VastaaPoistaKiitos Jenni! Uskon ja toivon että olet oikeassa. Ehkä tämä valinta tuntui oikealta, koska on annettava jollekin muulle juuri nyt tilaa....
PoistaHienoa kuulla, että olet saanut vahvistusta ja tönäisyn eteenpäin. Olen onnellinen puolestasi. TODELLA!! :) Ehkä suurin päätös olisikin nyt vain relata, kun siihen kerta on nyt oikeutettu. :)
Hieno teksti. Onnea rohkeasta valinnasta. Tottakai uusi aina pelottaa, mutta se tuo ajan myötä myös paljon lisää. Lapset ovat vain hetken pieniä, töitä ehtii tehdä vielä pitkään. Itse jouduin tähän havahtumaan vasta tapaturman jälkeen kun oli pakko olla töistä pois. Silloin oravanpyörä pysähtyi. Toisaalta myöhemmin olen ajatellut että kai sillä oli joku merkitys. Olin enemmän kotona läsnä. Sen johdosta teen nykyään myös lyhyempiä työpäiviä.
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua <3
Kiitos Marru! Kokemasi oli varmasti pysähdyttävä. Ja jälkikäteen tietysti voi sanoa, että tällä oli iso merkitys sinulle ja perheellesi. Vaikka uskon, ettei se sillä hetkellä varmasti kovin etuoikeutetulta tuntunut. Tämän pyörän haluaisin itsekin pysäyttää. Hetken miettiä mitä oikein haluan, mitä arvostan, olla enemmän äiti olla vähemmän työntekijä. Töitä on tehtävä, enkä missään nimessä haluaisi työntekoa lopettaa. Mutta juuri tässä hetkessä ajattelen, että läsnäoloani tarvitaan enemmän täällä kotona.
PoistaMukavaa viikonloppua myös sinulle, ja kiitos kannustuksen sanoistasi <3
<3
VastaaPoista<3
PoistaTsemppiä uuteen arkeen <3 Ensimmäinen askel on aina se vaikein :-)
VastaaPoistaJust näin <3
Poista