Top Message

www.oblik.fi

DIY: SAAREKE TERASSILLE

Kaupallinen yhteistyö CELLO

Nyt se on viimein valmis, kesäkeittiön saareke nimittäin! Viime vuonna rakennettu suuri terassi on muodostunut vuoden aikana ehdottomasti meidän koko perheen lempipaikaksi mökillä. n.70m2 terassilla nautitaan auringosta, rentoudutaan, ruokaillaan ja mikä tärkeintä - valmistetaan myös koko kesän ruoat. Voisipa siis sanoa, että tämä on mökin toinen olohuone. Viime kesänä puhti alkoi loppumaan kesken loppukesästä ja päätettiin siirtää muutamia terassille ja sen ympäristöön tulevia DIY-juttuja tähän kesään. Yksi - ja tärkein niistä oli ulkosaareke, jossa olisi tilaa tiskaukselle ja ruoanlaitolle. 

Kevään aikana klikkailin torin myynti-ilmoituksia auki tiheään tahtiin, sillä etsinnässä oli pitkä rosterinen taso, jonka ympärille saarekkeen saisi rakennettua. Tuntui hullulta lähteä ostamaan tasoa täysin uutena, paitsi hinnan, myös tuon käytön ja ympäristön kannalta. Onnistuin lopulta bongaamaan lähes käyttämättömän 210cm Franken tason todella sopuisaan hintaan ja kaupat käteltiin samantien. Mitat saarekkeeseen otettiin siis suoraan löytyneestä tasosta. Rosteri on paitsi  todella helppohoitoinen, myös hygieeninen materiaali kokkailussa ulkotiloissa. Se kestää vettä, roiskeita ja pyyhkimistä hyvin. Talven tullen tulemme varmasti suojaamaan komeuden pressulla, mutta kesäisin riittää, että altaiden päälle asetetaan kansi kun lähdetään takaisin kaupunkiin. 

Saareke nikkaroitiin yhdessä viikonlopussa ja homma lähti käyntiin rungon kasauksesta. Kun runko oli valmis, koko komeus verhoiltiin sormipaneelilla, joka tilattiin K-Raudasta. Ensin harmaita hiuksia aiheutti paneeleiden mitta (3,2m) joten kuljetus ei ollutkaan ihan helpoimmasta päästä. Juhannuksen aatonaattona ajoin kuitenkin noutamaan paneeleita ja ystävällisesti pyysin olisiko mitään mahdollisuutta heidän katkoa ne valmiiksi sopiviin mittoihin, jotta saisin ne pieneen autooni mahtumaan. Ja hei - siellä ystävälliset ”pihapojat” sitten sirkkelillä vetivät 6m2 sormipaneelia useampaan pätkään ja matka mökille sai jatkua paneelit takaluukussa! Mahtavaa palvelua! 


Koska onnistuimme mielestäni melko kivasti tämän saarekkeen kanssa, ajattelin jakaa ohjeet ja vinkit myös teille tämän tiimoilta!

Näitä tarvitset

Mitat tason mukaan, nämä esimerkit saarekkeeseen, jonka koko 2100x600x850 mm.

  1. 48x48mm mitallistettua puutavaraa (n.18 m) runkoon
  2. 22x150mm sahattua lautaa (n.12m) hyllyihin
  3. Kolme pakettia puuvalmista sormipaneelia (n.6m2) verhoiluun
  4. PROF ulkokäyttöön tarkoitettuja terassiruuveja runkojen ja paneeleiden kiinnitykseen
  5. CELLO Classic Aqua vesiohenteista kuullotetta sävytettynä haluamallasi sävyllä (2,7l) paneeleiden käsittelyyn > me sävytimme tämän T3040 mustalla sävyllä
  6. Erilliset säädettävät PROF-kalustejalat tarvittaessa (me vielä pohdimme valitsemmeko pyörät, kiinteät säätöjalat vaiko jalkoja lainkaan)
Lisäksi tarvitset ruuvinvääntimen, siveltimen ja sen rosterialtaan. Meillä pohdinnassa vielä saarekkeen taustaosaan erilliset ovet, mutta olemme kahden vaiheilla toteutetaanko ne saranoilla vaiko liukukiskolla. Tähän vaikuttaa paljon käyttötarkoitus, mitä saarekkeen sisällä on tarkoitus säilyttää. Meillä siellä tulee olemaan esimerkiksi vesikanisterit, tiskausvälineet, roskis ja grillaustarvikkeita. Varasimme paneelit tähän jo valmiiksi ja ne on mukana tuossa kuuden neliön määrässä. Mikäli et asenna ovia, riittää tämän kokoiseen saarekkeeseen kaksi pakettia puupaneelia. Emme asentaneet ovia vielä siksikään, että tarkoitus on vetää altaista letkut ja mahdollisesti vesipumppu suoraan kaivosta hanaan (joka on sekin jo hankittuna).

Me hankimme kaikki tarvikkeet Skanssin K-Raudasta, joka on meidän lähin rautakauppa, jossa on laaja valikoima erilaisia rakentamisen ja sisustamisen tarvikkeita. Tuntuu helpolta löytää kaikki tarpeet yhdestä paikasta, etenkin silloin kun haetaan niitä mökkimatkalla ja ylimääräisiä pysähdyksiä vältellään viimeiseen saakka.

Näin teet sen


  • Rakenna saarekkeen kehikko (katso alla olevasta ohjekuvasta mitat) > Huomaa, että runko tulee olla aavistuksen kapeampi kuin itse tiskialtaan syvyys, jotta paneelit mahtuu kiinnittämään vielä kylkiin ja allas saadaan asetettua myös niiden päälle. Tämän vuoksi rungon mitat ovat eri kuin koko saarekkeen koko. Yhden paneelin paksuus on 15mm (vaihtelee jos valitset jonkun muun merkin).
  • Sahaa ja asenna laudoista hyllyt.
  • Kiinnitä sormipaneelit rungon kylkeen ruuvaamalla. Kannattaa jättää paneelit n.5-10mm matalammaksi kuin itse runko, jottei paneelit ”makaa” terassin päällä vaan ilma pääsee kiertämään saarekkeen alla ja esimerkiksi sadevesi kuivumaan.
  • Käsittele paneeliverhous haluamallasi kuullotteen sävyllä, joka suojaa pintaa ulkotiloissa. >Tummissa väreissä saatat tarvita melko peittävän lopputuloksen saamiseen jopa 3 kerrosta kuullotetta. Vaaleammissa riittää 1-2 kerrosta. 
  • Ruuvaa tiskiallas paikoilleen alapuolelta.
  • Asenna mahdolliset kalustejalat ja ovet
  • Nautiskele naapuruston komeimmasta ulkosaarekkeesta ja kesästä.


Työvaiheet saattavat vaihdella paljonkin valittujen materiaalien, saarekkeen koon tai pintakäsittelyn mukaan. Homma ei ole vaikea ja se onnistuu hyvin myös ensikertalaiselta. 


Nyt kelpaa aloitella kesälomaa ja alkaa viimeistelemään terassin sivuja siistimmäksi. Saatoittekin joissakin kuvissa nähdä, että olemme alkaneet rakentamaan kivetystä terassin jatkeeksi ja kaivaneet kalliota esiin sen takaa. Sinne on tulossa vielä loppukesästä/alkusyksystä havuistutuksia rajaamaan alueita toisistaan (riippuen kuinka kuivaa loppukesästä on, etteivät ne kuole samantien pystyyn :D). Tälle vuodelle on luvassa myös todella suuri remontti saunatuvalla, mutta sen olemme päättäneet antaa ulkopuolisten tehtäväksi. Oma aika ei juuri nyt riitä niin mittavan peruskorjauksen tekemiseen. Toivotaan, että saadaan aikataulut natsaamaan rakennusliikkeen kanssa ja homma aloitettua jo tänä vuonna, ettei siirry ensi kevääseen. Meille riittää mökkipuuhasteluksi tänä vuonna tällaiset viikonlopun mittaiset pienet projektit, joissa saa upottaa sormet saveen, muttei stressata liian suuresta kokonaisuuden hallinnasta. 

Mitäs sanotte, kannattiko käyttää yksi viikonloppu tämän nikkaroinnin parissa? Saa ehdottomasti kysyä lisätietoja tai tarkennuksia ohjeisiin, vastaan mielelläni! Katoksesta tulee runsaasti kyselyitä edelleen, etenkin instagramin puolella ja kyseessä siis CELLO Halo pergola. Jos haluat lukea tuosta katosratkaisusta ja terassin valmistumisesta tarkemmin, niin kannattaa lukea tämä viime kesän postaus siihen liittyen.

Nautinnollista kesäkuun viimeistä viikonloppua ja lomakauden alkua teille 
(ja meille) joiden loma alkaa ihan näillä näppäimillä <3
Jutta

  1. Onpa ihana kesähuone ulkosalla <3
    Sormipaneelistakin tykkään ihan hulluna ;)
    Lokoisaa kesää, Jutta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että meille rakkaan paikan mukava tunnelma välittyy kuvienkin kautta <3. Sormipaneeli oli kyllä ehdoton valinta tähän. Tuli sen avulla todella viimeistellyn ja tyylikkään näköinen kokonaisuus :) Aurinkoisia kesäpäiviä myös sinulle :)

      Poista
  2. Aivan älyttömän hieno tuli! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne! Kannatti kytätä toria tason etsinnässä ja jaksaa nikkaroida pari päivää. Lopputulos palkitsee :)

      Poista
  3. Näyttää hyvältä! Mistä terassin katos on hankittu?

    VastaaPoista

 

Newsletter

Widgets