KOTI VALMISTAUTUU JOULUUN

Kaupallinen yhteistyö: Cello 



Joulu on itselleni vuoden inspiroivinta ja ihaninta aikaa. Olen jouluihmisenä sellainen, joka aloittaa valmistelut ajoissa, mutta riisuu joulun kodista jo lähes samantien pyhien jälkeen. En tee kotiin joulua vain aattoa varten, vaan innostun ja virittäydyn tunnelmaan nimenomaan jouluun valmistautuessa. Kotonamme ei olla nähty (eikä varmasti jatkossakaan) runsaasti koristeltuja juhlapyhiä. Omat koristeet ja juhlatunnelman elementit ovat usein hyvin hillittyjä ja sellaisia, jotka viestivät luonnonläheisesti ja lempeästi tulevasta kaudesta. Vierastan ajatusta tonttuverhoista ja eri värein vilkkuvista jouluvaloista. Se ei silti tarkoita sitä, ettenkö nauttisi katsella myös esimerkiksi sellaisia koteja ja niiden sisustuksia, joissa nämä elementit ovat esillä suuresti. Jokaisesta tyylistä voi poimia itselleen niitä kivoimpia ideoita ja mukauttaa ne omaan makuun sopivaksi.

Joulun ja talven aikaan kotonamme näkyy usein muutamia vuosittain toistuvia asioita:

  1. Taljat
  2. Valot
  3. Kynttilät
  4. Havut
  5. Tuoksut (kaneli, anis, inkivääri…)

Väripaletti kotonamme on myös joulunaikaan usein hillitty. Talvena yleisilme muuttuu usein vain vähän, mutta joitakin ripauksia jouluun liittyviä sävyjä on silti toistunut vuodesta toiseen. Skaala liikkuu silti melko kapealla alalla ja värit ovat lähinnä luonnosta ja ruoista poimittuja vivahteita, kuten havunvihreä, piparinruskea, glöginpunainen, lumenvalkoinen...

Tämä on toinen joulumme tässä kodissa ja viime vuonna pääsin virittelemään sitä vasta normaalia myöhemmin muuton vuoksi. Tänä vuonna sytytin ensimmäiset jouluvalot jo lokakuun lopussa ja levitin taljojakin kotiin jo tämän kuun alkupuolella. 


Valoissa suosin lämpimiä valkoisen valon sävyjä. Helppokäyttöisyyden vuoksi sisällä meillä on ollut useasti paristokäyttöisiä valoja. Tämä ihan siksi, että olen saattanut laittaa valonauhan esimerkiksi kirkkaan maljakon sisälle, ikkunalaudalle tai ripustanut vaikkapa taulunkehyksien ympärille. Näin häiritsevät johdot eivät roiku pisin seiniä tai valojen sijoittelussa ei tarvitse ottaa huomioon pistorasioiden paikkoja. Cellon led-valonauhassa on kätevä ajastustoiminta, joka pitää valoja päällä kuusi tuntia kerrallaan. Näin valot syttyvät automaattisesti viiden maissa iltapäivällä ja ne eivät jää tarpeettomasti päälle enää sen jälkeen kun on siirrytty nukkumaan. Paristoina käytän näissä ladattavia paristoja, jotta säästäisin ongelmajätteen määrää. Myös viimevuotiset tähdet ikkunoissa ovat paristokäyttöiset, mutta valitettavasti eivät sisällä ajastustoimintoa. Kivan tunnelman kotiin saa myös lankapalloilla, jotka voi sujauttaa joko suureen lasiseen ruukkuun tai vaikkapa roikkumaan verhotangosta. Juuri sopivan lempeä ja pehmeä valo pimeisiin päiviin.

Kynttilöiden polttamisesta ollaan puhuttu viime vuosina paljon. Ekologisinta olisi olla polttamatta kynttilöitä lainkaan. Mutta silti - onhan se kynttilänvalo silti i-h-a-n-a. Anne pohti samaa asiaa juuri hetki sitten blogissaan ja sieltä löytyi hyviä vinkkejä kommenttiboksista kynttilöiden ekologisuuteen liittyen. Kannattaa käydä kurkkaamassa. Pidän hurjasti siitä, että ikkunalaudoilla on kynttilöitä, keväällä tosin huomasin että kivasti niistä jäi myös sellaista mustaa pintaa ikkunan sisäpuolelle, vaikkei sitä oikein ennen pesua edes huomannut. Tänä vuonna ikkunalaudalla palaa Cellon paristokäyttöiset vahakynttilät, jotka eivät levitä huoneilmaan hiukkaspäästöjä. Aiemmin nämä ”ikikynttilät” olivat muovisen oloisia, mutta onneksi nykyään niitä löytää jo todella tyylikkäitäkin. 


Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä, kuuluu joulukotiimme pehmeät tekstiilit. Tyynyjä saattaa ajautua sohvalle normaalia runsaampi määrä, samoin kuin erilaisia vilttejä ja peittoja. Talja levitetään nojatuolin päälle tai toisinaan ne kulkeutuvat mukaan myös petaukseen tai tuolille. En pidä taljaa vain joulunajan juttuna, vaan pikemminkin talvitekstiilinä. Taljat saavat olla esillä aina kevään auringonsäteisiin saakka. Luonnollisen beigen värinen talja on ehdottomasti suosikkini tänä vuonna! Se sopii lähes mihin tahansa tilaan kodissamme. Tekisi mieli siirtää se tulevalle työhuoneelle alkuvuodesta kun avaan tilat käyttööni. Ja miksei, ehkäpä tämä toteutuu. 

Miten teidän kodissa näkyy joulu ja millaisia elementtejä se pitää sisällään? Suositteko tiettyjä värejä, materiaaleja tai yksityiskohtia, joilla luotte perinteitä vai muuttuuko kodin joulutyyli aina vuosittain erilaiseksi? Ihan pian on jo ensimmäinen adventti, silloin pääsee jo hiukan testailemaan erilaisia kattauksia jne. Ihanaa! 

Jutta

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

KIITOS KUN LUIT JA ILAHDUTAT KOMMENTILLASI <3

© oblik.
Maira Gall