Top Message

www.oblik.fi

UNELMIEN KESKUSTAKOTI: DETALJIT

Kaupallinen yhteistyö: Wallark.com

Heippa ja ihanaa ensimmäistä adventtia. Joulujuttujen sijaan ajattelin tänään kertoa teille meidän kuluneen syksyn suurimmasta ponnistuksesta... Kuten instagramista on saattanut seurata, oli meillä Pekan kanssa kuluneen kesän ja syksyn aikana meneillään yksi valtava ja supermielenkiintoinen projekti. Saimme mahdollisuuden paitsi suunnitella, myös toteuttaa yhden keskustakaksion kokonaisvaltaisen remontin ja voi luoja miten kaunis siitä tulikaan. Usein asiakasprojektit kulkevat siten, että löydetään ensin asiakkaan tyyli ja kodin oma henki. Nyt pääsin toteuttamaan uudistuksia vain asunnon oma tyyli edellä, mikä tuntui toisaalta haasteelliselta ja samaan aikaan taas niin ihanalta.



Tässä kaksiossa panostimme (toisinaan tuntui että liikaakin) yksityiskohtiin. Suuret linjat olivat meille melko lailla selviä alusta alkaen, mutta pienien detaljien hiomiseen käytimme paljon aikaa niin suunnittelussa kuin toteutuksessakin. 

Tällaisia olivat mm. seinien tarkat värisävyt, vanhojen teak-pintojen ja osien hyödyntäminen, kierrätyksen huomioiminen (tämän kodin keittiöstä löytyy paikka kahdeksalle jäteastialle!) ja listat. Vaikka listoitus on usein se homma, joka jää monilla itseni mukaanlukien roikkumaan suurien linjojen valmistuttua on se kuitenkin juuri se pieni juttu joka viimeistelee koko tilan. Listoitus sinänsä on aikaavievää puuhaa, mutta pirun palkitsevaa! Olen joskus sanonut, että se on oma suosikkivaiheeni koko remontissa, sillä listat paitsi ryhdittävät koko tilan, tekee viimeisen silauksen myös mm. seinien ja lattian sävyille. 

Listoilla voi paitsi peittää, myös korostaa asioita. Me valitsimme jälkimmäisen.

Yksi asia, joka päätettiin jo heti remontin alkumetreillä oli lattian kunnostus ja osittainen uusinta. Keittiössä ja makuuhuoneessa olevat laminaatit purettiin (osa asbestipurkuna) ja tilalle laitettiin mosaiikkiparkettia. Olohuoneen lattia hiottiin ja sekä uudet, että hiotut parkettipinnat käsiteltiin ammattilaisen toimesta suklaanruskealla sävyllä. Tumma lattiapinta jännitti itseäni ihan hurjan paljon, sillä se jakaa mielipiteitä suuresti. Osa rakastuu (itse lukeudun tähän joukkoon) ja osa säikähtää. Kaikkiin koteihin ei tummat lattiapinnat sovi, mutta tänne näin ne mielessäni jo alusta alkaen. Koska syvä ruskean sävy vie valoa, haluttiin sen rinnalle valita pehmeitä vaaleita sävyjä seiniin. Jotta kokonaisuus ei näyttäisi liian "mössöltä" valitsimme listoiksi raikkaan valkoiset jalkalistat. Puhdas valkoinen erotti lämpimät sävyt toisistaan ja teki ilmeestä mielestäni todella tyylikkään. 


Olin ihastellut jo jonkin aikaa somessa Wallarkin kauniita kuvia ja inspiroiduin valtavasti yhtä uudelleen ja uudelleen niistä kumpuavista ideoista. Erilaiset seinälistoitukset, korostukset ja harmonia sykähdytti suuresti! Jos et vielä ole nähnyt näitä kuvia, niin suosittelen tsekkaamaan mm.  tämän inspiraatiosivuston ja lisäksi myös heidän instagram-feedin (@wallarkstore). Varoitan silti, että siellä saattaa insoiroitua niin paljon, että joutuu vielä pieniin remonttihommiin ;). Olin jo aiemmin tilannut suunnittelijoille suunnatun mallilaatikon, joten mallailin erilaisia listakokoja ja muotoja asuntoon paikanpäällä. Jos tällaista mallilaatikkoa ei ole, saa heiltä tilattua erikseen myös mallipaloja. Listat voi asentaa sellaisenaan tai maalata haluamallaan värillä. Jalkalistat (Floor 1) me päädyimme pitämään puhtaan valkoisena, kun taas makuuhuoneen kattolistat (Panel 1) maalasimme seinän kanssa samalla sävyllä (Y487, Tikkurila).



Vaikka Wallarkin malleista löytyy mitä näyttävämpiä listoja, päädyimme kuitenkin melko hillittyihin malleihin. Siitäkin huolimatta listoituksista tuli mielestäni näyttävät. 

Mutta tässä onkin mielestäni koko asian juju - näyttävä voi olla myös hillitysti, ja näyttävä on eri asia 1950-luvun selkeälinjaisessa kerrostaloasunnossa kuin vaikka 1900-luvun alun puutalokodissa tai jugend-asunnossa. 

Makuuhuoneen katseenvangitsijana toimii seinämaalauksen raja, joka nostettiin katonrajan yläpuolelle. Jotta rajasta tuli kattopintaan siisti, listoitimme tuon rajan Panel 1 listalla, jotka tosiaan maalasimme seinän kanssa samalla sävyllä. Pieni yksityiskohta teki muuten pelkistettyyn tilaan kivasti ilmettä ja samalla myös vähän lisää huonekorkeuden tuntua. Tällaista ratkaisua olen haaveillut joskus myös omaan kotiini, mutta toistaiseksi siihen ei ole löytynyt sopivaa tilaa. Tänne puolestaan idea istui kuin nenä päähän. Vai mitä olet mieltä?


Asunto myytiin ensinäytön jälkeen ja olemme nyt tyhjentäneet sen tuleville asukkaille. Voi pojat, miten onnellinen olen heidän puolestaan. He saivat ihanan kodin - sellaisen joka olisi myös meidän unelmamme, jos elämäntilanteemme olisi toisenlainen. 

Ajatella, että siellä koristellaan kuusi ja syödään jouluaamuna riisipuuroa meidän suunnittelemassa keittiössä. Liikutuin loppuviikolla suuresti asuntoa tyhjentäessa... Eikä näiden kuvien katselu tee luopumista tai haikeuden tunnetta yhtään helpommaksi. Syystä tai toisesta ehdin muodostamaan asuntoon vahvan siteen, vaikka emme siellä itse asuneetkaan. Urakka on nyt päätöksessään ja haluan ehdottomasti jakaa vielä lisäkuviakin asunnolta. Koska suunnittelun+remontin lisäksi kalustin myös tuon asunnon itse myyntiä varten, voisin kirjoittaa teille hieman siitä, mitä kaikkea tuohon kalustus- ja kuvauspäivään yleensä kuuluu. Se on nimittäin aika usein kaukana siitä gloriasta, jota televisio-ohjelmien kautta voisi ymmärtää. Tyynyjen pöyhintä ja kynttilöiden sytytys on vain murto-osa kokonaisuutta. ;)

Jutta

 

Newsletter

Widgets