Top Message

www.oblik.fi

5 + 1 VINKKIÄ PERHELOMALLE PARIISIIN

Heips! Toivottavasti sulla on ollut mukava päivä <3. Toukokuun alussa meidän perhe vieraili ihanassa Pariisissa ja täytyy kyllä sanoa, että kaupunki oli juuri niin ihana kuin uskalsimme toivoa. Keväinen leppoisa fiilis ja ne kaikki kauniit rakennukset. Rakkautta <3. Matkustimme koko perheen voimin, ja myös juniori ihastui kaupunkiin ikihyviksi. Tästä syystä ajattelin koota pienen pienen Pariisin matkaoppaan, joka auttaa toivottavasti teitä muita, joiden tie käy tuohon satumaiseen kaupunkiin. Erityisiä vinkkejä tiedossa teille, jotka matkustatte nuorison kanssa (meidän juniori täyttää nyt 12 vuotta, joten vinkit perustuvat omaan kokemukseemme matkalta).

1. Kulkeminen on helppoa metrolla, mutta kävellen näet enemmän
Pariisissa on loistavat julkiset yhteydet ja metro siellä toimii todella hyvin. Jos viivyt kaupungissa useamman päivän, kannattaa ottaa suoraan joko useamman päivän lippu tai ainakin tuo 10 lipun setti. Näin ei tarvitse olla jatkuvasti vilauttamassa maksukorttia lipunmyyntikojulla. Kattavan aikataulujen ja karttojen sivuston löydät mm. täältä. Metroa kannattaa käyttää kuitenkin harkiten ja kokemamme mukaan vain pidemmillä välimatkoilla. Maan alta et näe maisemia, etkä kaikkia niitä upeita puistoalueita ja katukahviloita, joihin haluaisit kuitenkin pysähtyä kahvikupposelle ja croissantille. Joten: kävele kaikki vähänkään sopuisat välimatkat, niin saat katukuvasta enemmän irti (eteen saattaa tulla yllättäen vaikka ihania kadulla olevia kukkakauppoja). Tämä vinkki toimii erityisesti esiteini-ikäisten lasten kanssa, jotka jaksavat kävellä mukisematta ihan yhtä hyvin kuin me aikuisetkin. 

2. Syö crêpes-lettuja ja täytettyjä patonkeja
Hyvää pääruokaa oli meidän kokemuksemme mukaan Pariisista jonkin verran vaikeaa löytää. Patonkeja ja jälkiruokia täällä sen sijaan osataan valmistaa sitten senkin edestä. Ehkä huonoa tuuria, mutta eteemme ei osunut oikeastaan juuri yhtään sellaista paikkaa, jossa pääruoka olisi vienyt kielen mennessään. Nuoren miehenalun mielestä parasta "pääruokaa" oli crepes -letut erilaisilla täytteillä. Löysimme viihtyisän framboise crêpes-ravintolan, jossa tunnelma oli miellyttävä ja palvelu hyvää. Täällä sai hyviä suolaisia, että makeitakin lettuja kohtuuhinnalla. Crêpes-kojuja löytyy kuitenkin puistojen ja teiden laitamilta myös mukavasti. Parhaat ravintolakokemukset löysimme kuitenkin Latinalaiskorttelista, jossa oli reilusti valikoimaa kohtuulliselle budjetille. Yhteen päivään valitsimme myös perusvarman suosikin: hampurilaispaikka. Tämän nimeä en huomannut ottaa talteen, mutta vinkkinä vain, että ehkei kannata mennä siihen perus mäkkäriin, vaan jos lapsesi vaativat hampurilaista, valitse jokin kivannäköinen purilaismesta, joita niitäkin Pariisista löytyy ihan kivasti.




3. Älä tuhlaa koko lomaa kulttuuri- ja historiaelämyksiin (vaikka ne ovatkin upeita)
Kaupunki on täynnä kulttuuria, historiaa ja mitä hienoimpia nähtävyyksiä. Tosiasia kuitenkin on, että jos aiot nähdä kaiken tämän kerralla - et ehdi nauttimaan kaupungin viihtyisästä tunnelmasta lainkaan! Valitse siis 1-2 must see kohdetta, joihin haluat mennä sisälle saakka ja kiertele loput nähtävyyksistä lähinnä katseluetäisyydeltä. Esimerkiksi Louvren kyljessä oleva Tuileries'n puistoalue soveltuu täydellisesti piknik-paikaksi ja lumoaa varmasti koko perheen ilman, että koko päivää pitää kuluttaa jonottamiseen. Nappaa mukaan leipomosta vain tuoretta patonkia ja viileää juomaa niin avot! Puisto on todella näkemisen arvoinen. Älä siis kyllästytä teini-ikäistä lastasi koko päivän museokierroksella (ainakaan siis joka päivä)... Etenkään silloin, jos matkustat parhaimpaan pahimpaan turistiaikaan. Voin kertoa, että jonot ovat valtavat ja niissä saat kulutettua helposti ihan koko päivän. Siinä tungoksessa seisoessa on Pariisilainen hyvä flow ja leppoisa fiilis aika kaukana. Ja sitäpaitsi ainakin omasta mielestäni Eiffel-torni oli paljon vaikuttavampi iltavalaistuksessa kauempaa katsottuna kuin siinä ihan metrin päässä seisten.



4. Syö macarons-leivoksia ja käy paljon kahviloissa
Käy paljon kahviloissa. Oikeasti! Siellä kannattaa ottaa cappuccino tai espresso, lapsille jääteetä. Iltapäivällä lasillinen paikallista viiniä on myös hyvä vaihtoehto. Kylkiäisenä erilaiset macarons -leivokset tai croissantit. Ennen tätä matkaa olin maistanut vain marketeissa myytäviä macaronseja (itse en ole näille siis lämmennyt), mutta voin vannoa, että kun maistat näitä aitoja macaronseja - rakastut! Ne vain ovat ihan eri maata. Ai että! Parhaat macaronsit meidän makuumme tarjoili Dalloyau ja Ladurée (ensimmäisen yksi myymälöistä sijaitsi vuokra-asuntomme vieressä, paha! ;)). Ranskalaiset osaavat jälkiruokien valmistuksen täydellisesti ja leivonnaiset ovat sopivan kokoisia (jotta niitä jaksaa syödä jälleen seuraavalla kahvilapysähdyksellä :D). Kivoja kahviloita tulee vastaan oikeastaan sattumalta, mutta suosittelisin välttelemään nähtävyyksien vierellä olevia paikkoja, sillä hinta nousee helposti tuplaksi kun istahdat Riemukaaren vierellä olevaan kahvilaan hieman syrjäisemmän sijaa. Lisäksi tunnelma on (ainakin omasta kokemuksestamme) välittömämpi kun kuljetaan hiukan sivuun nähtävyyksien viereltä. 


5. Vuokraa asunto hotellimajoituksen sijaan
Pariisin hintataso on korkea. Etenkin loma-aikoina hotellihuoneista saa pulittaa reippaasti, eikä se silti ole välttämättä tae hyvästä laadusta. Olemme käyttäneet aiemminkin useasti Airbnb kautta vuokrattuja asuntoja, eikä vielä toistaiseksi olla petytty. Tälläkin kertaa saimme kohtuullisella hinnalla ihan Champs-Elysêes kaupunginosan sykkeestä kauniin pienen loft-asunnon. Alueen valitsemiseen meitä auttoi airbnb:n kattava "naapurusto-opas" jossa oli kerrottu kunkin alueen oleellisimmat seikat. Tästä oli kyllä erittäin suuri apu. Alueita kun Pariisissa on lukemattomia ja välimatkatkin suuressa kaupungissa melko pitkiä (jos vahingossa nappaat majoitukset ihan "väärältä" laidalta). Etenkin lasten kanssa matkustaessa on ihan kiva, että välipalat voi toisinaan syödä huoneessa, eikä aina tarvitse mennä ravintolaan pulittamaan sitä 10€/pää pienen leivän ja juoman nauttimisesta. Söimme usein myös aamupalan asunnolla ennen kuin lähdimme päivän rientoihin. Säästimme tässä reilusti euroja!


+ 1 BONUS! PRINTEMPSIN KATTOTERASSILTA NÄET KOKO KAUPUNGIN
Tämän vinkin bongasin Char& the city blogista. Ja onneksi bongasinkin! Tämä tavaratalon kattoterassilla oleva kahvila tarjoili huikaisevien näköalojen lisäksi viihtyisän rentoutumishetken ostosten lomassa kaupungin vilinästä. Meidän vierailumme aikana terassi oli melko lailla tyhjä, liekö syynä aamupäivän vierailuajankohta vai se, ettei kuumin turistiaika ollut vielä alkanut. Mutta siis tänne kannattaa todellakin tulla ihan vain näkymienkin vuoksi. Plussaa pitää antaa siitä, että paikka on ensinäkin maksuton (kahvila tietenkin myy virvokkeita ja pientä syötävää) ja lisäksi turistikaaos oli minimalistinen. Ei siis jonotusta. 



Sellaiset vinkit irtosi meidän perheen Pariisin reissulta. Olisiko sinulla lisätä listaan jotakin, mitä en huomannut kirjoittaa tähän? Kaikenkaikkiaan Pariisi oli ihana ja tämä tuskin jäi ainoaksi vierailuksemme täällä. Kaupunki sulatti koko perheen sydämet totaalisesti - myös nuoren esiteini-ikäisen lapsemme. 

Jutta



  1. Hyviä vinkkejä! Me olimme muutama vuosi sitten 5v tytön kanssa Pariisissa, käytiin myös kattoterassilla., risteiltiin Seinellä ja käytiin Disneylandissä. Kivoin juttu oli silti Jardin d'Acclimatation -puisto, jossa oli samassa huvipuisto, eläinpuisto ja leikkipuisto. Kauniit maisemat, ei jonoja (kuten disneyssä) ja hinnat edulliset. Kannattaa tutustua!

    VastaaPoista
  2. Paris, Paris, Paris... Je t´aime! Tästä inspiroituneena oon jopa ranskan kieltä lähtenyt opiskelemaan :) Tuossa kaupungissa paljon koettavaa, nähtävää ja ihania kahviloita...Toimivia vinkkejä, kiitos!

    VastaaPoista

 

Newsletter

Widgets