Ostin taannoin kauppareissulla ensimmäistä kertaa Cilla´s puhdistusaineita. Olin toki kuullut näistä, ja nähnytkin monessa paikassa, mutta jostakin syystä en vielä ollut niitä testannut. Olen siivouksessa vähän sellainen välineurheilija (no ei nyt ihan, mutta te tiedätte...) ja tämän vuoksi pidän siitä, että tietyt purkit ja aineet ovat a)laadukkaita b)hyvännäköisiä c)hyväntuoksuisia.
Ulkonäköön kiinnitän huomiota erityisesti kahden aineen osalta: tiskiaine ja yleispuhdistussuihke. Miksikö? Näitä aineita tulee pidettyä esillä jatkuvasti, ja mikäli pakkaukset olisivat jotenkin epämiellyttävän näköisiä, tiedän että laittaisin ne kaappiin. Ja sehän tarkoittaa sitä, että niiden käyttäminen vähentyisi huomattavasti, koska pikaiseen pyyhintään taikka tiskaukseen pitäisi kaivaa erikseen aineet esille. Kun pakkaukset ovat kauniita, tulee ne pidettyä pöydällä jatkuvasti - ja niiden käyttö tottakai on silloin sekä helpompaa, että tiheämpää. Näissä Cilla´sin tuotteissa täyyy muuten erikseen antaa peukkua kivoille nimille - TYKKÄÄN!!
Tiskiaineissa olen törmännyt monesti siihen, että vain fairy on ollut tarpeeksi hyvää. Kivannäköiset tiskiaineet ovat osoittautuneet monesti jopa pieneksi pettymykseksi. Tämän vuoksi olin erityisen iloinen kun huomasin ostaneeni tiskiaineen, joka täytti kaikki odotukseni!
Yleispuhdistussuihkeessa kiinnitän huomioni jostain syystä aina ensimmäisenä tuoksuun. Ja tässä aineessa se oli suorastaan huumaava! Sopivan lempeä ja kuitenkin puhtaalta tuoksuva (vihaan sellaisia pistävän hajuisia puhdistusaineita). Rosmariinin tuoksu on muutoinkin valloittava, ja se on onnistuttu vangitsemaan myös tämän suihkeen sisään. Rasvaisten jälkien pyyhkiminen keittiön tasoilta ja pöydältä kävi tämän aineen kanssa kuin tanssi, joten jotain taikaa tässä kyllä on oltava...
Näistä tuli kertaheitolla luottotuotteitani, joita en ihan hevillä vaihda!
Siistiä päivänjatkoa!
Jutta
Mun täytyy varmaan täyttää pääsiäislomalla matkalaukku pesuaineilla. Täältä kun löytyy vain rumia ja vielä rumempia pakkauksia, ja minäkin tykkään siitä, ettei esillä ole kaikenkirjavia pulloja ja puteleita :)
VastaaPoista:) Heh, ehdottomasti täytyy! Kaikenkirjavat purnukat jotenkin oikein tunkevat tuonne kaapin perukoille piiloon ja sieltä niitä ei kyllä tule kaivettua.
PoistaNuo on kyllä ihania! Ihan parhaita<3
VastaaPoistaTodella! Mietin vain miksen aiemmin ole näitä kokeillut! :)
PoistaMunkin kauppalistalla ollut jo pitkään. Odottelen, että saan vanhat ensin käytettyä ja sit testaamaan näitä :)
VastaaPoistaJoo tottakai ensin vanhat loppuun. Mutta sitten seuraavaksi suosittelen kyllä täydestä sydämestäni näitä tuotteita, pesee monet muut mennen tullen :)
PoistaMä olen myös ihan hurahtanut tuohon SIISTIIN ja suihkuttelen sitä mennen tullen sinne sun tänne jo ihan sen vuoksi, että tuoksu on ihana! Tuolla lähtee ketsupit ja kahvitahrat todella kätevästi. Mahtis-aineita, ja vielä kotimaisia!
VastaaPoistaSe tuoksu on kyllä huumaava :). Tuota voisi ottaa sellaisena kodin tuoksusuihkeenakin käyttöön, sen verran hyvä se on! Ja kotimaisuudesta tietty iso plussa!
PoistaNäitä en olekaan vielä testannut, muita kauniita purkkeja kylläkin :)
VastaaPoistaKannattaa testailla, itse ainakin tykästyin hurjasti!
PoistaPitääpä ostaa tämmöinen kokeeksi kunhan edellinen loppuu, kiitos vinkistä! :)
VastaaPoistaSuosittelen. Ainakin meillä toiminut todella hyvin joten uskallan antaa peukun :)
Poista