JOULUN 2017 SULOISIN PAKETOINTI-IDEA

Olen hullaantunut eläinaiheisiin lahjapaketteihin. Tai oikeammin täytyisi sanoa, että olen hullaantunut kauniisiin paketointi-ideoihin, joista yksi suosikkiteema on itselläni eläimet. Ehkä joku teistä saattaa muistaa myös viime vuoden ihanimman paketointi-idean, jossa sidoin keraamisen karhun selkään pari pientä tulitikkuaskia? Tänä vuonna bongasin Tigerista sympaattisia peurahahmoja muutamalla eurolla, joten päätin jatkaa eläinaiheista paketointiteemaa myös tänä vuonna. Lahjan saajana on alle kouluikäinen tyttölapsi, joten ehkäpä tuosta pienestä peurasta saattaa olla iloa myös leikeissä lahjan avaamisen jälkeen.




Koska lahjansaaja on supersuuri Frozen-fani, koristelin paperin lahjanarun sijaan kimaltelevalla turkoosin värisellä glitter-teipillä. Peuran sidoin juuttinarulla kiinni pakettiin ja selkään solmin sille valkoisesta samettinarusta rusetin. Koska peura itsessään on jo katseenvangitsijana lahjan päällä, ei se mielestäni kaipaa mitään muuta "krumeluuria" tai höystettä ympärilleen. 

Tästä tuli heittämällä tämän vuoden suloisin tekemäni lahjapaketti. Ah, voisipa asioita paketoida ihan vain paketoimisen ilosta, sillä se jos jokin on koukuttavaa puuhaa! Muita intohimoisia paketoijia linjoilla?

Inspiroivin keskiviikkoterveisin,
Jutta

6 kommenttia

  1. Hep! Paketointi on mahdottoman kivaa! Ja nää peurat söpöjä♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peurat on kyllä <3 <3 <3 Ostin pari itsellekin, ihan vain koristeeksi :)

      Poista
  2. Ihana!Ja mieluinen paketti Fozen fanille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että on. Sisältä paljastuu myös jotakin teemaan sopivaa juttua, joten ehkä turkoosi glitter antaa jo ennen avaamista siitä pieniä viitteitä ;)

      Poista
  3. Söpö!!!
    Minäkin paketointi-intoilen. Lahjojen määrä on vaan vuosien varrella järkiperäistynyt (onneksi?!) niin, että olen harkinnut palvelujen tarjoamista muillekin ;)
    Mukavaa joulunodotusta toivotellen, C

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Celia :). Ja on muuten totta, että lahjojen määrä on vuosi vuodelta vähempi. Se tosin ei ole itseäni haitannut, sillä olen vain käyttänyt enemmän aikaa ja vaivaa sitten niiden loppujen paketoimiseen :). Mutta tuo muille tarjottava apu kuulostaa kyllä ihanalta <3

      Poista

KIITOS KUN LUIT JA ILAHDUTAT KOMMENTILLASI <3

© oblik.
Maira Gall