DIY: PIENET KUUSITUPSUT


Täällä Littoisissa satoi alkuviikolla sen verran lunta, että tiistaina raskas lumi alkoi katkomaan oksia puista. Keskiviikkoaamuna koiralenkillä nappasin mukaani pienen kangaskassin ja poimin mukaani maahan tippuneita oksanpätkiä, joista toteutin jouluntuoksuisia pieniä kuusitupsuja ikkunan- ja ovenkahvoihin roikkumaan. Näille saattaa hyvin olla myös ihan oma nimensäkin olemassa, mutta "joulutupsut" sopivat niille mielestäni hyvin :). 

Jouluntuntua kotiin saa helposti kuusenhavujen lisäksi esimerkiksi kanelitangoilla, joita solmin osaan näistä. Solmin pari pientä oksaa kiinni juuttinarulla ja osan kapealla samettinauhalla. Päälle tein joihinkin pienen rusetin ja loput ripustin kahvoihin ihan sellaisenaan. Osaan tupsuista lisäsin vielä viikonloppukimpusta ylijääneitä vihreitä oksia. 

Sain muuten eräästä fb-ryhmästä vinkin tätä mäntykranssia tehdessäni, että havut saa pysymään pidempään vihreinä hiuslakan avulla. Päätin testata tätä ja suihkuttelin tupsujen päälle kevyesti hajusteetonta hiuslakkaa. Tämä kikka tosin vei aavistuksen tuota kuusen ja kanelin omaa tuoksua pois, mutta ehkä tällä tavoin saan ne pysymään aattoon saakka vihreinä. Jemmasin osan havuista vielä parvekkeelle talteen ja ajattelinkin käyttää niitä joulupöydän kattauksessa. 

Tällaiset pienet luonnolliset asiat saavat itselleni joulufiiliksen nousemaan. Näiden minikranssien, tupsujen ja muutamien jouluvalojen lisäksi ei oikeastaan tarvita kuin kynttilöitä, niin tunnelma on omaan makuuni kohdillaan. 

Ihastuttavaa viikonloppua sinulle, 
koitetaanhan välttää joulustressin syntymistä viimeiseen saakka <3.
Jutta

6 kommenttia

  1. Nää onkin tosi hyvä ideoita, kun ne voi nakata vaikka takan uumeniin joulun jälkeen. Ei aina kertyisi sitä ylimääräistä turhaa "roinaa" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö vain. Ja niin söpöjä, etten kestä <3

      Poista
  2. Sinun täytyy ehdottomasti myydä tämä idea Montazamin Marialle 😂 Sillä ei ole tämmösiä tupppppsssuja näkynyt! Nämä on stylemmät kuin hänen...

    VastaaPoista
  3. Ihana idea, pakko tehdä vielä tuollaisia kotiin.
    Tie pohjoiseen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tuli idea heti käyttöön :)

      Poista

KIITOS KUN LUIT JA ILAHDUTAT KOMMENTILLASI <3

© oblik.
Maira Gall