KOKEMUKSIA FUTONPATJASTA + ALENNUSKOODI

Kesä alkaa olla väistämättä ohitse ja on uskottava, että syksy on todellakin alkanut. Samaan aikaan taputeltiin kasaan ihka ensimmäinen kokonainen mökkikesä ja on pikkuhiljaa siirrytty verkkaisempaan mökkeilytahtiin. Pystymme viettämään aikaa mökillä myös talvella, joten kokonaan ei ovia ole suljettu tältä vuodelta. 

Vaikka olemme hankkineet kalusteita ja tarvittavia asioita mökille runsaasti käytettynä, on kuitenkin ollut yksi asia, jossa halusimme panostaa uuteen. Nimittäin sängyt. Kirjoittelinkin heinäkuussa teille siitä, miten mielestäni hyvään uneen on syytä panostaa myös mökillä (lue juttu täältä). Lupasin samalla kertoa hieman kokemuksia myöhemmin siitä, miltä ensimmäinen nukkumiskäytössä ollut futon on tuntunut ja miltä uni sen päällä maistunut. Futoneista meillä on kokemusta aiemmin sohvana (DIY sohva vanhassa kodissa) ja lisäksi keväällä nikkaroitiin DIY daybed juniorin mökkihuoneeseen. Toteutimme rungon sängylle samaan tapaan kuin juniorin huoneeseen, joskin hieman eri mitoilla (patjan koko 120x200). Runkoa tehtäessä on hyvä muistaa futonin vaatima tuuletus, joten tästä syystä jätimme lankkujen väliin reippaat raot. 


Nyt kun koko kesä on nukuttu Futonnetistä saadulla patjalla, on hyvä aika listata ylös hieman kokemuksia. Käytössämme on COMFORT -futonpatja, jonka korkeus on noin 16cm. Patjassa on puuvillan lisäksi luonnonkumia ja kookosta antamassa hieman lisää kimmoisuutta ja päällä olemme pitäneet puuvillapetaria. Koska emme ole käyttäneet futonia aiemmin nukkumiseen, oli tämä meille ihan ensimmäinen kokemus siinä mielessä. Olen lukenut ja kuullut paljon futon -patjojen kokemuksia ja lähes kaikki kokemukset ovat olleet positiivisia. Näin myös meillä! Emme ole Pekan kanssa kumpikaan nukkuneet järin hyvin pehmeillä patjoilla, joten uskalsimme ottaa tästä syystä futonin käyttöön. Selän tottuminen patjaan kesti vajaan viikon. Ensin se tuntui hieman kovalta, mutta jo muutaman yön jälkeen selkä tottui tuohon ja nyt en enää vaihtaisi sitä mistään hinnasta pois! 

Vietimme kesällä enemmän aikaa mökillä kuin kotona ja aina kotona ollessa alkoi tulla ikävä mökin jäykempää patjaa. Kun aikanaan tulee ajankohtaiseksi uusia myös kodin sänky ja sen patjat, ei ole kahta kysymystäkään mihin päädymme - futoniin! Oodi hyville unille ja hyvästit selkäkivuille - sitä se on nimittäin todellakin ollut.


Luonnonmateriaaleista valmistettu patja on painava kuin mikä ja jotta se pysyy hyvänä pitkään, tulee sitä myös välillä käännellä. Olemme kääntäneet patjaamme noin 1-2 kertaa kuukaudessa riippuen hieman siitä paljonko sen päällä on nukuttu. Kääntämisen olen onnistunut tekemään myös yksin, mutta huomattavasti helpommin se sujuu kahdestaan. Alkuun tuo tuntui vähän hankalalta hommalta, mutta siihenkin on ehtinyt tottumaan. Nykyään se menee aina siinä samalla, kun vaihdetaan puhtaat lakanat petiin. Tottumiskysymys siis pikemminkin. Toinen asia, joka ei sinällään vaadi totuttelua on se, että futonia ei kannata pedata heti kun noustaan ylös. Patja pitää siitä, että se saa hieman kuivahtaa ja tuulettua ennen kuin sen päälle vedetään päiväpeitto. Emme ole erityisen aktiivisia sängyn petaajia, joten meille tämä ei ole mikään ongelma. Usein päällä on vain pellavalakanoilla verhotut peitot ja tyynyt ja mahdollisesti jokin viltti. Jätämme peiton "auki" aamutoimien ajaksi ja petauksen teemme usein vasta päivemmällä. Nykyisin jätämme myös usein peitot pois patjalta kun lähdemme mökiltä, jotta patja saa sillä välin aina tuulettua kunnolla, eikä tiivisti pedattujen peittojen ja patjan väliin pääse syntymään kosteutta.

Koska olemme itse olleet tyytyväisiä Comfort Futoniin, kysyin Futonnetistä myös alennuskoodia teille lukijoille käyttöön! Ja hip hei, sellainen myös saatiin, joten jos olet yhtään miettinyt uuden patjan/sängyn hankintaa, kannattaa käyttää tämä tilaisuus hyväksi. Kiitos vielä tuhannesti Futonnetin Merville, joka tämän alennuksen teille lupasi <3. Eli nyt saatte lokakuun looppuun saakka -20% alennusta kaikista Comfort patjoista koodilla OBLIK. Esimerkiksi 120x200cm kokoisen patjan normaalihinta on 372e ja siitä saa jää jäljelle alennuksen jnälkeen 297,60 euroa, joka on minusta erittäin kohtuullinen siihen nähden, miten hyvät unet tämän päällä nukkuu. Tästä pääset katsomaan erikokoisten Comfort -patjojen hintoja. Patjat toimitetaan kotiovellesi (tai vaikka suoraan mökille) ja asiakaspalvelu on pelannut itselläni ainakin joka kerran loistavasti, kun olen heidän kanssaan asioinut. Iso peukku ja suositus siis :)

Onko sinulla kokemusta futon-patjoista? Olisi kiva kuulla myös muiden kokemuksia!
Jutta

ps. Mietitkö, miksi sänky on tällä hetkellä mökin tuvan puolella? No koska siirsimme sen nyt syksyä vasten sinne, jotta saisimme talven aikana tehtyä tuon makuuhuoneen pienen remontin paremmin loppuun :D. Tarkoituksena on viimeistellä maalauspuuhat katon ja lattian osalta ja pohtia uusitaanko koko lattia vai maalataanko sekin. Lisäksi vanhaan keittonurkkaukseen olisi suunnitteilla pieni erillinen tila pakastavalle wc-istuimelle...

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

KIITOS KUN LUIT JA ILAHDUTAT KOMMENTILLASI <3

© oblik.
Maira Gall