SUUNNITTELUKOHDE: UPEA KYLPYHUONEOSASTO


Heippa! Nyt tuli sellainen fiilis, että teidän on ehdottomasti nähtävä tämä! Kävin nimittäin kuvaamassa viikonloppuna erään suunnitteluprojektini lopputulosta, joka oli sanalla sanoen tyrmäävä. Kun aikanaan aloittelimme tämän kellaritilan massiivisen remontin suunnittelua, en voinut kuuna päivänä uskoa, miten upea siitä lopulta tulisikaan. W-A-U! Koska napsin lukuisia kuvia tuosta tilasta, päätin jakaa tämän kuitenkin kahteen erilliseen postaukseen, josta ensimmäisessä vuorossa sauna ja kylpyhuone. 

Tämä projekti on ollut erityisen mieluisa, sillä perhe jonka suunnitteluapuna olen saanut olla, on kerrassaan hurmaava. Lähtökohdat yhteistyölle olivat jo heti alkuunsa lupaavat ja uskoin ensimmäisestä tapaamisesta alkaen meidän pääsevän oikein hyvään yhteiseen lopputulokseen eri vaihtoehtoja pyöritellessämme. Vanhan puutalon kellarikerroksessa sijaitsi kolmilapsisen perheen sauna ja kylpyhuone, pieni kodinhoitonurkkaus, wc ja lisäksi erilaisia varastohuoneita/käytäviä ja pieni vilvoitteluun tarkoitettu aula. Toiveena oli saada monimuotoisesta ja sokkeloisesta kellarista toimivampi ja saattaa se samalla kaikilta osin nykyaikaan. Minun apuani kaivattiin nimenomaan uuden tilajaon, materiaalien ja värien suunnittelussa. Perheen äiti omaa erittäin hyvän sisustussilmän myös itse, mutta omalle kodille ja sen toiminnoille tulee nopeasti myös sokeaksi. Tästä syystä tilan mahdollisuudet haluttiin nähdä objektiivisin silmin ja mielelläni tähän projektiin avuksi ryhdyinkin. 


Ensitöiksi koko kerros mitattiin uusiksi ja kaikki perheen mielessä olleet toiveet kirjattiin ylös. Perheellä oli jo alkuun muutamia ideoita ja ajatuksia tilajaon suhteen, ja nämä otettiin tottakai huomioon. Lisäksi jo ennen suunnittelun aloitusta he olivat päättäneet puhkaista oven alakertaan, josta pääsee suoraan ulos. Oven paikka ja muut rakenteelliset asiat olivat työlistalla ensimmäisenä. Tämän jälkeen luonnostelin asiakkaille kolme erilaista pohjaratkaisua, jotka kävimme yhdessä läpi. Rakenteelliset seikat tarkistettiin vielä remonttifirmalta, jonka jälkeen pääsimmekin alkuun. 

Toiveena oli saada edellistä suurempi sauna ja kauan haaveiltu kylpyamme. Vanhaa tiiliseinää haluttiin ottaa esille ainakin joiltakin osin ja tyylin haluttiin olevan vanhan puurakennuksen tyyliin sopiva, sekä ajaton. Seiniä kaadettiin reilusti ja uusia rakennettiin myös tilalle. Saunan lauteille haluttiin mahtuvan kerralla isompikin joukko ja näkymä toivottiin olevan ulos pienestä ikkunasta. 


Taustan vanha tiiliseinä oli pääpiirteittäin hyvässä kunnossa ja se päätettiin säästää. Tiilen pinta suojattiin venelakalla. Saunaa laajennettiin reippaasti ja lauteet asetettiin, siten että niissä pystyy saunomaan vastakkain istuen taikka jalat lauteilla ulos katsoen. Oviaukkoa levennettiin hieman ja ovelta katsottaessa oikealle sijoitettiin kaunis kuparinen kattosuihku (Tapwell). Kaunislinjainen amme löytyi Svedbergsin mallistosta ja kuusikulmaiset laatat Bauhausista. Erillinen wc koettiin lopulta turhaksi, sillä kodin muista kerroksista sellaisia löytyy jo useampi. Tästä syystä vanha tila purettiin ja wc-istuin sijoitettiin oven vasemmalle puolelle kylpyhuoneen yhteyteen. 

Saunan ovi ja seinän yläosat valittiin lasista ja alaosa laatoitettiin lattian ja suihkuseinän kanssa samalla laatalla. Saunan lauteet suunniteltiin yksinkertaisen penkkimäiseksi ja persoonallisuutta haettiinkin enemmän ladonnalla ja paneelien leveydellä. Taustaseinän kapeampi paneeli ja lauteiden leveät laudat ovatkin sopivan näyttäviä rinnakkain, muttei silti ole liian voimakas elementti. Kiuas sijoitettiin taustaseinälle lauteiden väliin. Oveksi kunnostettiin asunnosta entuudestaan löytynyt vanha ovi ja se kiinnitettiin ladonovikiskoilla erottamaan tarvittaessa kylpyhuonetta muusta alakerran tilasta. 

Kokonaisuudesta tuli erittäin onnistunut ja koko perhe lapsia myöden ovat olleet kuuleman mukaan uuteen kylpyhuoneeseen erittäin tyytyväisiä ja saunottuakin on tullut jo useamman kerran. Tästä saunasta tuli kyllä niin mielettömän hieno, että tekisi mieli alkaa kotonakin "pieneen saunaremonttiin". Kröhöm, kukaan ei sitten kerro tätä miehelle ääneen ;)).

Vaikka itse olinkin projektissa vahvasti mukana, on perhe tehnyt myös itse paljon yksityiskohtaisia päätöksiä. Olen antanut toki ideoita ja mielipiteitä kysyttäessä, mutta paljon saa myös perheen äiti ja isä kiittää lopputuloksesta itseään ja e-r-i-t-t-ä-i-n hyvää tyylitajuaan <3. He ovat myös tehneet suurimman osan kellarin ja vanhan kylpyhuoneen purkutöistä itse, joten ihan pienestä työpanoksesta ei tosiaan ole kyse. Tässä projektissa on kyllä ollut ilo olla mukana!

Mutta niin - mitäs sanotte, eikö ole kerrassaan häikäisevä saunaosasto? Tämän kodin kellarikerroksen muut osat nähdään sitten toisella kertaa, koska mielestäni tämä osa ansaitsi ihan täyden huomion jo itsessään <3. 

Inspiroivaa sunnintain iltaa,
Jutta

7 kommenttia

  1. On todellakin upea! Sähän voit tehdä etänä suunnitelmat, etkö voikkin?! Meidän 90-luvun järkky,huonosti tehty kylppäri ois niin remppaa vailla, mut ehkä pari vuotta pitää odotella..Raha, siitähän se on kii.

    VastaaPoista
  2. On se upea! Minä pääsenkin loppukesästä tämän saunan löylyihin - ja pahaa pelkään, että remppakuume nostaa päätään;)

    VastaaPoista
  3. Ihanaa särmää antavat nuo tiiliseinät sekä vanha ovi kiskoilla <3 Kuparinen hana ja kuuskulmalaatta ovat myös tykkäyslistallani :)

    VastaaPoista
  4. Nyt pistit pahan Jutta, huhhuh miten komea setti!

    VastaaPoista
  5. Mielettömän ihana! Oi kun saisi pian kylppäriremontin!

    VastaaPoista
  6. Mielettömän hienoa. Niin kuin kaikki Litsassa alkaa olla. Töppäilytkin. Tässä kyllä kaikki on kaunista!

    VastaaPoista

KIITOS KUN LUIT JA ILAHDUTAT KOMMENTILLASI <3

© oblik.
Maira Gall