SNEAK PEEK / KOTONA ON IHANAA

2017/03/12




Moikka ja aurinkoista sunnuntaita! Tällä viikolla on ollut kyllä aivan upeita aurinkoisia kelejä. Harmikseni oma aikani on kuitenkin kulunut pääosin näppäimistön äärellä opinnäytetyötä kirjoittaen. Helpottavaa on kuitenkin se, että kohtapuoliin tuo on jo valmis ja saan hetken hengähtää. Viikon sisään on mahtunut opparin lisäksi myös paljon töitä, mutta myös pienesti kodin laittamista, josta jo aiemmin kerroinkin. Vaikka paljastan lisää olohuoneen muutoksesta vasta ensi viikon puolella, niin en malttanut olla näyttämättä jo nyt pieniä makupaloja siitä, miten ilme on raikastunut. 

Voin vain sanoa, että ah - kevät! Lisääntyvä valo on saanut minut täysin uuteen vireeseen ja koti tuntuu pitkien työpäivien ja viikkojen jälkeen taas maailman parhaalta paikalta <3.

Voikaa hyvin ja olkaahan kuulolla ensi viikolla!
Jutta

18 kommenttia:

  1. Jaahas, onko siellä tartuttu maalisutiin? ;) Ihanalta näyttää jo tämän pienen kurkistuksen perusteella - en malttaisi odottaa lopputulosta.

    Tsemppiä opintoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin vähän pääsi käymään ;). Ja kiitos, viimeisiä viedään!

      Poista
  2. Kevät <3 Me oltiin eilen piiiitkällä kävelylenkillä ja aurinko paistoi koko päivän! Tulihan siinä ihan keväinen fiilis enkä malta odottaa, että viimeiset lumen rippeet sulavat!

    VastaaPoista
  3. Katosikohan äsken kirjoittamani kommentti tuhkana tuuleen!? No, kokeilenpa uudelleen! Kevät ja lisääntyvä valo saa kyllä rakastumaan omaan kotiin uudelleen! Ainakin siivouspäivän jälkeen; sen verran karusti aurinko paljastaa pölyisetkin nurkat! Tekee kyllä niin hyvää tarkastella kotia kunnon valossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm. Näin taisi käydä. Höh! Ja olet ihan oikeassa, ja mahtavasti muotoiltu tuo että kevät ja valo saa rakastumaan omaan kotiin uudelleen. Ah, tätä lisää <3

      Poista
  4. Vaikuttaa vahvasti siltä, että kohta heiluu maalitela :D

    Me kävimme tunturissa lataamassa mielen ja sielun akkuja ja nyt onkin kiva tulla kotiin. Mielessä on niin monta pientä muutosta, että tulee kohta tuskatus, jotta mistä sitä aloittaisi. Juuri sen lisääntynyt valo saa aikaan... Tsemppiä opinnäytetyön tekoon !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, aika läpinäkyvää ilmeisesti :D

      Ja vitsit, kuulostaa ihanalta tuo akkujen lataaminen. Kiitti tsempeistä :)

      Poista
  5. Tsemppiä oppariin, se on aina aikamoinen rutistus, mutta hienoa että olet jo voiton puolella! Jännityksellä olohuoneen muutosta odotellen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onhan se melko iso projekti tässä töiden ja perheen ohella. Mutta onneksi koko koulu jo voiton puolella :) Kiitos!

      Poista
  6. Ooh, nyt kuule paljastat mitä kaikkea siellä onkaan touhuttu! :D <3

    VastaaPoista
  7. Älä muuta sano, ihana kevät ❤ Tämä valo tuo kyllä mukanaan niin paljon uutta energiaa - ja kaikenlaista uudistusvimmaa. Hauska nähdä mitä siellä onkaan touhuttu!

    Tsemppiä sinne opparin tekoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näin! Energia oikein virtaa mielessä ja pään sisällä <3

      Kiitos paljon tsempistä, sitä tarvitaan :)

      Poista

HERÄTTIKÖ KYSYMYKSIÄ, AJATUKSIA, MIELIPITEITÄ? KERRO SE KOMMENTILLA!

 

oblik. © All rights reserved · Theme by Blog Milk · Blogger