HETKI, JOKA ANTOI ROHKEUDEN UUDELLE ALULLE

Tämän tekstin aloitus tuntuu paljon muita vaikeammalta. En tiedä mitä sanoisin ensimmäisenä, enkä vielä tiedä miten syvälle haluan asiaa viedä. Kokeilen, tunnustelen miltä tuntuu ja samalla päätän että annan tunteen viedä...

Tiedän jo nyt, että tekstistä tulee hiton pitkä. Jos siis mahdollista, ota kuppi kuumaa ja istahda hetkeksi. Tänään täällä saattaa vierähtää vähän pidempi lukutuokio.

Vajaa 10 vuotta sitten aloitin työt pankissa. Sain heti vakituisen paikan ja olin siitä vähän hämilläni. En ollut uskaltanut sellaista edes odottaa. Päivääkään en ole ollut elämässäni työttömänä. Elämä lipui turvallista uomaansa vuosi vuodelta eteenpäin... Oli kuukauden kesälomat ja talvilomat päälle, oli tilipäivä, oli mainiot työkaverit. Vaihdoin työnantajaa pankkiurani aikana kerran. Silloin vielä ajattelin, että tuo on se polku, jota pitkin haluan kulkea. Palkka oli kieltämättä näin jälkikäteen ajateltuna ihan mukiinmenevä. Työajat olivat siinä elämäntilanteessa pienen lapsen kanssa aivan täydelliset. Maanantaista perjantaihin, ja viikonloput AINA vapaita. Etenin melko vauhdikkaasti nuoresta iästäni huolimatta ja olin itsestäni hemmetin ylpeä. Lokakuussa irtisanoin itseni sijoitusasiantuntijan tehtävästä kesken opintovapaan, joka olisi päättynyt vasta ensi keväänä.
Parasta kaikessa on ollut koko ajan asiakkaat. Ihan mielettömiä tyyppejä, ja upeaa luottamusta puolin ja toisin. Parhaan tiimin sain ympärilleni vuonna 2011, ja tuota aikaa muistelen edelleen todella suurella lämmöllä. Sitten pikkuhiljaa alkoi tuntumaan siltä, että elän jonkun toisen elämää. Organisaatio koki suuria muutoksia ja minä juoksin kilpaa itseni kanssa samalla kun pohdin onko tämä se juttu, jota haluan. En halunnut kuitenkaan luovuttaa. En ole sitä tyyppiä ollenkaan. Jossakin vaiheessa havahduin, että arki vei vain eteenpäin, enkä oikein pysynyt enää perässä tai tuntenut itseäni kovin hyvin.

Hain muotoilun koulutusohjelmaan lopulta melko hetkellisen päähänpiston saattelemana. En ajatellut pääseväni sisään. Pääsin kuitenkin, mutta hoin edelleen itselleni (ja työnantajalleni) että tämä on vain sellainen "pikku harrastus" töiden kyljessä. Tein vuoden täysipäiväistä työtä täysipäiväisten korkeakouluopintojen ohella. Aamulla töihin, töistä kouluun, koulusta illalla kotiin. Jossakin vaiheessa päätin, että nyt riittää. Hain neljän kuukauden opintovapaata syksystä 2015 alkaen. Vielä tuossa vaiheessa ajattelin, että neljä kuukautta on sopiva aika hengähtää kaikesta ja saada raavittua itseni kasaan ennen takaisinpaluuta. Jatkohakemuksen opintovapaasta lähetin loppuvuodesta 2015.
Mitä pidemmän aikaa olin pois töistä, sitä enemmän aloin kiinnittämään huomiota itseeni ja ympärillä tapahtuviin "merkkeihin". Vuoden poissaolon jälkeen tajusin, että mitä lähemmäs töihinpaluu tulee, sitä enemmän ahdistun. Kävin välillä moikkaamassa pikaisesti työpaikalla porukkaa ja joka kerta ajattelin, etten halua tuohon elämään enää takaisin. Jälkikäteen olen huomannut, että tuo työ (jonka piti olla minun unelmani ja ehkä joskus olikin) oli muuttunut painajaiseksi. Ei se työ sinänsä, mutta se tunne, jota koin ollessani kaiken sen sisällä. En nauttinut enää aamuista, pikemminkin ahdistuin jo illalla valmiiksi seuraavasta päivästä.. Tämä vaikutti tottakai myös muuhun elämääni. En tiennyt mitä ajatella, ketä olin, tai keneksi olin tulossa. Olin matkalla johonkin, mutten tiennyt minne. Olin eksynyt ja räpiköin kaikkea vastaan. Sisimmissäni huusin valtavan lujaa apua, mutta ulospäin koitin olla mahdollisimman hyvä selviytyjä. Pidin itseni kiireisenä, siten minun ei tarvinnut kohdata totuutta - sitä että muutos on välttämätön.

Ihmiset ympärillä - etenkin vieraammat - arvottivat minut pitkälti työni mukaan. Se tuntui toiseksi pahimmalta. Tiedättekö ne ennakkoluuloiset asenteet, jotka määrittävät sinua vaikka olisit tosi kaukana siitä? Vihasin kaikkia niitä hetkiä, kun joku luuli tietävänsä millainen minä olen - vain työtehtäväni perusteella.

Pahinta kuitenkin oli se, että jossakin vaiheessa minusta alkoi jo itsestänikin tuntumaan että olen juuri sellainen, joksi ihmiset minua arvottivat. Olin tullut sellaiseksi ihmiseksi jota en halunnut olla. Koin olevani jatkuvassa paineessa tulla paremmaksi, mennä eteenpäin. Paineessa ja ahtaudessa oman itseni sisällä. Jälkikäteen ajattelen; paremmaksi missä? Minun tulisi riittää sellaisena kuin olen. Etenkin itselleni. 

Elämä vie tosi helposti mukanaan. Niin kävi myös minulle. Vasta tämän vuoden puolella olen huomannut, että hei - se oma persoona, omat ajatukset ja oma tunne elämän hallinnasta on pikkuhiljaa palautunut. Olen alkanut laittamaan merkille, miten ympärillä olevien ihmisten verkosto on muokkautunut aika erilaiseksi kuin ennen. En osaa sanoa sille mitään yksittäistä syytä, mutta jossakin murrosvaiheessa olen ollut viimeiset pari vuotta. Olen alkanut huomaamaan elämässä asioita, jotka saavat minut onnelliseksi. Olen uskaltanut katsoa niitä unelmia silmiin ilman että ajattelen mitä mieltä ulkopuoliset siitä ovat. Olen tullut takaisin sellaiseksi ihmiseksi, joka olin vielä muutama vuosi sitten. Siinä välissä myönnän - olin tosi hukassa. Koko identiteetti piti repiä auki. Ja auki ennenkaikkea itselleni. Minä kasvoin siihen maailmaan kiinni, ja en enää tiennyt muusta. Taistelin tätä tietoisuutta vastaan tosi pitkään. En halunnut myöntää, että hitto se työ vain vie minua kauemmas totuudesta. Kauemmas itsestäni. Ajattelin sen olevan ohimenevää. Ei se ollut.

Epävarmuus on pahinta. Se kun et tiedä mihin suuntaan askeleen otat. Olin miettinyt kaksi kuukautta päivittäin - ihan oikeasti päivittäin - mitä teen kun opintovapaa päättyy. Se stressasi, se ahdisti, toisaalta työhön paluu houkutteli (turva, tiedättehän). Ei minulla ollut mitään tarkkaa suunnitelmaa tulevalle....
Tutustuin täysin sattumalta kahteen naiseen pari vuotta sitten. Minnaan ja Fridaan. Nämä naiset ei taida vielä tänäpäivänäkään tietää, millainen vaikutus pitkillä keskusteluilla ja sillä yhdellä illalla ja aamulla oli. Kun tapasin näitä naisia myöhemmin, huomasin, että saan heistä valtavasti virtaa. En osaa sanoa syytä. Muistan kun Minna kertoi minulle kaksi kesää sitten, että hän on tehnyt aarrekartan. Jotenkin en ehkä tuolloin ihan sisäistänyt sen suurinta merkitystä. Se jäi kuitenkin mieleeni...

Sitten Frida päätti järjestää ihanan uuden kalenterin kunniaksi rentouttavan iltapäivän naisille Hotelli Helkassa. Epäröin tosi pitkään jaksanko mennä. Menoja osui tuolle kuulle tosi paljon ja olin vähällä sanoa ei. Onneksi Frida piti päänsä ja pyysi uudelleen; tulethan. Ja minä tulin. Päivään mahtui ihania naisia ja sitten se käänteentekevä Fakta ja Fiktio -yrityksen aarrekarttakurssi. Neljä tuntia soljui siivillä. Päivän tärkein kysymys oli; millaista elämäni on, kun unelmani on totta. Ajoin kotiin kaksi tuntia täydessä hiljaisuudessa. Ei radiota, ei matkaseuraa. Pitkä moottoritie ja vain minä itse. Avasin tekemäni aarrekartan kotona, halusin näyttää sen miehelleni ja tajusin - se on tässä.

Kaikki merkit, kaikki tunteet, kaikki ne leikatut kuvat ja tekstit siihen aarrekarttaan käski minun hypätä. Aarrekarttakurssi pidettiin lauantaina. Maanantaina soitin esimiehelleni ja kerroin etten halua tulla takaisin.  
Kaksi viikkoa tämän jälkeen kuulin läheisen ihmisen sairaudesta. En tiennyt miten reagoida, kaikki tuntui tulevan vähän liian äkkiä. Puhuin tämän ihmisen kanssa unelmista, siitä miten erikoista on, että vasta vakavan sairauden tullessa vastaan sitä miettii - mitä olisin halunnut tehdä ennen tätä. Tulevaisuudesta kukaan ei tiedä. Uskon ihmeisiin, uskon parantumiseen, uskon hyvään. Annoin oman kalenterini tälle ihmiselle (ja tilasin tietysti itselleni uuden). Kerroin miten sain siitä kurssista voimaa ja halusin että hän saisi kalenterin, jossa on varattu tilaa kiitollisuuspäiväkirjalle. Vain positiiviset asiat saavat mielen ohjautumaan positiiviseen tulevaisuuteen. Teimme aarrekartan, harmitti etten osannut selittää sitä niin hyvin kuin minulle se kerrottiin. Teimme kuitenkin ja yritimme.

Seuraavalla viikolla sama rakas ihminen istui sairaalan vuoteen reunalla ja kysyi: "Uskotko sinä niihin merkkeihin, että elämä haluaa ohjata sinua johonkin suuntaan ja kaikella on tarkoitus?" Vastasin myöntävästi. Hän kysyi mikä tämän sairauden tarkoitus on, miksi tämä kaikki tapahtuu. Sen enempää ajattelematta vastasin; vain tämä sai ajattelemaan mitä todella haluat, tämä sai sinut tavoittelemaan unelmia, tai edes sanomaan ne ääneen. Se on askel sekin. Ja tosi iso sellainen.

Siinä me istuimme sitten hiljaa ja katsoimme harmaan lasin läpi tuntemattomaan. Niin. Se on tässä ja nyt. Koko elämä.

Älä odota. Ole rohkea. Uskalla unelmoida. Jos pelottaa, pyydä apua. Siivet kyllä kantavat.

Tämän tarinan myötä haluan kiittää Minna sinua ihanista keskusteluista. Frida, sinulle haluan osoittaa erityisen suuren kiitoksen, että teit kalenterin ja järjestit tuon päivän yhdessä muiden kanssa. Lämmin kiitos kuuluu myös sinulle Hanna, joka vedit tuon käänteentekevän iltapäivän.

Ja sinulle, rakkaalleni, josta tässä tarinassa kerron - sinulle haluan sanoa, älä koskaan lakkaa uskomasta hyvään. 

Jutta

49 kommenttia

  1. En saa puettua sanoiksi nyt sitä, mitä haluaisin, mutta toivotan onnea! Olet löytänyt jotakin, jota toisilla saattaa mennä koko elämä etsiessä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin tämän kommentin niin monta kertaa aikanaan, ja edelleen - kuinka kauniisti sanottu. Kiitos <3

      Poista
  2. Tää veti sanattomaksi, itse saman läpikäyneenä... Me kuitenkin uskallettiin <3

    VastaaPoista
  3. Voi kiitos Jutta <3 Meidän kohtaamisella oli varmasti meille kummallekin erityinen tarkoitus. Olen niin kiitollinen että olen saanut tutustua sinuun rakas ystäväni <3 Elämä kantaa <3

    VastaaPoista
  4. Kiitos kun jaoit tämän. Suuret valinnat eivät ole koskaan helppoja. Elämä on niin rajallista. Onnea matkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos myös itsellesi kun luit ja jätit kommentin. Toivotan paljon kaikkea hyvää myös sinulle <3

      Poista
  5. Ai että ku osui ja upposi!! Itse vielä tosin aivan hukassa, ollut jo monta vuotta! Mutta kun tuntuu että on vaan aina liian väsynyt että pystyisi ajattelemaan mitä sitä isona haluaisi tehdä... Jotenkin sitä vaan haluaa uskoa, että elämä kantaa ja kuljettaa, ohjaa oikeaan suuntaan! Toisinaan taas usko horjuu, ja yrittää vain selvitä päivästä toiseen odottaen maailmanloppua. Mutta kai sitä itse pitää vaan tehdä edes joku siirto ja muutos, jos meinaa joskus olla onnellinenkin?!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnistan tuon todella hyvin. Kannattaa tosiaan uskoa siihen, että elämä kantaa ja ohjaa. Päätöksiä ei kukaan omasta puolestaan voi tehdä, joten sydän on se jota kannattaa kuunnella <3 <3

      Poista
  6. <3 <3 <3 Hienoja sanoja, hienoja ajatuksia. Ja hurjasti tsemppiä toipumiseen!

    VastaaPoista
  7. Kiitos, etä jaoit tämän<3! Pitäisi varmaan tehdä se omakin aarrekartta.. Uskaltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti suosittelen! Siitä oli apua enemmän kuin uskalsin kuvitellakaan. <3

      Poista
  8. Täällä kyynel silmässä luin ajatuksesi!! Kaunista ja koskettavaa! Ihailen rohkeita ihmisiä ja sinä olet yksi niistä <3

    Toivon kaikkea hyvää sinulle ja rakkaallesi!

    VastaaPoista
  9. Kovin on tuttuja ajatuksia.. täytyisi varmaan tehdä oma aarrekartta, että tietäisi mihin päin suunnata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä kyllä suosittelen. Välttämättä täysin oikeaa vastausta ei olekaan, mutta ainakin itselleni se antoi vahvan signaalin. Ja sitä kuuntelin. <3

      Poista
  10. Voi ihanaa lukea! Käyn läpi saman asian tällä hetkellä..tosiaan ilman opiskelua ja sairautta..tai noh..
    Mutta mitä minusta tulee isona..tiedän tasan mitä haluaisin mutta ei ole taloudellisesti mahdollista.. Nyt n kk ollut kotona potkujen jälkeen mikä oli helpotus..vaikka lopultas irtisanoin itse..mutta olen nyt kuin eri ihminen, rennompi, iloisempi, elän jotenkin euforiassa ja...mutta mitä tässä rupeaisin tekemään..? Pakko kai ottaa "joku työpaikka" vaan..missä sitten en taas viihdy..ed paikassa olin aivan liian kauan..koska se oli niin "turvallista"..ja vaikka koko psyykkinen hyvinvointini meni..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihan mahtavalta tuo, että huomaat olevasi rennompi ja iloisempi! Uskon, että se jokin tulee vastaan kun sille on oikea aika. Nyt kannattaa nauttia siitä ihanasta euforian tunteesta <3 Turvallisuus ei tuo onnea. Se on asia, jonka jälkikäteen olen itse huomannut. Vaikka toki se on mahtavaa, mutta jos vaihtoehtona on onni - kannattaa sitä tavoitella vaikkei kaikki niin turvallista sillä matkalla vielä olisikaan.

      Poista
  11. Ihana postaus. Olen läpikäynyt tuollaisia tunteita myös. Töihin meno aiheutti joskus suurta tuskaa ja ahdistusta. Onneksi "uskalsin" myös sanoa näkemiin. Se vapauden tunne, se et rinnasta ei purista, ja illalla ei tosiaan tarvi olla ahdistunut. Nyt on hyvä olla. Kaikkea hyvää ja hemmetin hienoa kun uskalsit olla rohkea. Toivottavasti kaikki kääntyy vieläkin parempaan suuntaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ollutkin ihan mahtava fiilis! Sen kaiken kokee vasta paremmin kun on hetken irti siitä kaikesta oravanpyörästä. Aivan kuin omasta suustani nuo sanasi <3

      Poista
  12. Tässähän menee ihan sanattomaksi.... IHANA TARINA. Ja ihan pikkuisen ja salaa olen iloinen siitä, että myös minä olen päässyt jollain pienellä osalla vaikuttamaan tähän kaikkeen. Se saa minutkin tuntemaan itseni tärkeäksi, eikä vain yhdentekeväksi. Kaikella on todellakin tarkoituksensa.
    Kiitos Jutta, kun jaoit tämän tarinan. Olet <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Frida rakas <3 Merkityksesi oli varmasti suurempi kuin osaat arvatakaan <3 <3

      Poista
  13. Upea postaus, Jutta <3 Niin asiaa joka sana. Ihailen rohkeuttasi.
    Itsellänikin on edessä työelämässä suuret muutokset, kuten ohimennen sinulle
    tiistaina huikkaisin. Uusi duunipaikka tuntuu niin hyvältä, tuskin maltan odottaa,
    että pääsen uusien, kiehtovien töiden pariin joulukuussa.
    Onnea ja menestystä valitsemallasi tiellä, joka sopii sulle kuin nenä päähän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uudet haasteet ja uusi alku. Se on raikastavaa! Toivon sinulle myös kaikkea hyvää uuteen, toivottavasti olet viihtynyt! <3

      Poista
  14. Ihan mieletöntä rohkeutta. Ihailen! :)

    VastaaPoista
  15. Voi vitsi miten voimauttavaa!! Niin hienoa lukea tämä tarina! Kiitos kun jaoit, tuntui että pystyin samastumaan tosi monesti.. Olen tosi tosi ylpeä sinusta,ja onnellinen puolestasi!! Tämä on tosi kannustavaa myös varmasti monille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö Katri, mun mielestä sun pitäisi ottaa myös iso askel. Olet niin superlahjakas, ettei toista <3 <3

      Poista
  16. Upea teksti. Itse olen vanhempainvapaalla. Mielessä myös tulevaisuus. Upeaa rohkeutta. Sinulta ei ole ovet sulkeutuneet, jos joskus haluat vielä pankkialalle siirtyä. Nauti upeasta rohkeasta päätöksestä kuitenkin nyt 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin haluan itsekin uskoa. Elämä on edessämme vain kerran. On vapauttavaa tajuta se hetki kun kaikki ovet ovat yhtäkkiä auki ja valinta tuntuu helpolta. <3 <3 Kiitos kun kommentoit <3

      Poista
  17. Upea ja rohkea teko ja ennen kaikkea teksti. Tästä saa varmasti tosi moni voimaa niin pienemmissä kuin isommissa muutoksissa. Itsellekin joku muutos tekisi hyvää, tunnistan sen, mutta en ole vielä tunnistanut, mikä se voisi olla. Luotan, että se tulee vastaan kun on tullakseen. Tähän asti elämässä olen kuitenkin tyytyväisin niihin tekoihin, jotka pelottivat eniten etukäteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että vielä ei ole se aika, jos tunne ei ole vahva. Eli olen samaa mieltä siitä, että se tulee vastaan kun on sopiva hetki. <3 Ja tuo on todella usein totta; ne ratkaisut, jotka eniten on pelottanut - niistä on eniten myös iloinen.

      Poista
  18. Tämä oli rohkean naisn teksti, upea sellainen! Olen valtavan ylpeä sinusta <3 sinun, Minnan ja Fridan kaltaiset naiset saavat aikaan ihmeitä myös meissä muissa. Itsekin olen askeleen lähempänä oman elämän unelmaa tai ainakin kurkotusta siihen suuntaan. Halaus ja onnea! Psst... Sana KETÄ sai hymyn huulille ja aikaan valtavan ikävän sinne suunnalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuhannet kiitokset Laura <3 Sinä olet kyllä ihana <3. Pidän täällä myös sinulle peukkuja kaikkeen uuteen.

      Poista
  19. Tarina tuntuu niin tutulta...paljon samoja ajatuksia kuin itsellä muutama vuosi sitten. Mutta tämä omakin matka on vielä kesken, pian on taas aika uuden rohkeudenpuuskan.

    Kaikkea hyvää sinun matkaasi <3

    VastaaPoista
  20. Voi Jutta kiitos koskettavasta kirjoituksesta<3

    VastaaPoista
  21. Ihana rohkea ja syväluotaava kirjoitus! Onneksi olkoon, vaatii paljon rohkeutta heittäytyä ja uskaltaa kuunnella omaa intuitiota, hypätä tuntemattomaan ja luopua tutusta ja turvalliselta, vaikka se ei omalta tuntuisikaan. Kiitos kun jaoit tämän kirjoituksen ja kaikkia hyviä asioita sekä onnea uuden vaiheen alkuun Jutta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin halaus Giselda sinulle <3. Tekstin kirjoittaminen oli vaikeaa, mutta lopulta niin suunnattoman antoisaa. Oikein paljon onnea ja hyvää myös sinulle uuteen kohta alkavaan vuoteen <3

      Poista
  22. Aivan kuin olisit minun tarinani kertonut. Olin tuossa tilanteessa 2011, minulla oli turvallinen ja hyvä työpaikka asiakasneuvojana sairauskassalla, mutta joka ikinen aamu tunsin työpaikalleni mennessäni, että taakka laskeutui harteilleni. Irtisanouduin ja hyppäsin tuntemattomaan. Luotan, että elämä kantaa ja kaikella on tarkoituksensa, jopa niillä raskaammillakin kokemuksilla. Kiitos kirjoituksestasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaiset tarinat ovat äärettömän inspiroivia. Kiitos! Voi olisipa kaikilla sama rohkeus uskaltaa koittaa miltä tuntuu kun tekee kuten sydän sanoo. Hienoa, että sinä uskalsit. Ja kiitos kun kommentoit <3

      Poista
  23. Halusin vielä sanoa kaikille yhteisesti KIITOS <3. Luin jokaisen kommentin heti, kun ne kirjoititte. Sain niistä valtavasti voimaa ja uskoa tulevaan. Halusin niin monesti vastata, mutten tiennyt miten aloittaisin. AIka kului ja halusin varata tälle aikaa. En halunnut vain ohimennen kiittää ja kirjoitella hymiöitä. Nyt kuitenkin kaikkiin on myös vastattu myös muualla kuin ajatuksissani.

    Olette maailman parhaita lukijoita. Te kaikki! Kiitos <3 <3 <3

    VastaaPoista

KIITOS KUN LUIT JA ILAHDUTAT KOMMENTILLASI <3

© oblik.
Maira Gall