AIKUISTEN VÄLISESTÄ YSTÄVYYDESTÄ

Vietimme viime viikon ystäväperheen kanssa mökkeillen. Viikon jälkeen jäin miettimään ystävyyttä, aikuisten välistä sellaista. Olemme tutustuneet lasten kautta. Kliseisesti vaihdoimme eräässä päiväkodin vanhempainillassa puhelinnumeroita, jotta lapset voisivat joskus leikkiä vapaa-ajallakin yhdessä. Siitä illasta lähtien elämässäni on ollut erittäin rakas ystävä. Lasten kaveruudesta syntyi jotakin suunnattoman arvokasta - aikuisten välistä ystävyyttä ja perheiden keskinäistä yhdessäoloa. 
Aikuisiällä ystävyyssuhteita ei niin vain solmitakaan. Lapsena kaveriksi otetaan uusia tuttavuuksia varauksetta ja jaetaan kaikki vastaantulevat asiat karkkipussista suuriin salaisuuksiin. Aikuisena sitä on varovaisempi. Hyvänpäivän tuttuja ja tovereita toki löytyy, mutta että varsinaisia ystäviä... Niitä vähemmän. Syitä on toki monia, mutta oman ajan arvostus on yksi niistä. Kun perheellä on yhteistä vapaa-aikaa iltaisin about viidestä yhdeksään, sitä miettii aika hitsin tarkkaan keiden kanssa sen ajan haluaa viettää - jos nyt ylipäänsä haluaa. Viikonloput on sitten asia vielä erikseen. 

Mökillä ollessa tuli myös sanomista. Kenelleppä ei, jos vietät kuuden hengen voimin aikaa pienessä tuvassa monta päivää putkeen... Hyvä ystävä on kuitenkin sellainen, jolle uskallat mököttää, jolle uskallat sanoa, jonka edessä uskallat antaa kyyneleiden tulla. Hyvä ystävä on sellainen, jota halaat anteeksipyynnön merkiksi, joka kuivaa kyyneleet ja sitten taas hymyillään. Hyvä ystävä on sellainen, jolle voit soittaa vaikka keskellä yötä - oli asia sitten pieni tai suuri, ilo taikka suru. Hyvä ystävä on sellainen, jolle uskallat antaa itsestäsi jotakin enemmän. Ei vain kuulumisten vaihtoa, vaan enemmän. 

Minulla on sellainen ystävä. Olen kiitollinen siitä, että elämässäni on henkilö, jonka kanssa tunnen syvää yhteyttä. Ystävyyden kemia on sellainen, joka joko iskee taikka ei. Minä tunnen sellaista kemiaa. 
Aikuisten välinen ystävyys vaatii työtä. Se ei ole enää samanlaista kuin lapsena ja nuorempana oli. Se vaatii tahtoa ja viitseliäisyyttä. Aikaa ei ole samalla tavalla kuin joskus on ollut, ei vain voida juosta pihalla leikkimässä joka päivä yhdessä. Jos yhteistä aikaa ei ole mahdollista/halua/viitseliäisyyttä järjestää, yhteys usein heikkenee. Se ei välttämättä kuihdu pois, mutta monet asiat jäävät kertomatta ja jutut yhdessä kokematta. Arki on kovaa, ja sen jalkoihin moni orastava ystävyyssuhde usein jää. Tulee tovereita, muttei solmita ystävyyksiä.

Olen siitä onnellinen, että vietämme aikaa yhdessä myös perheinä. Me neljä aikuista ja nämä kaksi lasta, joiden kautta toisemme löysimme. Ollaan yhteydessä kaikki. Harrastamme yhdessä ja saatamme istua pitkiä iltoja korttia pelaten. Ystävyys on kumppanuutta ja ennenkaikkea suurta luottamusta. 

Hyvä ystävä on sellainen, jonka kanssa voit istua laiturilla hiljaa ja silti tuntea hyvää oloa. Kumpikaan ei vaivaannu, jos sanottavaa ei ole. Hyvä ystävä on sellainen, jonka kanssa voit hyppiä meren aalloissa ja leikkiä (huom! myös aikuisena). Hyvä ystävä on sellainen, jonka hiuksia letität iltaisin saunan jälkeen ja jaat lasin viiniä. Hyvä ystävä on sellainen, joka kannustaa ja tukee elämän valinnoissa. Hyvä ystävä kehuu ja kiittää. Hyvä ystävä uskaltaa myös antaa eriävän mielipiteen ja kyseenalaistaa. Hyvän ystävän edessä ei tarvitse olla mitään muuta kuin oma itsensä. Hyvä ystävä on elämän suola. 

Mitä sinun mielestäsi on hyvä ystävyys?

Jutta

Kiitos Jonna, että olet minun ystäväni <3

14 kommenttia

  1. Ihana postaus! Itse olen huomannut, ettei tuon kaltaisia läheisiä ystävyyksiä enää oikein ole. Nekin ystävät joiden kanssa on tuntenut iät ja ajat, ovat omissa kiireissään, ja sellaista arkipäivän yhdessäoloa ei ole enää oikein kenenkään kanssa. Omassa elämässä raksat ja vauvat tekivät sen, ettei mihinkään ole ehtinyt moneen vuoteen, eikä kukaan ole paljon pyydellytkään. Tosi harmi, mutta onneksi on kuitenkin ylipäätään ystäviä, läheisyys on vain sitä pari kertaa vuodessa lasten synttäreillä-tasoa. Kivaa olisi, jos olisi joku jonka kanssa näkisi useammin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihan justiinsa niin, että jotenkin se kiire ja perhe ja kaikki... Niiden ruuhkavuosien jalkoihin jää ihan liian helposti (minullakin) paljon ihmissuhteita. Ystävät ovat kyllä maailmassa parasta, ehkä se tästä helpottaa kun näiden vuosien läpi päästään? <3

      Poista
  2. En ole jutun Jonna, mutta kyyneleet tuli tekstiä lukiessa. Juuri tuollaista se on. Tietää tarkalleen millainen ystävä on, ja rakastaa häntä silti <3

    VastaaPoista
  3. Oi miten ihana teksti!! Ja tämä kaikki on niin totta! Meillä on ihan samalla tavalla tullut pari ystäväperhettä, molemmilla kaksi lasta, jotka ovat meidän lasten kanssa aika samanikäisiä.. Monta kertaa olemme miettineet, mikä onni, että aloimme ottaa toisiimme kontaktia, vaikka erityisesti me olemme tosi huonoja tutustumaan kehenkään.. En helposti ala tutustumaan vieraisiin, en vaan osaa mennä juttelemaan niitä näitä.. Tällaiset ystävät ovat kyllä tosi tosi arvokkaita!! Se on niin ihanaa, kun sekä lapset että aikuiset viihtyvät yhdessä, juuri noin kun kirjoitit! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri <3

      Mietin ihan samaa ja ollaan monesti mietitty, että ajattele jos ei koskaan oltaisi otettu asiaksemme tutustua vaan vain kuskattu lapsia toisen luokse ja sanottu heipat eteisestä. Mikä onni, että kuitenkin tutustuimme. Se on aikuisena jotenkin niin paljon vaikeampaa (kontaktin ottaminen ja toisen lähelle päästäminen). Uskon, että niin teillä kuin meilläkin juurikin lapset ja niiden samanikäisyys/sama perhetilanne on auttanut luottamaan... Tietää missä mennään ja on ollut alkuun luonnostaan puhuttavaa enemmän.

      Onnea on ystävät - niin vanhat kuin uudetkin <3

      Poista
  4. Oi miten kiva postaus! Minä olen myös mielestäni onnekas, koska naapureiden ja töiden kautta olen tutustunut tosi kivoihin ihmisiin. Ihan noin syvää ystävyyttä ei ole kuin ehkä yhden kanssa, mutta kyllä ne arkipäivän jakajat ovat tärkeitä ja rakkaita joka tapauksessa. Osaan myös tätä arvostaa, koska paikkakuntaa pari kertaa vaihtaneena lähellä ei ole sitä lapsuudenystävien "itsestäänselvää" verkostoa, vaan se on kauempana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen jotenkin aina haaveillut sellaisesta läheisestä naapurisuhteesta. En koskaan ole vielä kuitenkaan siihen saakka päässyt, että läheisyys olisi syntynyt naapuruudesta. Ehkä vielä joskus saan kokea senkin :)

      Ja ymmärrän hyvin tuon paikkakunnan vaihdon... Olen itse muuttanut niin lukemattomia kertoja lapsuudessa ja nuoruudessa, että sellaisia tosiystäviä on vain jäänyt aina matkan varrelle ja osan kanssa välimatka on vain kasvanut arkeen verrattuna pitkäksi... Ei tule enää niin usein nähtyä.

      Poista
  5. Ihana kirjoitus - ja en minä ainakaan osaa ystävyydestä tuon paremmin sanoa <3
    Sen kuitenkin, että heti huomennaamulla soitan puhelun, jota olen muka ajanpuutteen takia siirtänyt jo pari viikkoa. Kiitos, Jutta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että päätit soittaa. Minulle käy aivan liian usein niin, että soittaminen ja näkeminen vain siirtyy ja jää... Pitäisi ottaa oikein asiaksi pitää huolta siitä, ettei siirrä yhteydenottoja <3. Kiitos ihanasta kommentista <3

      Poista
  6. Tämä oli kyllä niin hyvä kirjoitus, yhdyn sinun sanoihin täysin. Ystävyys on juuri tuollaista. olen itsekin onnekas lapsuudesta saaduista ystävistä, mutta myös aikuisiällä saaduista <3

    VastaaPoista

KIITOS KUN LUIT JA ILAHDUTAT KOMMENTILLASI <3

© oblik.
Maira Gall