VOITA 1500 EUROLLA SUOMALAISTA DESIGNIA

 #SUPERGIVEAWAYFINNISHDESIGN
Nyt on luvassa jotain ennennäkemätöntä! Kuten otsikkokin kertoo, on sinulla nyt mahdollisuus voittaa n.1500EUR arvosta suomalaista designia. Olemme Beauty of life -blogin S:n kanssa suunnitelleet vuoden huikeinta somearvontaa jo jonkin aikaa, ja nyt se on vihdoin totta! En meinaa uskoa tätä todeksi, mutta näin se kuitenkin nyt on. Tästä meidän yhteisestä unelmasta tuli vihdoin valmista. On ollut ihana tehdä yhteistyötä S:n (joka on ehkä innostavin ihminen ikinä <3) ja meidän kaikkien yhteistyökumppaneiden kanssa. Kaikki on sujunut todella hyvin ja voitte uskoa, että jokainen osapuoli on vähintään yhtä innoissaan tästä kuin mekin olemme!


Mistä siis on kyse?
Instagramissa käytävä arvonta, jonka palkinnoksi olemme koonneet teille huikean setin designia. Ja suomalaista, tottakai! Arvonnan voittaja pokaa siis itselleen mielettömän määrän huipputuotteita yrityksiltä, joiden arvomaailmaa me itse arvostamme todella korkealle.

Ajatus lähti aikanaan liikkeelle Miian arvonnasta, jonka jälkeen aina niin iloinen S lähestyi minua tämän idean kanssa. Halusimme järjestää vastaavan mega-arvonnan meidän tyylillämme, joten teemaksi valikoitui sisustus ja design. Kuinkas muutenkaan. Rakkaudesta sisustamiseen ja kotimaisiin brändeihin... Toivottavasti tällä arvonnalla saamme myös muistutettua näin joulun alla osallistujia siitä, että Suomesta löytyy aivan varmasti jokaiselle jotakin. Kun ostamme lahjamme Suomesta, olemme mukana myöskin tukemassa kotimaista yrittäjyyttä ja auttamassa heitä kasvamaan ja kehittymään.

Mitä voin voittaa?
Tuotesetin, johon kukin mukana oleva yritys tai toimija on lahjoittanut valitsemansa palkinnon arvontaa varten ja ne postitetaan voittajalle vk 48 aikana (pl. Avotakka, jonka tilaus lähtee voimaan kilpailun jälkeen seuraavasta mahdollisesta numerosta). Hyvin siis ehtii kotiin ennen joulua.

Mukana ovat
Kube (pöytävalaisin)
Verso Design (KOPPA toolbox)
Balmuir (200EUR lahjakortti)
Woodnotes (sisustustyyny)
Avotakka (12kk lehdet joko itsellesi tai lahjaksi)
BEdesign (Wolf -hylly)
Design By Jaana K (GETAWAY -juliste)
Saana ja Olli (Seitsemän palaa kuosin keittiösetti)
Tiirinkosken Tehdas (talja)

Miten osallistun?

Tule seuraamaan meitä instassa, josta kilpailukuvan alta löydät tarkemmat ohjeet. Löydät meidät nimimerkeillä @projektiverkaranta ja @bbeautyoflifee

Olen niin innoissani tästä!!!! Annetaan tukemme meidän huikeille brändeille osallistumalla kisaan ja jakamalla sitä eteenpäin. Muistetaan myös ostaa ne joululahjat Suomesta. Eikö vaan? ;)

Jutta

- -
Translate: #SUPERGIVEAWAYFINNISHDESIGN
ARE YOU READY? It´s time for the biggest GIVEAWAY you have ever seen! Come and follow us on instagram (@projektiverkaranta @bbeautyoflifee) and have chance to win big set of finnish design (total value approximately 1500EUR). Notice, that shipping address has to be within the European Union.

15 kommenttia

  1. Upean jutun olette yhdessä yritysten kanssa rakentaneet! Wow <3

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa! Upeat naiset upean asian äärellä! Arvostan.

    VastaaPoista
  3. Kyllä, kyllä, kyllä! Mahtava homma naiset!

    VastaaPoista
  4. Vau, tosi hienoa! Täytyypä mennä osallistumaan :)

    VastaaPoista
  5. No johan on arvonta - ja erityisesti tykkään, kun palkintona on suomalaisia brändejä <3

    VastaaPoista
  6. Huikeeta! Onko voittaja tuo jakaja vai ne ketkä tägätään kuvaan?

    VastaaPoista
  7. Vau Jutta ja S!! Mä olen suomalaisen designin puolesta puhuja kuten mysö senkin että naiset, yhdistämällä voimansa saavat aikaan aivan mahtavia juttuja... Ja tässä taas yksi todiste lisää! Jee!

    VastaaPoista
  8. No huhhuh. Johan on arpajaiset!. Tähän ei ihan kuka tahansa pysty <3

    VastaaPoista
  9. JES! Hyvä Jutta, niin sitä pitää!!! Huikea arvonta!

    VastaaPoista
  10. No hui sentään. Onpas huikea arvonta.

    VastaaPoista
  11. Hei jes! Kivaa, että te olette yhtä innoissanne kuin mekin olemme :) Kiitos hurjasti kannustavista kommenteista ihan jokaiselle. Ootte parhaita sparraajia! <3

    VastaaPoista

KIITOS KUN LUIT JA ILAHDUTAT KOMMENTILLASI <3

© oblik.
Maira Gall