KOLMIO / OMAT TUOTTEET

Sain joitakin viikkoja sitten valmiiksi elämäni ensimmäisen itsetehdyn jakkaran. Alunperin istuimeksi tarkoitettu kolmio palvelee meitä sivupöytänä olohuoneen nojatuolien välissä. Se on juuri sopivan korkuinen ja kokoinen laskualustaksi vaikkapa kahvikupille. Tarpeen tullen on kolmio helppo ottaa käyttöön myös keittiön pöydän äärelle lisäistuimeksi.

Jälkikäteen olen huomannut itseasiassa kaikkien tekemieni tuotteiden/kuosien/korujen liittyneen viimeisen vuoden ajan kolmion muotoon. Tämä on ollut silkkaa sattumaa ja huomasin yhteyden vasta jälkikäteen. Kutkuttava ajatus miten alitajuntaisesti olen tuota muotoa toteuttanut erilaisissa projekteissa.


Tekemättä on vielä kiinnitysruuvien mustaksi saattaminen, mutta muuten onkin jo valmista. Erityisen tyytyväinen olen puuosien liitoskohtiin, jotka onnistuivat mielestäni oikeinkin hyvin näin ensikertalaiselle. Metallin taivutus ei ollut hankalaa, mutta muotoon leikkaaminen vaati aikaa. Jalat ovat jalavaa, joiden pinta on käsitelty puuvahalla. Istuinosa on mustaksi maalattua taivutettua metallia.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan kaluste on siro, mutta kuitenkin tukeva. Työtunteja ei kannata laskea ja sarajatuotantoon tällaisenaan jakkara tuskin koskaan tulisi istumaan. Se ei tietenkään ollut myöskään tarkoitus. Muutamia vaiheita tekisin toisin, mutta pääosin olen lopputulokseen hyvin tyytyväinen. Siitä tuli aivan itseni näköinen. Ja kolmion muotoinen :).

Sunnuntaiterveisin,
Jutta

ps. Olethan huomannut vielä käynnissä olevan Ylva Skarp -julistearvonnan? 

22 kommenttia

  1. Puuosien liitoskohta näyttää tosiaan upealta yksityiskohdalta! Mainio jakkara kaikkinensa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen vähän ehkä ihastunut itsekin noihin liitoskohtiin. En olisi uskonut niiden onnistuvan näin hyvin. Toimii meillä kyllä monessa paikassa kotona, joten monikäyttöisyydestä plussaa :)

      Poista
  2. Ihana! Kerrassaan! Oot niin taitava!

    VastaaPoista
  3. Wau, niin upea! Olet kyllä niiin taitava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kumarrus. On hienoa saada vihdoin jotakin konkreettista valmiiksi opintojen saralla. :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Heh, voipi olla ettei tule milloinkaan tuotantoon. Tai sitten tulee, tiedä häntä - vielä on kuitenkin paljon yksityiskohtia mietittävänä proton jälkeen :)

      Poista
  5. Siis niin upea! Olet kyllä taitava käsistä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus tuntuu ettei oikein mikään luonnistu, mutta toisinaan taas ideat lentelee sinne tänne :). TÄmä oli yksi niistä "toteutuskelpoisista" ideoista ;)

      Poista
  6. Niin valtavan upea!!! Mahtavaa työtä oot kyllä tehnyt <3 Tuo sopii kyllä teille kuin nakutettu ja voisin kuvitella, että moni muukin tuollaisen haluaisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työtä siinä loppuviimeksi kyllä aika paljon olikin. Vaikka kuvittelin tämän olevan suhteellisen nopea. Ei kannata työtunteja tosiaan laskea ;) Mutta senkin vuoksi tunnearvo on kyllä suuri <3

      Poista
  7. Ootpa saanut hauskan idean! Tosi hieno!

    VastaaPoista

KIITOS KUN LUIT JA ILAHDUTAT KOMMENTILLASI <3

© oblik.
Maira Gall