STAILATAAN JOULU!



Rakastan asetelmia. Jos saisin päättää - stailaisin vain kotonamme hyllyjä viikoittain kokeillen erilaisia esineitä ja kokonaisuuksia. Viimeksi ruokailutilan kenkähyllyjen päällä on kuitenkin asetelma vaihtunut reipas vuosi sitten. Hämmennyin katsellessani vanhoja kuvia, kuinka vähän tuo hyllynpäällinen on oikeastaan muuttunut - kahden taulun verran koko tuona aikana. Aikamoista. Ja harvinaista. Vaikka olen ollut kovin tyytyväinen tuohon edelliseen sommitelmaan, päätin aamutuimaan ryhtyä jouluisen sommitelman tekoon. Tai ehkä pikemminkin talvisen. Ainoa asia, joka juuri nyt harmittaa on harmaa päivä - kun olisi sopiva aika kuvata, niin valoa ei tule mistään. Lunta saisi jo tulla, se antaisi kauniin taustan kaikelle jouluiselle täällä kotona.

Asetelmassa käytin tällä kertaa ruskeaa lasia, kirjoja, itsetehtyjä joulukuusenkoristeita, pientä pärekoria, oksia ja upeaa printtiä. Himmeliprintin on suunnitellut Jaana K. Instagramista tämän bongasin ja yllätyksekseni Jaana lähettää näitä tulostettavana versiona lukijoille/seuraajille joululahjana. Äärimmäisen kaunis ajatus. Kiitos vielä Jaana kun jaoit tätä printtiä meille <3. Taustalla toimii edelleen Granitista hankittu klipsivaijeri. Toimii!

Oikein ihanaa itsenäisyyspäivää sinulle, 
minä lähden viettämään sitä isovanhempien lihapatojen äärelle. 
Jutta

10 kommenttia

  1. Oikin hyvää Itsenäisyyspäivää myös Verkarannan väelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti. Toivottavasti sinunkin juhlapäivä sujui mukavissa merkeissä :)

      Poista
  2. Minä toin äitini kätköistä juuri samanlaisen pullon tänään meille :) Ihanaa Itsenäisyyspäivää sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhat lasipullot ovat kyllä ihastuttavia. Omani tosin hankin Aveliasta kun mistään ei sopivaa vanhana löytynyt :) Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle JohannaL!

      Poista
  3. Minä ilmoittaudun kans sen Rakastan asetelmia ja niiden tekemistä -kerhon jäseneksi :) Kuvailit juuri minunkin lempiharrastukseni ja unelmieni päivätyön, eli sommitelmien tekemisen erilaisilla esineillä, tyyleillä ja tunnelmilla.

    Kaunis on teidän talvinen, ja minun mielestäni jouluinen, kenkähyllyjen päällinen! Kiitos tuosta Jaana K -vinkistä, himmeliprintti on huikaisevan upea! Hyvää itsenäisyyspäivää sinne teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin, meitähän on sitten muitakin :) Mahtavaa! Tää on koukuttavaa puuhaa kyllä. Tuo olisi täydellinen ammatti ja työ. Eikä varmasti työltä edes tuntuisi. Oih <3

      Ole hyvä vain. Jaanan blogi on aivan i-h-a-n-a <3. Kiva, kun sä löysit sen myös vinkin perusteella.

      Poista
  4. Kauniilta näyttää siellä! Ja kiitos vinkistä, klikkasin itseni heti Jaanan blogiin. Hän olikin "tuttu" instan puolelta. :)
    Tunnelmallista itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos AnuElina <3. Jaanan blogi on kyllä suloinen kuin mikä. Upeat kuvat ja vielä mahtavia ideoita kaiken sen päälle! Ihan omia lemppareitani! Kivaa alkanutta viikkoa sinne sinulle :)

      Poista
  5. Mun täytyis varmaan tilata sut meille solmittelemaan kaikki uusiksi. Tuntuu että täällä esineet on jämähtäneet samoille paikoilleen ikuisiksi ajoiksi. Ehkä se kertoo siitä että tykkään kaikesta sellaisena kuin se nyt on. Tai sitten siitä ettei vaan mielikuvitus ja energia riitä muutokseen :). On tainnu molemmat kulua viimeaikaisiin suunnittelutöihin muitten kodeissa. Ei oo sillä kuuluisalla suutarin lapsella niitä kenkiä vissiin :D. Mutta teillä on aina niin nättiä ja seesteistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, se ois kivaa! Tämä hyllynpäällinen oli tosin jo (:D) vuoden samanlaisena. Yleensä meidän asetelmat vaihtuvat kyllä hurjasti useammin. Ei vissiin ole ollut turhan paljoa luppoaikaa kun ei näitäkään ole ehtinyt tekemään. Vaikka pitäisi kyllä kaivaa aikaa tällaiselle puuhastelulle, se on itselleni niin terapeuttista ja rentouttavaa. Vie ajatukset aivan muualle kuin normiarkeen <3.

      Ja mitä sitä hyvää muuttamaan, jos on hyvä justiinsa noin kun on. Itse vain olen niin helposti kyllästyvää sorttia, etten malta olla uudistamatta näitä asetelmia. Voi olla että jäisi itsellänikin jos saisin tätä päivisin töissä tehdä ;)

      Kiitos kauniista sanoistasi, ja oikein mukavaa uutta viikkoa :)

      Poista

KIITOS KUN LUIT JA ILAHDUTAT KOMMENTILLASI <3

© oblik.
Maira Gall