LOKAKUU KUVINA



Lokakuussa kävin metsäretkellä lapsen kanssa ja pidin kasvatuskeskustelun järven rannalla heimoneuvoston tyyliin. Koin huonoa omaatuntoa siitä, miten paljon olin ollut poissa, jonka vuoksi yhteinen pidennetty viikonloppu tuntui taivaanlahjalta. Alkukuussa koko tehtaan alue oli syksynpunainen ja -keltainen.

Lokakuussa painoin talvi-inspiraation iskemänä uuden tyynyn, jonka seurauksena huomasin viettäväni seuraavan illan ja yön naapurin Jutan luona luovissa tunnelmissa. Luovuus jatkui pitkin kuuta ja työhuoneen suunnitelmat alkoivat nostaa päätään. Suunnitelmien edetessä yläkerran senkki muutti alas ja sai ylleen uuden harmaan sävyn. Lokakuussa inspiroiduin muutoinkin harmaasta väristä. 

Lokakuussa vietimme hitaita ja pitkiä aamuja. Ne ovat olleet koko kuukauden pelastus. Pimeät illat ovat vieneet vuorokaudesta tunteja. Tai siltä ainakin tuntuu. Pitkät illat koulussa ovat tuntuneet entistäkin pidemmiltä bussillakulkemisen vuoksi. Korjattu auto on nyt onneksi tullut takaisin ja marraskuussa matkat vievät hieman vähemmän aikaa vuorokaudesta. 

Lokakuussa on vietetty halloweenia ja juotu skumppaa. On käyty isolla kylällä työporukalla ja naurettu stand upin tahtiin Apollossa. Kuukauden koskettavin hetki oli kuitenkin Lara Fabianin konsertti äitini ja siskoni kanssa Logomossa. Uskomaton nainen, uskomaton ääni ja tulkinta.  

Lokakuussa on tehty ensimmäiset talviset asetelmat kotiin ja juotu ensimmäiset glögit. Lokakuussa olen uskaltautunut sanomaan ääneen ensimmäistä kertaa tänä vuonna sanan joulu. 

Lokakuussa on pidetty valokuvauksen workshoppia Verkarannassa åblogien naisten kanssa ja innostuin taas kuvaamaan lisää. Tämän jälkeen olen istunut iltaisin nenä kiinni saamassani opaskirjassa.

Lokakuussa on myös kävelty useampana kertana järvenrantaa ja joka kerta pysähdytty tuijottamaan hiljentyvää luontoa. Olemme olleet kiitollisia siitä, että saamme asua täällä. Televisiossa esiintyminen jännitti, mutta turhaan. Kotimme on meille kaunein ja olimme äärettömän onnellisia saamistamme arvosteluista ja ennenkaikkea siitä kaikesta palautteesta, jonka jakson jälkeen saimme eri reittejä pitkin. 

Tänään, marraskuun toisena päivänä, tehtaan alue on sumuinen ja hiljainen. Keltaisesta  ja punaisesta ei ole tietoakaan, eikä koiranulkoiluttajia lukuunottamatta ulkona liiku ketään. Koko alueen värittää usvainen harmaa.

Lokakuusta jäi kaikenkaikkiaan hyvä mieli. 
Tervetuloa marraskuu.

Jutta

8 kommenttia

  1. Marraskuu ja kuusen vihreää, jouluun valmistautumista, luonnon painumista unten maille, hiljaisuutta ... ja glögiä ♥

    VastaaPoista
  2. Ihanasti tiivistety kuukausi <3 Glögiä pitäis kyllä päästä jo nauttimaan... ihme etten ole vielä tuhonnut yhtään putellua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, mä olen juonut jo vaikka kuinka monta kertaa. Aika ihanaa! Sun pitää viikonloppuna korkata glögikausi :)

      Poista
  3. Kauniita kuviaja ihana kollaasi! Oikein mukavaa alkanutta marraskuuta sinne :)

    VastaaPoista

KIITOS KUN LUIT JA ILAHDUTAT KOMMENTILLASI <3

© oblik.
Maira Gall