TOIVELISTAN YKKÖSENÄ // HAAVEILUA




Ei enempää, eikä vähempää kuin Muuton Around coffee table. Mustana <3. Joskus aikanaan ihastuin tähän pöytään ikihyviksi, jonka jälkeen unohdin koko jutun. Aihe ei ollut meille silloin niinkään ajankohtainen kuin se on nyt ja ehkä juuri siksi pöytä jäikin vain pyörimään toivelistallemme tulevaisuuteen. Olemme elelleet ilman sopivaa sohvapöytää nyt vajaan vuoden ja tilanteita, jolloin laskutasoa kaipaa - tuntuu tulevan tämän tästä eteen. Mutta kun... Jos täydellistä ei löydy, sitä ei kannata väkisin hankkia. Tällä periaatteella olemme jatkaneet etsintöjä pöydän suhteen välillä aktiivisemmin, toisinaan melko verkkaisestikin. Olohuone -postauksen yhteydessä pohdin ja kyselin teiltä millaisen pöydän tilassamme näkisitte. Sainkin sitten Jenniltä idean mustasta Around -pöydästä, jonka olin lähestulkoon upottanut (ja kadottanut) loputtomaan ideapankkiini. En olisi tätä muistanut sieltä kaivaa ilman Jennin kommenttia. Kiitos <3. 

Eniten pöydässä ihastuttaa puun taitava ja samalla yksinkertainen työstö, sekä ajaton muotoilu. Saarnivanerista tehty pöytälevy ja saarnipuiset jalat ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan äärimmäisen kauniit. Kokokin on meidän tilaan oikein passeli - niin korkeudeltaan kuin halkaisijaltaankin. Päätös on siis tehty, enää sitten se hankinta! Taitaa käydä niin, että kunhan löydämme yhteisen ajan ostosreissulle, päätyy se Sisustuksen Koodiin, jossa ainakin joskus muistelen näitä nähneeni. 

Eikö olekin sievä? Kaksin tämäkin olisi äärimmäisen kaunis, mutta luulen, että kaverin tälle tuunaamme itse. Sitten syksymmällä kun kelit viilenee. Tällä hetkellä tässä kerrostalokodissa ei nimittäin tuunata yhtikäs mitään. Kunhan koitetaan pysyä hengissä sisällä ollessa. 70cm kivimuuri on mukavasti lämmittänyt ympärillämme olevan tilan tässä viimeviikkojen aikana, eikä näytä aivan heti viilenevän. Huh hellettä sanon minä. Mutten silti valita!

Jutta

Kollaasin kuvat lainattu osoitteesta muuto.com.

15 kommenttia

  1. Tyylikäs pöytä ja muutenkin kaunis kokonaisuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin, juuri sopivan yksinkertainen - samalla kuitenkin mielenkiintoinen ja kaunis.

      Poista
  2. Around on kyllä kaunis. Meillä on myös kivimuurit ympärillä ja minä kyllä olen jo niin tuskastunut, että valitan :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on helpostus kun lämpö hieman saadaan laskemaan sisällä viikonloppuna (jos sääennusteet pitävät paikkansa). Näitä on onneksi hyvin harvoin vuodessa... Ja täytyy myöntää, että olen minäkin välillä valittanut, niin tuskaista on. Onneksi parvekkeellakin voi nukkua :D

      Poista
  3. Tuo pöytä sopisi kyllä teille kuin nenä päähän! Katselin jossain välissä itse pyöreää pientä sivupöytää, mutta ajatus jäi muhimaan. Haaveita pitää olla! Itse juuri sain yhden toteutettua hankkimalla sisustustakan. Se on kyllä niin ihana! Kerkesin sitä jo postauksessani hehkuttaa, jos haluat käydä kurkkaamassa! :)

    Meillä ei ole kivimuureja, mutta yläkerrassa on kuuma nukkua siitä huolimatta. En silti valita, sillä kohta palelen 24/7 useamman kuukauden ajan...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin käy monesti niin, että jään katselemaan ja pohtimaan jotakin kalustetta/tuotetta pitkäksikin aikaa. Jotkin niistä haaveista sitten toteutuvat, ja toiset taas unohtuvat kokonaan... Pienempikin pöytä on kyllä kaunis, yhdessä suuremman kanssa ihana kombo <3. Kävinkin katsomassa takkaanne, se on todella kaunis!!!!!

      Näin on - kohta alkaa pitkä ja pimeä ajanjakso, joten kaikki irti nyt lämmöstä ja auringosta :)

      Poista
  4. Kaunotar on tuo pöytä - ja sopii teille hienosti. Onneksi ei sovi meille, niin ei tarvitse yöniaan menettää;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :D Meille näitä kalusteita on hankittu melko vähän tänne uuteen kotiin uutena. Muutamia herkkupaloja kuitenkin löytyy haavelistalta ja pikkuhiljaa niitä toivottavasti toteutetaankin :)

      Poista
  5. Voisin niin kuvitella tuon sinne teidän kauniiseen kotiinne.
    Laitoin sulle pientä haastetta tuonne blogiini - toivottavasti innostut ottamaan sen vastaan:)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin ;). Hei, tuota haastetta en olekaan vielä saanut. Ihana! Josko jo viikonloppuna kuvailisin uusia kulmia. Kiitos haasteesta ihana Frida <3

      Poista
  6. Jännän näköinen pikkupöytä. Ajaton, mutta silti siinä on jotain kivaa! :)

    VastaaPoista
  7. Tuo pöytä on niiin ihana, mutta mielenkiinnolla odottelen mitä hienoa taas keksitte. Mukavaa viikkoa, toivottavasti leijut vielä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se, aiemminkin olen katsellut, mutta jäänyt haaveeksi. Josko nyt pikkuhiljaa saisi remonttien jälkeen keskityttyä kalustukseen ja sisustukseen paremmin. Se on vähän jäänyt tässä tämän vuoden aikana :). Ja kyllä - leijun edelleen ;) KIITOS!

      Poista
  8. Kiireisen loman aikana luin tämän postauksesi, mutta kommentointi jäi. Nyt on taas aikaa naputella :) Siis todella ihanaa, jos osasin sattumalta muistuttaa teidän aiemman haaveen taas mieliin! Hauskaa! <3

    VastaaPoista

KIITOS KUN LUIT JA ILAHDUTAT KOMMENTILLASI <3

© oblik.
Maira Gall