Ikean HYLLIS on siitä täydellinen kaluste, että se on palvellut meitä hyvin monessa huoneessa ja soveltuu todella moneen käyttötarkoitukseen. Tällä hetkellä tuo metallinen varastohylly palvelee olohuoneessa ja innostuin tekemään pientä freesausta sen tavaroille loppukesän kunniaksi.






Asetelman tekoon huomasin käyttäväni melko paljon kasveja tai muuta vihreää. (Mistä lie innostus tullut...) Ylimmälle tasolle päätyi A4 kokoinen kortti, jonka ostin kesälomareissulta Lappeenrannasta. Värimaailma tuossa oli jollakin tapaa houkutteleva, ja samalla se muistuttaa meitä siitä kuinka erilainen ja ihana kesälomareissu meillä tänä vuonna olikaan kun kiersimme kotimaata. Toiseksi ylimmälle hyllylle asettelin erilaisia lasipulloja, jotka on hankittu itseasiassa kaikki tämän viikon aikana (Ekotori, H&M, Avelia).
Kolmannella tasolla on rakkaan lapsen kuvaa suojelemassa tuliaisiksi saatu Buddha. Fengshuin oppien mukaan iloinen ja naurava Buddha tuo kotiin mukanaan rauhaa ja harmoniaa. Patsailla usein nähty suuri vatsa edustaa yltäkylläisyyttä sekä vaurautta. Joillakin selässä kulkee mukanaan kassi, kuten meidänkin Buddhalla, joka sisältää luomisen henkeä ja tuo siis mukanaan uuden elämän maapallolle tai kotiin. Haluan uskoa, että tämä naurava symboli istuu poikamme vierellä luoden hänen elämäänsä uutta, iloista ja innostavaa henkeä jokaisena tulevanakin vuotena. Patsas on itseasiassa majaillut kotonamme jo parisen vuotta. Vasta nyt pääsin kuitenkin sinuiksi sen kanssa, kun tutkin Fengshuita tarkemmin kesän aikana.
Kuten siis lähes aina - tämäkin asetelma syntyi tärkeistä ja muistoja tuovista asioista. Mukana on tottakai koristeeksi hankittujakin esineitäkin (osa lasipulloista), mutta silti pidän kiinni siitä ajatuksesta että sommitelmat ja asetelmat tulee olla mielenkiintoisia ja niihin täytyy liittyä omia ajatuksia, jotka saa lopputuloksen näyttämään omannäköiseltä ja tärkeältä.
Leppoisaa lauantaipäivää sinulle, me jatkamme
huomisen blogikirppiksen tavaroiden hinnoittelua täällä Verkarannassa!
Jutta
Samaa mieltä hyllystä! Omani oli vuoden verran ulkona ja nyt otin sen sisälle, hyvin pysyy pystyssä vieläkin.
VastaaPoistaKoitin jossakin vaiheessa haalia meille toisen, mutta ne olivatkin ikävästi juuri silloin Ikeasta loppuneet. Nyt niitä näyttäisi siellä taas olevan ja pohdiskelen ostaisiko tuolle yhdelle kaverin. Alle kympin hyllyksi ihan loistava! Ja vielä pitää kehua, että kun välillä se on ollut kasattuna varastossa - vie mahdottoman vähän tilaa jos sen kasaa. ;)
PoistaKaunis asetelma ja ihanat ajatukset sen takana. Olen kanssasi aivan samaa mieltä - ajatus ja muistot ovat puoli asetelmaa. :)
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua, ja antoisaa huomista päivää! Kirpparilla tulee olemaan varmasti huippua!
Näin juuri! Kiitos, viikonloppu ja kirppari oli huikea. Tätä lisää! ;)
PoistaMun piti kans toi meidän terassille ostaa ja laittaa siihen jotain yrttihässäköitä, mutta ne oli koko kesän loppu! Nytkö niitä taas saisi? Hmmmmm, vieläköhän sitä pitäis jotain virittää? Ja niin, ethän sä mitään asetelma koulutuksia tarvii ;)
VastaaPoistaNyt niitä tosiaan jälleen näkyisi Raision myymälässä olevan. Ei muuta kuin Ikeaan ;). PYH! Lisäoppi ei olisi pahitteeksi ;)
PoistaIhana väripaletti, viileitä vihertäviä ja lämpimiä ruskean sävyjä! Olen samaa mieltä, että itsensä kannattaa ympäröidä esineillä, jotka tuovat onnen tunteen.
VastaaPoistaJollakin tapaa vihreä on koukuttanut minua aavistuksen tässä kevään/kesän aikana. Tuntuu, että aiemmin olen vierastanut sitä vaikka ja kuinka. Ehkä aika on tehnyt tehtävänsä ja se alkaa näyttämään oikeastaan aika hyvälle. :)
PoistaKiva hylly ja kaunis asetelma - ja varsinkin ajatukset asetelman takana. Pidän tuosta ajatuksestasi, että asetelmissa pitää olla jotain muutakin kuin pelkät kauniit tavarat aseteltuina nätisti!
VastaaPoistaUpeaa viikonloppua ja ehkä nähdäänkin huomenna, mene ja tiedä;)
Kiitos Lady of The Mess! Itsensä löytää usein nykyään tavaroiden keskeltä, joilla on merkitystä. Merkityksettömät esineet ei tunnu enää niin kauniilta kuin joskus. Kaikella ei tietysti ole välttämättä minkäänlaista tarinaa/historiaa, mutta sekin kuuluu asiaan. Yhdessä eriparit muodostavat soman kokonaisuuden.
PoistaNätti hylly asetelmineen. Olen myös tilaamassa Ikeasta hyllyä, mutta jotenkin on helpompi arvoida liikkeessä. Harmi, kun meiltä on matkaa kuitenkin jonkin verran. Verkossa on kätevä selailla, mutta jotenkin pitäisi päästä myös hypistelemään ja arvioimaan konkreettisesti. Mallistoon on muutenkin tullut taas kaikkea kivaa :)
VastaaPoistaTuo on totta, paikanpäällä näkee paremmin ja pääsee katsomaan ja koskemaan. Toivottavasti pääsette käymään Ikeassa vielä lähiaikoina niin kokonaisuus hahmottuu paremmin :)
PoistaOikein miellyttävä asetelma, rauhallinen ja silti kivasti katsottavaa ja kiintopisteitä :) Jokaisella hyllyllä vielä oma tarinansa ja kaikki sointuu silti yhteen!
VastaaPoistaKiitos! Usein paras kokonaisuus syntyykin erilaisista asioista keskenään. Näin lopputuloksesta ei tule tylsä ja arvaamaton. Lisäksi siitä tulee itselleenkin rakkaampi. :)
PoistaHienon pelkistetty hylly, johon sopii hyvin kehyksesi erilaisille asetelmille. Samaa mieltä tuosta asetelmien teosta, ja kivasti olet ajatusta toteuttanutkin! Tuo Finland taulu on aika hauska :)
VastaaPoistaHylly on kyllä palvellut loistavasti meidän perhettä. Remppa-ajaksi alunperin ostettu hylly toimi ensimmäiset kuukaudet vain ja ainoastaan maalipurkkien ja tavaroiden säilytyspaikkana. Kympin raaskimme hyllystä maksaa kun meinasimme, ettei sille ole muuta käyttöä välttämättä/se ei kestä rempan jälkeen. Mutta toisin kävi! Hylly on edelleen kasassa ja koristaakin nyt olohuonettamme. Näppärä kaluste! Finland taulu on kyllä veikeä. Se vain hyppäsi käsiini sattumalta Lappeenrannan eräässä myymälässä. Muistuttaa kivasti menneestä kesästä ja kotimaankierroksesta. :)
PoistaKauniita asetelmia olet saanut aikaiseksi!
VastaaPoistaMinua kiinnostaisi kuulla kotinne valaistusratkaisuista ja erityisesti värilämpötilan suhteen tekemistänne valinnoista. :)
Kiitos paljon Maarit! Voisin joku kerta tässä syksyn alkaessa hieman niitä valottaa täällä blogin puolella kun valaistuskin tulee jälleen tärkeämmäksi osaksi kokonaisuutta. :) Kiitos juttuvinkistä!
PoistaSä olet kyllä ihan pro noissa asetelmien teossa! Taas kerran silmä lepää ja lopputulos on 10+.
VastaaPoistaVoi sinua ihana nainen. Kiitos <3 Hymy nousi huulille jälleen :)
PoistaMä tutkailin Hyllistä Ikeasta mutta ainakaan nettisivuilla tuota kalustetta ei enää löydy. Olisiko poistumassa? :)
VastaaPoistaWHAT??!!?? Juuri tätä kirjoittaessani vielä sen sivuilta bongasin... Harmillista. Noh, täytynee taas sitten ilmeisesti odotella?
PoistaKävin muuten Vantaan Ikeassa ja siellä itsepalveluvarastossa yritin kyseistä hyllyä paikantaa koneelta. Kone sanoi, että tuote on tilapäisesti loppunut, joten ehkä se on vaan myyty niin loppuun. Toivoa on! :)
Poista