KUN ÄITIÄ V*TUTTAA // AJATUKSIA

Luvassa naisen ja äiti-ihmisen ajatuksia, sekä ponnisteluita arjessa. Joten - jos koet, ettei aihe ole sinua lähellä, skippaa yli.

On niitä viikkoja, päiviä, aamuja ja tunteja kun tuntuu että mikään ei suju. Silloin äiti-ihminen huomaa toistuvasti valuvansa lapsen tasolle ja kiukuttelevansa mistä milloinkin ja kuinka lapsellisella tavalla sen tekeekään. Huh.

Eräänä aamuna huhtikuussa: Nukun jälleen pommiin. Heräsin ensimmäiseen kellonsoittoon, painoin torkkua n.45 minuuttia. Noustessani tajuan, että aikataulut on menetetty, ei auta,tästä ei saada kaunista ja rauhallista aamua tekemälläkään. Onneksi kuitenkin lapsi on aamuihminen, eikä tarvitse kaiken kiireen keskellä käyttää varttia hänen herättämiseensä. Tämä ei kuitenkaan pelasta jo valmiiksi käsiin räjähtänyttä aikataulua vaan kiire tekee minusta pienen kiukuttelevan äiti-ihmisen. Äärimmäisen ärsyttävän sellaisen. Tiuskaisen lapselle useasti, pyydän kiirehtimään, ihan kuin pitkään nukkuminen olisi hänen syynsä. Not. Aamupalat naamaan ja äkkiä nyt pyörän selkään siitä. Ainiin - hyvää koulupäivää!

Lapsi on ulkona, lähtee polkemaan koululle ja ehtii sinne aivan hyvin. Olisi ehtinyt mainiosti ilman niitä kireitä kiiruhda-huutojakin. Menen suihkuun, shampoopullo rikkoutuu. Tietysti! Murisen itsekseni ja kiroilen puoliääneen. Tottakai juuri nyt käy näin. Suihkun jälkeen nappaan jo aavistuksen viilenneen aamukahvini mukaan kylpyhuoneeseen, jonne se muuten aina jää. Puolitäytenä tietysti. Puolisoni kiittää jälleen ja keräilee mukeja iltapäivisin mistä milloinkin. Hiukset ei tunnu kuivuvan ja meikkivoidekin levittyy päin sanonko mitä.

Sitten vaatteet. Mustien vaatteiden joukosta tietyn puseron etsiminen osoittautuu täydelliseksi mahdottomuudeksi. Heitän vaatekappaleita yksi kerrallaan ulos kaapista ja taas naputan ääneen; "Kuka *kirosana* nämä taas on tänne kaappiin vain heittänyt?" Kukaan ei tunnusta tekoa. Huomaan olevani vartin myöhässä suunnitellusta aikataulusta, vaatteita ei ole vieläkään. Vedän päälleni jotakin mustaa ja päätän etsiä sopivan huivin. Ehkä arvaattekin, ettei sopivaa huivia löydy. Ei tietenkään. Alan olla jo todella kireänä ja lähden puolijuoksua autolle. Muistan, että työpäivä alkaa palaverilla ja autossa tajuan, että tankatakin pitäisi. NYT. En sitten edellisenä päivänä jaksanut pysähtyä huolto-asemalle, kuvittelinhan silloin minulla olevan äärettömän paljon luppoaikaa aamulla. Tämän virheen toistan USEIN. Tankkaamaan, pankkikortti on unohtunut ulkoilutakin taskuun, johon sen edellisenä päivänä laitoin iltalenkillä hakiessani lähikaupasta jotakin (en muista mitä, eikä sillä ole merkitystä). Kiroilen. Jälleen. Ja nyt teen sen jo täysin ääneen, en mutisten. Ei se auta, mutta silloin en ajattele, toivon vain että polttoaine riittää. Ajan auton oman parkkipaikkani sijaan työpaikkani viereiseen parkkihalliin, säästän 5 minuuttia. Päivä parkkihallissa maksaa 16EUR. Järkevää rahankäyttöä tai ei, tässä hetkessä se tuntui järkevältä ratkaisulta. Tulen töihin, joku kertoo ettei palaveri alakaan vielä. Hemmetti, minulla olisikin ollut aikaa viedä auto omaan parkkihalliin. Kivat sille.

Tässä kohtaa jo kaikki tuntuu olevan äärimmäisen ärsyttävää. Ihan sama, mitä sanotaan, se on tarkoitettu minua vastaan. Mikään ei kulje. Kalenteri on täynnä, sähköposti on täynnä, syödäkin pitäisi. Muistan, että unohdin laittaa lapselle harrastusvälineet valmiiksi. Nyt viimeistään alkaa kiehumaan. Kuinka ikinä en muista mitään, ja miten helposti kaiken nykyään unohdan?? Kukaan ei vastaa kysymykseeni.

Työpäivä päättyy, olen puhki. Kävelen parkkihalliin ja katsoessani tyhjää parkkiruutua muistan että vein aamulla auton parkkihalliin duunipaikan viereen. Ei ole totta! Kävelen takaisin, korkokengätkin puristaa. Ja tottakai ne puristaa, muutenhan tämä päivä ei vielä olisi ollut riittävän typerä! Muistan, että lompakossa on S-etukortti ja toivon että sinne on jäänyt bonuksia, joilla voin maksaa parkkimaksun. Jes! Se sentään meni nappiin. Auton radiosta alkaa soimaan Pharrell Williams, Happy. Ei lisättävää, vaihdan kanavaa.

Kotona odottaa valmis ruoka ja ihana mies, joka on lähettänyt lapsen futiskentälle. Mahtavaa. Jatkan kuitenkin kiukuttelua. Todella turhaa kiukuttelua, jolla ei ole mitään päämäärää. Murjotan, mökötän, tiuskin, enkä vaivaudu keskustelemaan päivän kuulumisia. En jaksa käydä niitä läpi. Mies yrittää vielä aloittaa keskustelua kertomalla omasta päivästään. Mulkaisen häntä, hän tietää että nyt saattaisi olla parempi väistyä. Kaikki ärsyttää, odotan vain että ilta tulee ja katson niitä aamuisia vaatekasoja sängyllä. Kuka hitto ne siitä nyt korjaisi. En mahdu sängylle nukkumaan, joten ne on pakko korjata. Päätän heittää ne sohvalle odottamaan parempaa päivää uudelleenjärjestelylle. Sitä ei tullut kolmeen seuraavaan vuorokauteen.

Lapsi tulee kotiin, pikaiset huikkaukset miten päivä meni. "Ihan kivaa oli", kuului koululaisen vastaus. Siis mitä?!? Mikä on ihan kivaa, miksi aina kaikki on ihan kivaa, mitä siellä koulussa nyt tänään sitten oli? Opitko jotakin uutta? Miten niin et oppinut uutta? Lapsi katsoo kummastuneena, jopa pikkaisen virnistäen, ja kysyy; "Mikä sulla on"? Se on ärsyttävää. Tietysti se on. Kaikki mitä minulle sanotaan tuntuu sillä hetkellä ärsyttävältä. Kysyn vielä illalla, onhan läksyt tehty. Ei ole. Ja taas päätä kiristää. Miten niin ei ole tehty, miten mies ei kysynyt häneltä ennen treenejä onko ne tehty. Prkl. Äkkiä takaisin alakertaan ja kirjat esille. Lukuläksy, siinä pitää lukea teksti vanhemmille ja kysyä sen jälkeen kysymyksiä tekstistä. Voi jeesus! En jaksaisi millään kuunnella. Mutta kuuntelen silti. Tulee kysymykset, en osaa vastata. En muista mitä toinen luki. Onneksi mies on hereillä ja läsnä. Hän vastaa. Kaikki hyvin. Suukko poskelle ja lapsi nukkumaan.

Kömmin sänkyyn. Ärsyttää ne vaatteet. Muistan pyykkien olevan koneessa. Ei voi olla totta! Nyt kun jo tulin sänkyyn, on noustava uudelleen. Koirat pyörivät jaloissa, miksi niidenkin aina pitää kulkea siinä vanavedessä. Mies koittaa halata ja kysyä mikä on. Se vasta ärsyttävää onkin! Antaisi jo olla ja tokaisen mumisten jotakin "antaisit mulle tilaa mun kodissa, älä tule siihen lähelle nyt". Järkevää keskustelua. Hohhoijjaa. Elämä on taistelua.

Käperryn vastahakoisesti miehen kainaloon. Jaksan vielä muutaman hetken mököttää. Sitten lopulta luovutan. Annan suukon ja toivotan hyvät yöt. Sitä ennen pyydän anteeksi. Typerä minä, typerä äiti, joka käyttäytyi koko päivän kuin pahainen kakara. Jos lapseni käyttäytyisi näin, hän joutuisi puhutteluun. Tai jotakin. Mutta minä kuvittelen, että minulla on oikeus. Pyh. Ei ole! Onneksi miesväki on katsonut kimpassa kalenteria. Mies kuiskaa korvaan ettei se mitään, he tiesivät jo kalenterista että tänään räiskyy, ja suhtautuivat siihen hymyillen. Onnea on ymmärtävä perhe. Silloinkin kun vituttaa.

Huomenna on uusi päivä. Sen on pakko olla parempi, ajattelen. Ja se onkin. Aamu valkenee onnellisena. Tänä aamuna halattiin ja pyydettiin anteeksi. Äiti juo kahvin loppuun ja ehtii töihin. Elämä hymyilee.
Tämän kyseisen päivän opetus olkoon ylläoleva lausahdus. Aamen.
Jutta

45 kommenttia

  1. Ihana teksti kun tuohon pystyi niin samaistumaan :D Jotenkin helpottavaa tietää että on muitakin jotka tekevät noin.
    Ja vielä ne lukuläksyt.. Kuinka monta kertaa olen muka kuunnellut lapsen lukemista enkä itse osaa edes vastata niihin kysymyksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella, meitä on siis useampia :D. Ja tuo lukuläksyasia on vähän niin ja näin. Tottakai haluaa auttaa ja kuunnella, mutta pahana päivänä se tuntuu hankalalta kun ajatukset juoksee ihan muualla :D

      Poista
  2. Kaikilla on huonoja päiviä joskus. Parempaa loppuviikkoa,!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on. Onneksi yleensä seuraava aamu on jo huomattavasti parempi :)

      Poista
  3. Jutta, olet ihan normi äiti, aina ei äiti vaan jaksa. Ei se yhteiskunta vaan pyöri sillä lailla, että äidit olis aina iloisia ja pirteitä, äitejäkin välillä ketuttaa ja lujaa!
    Kyllä se siitä, kohti ihanaa viikonloppua! Tulin tästä postauksesta iloiselle tuulelle, on mukava huomata, että en ole ainoa äippä, joka aina välillä käyttäytyy kuin pahanen kakara :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ei todellakaan pyöri sillä tavalla ei! :D Hienoa, että sain sinut hymyilemään ja hyvälle tuulelle. Nyt tämä tapahtumaketju naurattaa itseänikin. Silloin tosin hymy ei ollut kovin herkässä ;)

      Poista
  4. OIh, niin elämänmakuista - ja aika tuttua. Täällä tosin vasta päiväkotilainen, mutta kuitenkin. Ihana kirjoitus.

    VastaaPoista
  5. Niin tuttua tarinaa: ei pysty venyttämään hermoa, vaikka haluaisi ja toivoisi. Mietin juuri yhtenä päivänä, että kun tulee vanhemmaksi pitäisi yhtäkkiä olla vain positiivisia tunteita ja niitä negatiivisia pitäisi osata AINA muka hillitä ja säädellä tai ilmaista rakentavaan sävyyn. Ihmisiä me äiditkin ollaan! Tsemppaukset ja symppaukset sulle, tosi raikas kirjoitus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just niin! Samaa pohdin usein, miten sitä pitäisi tukahduttaa kaikki tunteiden ääripäät. Ei se onnistu lapsilta, eikä näemmä myöskään aikuisilta. Mutta toisaalta, miksi pitäisikään. On parempia päiviä ja vähän huonompia, se on elämää isolla Eellä. :)

      Poista
  6. Niinpä niin, näin käy välillä kaikille. Minä olen melkoinen tuittupää ja usein pitää itseään muistuttaa siitä aikuisuudesta. Mutta onneksi on se seuraava päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama homma! Ja tosiaan, onneksi aina on huominen päivä :)

      Poista
  7. Juu tuttua tännekin....näin lukiessa se naurattaa (hyvin kirjoitit) mutta ei todellakaan sillä hetkellä kun sitä päivää elää. Onneksi seuraavana päivänä kaikki on yleensä paremmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt se nauruttaa hiukan itseänikin, silloin tosin ei todellakaan ;)

      Poista
  8. Ai että, nauroin ihan täysillä, sori vaan! :D Mun päivät on joskus tuollaisia! Kaikki menee joskus käteen ihan urakalla! Ihana lukea aitoa tekstiä, kun jotenkin välillä tuntuu, että blogit ja varsinkin facebook- statukset ei saa tänä päivänä olla mitään muuta kuin elämän ihanuuden hehkuttamista! Niin kuin se nyt kellään olisi yhtä juhlaa joka päivä? Mun sängyn vieressä on taulu, jossa lukee mun mantra: Sleep. It'll be better in the morning. Ja mikään ei ole niin totta kuin tuo. Tsemppiä loppuviikkoon! Terveisin myös joskus kiukkuinen äiti-ihminen. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ei se mitään :D. Loistava juttu, että sain sut nauramaan. Myöhemmin lukiessa tapahtumat naurattaa itseänikin ;)

      Ja hei - toi on niin totta (elämän ihanuus ja sen hehkuttaminen). "Syyllistyn" siihen itsekin todella usein. Ja toisaalta, miksikäs en. Blogien positiivisuus ja elämänilo on se asia, jota itse kaipaan kun niitä luen. Onhan hienoa, kun saa ajatukset muualle ja hymyn huulille. Mutta toisaalta taas, se saa aikaan vähän vääristyneen kuvan arkitodellisuudesta. Jotain niiden väliltä olisi hyvä, kunhan tietäisi missä menee raja :)

      Loppuviikko on sujunut rauhallisemmin. Onneksi näin :) Iloista sunnuntai-iltaa myös sinulle!

      Poista
    2. Ja hei - toi taulun sanoma on täydellinen!

      Poista
  9. Ihanan rehellinen ja aito kirjoitus. Tunnistin niin monta kohtaa, jotka ovat ihan tuttua täällä meilläkin...
    Milloinkahan sitä oikein oppisi käyttäytymään ja kasvaisi aikuiseksi;)
    Meillä lapset kerää hyvästä käytöksestä hymynaamoja (tietystä määrästä tulee palkinto) ja huonosta käytöksestä tulee surunaama. Tarvitseeko mainitakaan että myös tämä äiti on samalla listalla ja siellä on aika usein niitä surunaamojakin. Noloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rehellinen se todellakin oli. Eikä edes siloiteltu kertomus arjesta :D. Joskus näin.

      Niin, hyvä kysymys. Oppiikohan sitä koskaan, tai onko tarve oppia? Tuollainen käytösjuttu meilläkin on aikanaan ollut käytössä. Olisi varmaan hyvä taas ottaa käyttöön ja osallistua siihen tosiaan myös itse. En varmastikaan loistaisi hymynaamatilastoissa. Mutta kyllä huonojakin päiviä tarvitaan, silloin oppii arvostamaan niitä vähän parempia enemmän ;)

      Poista
  10. Ihana Jutta!! Tuossa lukuläksy -kohdassa repesin (kyseisten läksyjen antaja kun satun itse olemaan :). Kuulostaa kyllä tutulta, aina ei vain voi olla oppikirjaäiti (edes kasvatustieteen maisterina ;)! Tsemppiä meille kaikille pirttihirmuille ja parempaa mieltä loppuviikkoon!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, lisää vain lukuläksyjä tänne. Kyllä me aikuiset kestetään. Kunhan vain opitaan ensin hillitsemään itsemme ;). Tsemppiä arkeen, elämään, sitä todella toisinaan tarvitaan. Onneksi kuitenkin pääsääntöisesti arki on iloa ja naurua. Ja siitä syystä välillä onkin hyvä olla näitä vähemmän iloisia päiviä - tietää kuinka hyvältä se peruspuurtaminen tuntuukaan kun kaikki on hyvin :)

      Poista
  11. Vastaukset
    1. :) Ihana ei tainnut tuona päivänä kuvata minua parhaiten ;)

      Poista
  12. Ihana! <3 Mutta niin tuttua, niiiin tuttua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oujee. Meitä on siis muitakin, jotka on vähän huonoja pidättelemään tunteitaan ;)

      Poista
  13. Tuttuja ajatuksia, ihanasti kirjoitit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa huomata, ettei tässä maailmassa ole yksin. Siis yksin pahantuulisena äitinä :). Välillä sitä kuitenkin miettii että miten niitä tunteita ei vain pysty käsittelemään rakentavalla tavalla. Mutta ei elämä voi täydellistäkään olla! :)

      Poista
  14. Aina välillä äideilläkin on oikeus olla v*ittuuntuneita ja väsyneitä. Tuttua varmaan jokaiselle äidille :)
    Rentouttavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Onneksi viikonloppu ja loppuviikko oli paljon iloisempi. Ja kun äiti voi hyvin, koko perhe kiittää ;)

      Poista
  15. Just näin! Hohhoijaa, "ihanaa" olla nainen... ;) Mutta onhan se oikeesti! Hyvä toi viimeinen opetuslause, aamen indeed! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin. Mutta minkäs me sille voidaan, että naisiksi synnytään ;)

      Viimeinen lause onneksi kiteyttää elämän perusajatuksen kasaan - se on hyvä muistaa niinä vähän vähemmän aurinkoisina päivinä :)

      Poista
  16. Elmänmakuista tekstiä. Niinhän se on, että välillä on tunteet pinnassa, mutta en taitaisi vaihtaa sellaiseen ikuiseen tasaisuuteenkaan :) Kaikkea mukavaa loppuviikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja niin todellista. Ainakin meille :). Ja tuokin on kyllä ehdottoman totta, miltä ne hyvät päivät sitten tuntuisi kun kaikki olisi tasaista ja seesteistä?

      Poista
  17. Postaus täynnä aitoa tunnetta <3 Näitäkin päiviä tarvitaan ja mikä tärkeintä, kun kiukuttaa antaa sen tulla ja näkyä. Hetken päästä helpottaa :) Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitäkin todella tarvitaan. Aina ei voi olla superiloinen :). Onneksi usein jo seuraavana aamuna viimeistään elämä hymyilee :)

      Poista
  18. Ei saisi hymyillä toisen ahdingolle, mutta kyllä jossain vaiheessa alkoi jo hieman huvittaa:) Ei sille omalle käytökselle aina välttämättä ole edes mitään loogista selitystä, mutta tämän tekstin perusteella on tuona päivänä hermoja kyllä koeteltukin, joten itsekin olisi varmasti ollut samanlaisessa mielentilassa. Toivottavasti viikonloppu on rentouttava ja onneksi on ihana, ymmärtäväinen perhe ympärillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kestän sen :). Tuntuu kyllä todella, ettei useinkaan käytökselle löydy järjellä perusteltavaa syytä. Mutta miksi sitten toisaalta pitäisikään. Elämä on ihanaa, kun se on täynnä erilaisia tunteitä.

      Viikonloppu oli ihana, ja nyt jo nämä tapahtumat nauruttavat. :)

      Poista
  19. <3 <3 ihana sinä <3 <3

    Mäkin olen välillä kakara. Et siis ole ainoa. Sitäpaitsi olet nainen. Mikä ihana tekosyy :P!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, onneksi meitä on muitakin :). Ja todellakin - mikä ihana tekosyy! :D

      Poista
  20. Kuulostaa tutulle. Mies kattoo aina kalenterista milloin oon pahalla tuulella. Ja jos kerran vuoteen oonkin hyvällä tuulella määrättyyn aikaan niin sitä ihmetellään ja päivitellään ja pahantuulisuus on taattu. ;)

    Tsemppiä!

    Lottis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se naisen elämä haasteellista. Itse ainakin reagoin 175% kaikkeen noina päivinä. Mutta siinä tilanteessa ja siinä tunnetilassa ei itselleen oikein voi mitään. Pitäisi varmaan opetella ja haastaa itseään kuuntelemaan itseään ;).

      Tuo on kyllä todella ärsyttävää - kun aletaan kyselemään ja jos asiasta huomautetaan sävyyn; onko se aika kuukaudesta? ;))

      Poista
  21. Voi miten ihana kirjoitus! Samaistun niin tuohon! Ja ihanaa kuulla miten muutkin välillä on ärripurrituulella, ei tule niin huono omatunto omista känkkäränkkäpäivistä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama fiilis tuli itsellenikin kun luin näitä teidän kommenttejanne. Onneksi en ole yksin :)

      Poista

KIITOS KUN LUIT JA ILAHDUTAT KOMMENTILLASI <3

© oblik.
Maira Gall