Rasti seinään! Saimme vajaa kaksi viikkoa muuton jälkeen ripustettua ensimmäiset taulut seinälle! Tämä on oikeasti melko iso asia minulle, joka jahkaa yleensä tällaisten kanssa pitkään. Olen suunnitellut taulukollaasin rakentamista jo edelliseen kotiin, siinä kuitenkaan eteenpäin pääsemättä. Jo ennen kuin muutimme edelliseen kotiin, olin kerännyt itselleni tauluseinää varten inspiraatiokuvia ja ideoita valmiiksi... Toteutus vain ei koskaan oikein ottanut tuulta alleen. Mutta nyt! Nyt sain ainakin alun tehtyä.
Tavoitteenani on jatkaa tuota vielä hieman laajemmalle, mutta sopivien elementtien kanssa en tohdi pitää kiirettä. Hankimme tähän kotiin myös yhden maalatun teoksen, mutta tuntui, että se tarvitsee itselleen ihan kaiken huomion, joten voi olla ettei sitä tässä kollaasissa nähdäkään. Sijoituspaikkoja tuolle on tällä hetkellä mietittynä kaksi, mutta päätöksen tekoon tarvitsen vielä hetken aikaa.
Sohvan taakse syntynyt tauluseinän alku on tällä hetkellä sekoitus printtiä, taidejulistetta, kaunista tyhjää kehystä ja siroa hyllyä. Erityisesti pidän tuosta Hakolan hyllystä osana kollaasia, sillä sen kanssa saa pieniä esineitä vaihtamalla aina uutta ilmettä koko seinälle. Vanha kultainen kehys on saatu aikanaan mummilta ja Reeta Ekin hyväntuulisen "Toukokuu" -taidejulisteen ostin syksyllä Lokalista. Bo:n kalenteriprintti sopii mainiosti kollaasiin simppelin tyylin ja tumman sävynsä ansiosta. Kyselin hieman vinkkejä ja ideoita asetteluun Sisustusterapiaa -yhdistyksen jäsenten facebook-sivuilla ja sieltä sainkin kivasti vahvistusta ja rohkeutta sekoitella erilaisia kehyksiä, muotoja ja elementtejä keskenään. Ohjenuoraksi moni sanoikin, että mielenkiintoinen tauluseinä syntyy ilman turhaa suunnitelmallisuutta ja tiukkapipoisuutta. Tämä on kyllä niin taivaan tosi asia! Niin monesti olen vain jahkannut asian kanssa, enkä päässyt lainkaan siinä eteenpäin... Ja vain koska mietin sitä liikaa. Sisustaminen ei siis todellakaan ole vakavaa puuhaa... Koska silloin siitä katoaa intuition voima.
Tässä vielä 5 oivallusta mielenkiintoisen taulukollaasin rakentamiseen:
- Yhdistele surutta erilaisia kehyksiä.
- Yhdistele myös eri muotoja - jo yksikin eri mallinen esine, kehys tai muu elementti rikkoo sopivasti kokonaisuutta. Meillä se on hylly, mutta se voisi olla myös vaikkapa kello tai peili.
- Löysää nutturaa: voit laittaa vierekkäin printin, taidejulisteen ja jopa maalattua taidetta.
- Ota yksi elementti, joka on selvästi muita tummempi tai vaaleampi, sillä se kokoaa useat palaset yhteen ja tuo kollaasiin voimaa, sekä kontrastia.
- Käytä erikokoisia tauluja, kehyksiä tai muita elementtejä = riko symmetriaa
Toivottavasti tämä teksti inspiroi jotakuta teistäkin tarttumaan vasaraan ja
laittamaan ne odotetut taulut tai julisteet seinälle :).
Jutta
PS. Suvi on muuten mestari rakentamaan erilaisia tauluseiniä.
Hänen kodin kollaaseja jaksan ihastella aina vain uudelleen ja uudelleen <3.
PS. Suvi on muuten mestari rakentamaan erilaisia tauluseiniä.
Hänen kodin kollaaseja jaksan ihastella aina vain uudelleen ja uudelleen <3.













