Top Message

www.oblik.fi

TAIDETTA MAKUUHUONEESEEN


Olen innoissani! 

Hankimme ennen muuttoa tähän kotiin taulun, jonka seinälle ripustamisen ´deadlineksi´ asetettiin vuoden 2017 loppu. Päivää ennen vuoden vaihtumista naputtelimme sitten taulukoukun seinään ja ripustimme tuon ovaalinmuotoisen taulun makuuhuoneen taustaseinälle.

Lumilinna-teoksen on maalannut Leena Nousiainen, jonka töihin törmäsin itseasiassa sattumalta Instagramissa (@leenanousiainenart). Ensin ihastuin ajatukseen ovaalinmuotoisesta teoksesta. Sitten jatkoin Leenan sivuilla selailua ja istahdimme koko perheen voimin sohvalle pohtimaan, olisiko tässä tekijä meidän kodin ensimmäiselle maalatulle teokselle. Jotenkin nuo taulussa olevat sävyt kolahtivat minuun ensinäkemältä ja saman suosikin valitsivat myös muu perhe. Hassua oli se, että jokaiselle meistä syntyi tätä katsoessa samanlainen positiivinen fiilis. Sellainen toiveikas, uuden alun mahdollisuus ja lämmin kodikkuus. Ajattelimme tämän olevan täydellinen valinta lahjaksi itsellemme uuteen kotiin. Pidän myös ajatuksesta, että se on hankittu juuri tänne ja juuri ennen muuttoa. Ikäänkuin symboliseksi merkiksi uudesta alusta. Symbolinen arvo on sellainen, jota ei voi oikein edes sanoin kuvailla.

Täytyy myöntää, että minua jännitti ihan perhanasti! Ostaa nyt ulkomailla asuvalta taiteilijalta ihka ensimmäinen oikea taulu - ja siis jännitti siksi, että teostahan ei päässyt näkemään livenä ennen ostopäätöstä välimatkan vuoksi. Pyysin kuitenkin sähköpostiin lisäkuvia ja päätin ottaa riskin. Jotenkin tuo kokonaisuus vain säväytti niin kovasti, että uskalsin sen riskin kantaa. Ja onneksi uskalsin! Teos saapui Ranskasta postitettuna muutamassa arkipäivässä ja se oli täysin kuvien kaltainen. Mukana oli myös pieni viesti ja kiitos taiteilijalta, josta tuli ja jäi kyllä todella hyvä mieli. Alunperin olohuoneeseen ajateltu taulu jäi hetkeksi nojailemaan makuuhuoneen sängynpäätyhyllylle joulun aikoihin. Siinä sitä hetken katsottuani totesin, että siinähän sen paikka kuuluu ollakin! Aivan kuin olisi siihen alunperin ajateltukin. 

Sulassa sovussa maalatun teoksen vieressä on Sopivasti onnellinen -tekstillä varusteltu juliste ja yksi meidän hääpäivänä otetuista kuvista canvaspintaan painettuna. Kombinaatio on minusta samaan aikaan herkkä ja tyylikäs. Itseasiassa tämän seinän ja olohuoneen sävyjä valitessani vertailin niitä silloin tähän teokseen, joka oli mukana täällä asunnolla värimallien kanssa. Että varsinaisesti ei ole ihme, että tuo vihreä seinä sopii tämän taustalle täydellisesti.

Onko teillä taidetta kotona ja oletko rohjennut yhdistellä sitä valokuvien tai printtien kanssa yhteen? Olisi myös mielenkiintoista kuulla, miten taide on teille päätynyt ja miksi juuri se tai ne kyseiset ovat valittu?

Jutta

SISUSTA TAULUILLA / SISUSTUSINSPIRAATIO

Haaveilen tällä hetkellä olohuoneeseemme taulukollaasia. Kehystettyjen printtien lisäksi olisi ihanaa löytää jotakin uniikkia. Kun aikanaan sitten sopiva määrä taidetta ja printtejä löytyy - asettaisin ne houkuttelevaksi ryhmäksi.

Itse vierastan liian viivasuoraan asetettuja tauluryhmiä. Jollakin tapaa rentous tulisi näkyä kokonaisuudessa, ja seinällä olevat katseenvangitsijat voisivat kaikki olla keskenään hieman eri tyylisiä. Rentous voi syntyä erityylisistä kehyksistä, värimaailmasta, taulujen asettelemisesta, itse teoksista tai sitten esineistä/seinäkoristeista "gallerian" keskellä (ikäänkuin rikkomassa suoria linjoja ja rajoja). Poimin muutamia itseäni ihastuttavia sommitelmia tähän alle ja nappasin niistä parhaat vinkit. 
Kuva 1: Tässä kollaasissa on otettu mukaan taulujen lisäksi myös peili ja valaisin. Täydellinen ratkaisu. Taulut on aseteltu epäsymmetrisesti, eikä niitä olla rajattu mistään sivuiltaan tasan. Tämä on yksi suosikeistani ehdottomasti!
Kuva 2: Tässä on otettu nurkka hienosti käyttöön! Taulujen alareunat ovat asetettu tasan, joka ei tee kollaasista kuitenkaan mielestäni liian muodollista liikkuvan yläreunan vuoksi. Kuva 3: Tämä kollaasi on taas huomattavasti ilmavampi ja siinä on hyödynnetty erikokoisia- ja mallisia tauluja. Värimaailma sitoo kokonaisuuden kauniisti yhteen, eikä lopputulos ole lainkaan levoton.



Kuva 4: Tässä on hyödynnetty seinätila melkein katonrajaan saakka. Se huijaa itseasiassa huoneeseen lisää ilmavuutta ja korkeuttakin samalla. Kollaasissa on huomioitu myös valaisin upeasti, eikä se ole näköesteenä millekään teokselle.

Kuva 5: Tässä tilassa ja tauluseinässä ei ole arasteltu määrällä. Yllättäen kyllä lopputulos ei näytä mielestäni liian täyteen tupatulta, vaikka niin voisi helposti tällaisen määrän kanssa käydä. Monet kuvista ja kehyksistä ovat todella ilmavia, joka lisää väljyyden tunnetta. Olisipa tällainen kokoelma joskus itselläkin!


Kuva 6: Tässä on yhdistetty hienosti taulut televisioseinälle. Aika usein näkee, että televisioseinä on jätetty tyhjäksi, jolloin itse tekninen kapistus vie kaiken huomion. Itse en oikein pidä ajatuksesta, että televisio on olohuoneen puolella ylipäänsä, mutta koska se on uudessakin kodissa käytännön sanelema juttu - tulee näin tapahtumaan. Ehkä sen voisikin naamioida osaksi tauluseinää!



Nyt sitten pitäisi enää löytää sopivia maalauksia jo omistamieni printtien seuraksi. Onko sinulla vinkata joitakin paikkoja, josta kannattaisi aloittaa maalauksien metsästäminen?

Jutta

//

Interior inspiration / Art gallery to our livingroom.

JA NIIN AJATUKSISTA SYNTYI MAALAUS...



Tuli tunne. Tuli tarve purkaa se ulos. Syntyi teos, jolle ei löydy tarpeeksi kuvaavia sanoja. Maalaus ei ole millään tavalla taiteellisesti priimaa. Se on ennemminkin erilaisten muotojen ja sävyjen sekoitus, jonka syntyyn liittyy ääretön määrä mielikuvia ja ajatuksia. 

Se on... 
Pehmeä - kuin tyyny, johon voit painaa pääsi.  
Hempeä - kuin keväinen tuuli.
Symmetrinen - kuin tasapainottelevat tunteet.
Utuinen - kuin pilkahdus toiveen häivästä.
Terävä - kuin paha kieli.
Epätäydellinen - kuten ihmiset ovat.
Anonyymi - kuten monet vastaantulevat kasvot.
Tahrittu - kuten menneisyys usein on.
Tasa-arvoinen - kuten maailman toivoisin olevan.
Rakastettu - kuten minä haluan asian nähdä.

Elämä on lahja, muista nauttia siitä.
Jutta

 

Newsletter

Widgets