Siitä on nyt vajaa kolme kuukautta kun saimme alakerran lattiat vaihdettua. Päädyimme valitsemaan koko alakertaan (pl. kylpyhuone ja kuisti) korkkipohjaisen linoleum -laatan (Forbon Marmoleum). Jonkin verran olin tutkinut materiaalia jo etukäteen, ja parhaimman infopaketin siitä on tehnyt ehdottomasti Karin (lue juttu täältä). Itseasiassa tuo nimenomainen teksti sai minut aikanaan eniten vakuuttuneeksi siitä, että tämä kyseinen lattiapäällyste on kotiimme oikea valinta. Marssin sitten muutamaankin rautakauppaan hakeakseni lisätietoja. Yllätyksekseni en saanut yhdestäkään liikkeestä haluamaani tietoa. Materiaali oli jokaiselle vastaantulleelle asiakaspalvelijalle selkeästi melko tuntematon ja ensimmäisessä paikassa meille alettiin esittelemään vinyylilattiaa. Suu loksahti auki ja totesin myyjälle, että hetkinen - vinyyli on aivan eri materiaali kuin linoleum. Myyjän takellellessa vastausta päätimme vaihtaa liikettä. Seuraavassa paikassa todettiin jo suoraan ettei he tiedä tästä juuri mitään ja siellä niitä mallipaloja on hyllyssä. Ei auttanut kuin ottaa yhteyttä suoraan valmistajaan ja kysellä tarvittavia lisätietoja.
Päädyimme valintaamme seuraavista syistä:
- ekologisuus (Joutsenmerkin omaava Forbon Marmoleum* on valmistettu pelkästään luonnon omista raaka-aineista)
- kestävyys (koska koiratalous ja hiekkaa kulkeutuu väkisinkin tassuissa sisälle vaikka kuinka koittaisi estää)
- pehmeys jalan alla (meillä ei ole lattialämmistystä märkätilojen ulkopuolella, joten emme halunneet ns. kylmää materiaalia, joka olisi kolkko ja herkkä kopinalle)
- helppohoitoinen (joskus aikanaan lino-lattioita piti vahata aika ajoin - ei enää nykyisin)
Olen nyt pessyt lattiaa jonkin verran, tai oikeammin vain vähän pyyhkinyt kostealla. Helppohoitoisuus on todettu käytännössä todellakin todeksi. Lika ja tahrat lähtevät erittäin helposti pinnasta pois kostealla liinalla. Mitään hinkkaamista lattia ei vaadi, sillä tahrat eivät "imeydy" materiaaliin lainkaan. Tuntu jalan alla on osoittautunut myös äärettömän hyväksi. Ei kopise, eikä ole kylmä.

Ensialkuun olin vähän jännittynyt lattian sävystä. Tiesin ja osasin odottaa, että valittu värisävy olisi alkuun kellertävä (johtuu pellavaöljystä). Tuon vääristyneen sävyn piti kuitenkin hävitä parissa viikossa ja ensin tuntui, että lattia oli ihan vihreä. Sanoisin, että kaksi viikkoa ei kyllä riittänyt oikean värisävyn paljastumiseen, vaan aikaa kului reilu kuukausi. Tänä aikana pesin lattian pari kertaa. Nyt kun pesukertoja ja käyttöä on takana jokunen kuukausi - osaan käsi sydämellä sanoa, että valinta oli todellakin kaiken tiedon etsimisen arvoinen.
Onko teillä kokemusta tai jonkunlaisia mielikuvia linoleum -lattioista?
Jutta
PS. Kiitos vielä Karin, kun sait minut vakuuttuneeksi tästä materiaalista! <3
*lattiasta on saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan