Top Message

www.oblik.fi

UUSI KOTIMME: 95-VUOTIAS HIRSITALO

Heippa pitkästä aikaa. Viime postauksessa kerroinkin, että olemme tosiaan löytäneet meille uuden kodin. Tähän kohtaan voisi joku sanoa että taas, mutta me sanoimme VIHDOIN. Teimme kaupat vuonna 1924 rakennetusta hirsitalosta, joka sijaitsee tässä meidän naapurustossa. Olemme vieneet "halutaan ostaa" -lappuja tuon mäen päälle näihin vanhoihin taloihin useamman kerran (ensimmäistä kertaa noin 7-8 vuotta sitten). Mutta tähän saakka lappusemme eivät ole tuottaneet tulosta. Kuten ei myöskään nyt. 

Mutta sitten tapahtui mielettömien sattumien summa, joka johdatti meidät vierailulle tähän taloon, tulevaan kotiimme. 

Talo ei ollut myynnissä, mutta koska olen puhunut usein haaveestamme ääneen eri ihmisille, kävi kuitenkin niin onnellisesti, että tämä tuli vastaan täysin puun takaa ja meidän haaveet oli muistunut mieleen juuri oikealla hetkellä. Vajaa kaksi viikkoa sen hetken jälkeen olimme käyneet vierailulla talossa, hoitanut pankkiasiat kuntoon ja jättänyt tarjouksen. Kuntokartoitus tehtiin tästä viikon päästä ja kaupatkin käteltiin heti sen perään. Muutaman viikon aikajänteellä tapahtui paljon asioita ja yhtäkkiä tajusimme ostaneemme unelmien kodin, johon emme koskaan uskoneet pääsevämme käsiksi. Kevään ja kesän aikana olimme jättäneet tosin jo kahdesta muusta asunnosta tarjouksen, mutta ne eivät koskaan päätyneet maaliin saakka. Silloin harmitti, mutta kun tämä tuli tietoomme ja vastaan, tajusimme samantien, että niilläkin oli tarkoituksensa, koska ne kaksi olisivat olleet kompromisseja <3. 


Talo sijaitsee museoviraston suojelemalla alueella, muutaman sadan metrin päässä nykyisestä kodistamme. Se on julkisivultaan ja vesikatoltaan suojeltu, mutta sisällä saa kukin kunnostaa ja tehdä muutoksia ilman erillistä lupaa. Rakennukseen on tehty vuosien varrella runsaasti perusparannuksia ja talotekniikkaakin on uusittu paljon. Sen sijaan lähes kaikki pinnat tulemme remontoimaan jahka sinne asti pääsemme. Tiedossa on siis varmasti jatkossa remonttijuttuja ja tulevan suunnittelua. Blogi on ollut oikeastaan tässä välivaiheessa vähän poissaoleva ehkä siitäkin syystä, että koin meidän sydämen olevan jo jossakin muualla kuin täällä ja kuvaaminen on tuntunut tästä syystä jonkin verran hankalalta (kaikki viimeiset jututhan on nekin olleet mökiltä). Ei sen olisi tarvinnut sitä olla, mutta ehkä tässä on tapahtunut niin paljon asioita arjessa muutenkin, että tämä tuntui oikealta paikalta säästää vuorokauden tunteja. 

Olen pohtinut myös paljon blogien tulevaisuutta muutoinkin ja jäänyt miettimään lukeeko niitä nykyään kukaan ylipäänsä? Instagram on varmasti nykyään käytetympi ja seuratumpi kanava, mutta toisaalta huomaan tilastoista, että täältäkin haetaan paljon remonttiohjeita ja DIY-vinkkejä kuukausittain ja vanhat jutut keräävät silmäpareja tasaiseen tahtiin. Ehkäpä tällaisen tyyppisille jutuille on edelleen blogeissa oma aikansa ja paikkansa, mutta instagramin puolelle kuulumiset ja kevyet fiilistelyt sopivat paremmin. Jatkossa keräilen siis tänne edelleen näitä remppajuttuja, jotta ne myös säilyvät jossakin tallella (paljastus: käyn itsekin joskus etsimässä omilta sivuilta vanhoja ohjeita ja maalisävyjä, kun en tarkalleen enää muista :D). 

Ja jotenkin juuri nyt tuntuu kuitenkin siltä, että haluan tallentaa muutoksia johonkin kanavaan uuden kodin osalta. Ennenkaikkea itselleni, mutta ehkäpä ja toivottavasti inspiraatioksi myös teille.

Saamme avaimet uuteen kotiin joulukuun puolivälissä ja muutamme sisään tammikuun alkupuolella. Silloin siis varmasti kuvia tulossa. Ehkä kuitenkin ennen sitä jo vähän keittiösuunnitelmia ja muita ajatuksia vanhan talon sisustuksesta?

Kiva jos olet edelleen siellä pitkistä tauoista huolimatta <3

Halauksin,
Jutta

  1. Mahtavaa, todella paljon onnea! Unohdinkin onnitella kun viimeksi tavattiin ♥ Voin vain kuvitella miten ihana koti tuosta tulee, minulla on sydämessäni ikuinen paikka 20-luvun hirsitaloille, ja voisin kuvitella meidät vielä joskus sellaiseen asumaan. Teidän käsissänne talosta tulee varmasti upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna <3. Toivon ja uskon myös, että tuosta tulee varmasti meille oikein ihana koti kaikkine vanhoine piirteineen ja yksityiskohtineen. Jännää ajatella, että aiemmin asuimme tehtaassa, jossa työskenteli ne ihmiset, joiden koti taas oli näissä vanhoissa taloissa. :)

      Poista
  2. Ihanaa, ehdottomasti blogiin juttuja! Instassa kaikki jää niin lyhyeksi, enkä sinne edes kuulu niin en kaikkea näe. Tätä talo asiaa olen odottanut tänne, koska et tästä mainintaa enempää ole Instassa kertonutkaan. Onnea projektiin, ihana tarina! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihan totta, että instassa ei ole mitään mahdollisuutta kertoa niin laajasti asioita. Juuri remontti ja tee-se-itse jutut on sellaisia, että vaativat ehkä enemmän kuvia ja tekstiä rinnalleen, jotta avautuisi kunnolla :). Ja kiitos tsempeistä, toivotaan että pääsemme mahdollisimman vähillä yllätyksillä etenemään. <3

      Poista
  3. Ei Kotimäen nimessä turhaan ole sanaa Koti <3

    VastaaPoista
  4. Onnea uudelle kodille <3
    Please bloggaile vielä - tarinointi on se, mistä nimenomaan tykkään!

    VastaaPoista
  5. Oi kyllä minä ainakin luen edelleen blogeja, mutta käytän myös ahkerasti Instaa :) Onnea hienosta löydöstä!! Seuraan kyllä mielenkiinnolla <3

    VastaaPoista
  6. Täällä ollaan, todellakin olen blogien lukija. Instassa kaikki tuntuu olevan vain kimaltavaa pintaa. Onnea uudesta kodista! Innolla odotan remppapäivityksiä!

    VastaaPoista
  7. Toivottavasti jatkat myös bloggaamista ja juurikin remppa ja DIY-juttujen jakamista!

    VastaaPoista
  8. Mä kyllä edelleen luen blogeja, joita kyllä seuraan ja myös kommentoin Instan kautta. Mutta todellakin paikkansa tällaisille pidemmille jutuille!

    VastaaPoista

 

Newsletter

Widgets