Top Message

www.oblik.fi

PIENI KEITTIÖREMONTTI: ENNEN-JÄLKEEN


Tätä postausta on synnytetty jo pitkän tovin. Keväällä alkanut keittiön pieni freesaus eteni verkkaisesti, mutta varmasti ja jäi sitten lopulta kuvauksen osalta alkaneiden kesäkelien ja mökkijuttujen jalkoihin. Viimein pääsen kuitenkin näyttämään teille, mitä oikein keittiössä teimme ja millainen lopputulos saatiin lopulta aikaan melko pienillä muutoksilla.

Ennen kuin jatkat tämän tekstin lukemista, suosittelen kurkkaamaan Keittiön uudistus - tässä mennään nyt ja Keittiö ennen uudistusta jos ne on jäänyt aiemmin lukematta. Lopussa vielä muutamia ennen-kuvia! Ihan vain siksi, että minusta ne havainnollistavat muutosta kaikista parhaiten :).

Päädyimme tekemään keittiössä seuraavat jutut muutoksen yhteydessä:

  1. poistamaan toisen seinustan yläkaapit
  2. vaihtamaan allasseinän yläkaapit 
  3. vaihtamaan hanan
  4. uusimaan välitilan
  5. maalaamaan seinät.

Muutoksen yhteydessä saimme keittiöön reilusti lisää valoisuutta, mutta myös yllättäen lisää kaappitilaa, vaikka toisen seinustan kaapit poistettiinkin. Viimeisempänä, muttei suinkaan vähäisimpänä keittiö muuttui freesauksen yhteydessä todella paljon enemmän meidän näköiseksemme.


Uudet yläkaapit ovat mitoitettu kattoon saakka. 280cm huonekorkeus mahdollisti 130cm korkeat yläkaapit, joten tilaa saatiin paaaaaljon lisää. Kaapistot teetettiin Kaarinan Puuvajassa ja vetimet valittiin samoin sieltä. Tapwellin hanan tilaus hoidettiin niinikään samaan yrityksen kautta. Kaikki kunnia erinomaiselle asiakaspalvelulle ja laajalle valikoimalle! Erityiskiitos Anne Forsmanille, joka jaksoi vääntää kanssamme valinnat kasaan vaikkei tilauksemme ollut varmastikaan siinä hetkessä se suurin ja tuottavin muiden projektien joukossa. Tällaista palvelua arvostan erittäin korkealle!

Halusimme tuoda keittiöön ripauksen kotimme rakennusaikakautta, eli 1950-lukua. Tämä toteutettiin huulletuilla ovilla ja niiden myötä ulkopuolelle sijoittuvilla säädettävillä saranoilla (ns. lehtisaranoilla, vaikka ei taida ihan vastaava olla kuin aikanaan olivat). Vetimet ovat kromatut lankavetimet ja hana toistaa vetimien muotokieltä mukavasti. Koko komeus viimeisteltiin 15x15 mattapintaisella neliölaatalla, joka laatoitettiin tiililadonnalla. 


Lopputulos on minusta samaan aikaan siro ja nykyaikainen. Vaikka tilaan tuotiin 50-luvun elementtejä, voisin jopa sanoa että keittiöstä tuli aavistuksen modernimpi kuin aiempi ilme oli. Syynä lienee yläkaappien ja välitilan vaaleampi väri ja keveämpi kokonaisfiilis. 

Kaapistot + hana maksoi n. 1000e ja laatoitustarvikkeet, silikonit + laatat n.100e. Maalasimme myös seinät Remontti Ässällä, sävy F487 Höyhen. Tätä maalia meillä oli jo kaapissa valmiina. Lisäksi hankimme tilaan uuden seinävalaisimen. Sekin on itseasiassa suunniteltu 1950-luvulla, joten onnistuin toteuttamaan tavoitteeni aikakauden kunnioittamisesta oikeinkin hyvin. Ja kaikki tehtiin itse laatoitusta ja saumausta myöden. Vain hanan vaihdossa käytimme ostettua työtä. Tässä säästimme varmasti ison pennin. Laatoitus oli yllättävän mukavaa, myös näin ensikertalaisen näkökulmasta.  Muutoksen hinta oli mielestäni kohtuullinen siihen nähden, kuinka paljon enemmän keittiöstä nyt pidän! Uudehkoa keittiötä kun ei ollut millään muotoa järkevää lähteä uusimaan kokonaan. Pidettiin  siis kaikki se mistä tykätään ja uusittiin vain pieni osa. Haaveissa olisi vielä tasoliesituuletin tuon suuren möhkäleen tilalle, mutta sitä varten pitääkin säästää sitten aika paljon niitä euroja vielä taskun pohjalle ennen tilausta...

Tykkään! Entä sinä? Ja niin! Ne ennen-kuvat, ne ovat tässä! Tätä tilaa on muuten ihan mahdoton ottaa kuvia. Pitää ehdottomasti ottaa asiakseen opetella kesän aikana sitä, miten tästä pienestä tilasta saisi onnistuneempia otoksia. Ikkuna palaa aina puhki ja tummat kaapistot imevät sen lopun valon. Livenä mustan ja valkoisen kontrasti ei ole ihan noin suuri kuin kuvissa, mutta ehkäpä näistä nyt kuitenkin saa selvän :).




Jutta

  1. Ompa upea muutos ja ihanasti modernin sekä fiftarin sekoitus !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivasti sanottu, sillä juurikin sitä lopputulosta tänne haimme <3 Kiitos kun jätit kommenttia, se lämmittää mieltä tosi paljon <3 Mukavaa päivää!

      Poista
  2. Keittiöstä tuli aivan mielettömän ihana. Ja mikä tunnelma siellä onkaan, ihan livenäkin :) Onpa myös todella kivat ja kauniit kuvat.

    VastaaPoista
  3. Ihanalta näyttää! Ja tuo lamppu on niin täydellinen... haaveilen siitä myös uuteen kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että tykkäät! Valaisin oli kyllä minustakin onnistunut valinta :)

      Poista
  4. Kivan raikas lopputulos. Ja noi lankavetimet <3
    P.s lähtikö vanha hana nätisti irti?

    VastaaPoista
  5. Hieno lopputulos! Keittiön ilme keveni ja rauhoittui.
    ~kk

    VastaaPoista
  6. Siis miten ihanat nuo ovaalit pistorasiat <3

    VastaaPoista
  7. Ihana, onnistunut muutos. Tykkään kovasti:)
    Minulla on myös tulossa jossain vaiheessa pieni freesaus 40-lukuisen talon keittiöön ja jotain vastaavaa toivoisin, yhdistelmä talon aikakauden henkeä ja tämän päivän tuulahduksia.
    Ihanaa viikonloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin onnistui minunkin mielestä! Vanha ja uusi on aina hyvä yhdistelmä ;) Kiitos kun jätit kommentin<3

      Poista
  8. Hei, kivalta näyttää. Jäitkö kaipaamaan mitää edellisen kodin keittiöstä? Tasotilaa siinä taisi olla aika paljon enemmän?
    T. Päivikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä tasotilaa oli reilusti ja sitä jäi kyllä ikävä. Mutta malliltaan tämähän on melko samanlainen ja sopivasti ajaton! Kiitos kommentista<3

      Poista
  9. Ihanan näköinen! Meilläkin parhaillaan suunnitellaan keittiöremonttia, mutta meillä vedetään koko huone kokonaan uusiksi. Saa nähdä, milloin saadaan tässä härdellissä suunnitelmat viimeisteltyä ja päästään oikeasti remppavaiheeseen.
    Itse emme sentään aio tehdä muuta kuin tyhjentää tavarat ja laittaa ne sitten takaisin kaappeihin. Ei mitään mahdollisuuksia edes kuvitella ehtivänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihana aika tuo kun iso muutos vielä edessä. Tsemppiä rempan keskelle, riittää siinä hommaa itsellekin vaikka olisi ammattilaiset tekemässä asennusta :)

      Poista
  10. Kyllä muuttui edukseen! Mutta mutta...mikä on tuo lamppu?? Enpä ole törmännyt missään ja on kyllä kertakaikkisen ihana! Pakko saada... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin <3 Kiva kun jätit kommentin!

      Poista
    2. Niin ja valaisin! Se on tämä: https://www.finnishdesignshop.fi/valaisimet-seinavalaisimet-lampe-marseille-mini-seinavalaisin-valkoinen-p-16867.html

      Poista
  11. Kylläpä lopputulos on onnistunut ja kaunis!

    VastaaPoista
  12. Hieno muutos keveämpään ja raikkaampaan vaikka ei aiempikaan paha ollut! Mietin heti kuvia katsoessani että tuo liesituuletin, nou nou... mutta olitkin siitä maininnut! Hieno keittiö!:)

    VastaaPoista

 

Newsletter

Widgets