Top Message

www.oblik.fi

KOTONA OLLAAN!


Tuntuu hassulta. Tavallaan vatsanpohjassa on edelleen uutuudenviehätyksestä perhosia, mutta samaan aikaan kuitenkin tuntuu kuin olisimme asuneet täällä jo pitkänkin tovin. Tänään haettiin muuttolaatikot pois... Mukanamme tänne tuli kalusteita + 40 laatikkoa meidän muistojamme ja tavaroitamme, joilla teemme tyhjistä huoneista kodin. Olo on nyt aika tyhjä, mutta samaan aikaan helpottunut. Vaikka tällä kertaa ostimme muuttopalvelun ja vuokrasimme muuttolaatikot, niin jäihän sitä hommaa tietysti myös itselle, kuten pakkaus ja tavaroiden purkaminen omille paikoilleen.

Muuttaminen on siitä mielenkiintoista (ja tunteellista) puuhaa, että pakon edessä joudut käymään koko elämäsi ja kaikki muistosi läpi pala palalta. Käärit herkimmät asiat silkkipaperiin ja asettelet nätisti laatikon pohjalle. Siinä meinaa kokeneempikin muuttaja herkistyä. Ja herkistyykin. Mitä enemmän tulee ikää ja muistoja elämän varrelta, sitä enemmän muuttaminen menee tunteisiin. Ei se lapsena tai nuorempana niin herkkää ollut. Nyt on. Etenkin kaikki lapseen ja hänen kehitykseensä liittyvät muistot saavat silmäkulmat kostumaan.

Vielä on pitkä matka siihen, että kaikki tavarat löytävät ne optimistisimmat ja käytännöllisimmät paikkansa ja jokainenkin hylly tai taulu on kiinnitetty seinälle. Mutta sillä ei tässä kohtaa ole väliä, nyt on helpottavaa se, että olemme viimein täällä. Kotona. 

Mitä te olette viimeisen viikon aikana puuhailleet? Toivottavasti tämä pimeys loppuisi jo pian ja saisimme valkoisen lumipeitteen kaiken tämän kuran ja synkkyyden tilalle.

Kivaa keskiviikon iltaa <3
Jutta

  1. Vitsit, teillä on hieman keskeneräisenäkin niin nättiä ja kodikasta. :)

    VastaaPoista
  2. Ihanalta näyttää ja onnea uuteen kotiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia. Tällä kertaa tuntuu, että tavarat ovat purettu jo äärimmäisen nopeasti. En sitten tiedä mistä johtuu, mutta ollaan hyvin jo kotiuduttu :)

      Poista
  3. Ai taikkeris kun näyttää kauniilta..onnea paljon uuteen kotiin.♡

    VastaaPoista
  4. Näyttää aivan superhyvälle ja aivan teidän näköisellenne. Paljon, paljon onnea uuteen kotiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että näistä jo huokuu meidän maku ja tyyli. Kiitos paljon :)

      Poista
  5. Onnea uuteen kotiin, ihanalta näyttää jo nyt <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ainahan pientä keskeneräisyyttä on, mutta ei meillä koti koskaan viimeiseen saakka valmis ole kerralla ollut <3. Kiva kun saa rauhassa laitella oman näköiseksi :)

      Poista
  6. Niin ihanan näköistä! Seesteistä. Näissä kuvissa silmä lepää. Ja tuo ruskea pinnatuoli ensimmäisen kuvan etualalla! <3 Mikä, mistä?
    -kk

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että tunne välittyy myös ruudun välityksellä. Pinnatuoli on vintagelöytö Bukowskis verkkohuutokaupasta. Se on Yngve Ekströmin Arka-tuoli 50-60 luvulta :)

      Poista
  7. Ps. Saako kuviasi "pinnata" Pintetestiin talteen?
    -kk

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa kyllä! Helpoiten se käy kun pinnaa niin että linkin kautta valitsee haluamansa kuvat. Silloin jää lähdekin näkyviin :) Kiva kun kysyit. Mukavaaa, jos näistä jää talteen inspiraatiota <3

      Poista
  8. Voi kun on kaunista! Paljon onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista
  9. Onnea uuteen kotiin! Ihanan kodin löysitte <3

    VastaaPoista
  10. Tuo kaunis kirjoituksesi koskettaa ihan täällä ruudun toisella puolella myös. Elämä on niin paljon niitä muistoja täysi, että muuton hetkellä ne jotenkin hyppäävät silmille ja mieleen. Oikein mukavia hetkiä uuteen ihanaan kotiinne!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, niin kiva kuulla <3. Ja on ihan totta tuo, että muuton hetkellä ne hyppäävät silmille. Kyllähän ne muistot aina mukana kulkevat, mutta muutossa ne jotenkin vielä konretisoituvat.

      Poista
  11. Onnea uuteen kotiin <3

    VastaaPoista

 

Newsletter

Widgets