Top Message

www.oblik.fi

OSOITE VAIHTUU!

Ei kestänyt kuin vajaa kolme vuotta hankkia oma domain. Kun aikanaan perustin blogin, en millään tapaa ajatellut kuinka merkittävä asia tuo nimi ja domain onkaan. Mitä pidemmälle tämä harrastus on vienyt mukanaan, sitä enemmän ihmettelen miten ihmeessä valitsin osoiteriville sellaisen pitkän ja "epämuistettavan" rimpsun. 

Ensin itseasiassa koko blogini oli nimellä Dream Tomorrow - Live Today (joo - tiedän, ihan kaameeta). Melko nopeasti lisäsin vielä tuohon nimihirviön lisäosaksi nykyisen blogin nimen / Projekti Verkaranta. Kuinka helppo ja mieleenpainuva, eikö? :D 

Kului vuosi, toinen ja kolmas. Muistin jälleen pitkään ajatuksissa olleen homman. On pitänyt niin monta kertaa tuo jo tehdä, mutta aina olen siirtänyt tai unohtanut koko asian. Mutta nyt viikonloppuna ryhdistäydyin. Ei vienyt edes tuntia, niin domain oli hankittu ja asetukset laitettu kuntoon. Samalla innostuin hieman siistimään tuota vasenta laitaa ja avasin alasivut JUTTA K, BLOGI ja OTA YHTEYTTÄ. Nämä sivut on olleet joskus aiemminkin julkisia, mutta jossakin vaiheessa piilotettu ja muuttanut muotoaan. 

Kun löydän itse uuden blogin, etsin aina vaistomaisesti palkkia, jossa olisi se pieni esittelyteksti bloggaajasta ja aiheista, joita sivusto pääasiassa käsittelee. Vaikka teen näin muiden blogeissa, en silti ole huomannut että sellainen mahdollisuus puuttuu itseltäni. Nyt alasivut on jälleen auki ja tänne ensikertaa (ja miksei teille aiemmillekin lukijoille!) saapuvat näkevät nopeasti mistä on oikein kyse ja kuka täällä oikein kirjoittaa. 

Jos joku tökkii muutoksien jälkeen ruudun siellä puolen, annattehan palautetta. Omalla selaimellani kuvakkeiden pitäisi nyt siirtyä oikeisiin paikkoihin ja some-ikonien viedä teidät suoraan klikkaamalla oikeaan paikkaan. Toimiiko?

Niin, ja sitten se tärkein; mikäli edelleen haluat kulkea matkassani mukana,
päivitäthän uuden osoitteen lukulistoillesi: www.projektiverkaranta.fi KIITOS!

Jutta

Jos muuten olet aikeissa tehdä saman itsellesi - löydät seikkaperäiset ja selkeät ohjeet oman osoitteen luomiseen Beauty Of Life blogista, klik. Koska S on jo tehnyt tämän hyvin helpoksi, en lähde itse kokoamaan ohjeita erikseen asian tiimoilta :)

  1. Onnea uudelle domainille - ja nuo Beauty of Lifen ohjeet ovat olleet monelle meistä apuna tässä domainmuutoksessa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti :) Ja ohjeet oli kyllä todella selkeät, ei voinut mennä pieleen :)

      Poista
  2. Ihanaa, että mun ohjeista on ollut niin monelle hyötyä ja iloa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on, kiitos vielä sinulle paljon kun olet jaksanut tehdä laajan ja selkeän ohjeistuksen <3

      Poista
  3. Onnea omalle osoitteelle :)
    Sain muuten eilen vihdoin vastattua 11 kysymyksen haasteeseen johon olet haastanut mut joskus ikuisuus sitten :)

    VastaaPoista
  4. Onnea aikaansaannokselle :)!!

    Sama on ollut itsellä mielessä pitkään, en myöskään ole saanut aikaiseksi käydä pähkäämään asiaa. Mutta ehkäpä minäkin vielä ryhdistäydyn. Ja S:n ohjeen laitoin itsekin joskus korvan taakse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa laittaa kirjanmerkkeihin tuo tosiaan, on todella selkeä opastus asiaan :)

      Poista
  5. Viimein :) S:n loistavat ohjeet oli kyllä itsellekin niin avuksi. Helpot ja selkeät. En olekaan ennen ajatellut tota selkeyttä ja et vois blogin esitellä noin. Ehkä asiat alkaa viimein muuttumaan myös mun blogissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, viimein :D

      Paljon asioita jää huomaamatta omassa blogissa, jotenkin sitä ehkä on niin lähellä sitä, ettei edes huomaa tällaisia asioita. :)

      Poista
  6. Onnea uudesta domainista :) Muutenkin kiva ja selkeä ulkoasu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti, vaikka vielä on hieman ulkoasu kesken. Mutta tulipahan muutettua "Omaan kotiin". :)

      Poista

 

Newsletter

Widgets