Uutta muutoskohdetta pukkaa! Tällä kertaa kuitenkin vain jotakin pientä... Syksy on saapunut, ja sen myötä kura ja hiekka eteiseen. Eteinen on meillä aivan liian pieni. Sitä ei kuitenkaan pohjassa ole mahdollista muuttaa. Tämän seikan kanssa on siis elettävä. Lisäksi säilytystilaa on liian vähän. Vieraat (ja myös me itse) saavat sovittaa takkejaan ja kenkiään oikein urakalla, jotta saisi ne mahtumaan pieneen käytävänmalliseen koppiimme. Matto on aiheuttanut päänvaivaa meille koko asumisemme ajan täällä. Kolme erilaista siinä on jo ollutkin. Tällä hetkellä helmenharmaa Pappelina. Ei toimi. Muutoin kyllä, mutta lattia on senverran korkea, että matto rullaantuu aina väliovea avattaessa. Saa olla jatkuvasti suoristamassa sitä. Lisäksi se on aavistuksen liian kapea tuohon tilaan. Alusmattoa/stopparia siihen ei myöskään samasta syystä saada mahtumaan - ovet ei mahtuisi avautumaan lainkaan (eteisen oikealla sivulla on myöskin käynti toiseen wc-tilaan, joka kuvasta ei kovin hyvin tule ilmi).
JOTEN.... KAIPAAN APUANNE!
1. Matto! Millainen? Kuramatto olisi ihanteellinen, mutta en ole löytänyt silmää miellyttävää vaihtoehtoa mistään. Osaatko kertoa joitakin vinkkejä? Koska eteinen näkyy olohuoneeseemme ja on osana koko alakertaa, en halua pienen käytävän näyttävän liikaa kuraeteiseltä, jos ymmärrätte mitä tarkoitan... Meille ei tulla sisään suoraan ulkoa, vaan suurimmat liat jäävät rappukäytävään. MUTTA näin yhden lapsen ja kahden koiran kanssa ei lialta ja hiekalta voida välttyä.
2. Ovi! Aikaisemmin jo mietin maalaavani välioven mustaksi. Mielipiteitä? Ostin jo itseasiassa maalinkin valmiiksi jokin aika sitten, mutta projektille ei ole löytynyt tähän menessä aikaa. Nyt olen alkanut miettimään, sopiiko se todella meidän kotiimme?
3. Säilytystila! Tällä hetkellä käytössä liukuovikaapit (kaksi ovea). Ne sijoittuu eteisen oikealle sivulle. Kaapissa on yksi hattuhylly ja n. 120 cm leveydeltä henkaritilaa. Lisäksi Kartellin Componibiliä säilytetään eteisessä. En ole varma onko se siinä ihan parhaimmillaan. Jollain tavalla se tulee tielle siinä...
Siinäpä sitä pulmaa kerrakseen. Tiedän, että ruudun siellä puolen on hurjasti osaamista ja ennenkaikkea silmää näille asioille, joten kaikki ideat ja vinkit otetaan kiitollisina vastaan!!
- J -
Miten olisi matoksi muovimatto, vaikka mustavalkoinen? Sellainen kestää kuitenkin aika hyvin kuraakin ja on helppo putsata. Ja mustavalkoinen sopisi olkkarin maton värimaailmaan :)
VastaaPoistaOvesta mulle eka ajatus oli, että maalaa se mustalla liitutaulumaalilla. Sitten vaan oveen kirjottelette viikon riennot tms ;)
Säilytystilasta en sano mitään, koska jos siitä jotain keksisin, ei meidän eteinen olisi sellainen vaatekeko kuin nykyisin on =D
Olen itseasiassa miettinyt samaa. Pappelina on meillä nyt muovimatto ja ajanut muutoin asiansa hyvin, mutta kun tosiaan on niin liukas ja liian kapea - se rullaantuu helposti. Liitutaulumaali onkin muuten ehkä jopa parempi idea kuin perusmusta! Jes, sain heti hyvän vinkin :) KIITOS!
PoistaMuusta en tiedä mutta eikös sitä ovea vois sen sentin lyhentää että matto mahtuis hyvin alle?
VastaaPoistaMeille muuten haettiin reitalasta eteiseen matto. Leikkaavat sen siellä mittojen mukaan juuri sellaiseksi kuin haluat :)
Oonkin käynyt Reitalassa, mutten löytänyt sopivaa :(. Siitä on kylläkin jo aikaa, joten ehkä pitäisi käydä nyt uudelleen... Paljon siellä kyllä valikoimaa oli :) Ja paikka on sopivan lähellä meitä muutoinkin :)
PoistaNykyinen matto mahtuu siis tuohon oven alle menemään, mutta kun siitä kuljetaan niin kapea käytävämatto ei tunnu sopivimmalta vaihtoehdolta kun ruttaantuu tuossa pienessä tilassa pyöriessä. Ovet voisi tosiaan siis lyhentää, mutta ei tarvitsisi jos matto olisi koko käytävän levyinen. Alunperin meillä oli koko lattian peittävä matto, jolloin ongelmaa ei ollut - kun reunat ei ottanut oveen kiinni. Nyt jos alle lisää sen stopparin, ei enää mahdu ovet hyvin avautumaan. Olipas hankalasti selitetty, toivottavasti sait kopin ajatuksesta :)
Voih, nää eteispulmat on niin tuttuja:(
VastaaPoistaTuohon matto-ongelmaan, että ovea voi pikkasen lyhentää jotta matto mahtuu paremmin sen alla olemaan. Tai siis ovi maton päältä kulkemaan:) näin me ollaan kaksi kertaa tehty. Ja ehkä saranoitakin kiristämällä ovi voi himpun verran nousta? Mutta täydellistä mattoa kaipailen minäkin, sellaista mikä stoppaisi ne kaikki kivet ja lehdet.... Jään siis kuulolle:)
Huoh, niimpä! Joka kodissa on ollut sama ongelma, jossa ollaan asuttu. Ylle tuohon vastailinkin oven lyhentämisestä, eli aiempi matto mahtui siihen hyvin, kun ei ottanut ikäänkuin mihinkään kiinni. Hankala selittää :)
PoistaSaranoita voitaisi kyllä koittaa myös kiristää, koska jos uusi matto on vähäänkään "korkeampi", tulee ongelma taas eteen.
Voi kunpa oikeanlainen matto tosiaan löytyisi. En haluaisi niitä peruskuramattoja tuohon tilaan millään, mutta mikään muu ei oikein tunnu toimivan... Lupaan heti kertoa jos täydellinen löytyy! :)
Hei, löysin vasta blogiisi.
VastaaPoistaAivan ihana näkymä eteiseen!
Suosittelen liitutaulumaalia oveen (meillä oli ulko-ovessa viime kodissa, oli persoonallinen ja hauska. Nyt maalasin juuri wc.n oven http://keskenon.blogspot.fi/2013/09/kyllastyttaako.html ).
Hei mä olen miettinyt mattoa eteiseen ja mun mielestä tämä olisi ihan superhauska, moderni, mutta nostalginen http://www.etola.net/Tuote/matot/kosteantilanmatot/nero_ritilamatto__musta
ja varmasti myös superkäytännöllinen!
Ilona
Hei, ja tervetuloa mukaan :)
PoistaJa kiitos. Pidämme itsekin kovasti näkymästä muutoin, mutta tuo käytännöllisyys onkin sitten jo toinen juttu ;). Toinen ääni liitutaulumaalille, laitetaan varmasti harkintaan!
Kävin heti tuota mattoa kurkkimassa, ois kyllä oikesti todella hauska ja persoonallinen. Sopisi lisäksi ulkonäöltäänkin eteiseen. Ainut mitä mietin, että mitä tuonne alle pitäisi laittaa, jottei kaikki loska ja lumi valu suoraan koloista parketille? Oisko antaa jotakin vinkkiä vielä siihen? :)
Mukavaa kun vierailit meillä, ja lämpimästi tervetuloa uudelleenkin! :)
No en kyllä tiedä miten ton hoitaisi, kun loska ja moska valuu läpi. Mattohan olisi juuri niin hieno tuolla tavalla, ilman mitään alusjuttuja. Moppi siihen maton viereen ja aina kun joku tulee sisään, niin moppi käteen :)
PoistaJa tulen uudelleen :)
Hehe :D Meillähän kävisi varmaan aikamoinen kuhina tuon jälkeen. Kaikki aivan innoissaan vierailisi taas "siellä paikassa, jossa lattiatkin joutuu moppaamaan ennen kuin lähtee" ;)))
PoistaMinusta ovi jo noilla mustilla kehyksillä on tosi kiva.
VastaaPoistaKiitos Saija! Karmit oli hieman sellainen kokeilumielessä toteutettu hetken päähänpisto, joka ei johtanutkaan samantien oven maalaukseen. Piti jatkaa siitä sitten, mutta toisin kävi :D
PoistaMeidän pienen pienessä tuulikaapissa/kuraeteisessä on jätetty laattaa pois ja siihen on upotettu semmonen piikikäskuramatto (miksisitänytkutsutaan??). Se kyllä nappaa näppärästi roskat mukaansa.
VastaaPoistaVoisko lattiaam tehä maton mentävän kaiverruksen? ..taitaa sen oven käsittely olla helpompaa valmiissa kohteessä. Tuota upotus juttua oon pyöritellyt mielessäni, jos alamme rakentamaan.
Meillä on tuota teidän vastaavaa tilaa ajatellen käytössä anttilasta ostettu pyöreä (huom! Ei nousevia nurkkia) anno(kohan se oli?)matto. Siinä on joka tapauksessa kumipohja. Aika paksuhko se on, mutta pysyy hyvin paikallaa vaikka siitä kuletaan edes takas ja sitä hinkataan imurilla.
Oon tykänny noista ratkaisuista kahdeb rapaa kantavan koiran kanssa. Vielä kun nuo elukat oppisivat ravistelemaan siellä tuulikaapissa eikä siinä peilien edessä. Huoh.
Mölykoppa
Voihan nakkisormet ja kosketusnäyttö
Poistamk
Tuollainen upotus olisikin kätevä! Harmi vain tosiaan, että näin valmiiseen tilaan se on melko hankala toteuttaa. Varsinkin kun tuo eteisen lattia on samaa pintaa kuin koko alakerran lattiat. Upotus ratkaisisi monen monta ongelmaa. Hitsi kun se vain on niin suuri projekti... Pidän sen kuitenkin mielessä jatkoa varten jos joskus vaikka lähtisi sellaista tekemään :)
PoistaJa olisi kyllä huippua jos nuo nelijalkaiset oppisivat ravistelemaan tosiaan jossakin muualla kuin sitten joko juuri peilien edessä tai valkoisten seinien lähellä. Kaikista mieluiten vaikka tuolla ulkona ennen kuin tullaan edes rappukäytävään :D. Täytynee alkaa kouluttamaan paremmin ;)
Oon joskus kuullut eet jos vähän korvan sisältä kutittelee niin tulee ravistelurefleksi. Kokeiltu on mut kyllä se lopullinen tehdään juuri siellä valkeimmassa paikassa
PoistaTätä on pakko kokeilla huomenna ;)
PoistaOletko käynyt Tampereen Mattokulmassa Rautatienkadulla? Sieltä löytyy hurja määrä eteismattoja rullatavarana. Paljon on mummomaisia, mutta paljon myös tosi kivoja! Leikkaavat ja kanttaavat myöskin itse. Olen käynyt aina välillä blogiasi kurkkaamassa ja nyt oli pakko kommentoida, koska Mattokulmasta on tullut omassa työssäni yksi suosikeista, loistava palvelu ja hyvä valikoima!
VastaaPoistaNiin ja kannatan mustaa ovea :)
PoistaHeippa Maiju! En kyllä ole tuosta kuullutkaan? Tampere tosin on meille vähän turhan kaukana. Täällä Varsinais-Suomessa kun asustellaan.
PoistaLoistava palvelu on kyllä niin upea juttu, että voi jummi! Vuosien varrella sitä on oppinut enemmän ja enemmän arvostamaan. Ja hienoa kuulla, että Mattokulmasta saa juurikin sitä loistavaa palvelua!! :)
Mustan oven ääni huomioitu ;)
Hahaa, olen jotenkin ajatellut että asustelette Tampereella, ehkä tuosta Verkarannasta olen mielleyhtymän saanut :) Tampereella kun on Verkatehtaankatu ja Verkaranta myös. Tosin Verkaranta on kyllä niin ydinkeskustassa, että olenkin miettinyt että onko siinä jossain asuntoja :) Olen aina välillä käynyt blogiasi lukemassa, mutten näköjään niin hyvin että tämä asia olisi tullut selville :) No mutta, jos on asiaa Tampereelle niin Mattokulmaan vaan :)
PoistaEipä tuo haitanne mitään ;). Tampereen Verkaranta on myöskin tuttu, mutten minäkään tiedä onko siellä asuntoja :)
PoistaTampereella asustelee kyllä joitakin tuttujamme, joten ei ihan mahdoton ajatus tuo Mattokulma :)
Musta ovi olisi varmasti hyvä idea tai siihen joku erilainen maalaus tms. Eteisen ahtaus ja epäkäytännöllisyyttä on pohdittu täälläkin. Meillä pikkueteisessä siivouskaapit ja toisella puolella iso vanha patteri, huoh.Karmeen näköistä. Otin kaapeista ovet pois ja peitin roinat kankaalla, sekä välioven (siis tuulikaapen oven) Eteiseen tuli kyllä tilaa ja avaruutta. Tiedä sitten paleltuuko täällä keskitalvella ;)
VastaaPoistaMaalaus ois kyllä hauska yksityiskohta, laitetaan vinkki korvan taakse :). Pienet eteiset on kyllä harmillinen juttu - miten ne aina tehdäänkin niin minikokoisia sisääntuloja? Kysynpähän vain! :)
Poista