MINÄ, SINÄ VAI YHDESSÄ? TÄMÄN VERRAN KÄYTÄMME RAHAA SISUSTUKSEEN VUOSITTAIN!

Puhutaanko vähän rahasta ja sisustusharrastuksen kulupuolesta? On toisen talous-teemaisen postauksen vuoro! 

Tässä jutussa pääset lukemaan siitä, miten meidän perheemme jakaa päivittäiset raha-asiat, kuka maksaa intohimoisen sisustusharrastuksen ja lopuksi vielä sen paljonko euroja tähän vuositasolla keskimäärin kuluu.

Omat vai yhteiset rahat?

Meidän perheessä raha-asioita käsitellään neutraalisti. Tämä saattaa juontaa juurensa siihen, että molempien taustalla on vuosien työkokemus finanssialalta ja raha tuntuu olevan meille molemmille enemmänkin hyödyke muiden joukossa, kuin mikään suuria tunteita herättävä asia. Rahaa ei ole liikaa, mutta sitä ansaitaan kuukausittain sen verran, että kykenemme selviytymään kuukausittaisista kuluista. Koska itse olen yrittäjä ja tulonmuodostus on epävakaampaa, olemme päätyneet pitämään kumpikin omat tilimme, eikä "palkkatileihin" ole kummallakaan ristiin käyttöoikeuksia. 


Molemmilla meillä on myös omat säästöt, joista toki toisinaan puhutaan, mutta niiden käytöstä kumpikin päättää itse. Palkka-, säästö-, ja sijoitustilien lisäksi käytössä on yhteinen taloustili, johon kummallakaan ei ole korttia. Tälle tilille kumpikin meistä siirtää kuukausittain 850 euroa ja sieltä maksetaan: asuntolaina, vastike ja muut asumisen kulut, sekä mökkilaina + muut mökkiin liittyvät kulut. Kiinteät kuukausikulut eivät ole 1.700 euroa kuukaudessa (vaan vähemmän), eli keräämme tänne myös ns. hätävararahastoa. Tältä tililtä maksettiin hiljakkoin esimerkiksi uusi pesukone. Näiden rahojen käytöstä keskustelemme yhdessä. Muista rahoista päätämme itsenäisesti.



Kuka maksaa päivittäiset kulut ja miten ne jaetaan?

Rehellisesti totean, että emme pidä tästä tarkkaa kirjaa. Yritämme jakaa ruokaostosten maksukertoja suurinpiirtein tasan, mutta aina se ei tietystikään ihan eurolleen niin mene. Auton taas tankkaa se, joka ehtii tai kenen ajon aikana polttoainevalo syttyy. Muut paitsi omat yritys- ja henkilövakuutukseni maksaa Pekka, mutta esim. ruokakassitilauksen ja auton dieselveron maksan minä. Laskelmien mukaan nämä menevät jotenkuten tasan. Tulotasomme on melko lailla samaa keskiluokkaa, vaikka jonakin kuukautena toisen tulot ovatkin suuremmat tai pienemmät kuin toisen. Ehkä toiselle meistä jää viivan alle pikkuisen enemmän, mutta ero ei ole tällä hetkellä merkittävä. Oman opintovapaani aikana se kuitenkin esimerkiksi todellakin oli, joten silloin raha-asiat hoidettiin vähän vähemmän tasan.

Sisustusharrastus - kenen kulu?

Tähän ei ole ihan yksiselitteistä vastausta, mutta jonkinlainen sanaton sopimus kuitenkin. Suuremmat hankinnat päätämme ja myös maksamme yhdessä. Tällaisia ovat esimerkiksi sohva, ruokapöytä, sänky tvs. Uuteen kotiin ostettu matto, yksi valaisin ja ruokailutilan pöytä ovat juuri näitä yhteisiä hankintoja. Sen sijaan kaikki piensisustukseen lukeutuvat tavarat ja asiat maksan minä. Tällaisia ovat mm. juliste, kukkaruukku, pienempi valaisin, kirpparilöydöt...

Vertaan sisustusharrastustani miehen rakkaaseen harrastukseen: jääkiekkoon. En osallistu kausi- tai turnausmaksuihin, enkä myöskään varustehankintoihin. Sen sijaan Pekka ei osallistu samettisen tyynynpäällisen hankintaan tai maljakon ostoon. Molemmat ilahtuvat ja innostuvat omista jutuistaan. Karrikoiden tiivistäen: tarpeelliset suuremmat hankinnat teemme yhdessä, pienemmän iloa tuottavat asiat maksan minä.



Paljonko käytämme rahaa kodin sisustukseen vuosi- tai kuukausitasolla?

Tämä summa vaihtelee kuukausittain paljonkin. Tähän liittyy oleellisesti myös kuluvan kuukauden käytössä olevat tulot ja esimerkiksi säästöön kertyneet rahat. Jonakin kuukautena olen saattanut ostaa 400 euron vintagetuolin tai valaisimen, mutta sitä edeltävinä kuukausina olen säästänyt rahaa näihin tai vastaavasti tulevina kuukausina käytettävä summa jää nollaan. Tähän väliin mahtuu kuukausia, jolloin olen ostanut vaikkapa sen muutaman kympin tyynynpäällisen tai parin euron hintaisia saviruukkuja kirpparilta.  

Keskimäärin vuodessa sisustamiseen kuluu itseltäni noin 1.500-1.700 euroa, joka tekee noin 120-140 euroa kuukaudessa.

Kertahankinnat ovat sitten asia vielä erikseen. Muuton yhteydessä myin muutaman tänne sopimattoman kalusteen ja sisustusesineen/tekstiilin eteenpäin, mutta hankimme myös jotakin uutta. Nämä hankinnat olivat tarvepohjaisia hankintoja (kuten valaisin eteiseen, koska edellisen kodin valaistus eteiskuistilla oli kiinteä). Lisäksi huoneiden kokoerojen vuoksi ostimme kaksi mattoa ja ne jo aiemmin mainitut ruokapöydät sekä keittiöön, että ruokailutilaan. Lisätuoleja myös hankimme muutaman ja osan vanhoista tuoleista ja matoista veimme mökille. Näitä hankintoja en laske ns. kuukausibudjettiin, koska ajattelen niiden olevan kertahankintoja. Käytimme rahaa uuden kodin "kertahankintoihin" n.2000 euroa. Nämä maksoimme yhdessä. Ja näitä ei tehdä joka kuukausi tai vuosi. Ei tosiaan. Yhteensä viime vuonna käytimme rahaa kotiin liittyviin asioihin siis noin 3.500 euroa.




120 euroa kuukaudessa on hiton paljon rahaa. Vuodessa se on vielä enemmän. Miksi haluan sen kuitenkin käyttää? Essi kirjoitti viime viikolla "Miksi kaunis koti ja sisustaminen on tärkeää?" postauksessaan aiheesta niin hyvin, että voin allekirjoittaa ja nyökytellä jokaisen lauseen kohdalla. Eli siksi. Joku toinen käyttää saman summan yhteen baari-iltaan taksimatkoineen, toinen kuntokeskuksen kuukausijäsenyyteen, kolmas ripsi- ja/tai kynsihuoltoon. Itse panostan summan mieluusti kotiin ja esteettisesti iloa tuottaviin asioihin sisustuksessa. Nämä asiat nostavat hymyn huulilleni, mutta jonkun toisen suun ne saavat loksahtamaan auki (kauhusta - kai). Koska raha ei meilläkään kasva puissa, säästän jossakin muussa - kuten tuossa baari-illassa tai ripsi- ja kynsihuollossa. So simple is that!

Olisi suorastaan kutkuttavaa tietää teidän sisustukseen käytetyistä euroista joko kuukausi- tai vuositasolla. En edes oikeastaan osaa sanoa käyttääkö meidän perhe rahaa sisustamiseen keskimääräistä enemmän, vähemmän tai juurikin sen keskiarvon verran.

Jätä siis ihmeessä kommenttia ja kerro mihin asioihin sinä panostat arjessa ja missä taas pihistät. Voit jättää kommentin myös anonyyminä niin halutessasi :).

Jutta

4 kommenttia

  1. Meillä on asunnon vaihto edessä syksyllä uuteen kerrostaloon ja vähän isompaan asuntoon. Olen jo alkanut karsimaan tavaraa tori.fi kautta. On kertynyt ihan liikaa tavaraa vuosien varrella ja siitä olisi päästävä eroon. Myös joitakin huonekaluja laitan myöhemmin myyntiin y.m. Kaapit pitää myös käydä läpi, siitä tulee lisää tavaraa kiertoon. Uuteen kotiin hankitaan uusia huonekaluja y.m, mitä tarvitsee, mutta tarkoitus on tehdä nykyistä minimalistisempi koti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on myös ihanaa, että kodissa on tilaa "hengittää". Vierastan todella runsasta sisustusta tai kalustusta omassa kodissani, vaikka toisaalla ne saattaa näyttää erittäin hyvältäkin. Tuo on kyllä loistava juttu, että pystyy jo ennakkoon hieman karsimaan - helpottaa kummasti muuttoa ja uudessa kodissa tavaroiden paikoilleen löytymistä :). Tsemppiä karsimiseen ja muuttoon kun sen aika myöhemmin koittaa :)

      Poista
  2. Mielenkiintoinen postaus. Suoraan sanottuna ei tuu kyllä yhtään katsottua kumpi maksaa ja mitä maksaa, sillä kulutamme nykyään niin vähän rahaa mihinkään ylimääräiseen. Jos on tarvetta ostaa jotain sisustukseen liittyvää, niin hankinnat teemme yhdessä, sillä mies on todella tarkka. Se maksaa, kumpi ehtii vetäsemään kortin esille. Toki minulla naisena tulee kerranpari tehtyä omia hömppäostoksia, mutta kuulen niistä sitten kyllä.

    Lainat maksaa mies ja minä vastikkeen. Laskut mies taitaa maksaa vähän fifty-fifty kummankin tililtä. Usein haluan, että tililtä siirtyy useampi satanen säästöön ennen kuin uusi palkka kolahtaa tilille.

    Panostamme lasten harrastuksiin ja yhdessäoloon sekä hyvään ruokaan. Kotimme ilmettä ei ole tarvetta uusia edes pikkujutuilla, kuten ennen ostelin tyynynpäällisiä ja tabletteja joka kaudelle. Ostan mielummin vaikka kalliimman tyynynpäällisen kuin muutaman euron, johon ehkä sit kyllästynkin nopeammin. Näin tulee mietittyä ostopäätöksiä pidempään ja harkitummin.

    Kukista en kyllä luovu, ne ostan ihan itse ja usein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäsit postauksesta :). On varmasti totta, että jos molemmat ovat tarkkoja omasta mausta, niin silloin hankinnatkin tehdään yhdessä. Aikalailla teilläkin siis menee arjen kulut jakaen, siis kiinteiden kulujen. Tuo säästämisjuttu on myös tärkeä ja meillä ne menee automaattisesti myös kerran kuussa eri paikkoihin. On jotenkin turvallisempi olo, että on saanut jotakin laitettua sukanvarteen yllätyksiä varten.

      Ja kukat - ah, niin suuri ilo, että niistä en itsekään luovu. Ne tulee kyllä myös mun itse useimmiten ostettua. Kiitos Suvi kommentistasi <3

      Poista

KIITOS KUN LUIT JA ILAHDUTAT KOMMENTILLASI <3

© oblik.
Maira Gall