1. VUOSI YRITTÄJÄNÄ LUOVALLA ALALLA

Moikka! Tänään on aika aloittaa lupaamani postaussarja, jossa tulen käsittelemään talousaiheisia teemoja niin yrittäjyyteen, kuin blogin muihinkin aihealueisiin liittyen. Tulevia juttuideoita talousteeman alle listasin aiemmin vuosikoosteen lopussa, mutta otan edelleen erittäin mielelläni postaustoiveita aiheesta vastaan myös teiltä. Päätin monien pohdintojen jälkeen lähteä siitä, mikä toimii ehkä parhaiten pohjana myös tuleville jutuille, nimittäin ensimmäisestä vuodestani yrittäjänä. Alkuun avaan hieman sitä, miksi haluan aiheesta kirjoittaa ja jonkin verran myös taustaa siitä, mitä yritykseni tekee ja miten yrittäjäksi päädyin. Lopussa aukaisen viime vuoden lukuja ja kerron, mitä mieltä olin ensimmäisestä vuodestani yrittäjänä.


Miksi talous aiheena on tärkeä?

Talous aiheena on sellainen, josta niin aniharvoin löytää avoimia tekstejä tai artikkeleita, jotka menevät yleisluontoisen kuvauksen sijaan syvemmälle ja jopa henkilökohtaiselle tasolle. Palkkatyössä ollessani muistan palkan olleen vähän sellainen tabu, josta jopa kollegoiden välillä tuntui olevan hankala puhua - koska kateus, tai ainakin sen pelko. Ystäväpiirissä palkasta keskustellaan harvemmin, tai mitä nyt jokainen hieman nenää nyrpistäen kertoo kuinka omalla alalla palkkataso on matala(hko) ja vuosikorotukset olemattomat. Tiedättekö sellainen perinteinen suomalainen tapa keskustella rahasta? Monia kuitenkin raha-asiat kiinnostavat (ainakin sen perusteella miten paljon esimerkiksi verotilastoja vuosittain luetaan ja ääneen päivitellään). Nyt tuoreena yrittäjänä koen, että se mitä avoimesti kerron muille, ei ole minulta pois. En myöskään jaksa etukäteen pelätä miten nämä tekstit tullaan ottamaan vastaan ja millaista keskustelua ne mahdollisesti herättävät. Toivon, että joku voisi tekstin luettuaan jopa rohkaistua ja saada rohkeutta, sekä intoa yrittäjyyteen. 


Mitä yritykseni tekee ja millaiset taustat itselläni on?

Minulla on ollut sivutoiminen yritys vuodesta 2013 alkaen. Vuosi 2017 oli ensimmäinen, jolloin ansaitsin elantoni vain yritykseni kautta. Teen monipuolisesti töitä luovalla alalla ja työviikkojeni sisällön jaottelinkin karkeasti Mitä minä teen työkseni postauksessa. Tuo jakauma on toki aavistuksen muuttuva, mutta kutakuinkin keskiverto. Valmistuin Turun ammattikorkeakoulusta Muotoilijaksi viime kesänä ja olin palkkatyöstäni opintovapaalla 15kk ennen irtisanoutumistani. Taustani työelämässä on pääosin rahoitusalalta (hieman vajaa 10 vuotta). Tätä ennen tein töitä kaupan alalla muutamassakin eri yrityksessä. Perheessämme ei ole muita yrittäjiä, mutta suvusta sellaisia kyllä löytyy. Yrittäjyys on kiinnostanut itseäni jo nuoresta alkaen, mutta vasta loppuvuodesta 2016 tuntui oikealta hetkeltä hypätä tuntemattomaan ja kokeilla siipiä. Yhä suurempi osa muotoilijoista tai muista luovan alan työntekijöistä onkin yrittäjiä. Tähän on tietysti syynsä, sillä harvemmassa yrityksessä palkataan enää kokopäiväisiä suunnittelijoita tai luovan alan osaajia (ainakaan kokonaisia tiimejä). Sen sijaan heidän palveluitaan kyllä käytetään, mutta yhä useammin vain silloin kun yrityksellä on siihen tarve. Tästä syystä uskon, että luovalla alalla työmahdollisuuksia avautuu paremmin ja monipuolisemmin itsenäisenä yrittäjänä. Nämä ovat toki vain omia kokemuksiani ja ajatuksia alasta. Joku toinen voisi sanoa päinvastaista.


Voiko luovalla alalla pärjätä?

Kyllä ja ei. Kukin pärjää juuri niin hyvin tai huonosti, kuin itse haluaa ja toisaalta miten intohimoisesti pystyy osaamistaan tuomaan esille erilaisissa verkostoissa. Tunnen monia alan osaajia, joilla oman alan työtä ei riitä kokopäiväiseksi työksi saakka. Toisaalta samaan aikaan tunnen myös monia, joille työmahdollisuuksia avautuu tuon tuosta ja kalenteri on täynnä kuukausiksi eteenpäin. Tähän väliin mahtuu luonnollisesti iso joukko luovan alan ammattilaisia. Henkilökohtaisesti totean, että ainakin juuri nyt pärjään. Ensi kuusta tai vuodesta en osaa vielä sanoa. Mutta kukapa meistä osaisi? Riskin sietäminen ja epävarmuus ovat asioita, joihin tulee olla valmistautunut yrittäjäksi ryhtyessään. Jos nyt loukkaantuisin tai sairastuisin, olisi tilanteeni aika erilainen kuin työsuhteessa ollessani. Työterveyshuoltoa on ollut jopa ihan ikävä muutaman kerran :D.


Miltä ensimmäisen vuoden luvut näyttivät?

Vedin viime vuoden tulosta yhteen ja ajattelin, että jollekin teistä tämä saattaa olla avuksi, tai ainakin rohkaisuksi (toivottavasti ei lannistukseksi). Jaoin laskutetut työt ja projektit karkeasti kolmeen kategoriaan, jotta hahmottaminen on selkeämpää ja se kertoo realistisemmin siitä, mitä kaikkea tämän eteen on tehty.

Sisällöntuotanto n. 15.000,- (n.12te alv 0%)

Sisältöä tuotin vuoden aikana pääosin omiin kanaviin (blogi, instagram). Tämän lisäksi hallinnoin parin asiakkaan tilejä/somekanavia ja tuotin joitakin artikkeleita myös asiakkaiden omille sivuille. Tähän kategoriaan laskin myös myytyjä kuvaoikeuksia, joista osan myin sisällön kera, mutta muutamia pelkkiä kuviakin minulta ostettiin.

Sisustussuunnittelu ja -stailaus n. 42.000,- (n. 34te alv 0%)

Tein sisustukseen ja suunnitteluun liittyviä töitä niin yrityksille, kuin yksityisillekin henkilöille. Tämä osa-alue työllisti minua selvästi muita enemmän. Vuoden aikana heittoa oli kuitenkin paljon. Oli kuukausia, jolloin en tehnyt mitään muuta kuin stailauksia, sisustussuunnitelmia tai -konsultaatioita. Sitten oli niitä, jolloin työtunnit jäivät näiden osalta kuukausitasolla vain muutamaan kymmeneen.

Muut työt n. 9.000,- (n.7te alv 0%)

Tämän alle kuuluu selvästi eniten graafisen puolen töitä. Esitteiden, käyntikorttien, logojen ja visuaalisten ilmeiden suunnittelua... Tätä osa-aluetta en edes alkuvuonna juurikaan tehnyt, jolloin koulu oli kesken, vaan suurin osa töistä oli sellaisia, jotka pakkautuivat loppuvuoteen. Tätä osa-aluetta haluaisin myös tehdä nykyistä enemmän, sillä tiedättekö kun johonkin hurahtaa, niin siitä ei meinaa saada tarpeekseen.

Yhteensä tilin kautta kulki viime vuonna n. 66.000 euroa, josta alv vähennettynä n.53.000€. Tämä ei suinkaan tarkoita käteen jäävää euromäärää, kuten jokainen varmasti osaa laskea. Tuosta summasta vähennettäväksi jäi vielä ennakot, YEL-maksut, kirjanpitoon menevät kulut, laite- ja ohjelmistomaksut, auton käyttö, puhelinkulut ja vakuutukset yms. Kilometrejä ajoin työn vuoksi viime vuonna himpun verran alle 8.000 km. Tähän päälle junamatkat ja mahdolliset yöpymiset toisella paikkakunnalla. Työtunteja en halua edes laskea. Sen osaan kuitenkin laskea, että kunnollista lomaa pidin yhteensä kaksi kokonaista viikkoa vuoden aikana. Lisäksi kolme vajaata lomaviikkoa. Toisinaan (liian usein) työviikot olivat kuusipäiväisiä, mutta toisaalta pystyin joustamaan muiden menojen vuoksi arkipäivisin jonkin verran ja pitämään keskellä viikkoa myös yksittäisiä vapaapäiviä.


Olinko tyytyväinen?

Kyllä ja en. Sain laskut maksettua ja lainanlyhennykset tehtyä. Pärjäsin omilla jaloillani ensimmäiseksi vuodeksi uudella alalla ilman aiempaa merkittävää kokemusta ihan kohtalaisesti (ottaen huomioon, että koulu ja valmistuminen veivät alkuvuodesta vielä jonkin verran aikaa). Verkostojen kasvu alkoi näkymään loppuvuodesta enemmän, ja mainontaan en ole käyttänyt euroakaan. Hävettää jopa myöntää, että kotisivutkin ovat vielä työn alla. Kaikki työt ja kontaktit ilmaantuivat eteeni suositusten, yhteistyökumppaneiden tai muiden verkostojen kautta. Tähän asiaan olen enemmän kuin tyytyväinen. Yhdelle ihmiselle tuosta jäi käteen keskivertotulo, jolla ei pääse todellakaan rikastumaan, mutta joka mahdollistaa itsensä työllistämisen ja jääkaapin täytteeksi myös muutakin kuin valon. Strategia ja tavoitteet tälle vuodelle on parhaillaan työpöydällä ja toivon voivani kertoa niistä myöhemmin enemmän.

Saan säännöllisesti viestiä ja kommenttia yrittäjyyteen ja luovan alan töihin liittyen. Vaikka en kenellekään osaa tai voi mitään luvata, voin kuitenkin oman kokemukseni jakaa. Toivon myös, että joku siellä ruudun toisella puolella sai tämän luettuaan edes pienen rohkaisun omien unelmatöiden tavoittelemiseksi. Moni läheisistäkin ihmisistä epäili, ettei alalla riittäisi töitä - etenkään täällä Varsinais-Suomessa. Siitä huolimatta halusin itse kokeilla voinko tulla toimeen tekemällä työkseni jotakin, josta nautin. Vastaus on yksiselitteinen: kaikki on niin mahdollista kuin haluaa vain uskoa, mutta liikoja ei kannata odottaa. Töitä pitää myös olla valmis tekemään ja sitä aiemmin mainittua epävarmuutta sietämään. Mutta silti: kannatti!

Haluaisitko kysyä jotakin tai kertoa omia kokemuksiasi yrittäjyydestä?
Jutta

PS. Olisi kiva myös kuulla ajatuksianne uuden teemasarjan ensimmäisestä osasta. Jaksatko lukea ensi kuussa uuden jutun aiheen ympäriltä? Ja hei - lupaan, että jokainen talousaiheinen juttu ei ole näin pitkä ;). 

33 kommenttia

  1. Hienoa, että tuot ihan konkreettista tietoa omasta näkökulmastasi ja rohkeasti faktoista puhuen esiin! Ja aivan upeaa, että eka vuosi meni hienosti yrittäjyyden näkökulmasta! <3 Itse teen vielä osa-aikaisesti palkkatyötä, mutta huomaan, että yrittäjyyskuvioit vievät koko ajan enemmän ja enemmän aikaa, vielä en kuitenkaan ole valmis hyppäämään pelkästään yrittäjäksi, vaikka se siintää toiveissa ja koko ajan lähempänä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiitos! Et arvaa paljonko jännitin ensimmäistä kommenttia tähän postaukseen. Pelätä en osannut, mutta jännitin sitäkin enemmän. Uskon, että monesti onkin ihan hyvä kokeilla uutta alaa/omaa juttua juurikin palkkatyön ohella, jos se vain on mahdollista. Mutta jossakin vaiheessa tulee sitten se hetki, kun aika ei enää riitä molempien hoitamiseen ja valinta tulee eteen väistämättä. PIdän peukkuja sun vuodelle ja unelmillesi tänäkin vuonna <3.

      Poista
  2. Kiitos avoimesta ja selkeästä jutusta! Ihan hienoa kun joku uskaltaa puhua suoraan näistä asioista.Ja hienostihan sulla on mennyt ensimmäisenä vuotena! Onnea ja työntäyteistä vuotta sinulle!
    Tiiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kiitos superpaljon ihanasta kannustavasta kommentistasi. Toivon myötätuulta tähän vuoteen myös sinulle! :)

      Poista
  3. Todellakin jaksan, eikä jutulla todellakaan ollut liikaa! On hienoa lukea syvällisempiä juttuja, joissa on enemmän pohdintaa ja tosiaan (ainakin suomalaisittain) henkilökohtaisempaakin avaamista. Kun nuo raha- ja palkka-asiat niitä tuntuu jostain syystä olevan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, jes! Alkoi jo loppuvaiheessa mietityttämään, pitäisikö karsia tai tiivistää... Mutten oikein osannut :D. Toivoisin niin, että näistä asioista voisi puhua enemmänkin avoimesti ilman arvostelua ja kriittistä leimaantumista mihinkään lokerikkoon. Yksin en voi koko aiheen ympärillä leijuvaa ilmapiiriä muuttaa, mutta oman osuuteni aion kyllä tehdä :).

      Poista
  4. Kiitos tästä ja avoimuudestasi, Jutta! Nyt kun asia on enemmän kuin ajankohtainen, suorastaan ahmin muiden luovan alan yrittäjien kokemuksia. Luen siis todella mielelläni lisää tällaisia yrittäjyyteen ja talouteen liittyviä kirjoituksia. Onnea uudelle, alkaneelle vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa Essi! Ja niin hienoa, että olet päättänyt ryhtyä yrittäjäksi täyspäiväisesti. Muistan todella hyvin vielä vuoden takaisen uutuudenviehätyksen ja kaikki ne villit suunnitelmat. Ah, se oli ihanaa! Toivon menestystä hurjasti sun vuoteesi. Ehkäpä pääsemme toteuttamaan joitakin asioita myös yhdessä :)

      Poista
    2. Suunnitelmat on kyllä välillä melko villejä! :D Saa nähdä, mihin suuntaan ne käytännössä lähtevät muotoutumaan. Olisi kyllä hienoa päästä toteuttamaan jotain projektia yhdessä! :)

      Poista
  5. Kuulostaa erittäin hyvältä ensimmäiseltä vuodelta! Ja toinen vuosi varmasti jo vähintäänkin tuplaantuu, kun verkostot kasvavat ja sana kiirii. Menestystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. Sitä on aika armoton itselleen kun tavoitteita asettaa tai lukuja katsoo. Toisella puolella on ajalliset rajoitteet ja se kaikki muu elämä, jolle pitää antaa tarpeeksi tilaa. Toivotaan, että ennustuksesi käy toteen tästä vuodesta <3. Paljon iloisia hetkiä myös sinulle!

      Poista
  6. Kiitos Jutta postauksestasi❤️ ja mielelläni luen lisää aiheeseen liittyvää. Työntäyteistä ja mukavaa alkanutta uuttavuotta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kestä kiittää :) Ja mukava kuulla, että aihe kiinnostaa myös jatkossa :). Iloista vuotta myös sinulle!

      Poista
  7. Todella mielenkiintoinen aihe ja postaus! Kiitos erityisesti juurikin avoimuudesta ja rehellisyydestä. Nuo asiat itseäni on yrittäjyydessä juuri kiinnostanutkin ja kerrankin joku puhuu oikeilla sanoilla, eikä asiaa ole peitelty turhaan diipadaapaan. Hieno vuosi sinulla takana ja uutta parempaa putkeen vain! Onnea ja menestystä Jutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei superkiva kuulla, että tämä teksti herätti juuri tuollaisen tunteen. Sitä hainkin :). Kaikkea hyvää myös sun vuoteen Jenni <3

      Poista
  8. Kiitos avoimesta ja valaisevasta kirjoituksesta. Luin tämän erittäin suurella mielenkiinnolla, sillä olen itsekin heittäytynyt 2 kk sitten päätoimiseksi yrittäjäksi luovalle alalle. Lue tämän tyyppisiä juttuja mielelläni myös jatkossa.
    Rohkaisevaa kuulla, että rohkeus kannatti ainakin sinun kohdallasi. Tsemppiä alkaneeseen vuoteen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensiksikin onnea päätöksestäsi yrittäjyyden suhteen! Ja ei tosiaan kestä kiittää, ihan mahtavaa jos tämä juttu saa aikaan positiivista virettä ja hyvää tsemppiä <3 Kaikkea hyvää alkaneeseen yrittäjävuoteesi, pidän paljon peukkuja, että kaikki menee hyvin :)

      Poista
  9. Tämä oli mielenkiintoista luettavaa! Teetkö sisustussuunnittelua muualle kuin Varsinais-Suomen alueelle? Meillä on joskus raksaprojekti alkamassa jonnekin päin Uusimaata (toivottavasti sopiva tontti löytyy pian!) ja olisi mukava saada sisustussuunnitteluun apuja jo alkumetreillä... Onko sinulla hintoja missään nähtävissä, vai kuuluuko tällainen työhösi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei huippua, että teksti oli mielenkiintoinen :). Ja toki teen muuallekin. Pk-seudulla on muutamia asiakkaita jo nyt ja riippuen hieman projektista ja aikatauluista teen toki niitä myös jatkossa. Laita ihmeessä viestiä, kun asia on ajankohtainen! Hinta tällaisissa on aina projektikohtainen, ja sen tarkaan määrittelyyn toki vaikuttaa monikin asia. Kotisivut ovat työn alla (edelleen) ja sinne tietysti hintoja jossakin määrissä on tulossa, vaikka tarkan tarjouksen pystynkin antamaan vain kun tiedän työn laajuudesta enemmän. Toiset kun hakevat paljon yksityiskohtaisempaa suunnittelua kuin toiset. Ja kohdekin tottakai määrittelee paljonko apua kaivataan :)

      Poista
  10. Minä puolestani siirryin yrittäjyydestä palkkatyöhön reilu vuosi sitten. Kyllä harmittaa, jos ihan rehellinen olen... Toivon siirtyväni takaisin yrittäjäksi tulevan vuoden aikana. Työpaikassa ei ole vikaa, mutta ajatus työstä muuttui selkeästi pakollisempaan suuntaan ja kk palkka ei nouse, vaikka tunteja tulisikin jossain kuussa vähän enemmän. Työtuntien kerryttäminen liukumista varten ei jotenkin motivoi.

    Onnea yrittäjyyteen, perässä tullaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta? Tämä onkin mielenkiitoista, että tosiaan sitä yrittäjyyttä on ikävä. Antaahan sen ihan valtavasti vapautta ja mahdollistaa monia innostuksen puuskia enemmän kuin palkkatyö, vaikka tottakai molemmissa on omat hyvät ja huonot puolensa. Tuo kokemuksesi on kuitenkin ollut todella arvokas, sillä nyt tiedät mitä kaipaat ja haluat. Pidän peukkuja, että pääset astumaan jossakin vaiheessa takaisin yrittäjyyden polulle. Erityisesti koska tunnet kaipaavasi sitä. Kiitos kun kerroit myös tämän näkökulman <3

      Poista
  11. Tämä oli mielenkiintoista luettavaa. Minulla on tällä hetkellä sivutoiminen sisustusalan yritys ja haikailen kokopäiväisyyden perään. Heittäytyminen kokopäiväiseksi houkuttaisi, mutta siihen minulta puuttuu rohkeutta. On ollut mielenkiitoista seurata yrittäjäpolkuasi ja mielelläni lukisin siitä lisääkin....kaiken muun kivan sisustusjutun lomassa.
    Menestyksekästä uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mukava kuulla, että aihe oli mielenkiintoinen ja toivottavasti myös tsemppaava :). Mielelläni kerron kokemuksiani, sillä sellaisia olisin halunnut aikanaan itsekin lukea. En yleisellä tasolla, vaan ihan konkreettisesti niitä juttuja, joita itse pohdin ja puntaroin ennen päätöstäni. Toivon paljon myötätuulia yrittäjyyden polullesi <3

      Poista
  12. Vau! Olet ollut todella ahkera opintojen ja töiden kanssa ja ansainnut siitä hyvän korvauksen. Itselläni yrittäjyyttä on takana nyt neljä vuotta, mutta tahti on ollut aika lailla vaatimattomampaa. Käytännössä minullakin kaikki työt tulevat ns. puskaradion kautta eli markkinointia en ole vielä ikinä kokeillut. Tällä hetkellä rento työtahti on jees, mutta jahka lapset vähän kasvavat ja itse pystyy taas keskittymään työntekoon "kunnolla", pyrin tekemään töitä enemmän. Raha kun ei pahus vieköön kasva puissa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuhannesti! Puskaradio on todellakin vielä tänäkin päivänä minusta se paras tapa löytää mielenkiintoisia asiakkaita ja caseja. Samalla se kertoo, että työ on tullut tehtyä hyvin ja siihen ollaan oltu tyytyväisiä. Ja mitä rahaan tulee, ei se tosiaan kasva puissa. Harvemmin tällä alalla (jossa työtä myydään palveluna ja omana aikana) pääsee rikastumaan, eikä se toki tarkoituskaan ole. Työtunteja kun on vaikea monistaa lisää... Eikö toisaalta ole myös ihanaa, että olet pystynyt määrittelemään oman työtahtisi ja -määräsi? Minusta se on ainakin ollut todella hienoa! Harvemmin työsuhteessa sitä pääsisi tekemään.

      Poista
  13. Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta.
    Lähdin lukemaan jo siksikin, että otin kai itse sen ensiaskeleeni yrittäjyyteen kuukausi sitten alkamalla kevytyrittäjäksi OP:n palvelun kautta. Y-tunnus ja kaikki.

    Olen tehnyt liki 30 vuotta luovaa suunnittelua eri mainostoimstoissa ja 10 vuotta asiakkaan puolella ateljeessa. Viikon päästä siirryn kustannustalon leipiin.

    Yli kuusi vuotta sitten aloitin ruokabloggaajana ja muutamat viimeiset vuodet siitä on tullut myös tuloja enenevässä määrin. Päätin ottaa tuon yritysvaihtoehdon käyttöön laskutuksen ja verotuksen takia.
    Lisäksi pystyn siten halutessani tekemään suunnitteluduunia myös vanhoille asiakkailleni sekä ruokastailauksia yms. juttuja joita ei nyt ihan koko ajan ole tarjolla.

    Katsotaan minne ura ja elämä kuljettaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että postaus oli mielenkiintoinen :). Kiitos!

      Työurasi kuulostaa erittäin monipuoliselta ja laajalta. Wau! Kevytyrittäjyys palvelee minusta erittäin hyvin juuri silloin, kun yrityksestä tulevat tulot eivät ole se pääasiallinen voi leivän päälle. Onneksi nykyään tällaisia vaihtoehtoja on enenevässä määrin, sillä se mahdollistaa monelle ne ensimmäiset kokemukset yrittäjyyteen ilman valtavaa "paperirumbaa" ja byrokratiaa.

      Toivon, että elämä kuljettaa sinua juuri siihen suuntaan, mikä tuntuu oikealta. Kaikkea hyvää ja menestystä tähän vuoteesi, olkoon se työntäyteinen ja täynnä mielenkiintoisia projekteja <3.

      Poista
  14. Hyvä aihe - ja perin tarpeellinen! Useasti yrittäessäni tätä aihetta (rahaa)käsitellä tuttujen kanssa aikaansaa se vain kommentointia sen puutteesta tai täydellistä mykkyyttä (varmaan juuri se pelko kateudesta/urkinnasta). Voi olla, että kun olen joskus työkseni rahaa käsitellyt, olen oppinut suhtautumaan siihen melko neutraalisti vaikka yhtä elintärkeäähän se on minunkin elämässäni.

    Keskustelun vapauttamiseksi voitaisiin mielestäni julkaista palkat työnhakuilmoituksissa kuten Briteissä tai julkisella puolella. Oikeasti, se on kaikkien etu! Rekrytoinnitkin nopeutuisivat, ja se voisi myös motivoida oman elämän suuntiman ottamisessakin, opiskeluissa jne. Joku siitä voi saada yllättävää kunnianhimoa. Siksi myös tämä tekemäsi postaus on tärkeä ja kullanarvoinen, sillä tosiaan näitä yrittäjien tuloja ei ole ennen julkaistu! Moni pohtiva nyt jo kommenttien perusteella saaneen apua ja pontta.

    Palataksemme sinuun; ihan mahtava suoritus - mutta olet kyllä tosi lahjakas, että ei sinänsä tullut yllätyksenä. Toinen mainittava seikka on suunnitelmallisuus: tavoite ja strategia siihen. Olet myös laaja-alainen, joka luonnollisesti hajottaa riskiä.

    Vaikka yrittäjyys ei ole ollut itsellä haaveena, alan vähän kuitenkin jo pohtia sitä. Ehkä jonain päivänä kun kaikki 10 palikkaa loksahtavat paikoilleen...

    Esimerkkisi todistaa, että Isoja unelmia on suotavaa olla, ja niistä kannattaa myös puhua ääneen -sekä olla rohkea ja tarttua tilaisuuteen kun sellaista tarjotaan! Ripaus tuuria tarvitaan toki myös!

    Kiinnostuneena jään odottelemaan uusia aluevaltauksiasi - onnea & tsemppiä tällekin vuodelle!

    terkuin,
    Tuulia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen muuten huomannut saman, että itselle raha on jotenkin neutraalimpi aihe, koska sen parissa on tehnyt vuosikausia töitä. Uskon, että monille rahasta puhuminen on vaikeaa juurikin tuon urkinnan pelon vuoksi. Sitähän sen ei pitäisi tietysti olla. Tuo Briteissä oleva tapa voisi todellakin toimia myös täällä meillä Suomessa. Uskon, että jo työyhteisöjen sisällä se poistaisi turhaa salamyhkäisyyttä ja kateutta, jota tuntuu joskus olevan ihan turhaan oikeiden tietojen puutteen vuoksi. Se, että tuloja avattaisi enemmän, olisi varmasti hyvä myös siinä vaiheessa kun mietitään tosiaan sitä omaa elämän suuntaa. Monelle saattaa tulle yllätyksenä eri alojen tulotaso valmistumisen jälkeen - niin positiivisessa kuin vähemmän positiivisessa mielessäkin. Lisäksi esimerkiksi yrittäjyyttä jotenkin "kuuluu" pelätä ja siitä myös paljon pelotellaan. Ehkä vähän syystäkin, mutta usein myös turhaan.

      Ja kiitos todella paljon kauniista sanoistasi! Arvostan! Polku tähän pisteeseen ei ole ollut ihan suora, mutta toisaalta se on ollut tuiki tarpeellinen. Ilman työelämän kokemuksia ja erilaisia työtehtäviä en olisi osannut ajatella monistakaan asioista kuten nyt. Koko mennyt työhistoria on siis ollut erittäin hyvä, vaikka suuntaa ja alaa olenkin vaihtanut. Monipuolinen ja laaja-alainen kokemus kerryttää osaamista valtavan paljon. Se myös auttaa hahmottamaan monia asioita laajemmin.

      Rehellisesti voin myöntää, että minusta ei olisi ollut yrittäjäksi vielä kymmenen tai edes viitisen vuotta sitten. Tähän päätökseen tarvittiin paljon harkintaa ja juurikin niiden palikoiden loksahtaminen paikoilleen. Toisilla se tapahtuu nopeammin kuin toisilla. Jokainen yksilöllinen polku on silti yhtä tärkeä ja tarpeellinen kulkea.

      Kiitos paljon mahtavasta ja tsemppaavasta kommentistasi, sait kyllä niin hyvän mielen ruudun tälle puolen. Kaikkea hyvää myös sinun vuoteesi <3.

      Poista
  15. Todella mielenkiintoinen ja konkreettinen teksti, näitä ehdottomasti lisää! Talous on tärkeä teema ja olen innolla lukenut myös esim. Juliaihminen-blogin talousjuttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Oli todella hienoa huomata, miten hyvin tämä otettiin vastaan. Juliaihminen kirjoittaakin muuten erinomaisesti myös rahasta. Sieltä olen saanut muutaman kerran todella hyviä tsemppejä esim säästämiseen. Käytännönläheisiä juttuja todellakin tarvittaisiin lisää oikeiden ihmisten puhumina ja kertomina yleisten jargonioiden sijaan.

      Poista
  16. Mielenkiintoinen juttu! Jatkoja odotellessa.
    Onnea ensimmäisestä vuodesta - sehän meni kyllä todella hyvin näin kauempaa katsottuna.
    Yrittäminen kiinnostaa, mutta riskinotto mietityttää + liikeidea hukassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainiota, ehdottomasti näin hyvän vastaanoton jälkeen jatkan mielelläni aiheen parissa myös jatkossa. Ja kiitos onnitteluista, tosi kivastihan se ensimmäinen vuosi tosiaan meni jälkikäteen katsottuna. Itse on tietysti itselleen aina melko ankara, mutta toisaalta se on ihan tervettäkin.

      Ja miten hienoa kuulla, että yrittäjyys kiinnostaa! Se on tietysti ensimmäinen askel. Uskon vakaasti että seuraavat (liikeidea ja sen jälkeen riskien kartoittaminen) askeleet tulevat perässä heti kun niille on elämässä ja arjessa sopiva hetki. Toisille idea syttyy nopeammin, toisilla se vaatii pidempää harkintaa. Tärkeintä on, että se tuntuu itselle oikealta hetkeltä. En olisi itsekään vielä viitisen vuotta sitten voinut ajatella yritystä perustettaessa että yrittäjyys voisi olla kokopäiväinen tapani työllistyä. Toivottavasti pystyn antamaan rohkaisua ja ideoita + vinkkejä yrittäjyyteen jatkossa(kin) :)

      Poista

KIITOS KUN LUIT JA ILAHDUTAT KOMMENTILLASI <3

© oblik.
Maira Gall