VAIN SILLÄ OLI MERKITYSTÄ

Viime perjantain jälkeen kaikki blogin pääaiheisiin liittyvät jutut ovat tuntuneet päälleliimatuilta ja liian pinnallisilta. Tärkeintä on kuitenkin ollut tuon päivän jälkeen näiden aiheiden sijaan perhe ja yhdessä vietetyt hetket. Turun tapahtumat muistuttivat jälleen siitä, että vain tämä hetki tässä on varmaa. 

Viimeisen vuoden aikana olen huomannut itsessäni muutoksen siinä, miten katson elämää. Saattaa olla, että äidin sairastuminen, siskon unelmien toteutuminen, täysipäiväisen yrittäjyyden ensimmäinen vuosi, mökillä yhdessäolo ja ystävien näkeminen ovat vaikuttaneet asiaan. Tai sitten kyseessä on pienten yksittäisten ja sattumanvaraisten asioiden summa. Haluan nähdä, että jokainen aamu on uusi mahdollisuus. Haluan nähdä, että joka päivä pystyn toteuttamaan unelmia tässä hetkessä ja haluan nähdä, etten liiaksi pelkää ottaa riskejä. Enhän koskaan tiedä, mihin päivä kuljettaa tai mitä se mukanaan tuo. 

Jokaisen ihmisen eteen tuodaan määrittelemätön määrä voitettavia vastoinkäymisiä. Ne ovat osa elämää. Kenenkään onni tai murhe ei ole sen pienempi tai suurempi kuin toisen. Kyse on ennemminkin asenteesta, joilla ne otetaan vastaan. Huomaan, etten odota tai pohdi enää niin paljoa tulevaisuudessa tapahtuvia asioita. En voi murehtia etukäteen kovin pitkälle, koska en edes tiedä mitä tapahtuu huomenna. Moniin asioihin en myöskään pysty suoranaisesti itse vaikuttamaan. Niiden murehtiminen se vasta turhaa onkin. Tämä tunne on juuri nyt rauha. Rauha siitä, että vaikka mitä kävisi, pystyn niiden asioiden kanssa tulemaan toimeen. Paremmin tai huonommin. Mutta pystyn. Tottakai pelkään edelleen useitakin asioita, mutta pelko ei ole tunteista päällimmäisenä. Uskon, että yrittäjyys on tehnyt elämänasenteelleni hyvää. Se on kasvattanut paitsi periksiantamattomuutta, myös kykyä nähdä arki elämyksenä. 


Kun viime syksynä tieto äidin sairaudesta paljastui, menin lukkoon. Asian käsittely tuntui myöhemmin ajateltuna melko vaikealta. Nyt olemme kuitenkin uuden alun edessä. Toipumisen ja parantumisen. Vaikka välillä hän jaksoi paremmin kuin toisena hetkenä - hän kuitenkin jaksoi luottaa huomiseen. Nyt jälkikäteen vuosi tuntuu kuluneen erittäin nopeasti. Yllättävänkin. Olen potenut useasti huonoa omaatuntoa siitä, miten paljon olisin halunnut auttaa ja miten vähän lopulta pystyin asioihin vaikuttamaan. Toisaalta haluan uskoa, että olin siinä rinnalla juuri sen verran, kuin oli tarkoitettu. Äidin tuli kulkea tämä matka omin jaloin, eikä kukaan häntä voinut sen yli kantaa. Meidän läheisten tarkoitus oli pitää kädestä kiinni tällä matkalla, muttei kulkea sitä hänen puolestaan. Tämä ajatus on auttanut jaksamaan vaikeidenkin asioiden käsittelyä. 

Kirjoitin instagramin kuvatekstiin viikonloppuna seuraavaa: "Kun koko maailma on edessäsi avoinna. Se ei ole hetki, se on asenne ja elämäntapa." Tämä lausahdus tuli mieleeni ensimmäisenä kun katsoin Havsviddenin kallioilta avautuvaa kallio- ja merimaisemaa. Vietimme äitini ja siskoni kanssa miniloman Ahvenanmaalla kuvankauniissa maisemissa, jossa taisimme olla lopulta enemmän hiljaa kuin äänessä. Teki hyvää. Siinä minä olin tärkeiden naisten rinnalla, yhtä vahvana, yhtä onnellisena siitä hetkestä, yhtä kiitollisena siitä että perjantain jälkeen meillä oli vielä mahdollisuus tuolle matkalle lähteä. Yhdessä. Vain sillä oli merkitystä.




Kiitos pikkusiskolle ensimmäisestä kuvasta ja molemmille tärkeille naisille siitä, 
että olette olemassa. Pidetään toisistamme huolta <3.

Jutta

9 kommenttia

  1. Tuolla Havsviddenin mahtavissa maisemissa pystyykin hiljentymään ja miettimään mikä elämässä sittenkin lopulta on tärkeintä. Hyvää jatkoa äidillesi ja teille sisaruksille myös!

    VastaaPoista
  2. Niin viisaita sanoja...Kiitos.

    VastaaPoista
  3. Tärkeitä sanoja ja kauniita kuvia! <3

    VastaaPoista
  4. Komppaan sanojasi. Kun elämä viskaa haasteita niskaan niin kyllä se muuttaa tapaa katsoa elämää eteen päin ja käsitellä asioita toisella tapaa. Itse en ehkä enää "vaan välitä", tiedän, että kaikki ei koko ajan mene tasaista tietä, mutta rauha siitä, että isoistakin asioista selviää, auttaa. Enää en panikoi, kuten ennen vaan totean, että okei, nyt on näin, katsotaas miten tästä selvitään. Vastoinkäymiset ( ja yrittäjyys joo ;) ) nostaa kummasti sietokykyä sekä vahvistaa! Siinä vaiheessa, jos kaikki menee alta niin sitten en kyllä osaa sanoa, voi olla että siihen en osaisi valmistautua mitenkään. Voimia ja ihania hetkiä teille ❤

    VastaaPoista
  5. Niin samoin miettein olen tämän kesän elänyt. Yrittänyt olla äitini tukena ja ollut kiitollinen siitä, että minulla oli siihen nyt mahdollisuus. Pidetään huolta <3

    VastaaPoista

KIITOS KUN LUIT JA ILAHDUTAT KOMMENTILLASI <3

© oblik.
Maira Gall