ETEISEN PARAS SÄILYTYSRATKAISU



Kesän loppupuolella kenkien ja muiden eteisessä säilytettävien tavaroiden määrä alkaa kasvamaan salakavalasti. Sandaaleiden lisäksi lattialle alkaa ilmestyä lenkkareita, kumisaappaita, harrastusvälineitä, sateenvarjoja ynnä muuta tarpeellista. Rakensimme tätä savottaa helpottamaan jo muuttovaiheessa suuren säilytyslaatikon vanerista. 

Alkuun boxista puuttui vetimetkin, mutta ne saimme paikoilleen noin vuosi sitten. Pintakäsittely on kuitenkin jäänyt aina muiden juttujen jalkoihin ja suoraan sanottuna myös välillä unohtunutkin. Käsittelemätön vaneri on ollut otollinen koirien kuraroiskeille, kenkien kolhuille ja niille mustille viiruille, joita jostakin kumman syystä siihen aina jää kun pintaan joku osuu. Mistä muuten johtuu, että koirat eivät ikinä ravistele turkkiaan oven ulkopuolella ennen sisälle astumista? Edessä olisi ollut reilu hiontaurakka, jos olisimme halunneet jättää vanerin oman sävyn näkyville. Siksipä päätimme nyt vihdoin vahata koko kokonaisuuden puun pinnan suojaamiseksi. Kuten arvata saattaa, suojaa tuo käsittely pintaa näiden mystisten mustien viivojen lisäksi myös roiskeilta, jolloin kaikki kura ei imeydy heti puun sisälle. Käytimme vahauksessa valmiiksi sävytettyä mustaa Supi-saunavahaa, joka jätti puunsyyt näkyville juuri sopivasti, mutta antoi kuitenkin pintaan syvän sävyn ja puulle loistavan suojan. Kaksi kerrosta oli sopiva määrä ja levityksessä käytimme keinokuituista sivellintä. Säilytyspenkki näkyy alkuperäisen värisenä ainakin tässä vanhemmassa jutussa.

Lopputuloksesta tuli todella tyylikäs ja parasta tässä laatikossa on edelleen sen käytännöllisyys. Voitteko kuvitella, kuinka paljon 190cm leveä laatikko vetää sisäänsä kenkiä ja esim jalkapalloiluvarusteita (molemmissa laatikoissa on kapea hylly, jolloin osa kengistä on kahdessa tasossa)? Voin kertoa, että paljon! Meidän kolmihenkisen perheen kaikki kengät ja muu eteissälä mahtuu hyvin noihin laatikoihin. Lisäksi toisessa laatikossa on reunassa kestokassit kauppareissuja varten, jolloin ne muistaa napata mukaan samalla kun laittaa kenkiä jalkaan. Jännittävä kysymys on kuitenkin edelleen se, miten kengät jäävät kuitenkin vähintään joka toinen kerta laatikon ulkopuolelle?

Eteisen toinen kaikkien aikojen paras DIY-idea on tappiseinä, jossa nyt toistaiseksi on aika väljää, mutta tavaramäärä on siinä aina kasvanut samaa tahtia ilmojen viilenemisen kanssa (tuossa kun on otollista säilyttää huivit, pari takkia jne...). Naulakkoseinän arkisesta realismista näkee pari lisäkuvaakin täältä. Syksy ja arki - jotenkin niin parasta aikaa kodin laittamisessa, kun jaksaa taas tarttua kesän jälkeen keskeneräisiin juttuihin :).

Innostavaa elokuista viikonloppua!
Jutta

6 kommenttia

  1. Mainio keksintö tuo laatikko ja myös ulkonäöltään ajattoman yksinkertainen. Musta väri plussaa! Kestokasseissa on se paha puoli, että vaikka ne muistaa ottaa mukaan kauppareissuille, niin kassalla huomaa että kassit jäivätkin autoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä ollut meidän eteisen pelastus tuo penkki. Syö sisäänsä ihanan paljon kenkiä ja tavaroita, ja on samalla siisti. Heh, meille käy myös usein niin, mutta olen ottanut viimeaikoina tavaksi laittaa kotona lompakon valmiiksi kassiin, jolloin ne on pakko muistaa ottaa myös autosta mukaan :)

      Poista
  2. Ihan mahtavannäköinen säilytysratkaisu ja muutenkin toimivanoloinen eteinen, tykkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukava kuulla. Ja toimiva se todella onkin. Ainakin meidän tarpeisiimme :)

      Poista
  3. onko tuo vaneri minkä vahvuista? tuossa takaseinä ja pohja myöskin vaneria? onko sisällä jotain tukipuita vai onko vaan vanerit ruuvattu yhteen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, Takaseinää, eikä pohjaa ole, vaan seinään kiinni on rakennettu runkopuista kehikko. Vanerit ovat vain verhoamassa boksia. 9mm vahvuisia ovat nuo "peitelevyt". Toivottavasti tämä jelppasi!

      Poista

KIITOS KUN LUIT JA ILAHDUTAT KOMMENTILLASI <3

© oblik.
Maira Gall