TV JA MUU TEKNIIKKA OLOHUONEESSA

Moni visuaalinen ihminen tuskailee olohuoneessa erityisesti televisioseinän kanssa. Harvemmin kun tekniikka kulkee käsi kädessä sisustuksellisen selkeyden ja harmonian kanssa. Todella mielelläni itsekin siirtäisin television johonkin muuhun tilaan kuin tänne. Mutta valitettavasti se ei ole mahdollista (koska ylimääräisiä ns. televisiohuoneita ei tästä taloudesta löydy). Näinollen television ja siihen liittyvien oheistarvikkeiden kanssa on vain opittava jotenkuten elämään. 

Olen jo aiemmin kertonut, miten paljon välttelen juuri tämän seinustan kuvausta kodissamme. Siihen on juurikin tämä tekninen syy olemassa. Samaan aikaan kipuilen hieman tuon seinän sävyn kanssa (paljastin sen täällä) ja koitan selittää itselleni sen olevan ihan ok, vaikka tosiasiassa se kyllä vähän taittaa tässä ilmansuunnassa väärään sävyyn. No mutta jään edelleen vähän pohtimaan sen kohtaloa....

Päätin kuitenkin jakaa nämä kuvat teille, koska samalla halusin myös näyttää, että:

a) Oi kyllä - sama johto-ongelma täälläkin - mutta olen oppinut elämään sen kanssa! Vaikka suurin osa johdoista on saatu koteloitua seinään kiinni (minusta ne ei ole kovin huomaamattomat, vaikka onkin maalattu seinän sävyllä), on tuo yksi nurkka erityisesti pieni ongelmakohta. Olen kylläkin ajatellut ehkä nostaa sen eteen jonkun kasvin taikka laatikon, jottei se ihan noin kauas huutaisi täällä olevan satamiljoonaa johdonpätkää. Löysin myös ihan ok näköisen johtokotelon, johon tällaisen jatkojohtoröykkiön saisi jemmaan, kerron siitä ehdottomasti lisää jos osoittautuu livenä yhtä mainioksi kuin kuvissa!

b) Televisio-seinästä voi toisaalta saada aika kivankin kun jaksaa vähän nähdä vaivaa ja koittaa olla peittämättä ongelmakohtia kuitenkaan liikaa. Olen jo melkein unohtanut, että tuo vahvistin tulee kolme senttiä hyllylevystä ulos (joka alkuun tuntui häiritsevän minua jatkuvasti). Seinälle ajattelin tehdä vielä vähän suuremman neuleryijyn, tämä pieni kun oli vain testi erästä koulutehtävää varten. Samalla siihen on tulossa vielä yksi taulu, joka toivottavasti tasapainoittaa tätä seinustaa entisestään parempaan suuntaan. Alla olevan kuvan tyhjässä nurkassa seisoi vielä viikko sitten viikunapuu, mutta luulen sen ottaneen vähän siipeensä ovesta (josta varmaan vähän kuitenkin tulee liikaa kylmää) joten siirsin sen toiseen paikkaan.
Tv on meillä nostettu seinälle, ja tuo 48" ruutu on omaan makuuni jo vähän liian suuri (121cm leveä). Mutta tämä oli kompromissi perheen miesväen kanssa (joidenka mielestä edes 60" ruutu ei olisi ollut liian massiivinen)... Mutta ehkä pitää kuitenkin myöntää, että onhan se nyt ihan kiva katsella ohjelmia tuollaisesta näyttävästä kurvikkaasta televisiosta (rehellisesti puhuen - en huomaa siinä tavalliseen flat-malliin juurikaan eroa). Mutta pojat hehkuttavat eron olevan m-i-e-l-e-t-ö-n. Tiedä sitten. 

Kaiutinjärjestelmä on mielestäni melko huomaamaton ja siisti (kaksi ylösnostettua kaiutinta, yksi vahvistin alahyllyllä ja sitten tuo basso  joka sijaitsee hyllysysteemin vasemmalla puolella). Tämäkin on jonkinasteinen kompromissi, vaikka lopullisen valinnan on kyllä tehnyt mies teknisten seikkojen takia. Oma toiveeni oli kuitenkin, että järjestelmä olisi valkoinen, joka tässä nyt toteutui.

Muut "oheistuotteet", eli pelikonsolit ja ohjaimet on saatu säilytettyä tuonne hyllyn liukuovien taakse. Mieluusti olisin vahvistimenkin sinne laittanut, mutta se ei mahtunut, eikä kuuleman mukaan edes olisi käytännössä ovien takaa toiminut. Lisäksi kaappien sisällä on piilossa elokuvia ja XBOX-pelejä, joita tosin koko ajan vähemmän, koska Netflix ja verkkopelit... Alahyllyn pienissä koreissa ja laatikoissa taas säilytetään esimerkiksi paristoja, kynttilöitä ja joitain lisäjohtoja.

Hyllyjärjestelmä: String System (syvyys 30cm)
Äänentoisto: Harman KardonBDS 485S (2.1. -kanavainen Blu-ray kotiteatterijärjestelmä)
Johtojen kotelointi: Clas Ohlson (erilaisia kaapelikanavia yhdistettynä, jotka kaikki maalattu seinämaalilla päältä)

Miten teillä tekniikka kulkee yhteen sisustustyylin kanssa? Olisi myös mielenkiintoista kuulla valitaanko laitteita ulkonäköseikkojen vai teknisten ominaisuuksien kärki edellä ja kuka perheessä tekee lopulliset valinnat?

Jutta

19 kommenttia

  1. Jos ei voi peittää, niin korosta... Mitä jos teet johtoja piilottavista listoista entistä näkyvämmät esim. meidän makkarin listaseinän tyyliin ?
    Laitan linkin tähän : http://www.idisjainterioori.fi/2016/08/valmistunut-projekti.html

    Vai tekeekö seinästä levottoman...no, tällainen juttu tuli mieleen. Mie tykkään tuosta teidän seinän väristä kovasti, mutta ymmärrän jos sulla itsellä häiritsee joku siinä. Onneksi se on vain maalia :)

    Kivaa viikkoa Jutalle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi teidän makkarin seinä on kyllä hieno :) Tähän on kuitenkin tulossa niitä tauluja, joten enpä uskalla laittaa jottei liian levottomaksi kävisi :) Kivaa viikkoa sinne myös :)

      Poista
  2. Minäkin niin haluaisin erillisen tv-huoneen vaan tällä hetkellä sellaista ei ole mahdollista toteuttaa meille. Tv-seinä tuotti alkujaan kovasti pohdintaa meillä miten siitä saataisiin mahdollisimman pelkistetyn näköinen. Kun ratkaisu keksittiin saatiin tv-seinä näyttämään johdottomalta. Seinään porattiin reiät tv:lle, sonosin playbarille ja niiden alapuolelle kiinnitettiin tv-taso irti lattiasta. Tv-tasoon porattiin seinän läpi menevä reikä, jonka kautta johdot vedettiin telkkarille ja playbarille. Pistorasia on tv-tason alla ja kaikki johdot jatkoroikkineen jäävät tv-tason kätköön. Tv-tason sisään kätkettiin myös tietokone ja xbox. Tarvittaessa johtoja pystyy vetämään uudestaan jos laitteita päivitellään yms.

    Mukavaa syksyn jatkoa! Blogissasi on aina upeita kuvia ja juttujasi on aina mukava tulla lukemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olisi kyllä unelma! Erillinen tv-huone, huoh.. Kuulostaa ihan loistavalta ratkaisulta tuo teidän juttu, wau! Ja kiitos ihanasta kommentista, oli ilo lukea sitä :)

      Poista
  3. Voi, tästä aiheesta olisi paljonkin kirjoitettavaa. Ja varmasti kirjoitankin, kun saamme tuon kyseisen tv-/musiikkihuoneen muutoksen aikaiseksi. Huone on ollut lähinnä miehen teknisin perustein sisustama - äänentoisto ykköskärkenä. Toki siellä on kompromissejakin tehty ja pikku hiljaa työstetty juuri noita johtohässäköitä piiloon, mutta lisää pehmentävää kontrastia tekniikan rinnalle on luvassa - ja oikeastaan molempien toiveesta. Mulle on ollut tärkeintä, ettei tv ole olohuoneessa. Sen takia olen luopunut tuosta isosta master bedroomista :)
    Hyvin olet saanut rauhallisuutta loihdittua tuohon tv-seinään. Valkoinen tekniikka olisi minullekin mieleen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musiikkihuone! Oh my! <3 Ja niinhän se on, kyllä se äänentoisto taitaa olla ehdottomin juttu, ja siitä visuaalisuuden on vähän pakko antaa tilaa... Langattomuus olisi täydellistä, mutta miehen mielestä laatu ei ole vielä nykyään niin hyvää, että suostuisi moiseen :D. Tiedä sitten pitääkö paikkaansa, mutten ala kiistelemään ;)

      Poista
  4. Sama tuli minullakin mieleen, voisikohan kouruista tehdä koristelistoituksen.. Minunkin mielestä seinän väri näyttää kivalle. Muutenkin tykkään hirmuisesti tästä teidän kodista. Blogiasi on nyt tullutkin seurailtua ihan uudella tavalla.

    Meillä on ollut samaa ongelmaa.. Nuo vahvistimet yms kun eivät tunnu mahtuvan millekään hyllylle.. Stringiä olen myös miettinyt, mutta tuo syvyys arveluttaa.. Teillä kyllä näyttää kivalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että tyyli ja jutut kolahtaa, huippua! Koristelistoitus saattaisi jossakin muussa toimia, mutta tuohon tosiaan kaavailtu niitä tauluja myös, niin menisi vähän sekavaksi. Luulen...

      String hyllyllä on kyllä hyvät ja huonot puolensa. Syvyys ei tahdo tosiaan riittää noille vempaimille, mutta muuten kyllä osoittautunut hyväksi ratkaisuksi. :)

      Poista
  5. Ulkonäöllisesti en tykkää en sitten yhtään meidän isoista kaiuttimista - ja siis ihan tänään niitä viimeksi kirosin ja mietin, huomaakohan kukaan, jos vien ne vain pois? No siis en vie, mutta kyllä sirommat kapistukset ottaisin tilalle erittäin mielelläni! Mutta, elokuvia katsellessa se äänimaailma onkin sitten ihan eri juttu. Kyllä ne silloin kelpaa, ja hyvin kelpaakin. Nyt vaan kun saisi kivan kompromissin niin kaikki olisivat varmasti tyytyväisiä :) Ja mielellään vielä langattomat kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, onneksi meillä on aika pienet. Ymmärrän todellakin tuskasi! Ja hei - langattomuus kelpaisi todellakin myös tänne :)

      Poista
  6. Todella onnistunut.. Minusta noita johtoja ei olisi voinut laittaa yhtään fiksummin ja tuo linjakas kohouma on ihanan ryhdikäs! Tästä voisimmekin ottaa oppia.. Nimittäin siis 2 vuotta asuttu ja telkkariseinäongelma edelleen ihan levällään. Edes tv-tasoa ei olma vielä löydetty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, joskus jutut ottaa aikansa. Löydätte vielä hyvän ratkaisun :) Ja kiitti, kiva kuulla, ettei näytä muidenkaan silmiin niin pistävältä... Vaikka aina voisi tehdä paremmin, mutta tietyt raamit nyt vain on tälle asunnolle ja sen rakenteille/seinien paikoille jne annettu, joten niillä mennään :D

      Poista
  7. Saako kysyä, miksette remontissa siirtäneet pistokkeita tv:n taakse? Onko tv myös aika korkealla? Jotenkin string-kokoonpano on vähän levoton, mutta itse toisaalta tykkäänkin pitää kaiken piilossa ovien takana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa kysyä :)

      Pistokokeet eivät yksinään ole johtojen ongelma vaan se, että akustisesti kaiuttimien ja basson tulee olla aseteltuna näille paikoille. Kotelot pitää sisällään siis johtovedot tv:stä vahvistimeen, vahvistimesta kolmeen eri yksikköön ja antenniveto tv:stä pistokkeeseen. Langattomuus olisi ratkaissut nämä, mutta teknisesti ne eivät kuulema soi yhtä hyvin (itse en osaa sanoa syytä mutta uskon asiasta paremmin tietävää) :).

      Itse taas olen kova avohyllyjen ystävä, ollut aina. Omaan silmääni se tuo kerroksellisuutta ja lähestyttävämpää fiilistä kuin vertauksen esim. pelkät umpikaapit. Mielipidekysymys, joten siksi. ;)

      Poista
  8. Aivan mielettömän kaunis kokoonpano! Sinulla Jutta vaan niin hyvä silmä tehdä kauniita harmoonisia asetelmia joissa silmä lepää. Iso <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana olet, kiitos <3 <3 <3 Sä oot myös yksi asetelmien mestari itsekin <3

      Poista
  9. Minusta tämä on todella kaunis kokonaisuus. Harvoin tv-seinästä saa edes kaunista ja sinä olet siinä onnistunut.

    VastaaPoista
  10. Hei, voinko kysyä onko tuossa String kaapin takalevyssä mitään aukkoa johdoille tai saako sen takalevyn kokonaan pois? :)

    VastaaPoista

KIITOS KUN LUIT JA ILAHDUTAT KOMMENTILLASI <3

© oblik.
Maira Gall