VIIDEN EURON TUOLIT

Sain tämän postauksen jälkeen muutamia kyselyitä kuvissa näkyvistä tuoleista terassilla. Ajattelin nyt vinkata vielä tänne kaikille, että kyseessä on siis Ikean henkilökunnan vanhat tuolit, jotka bongasin Raision Ikean poistopisteeltä. Hintaa tuoleille jäi 5 EUR/kpl. Maalasin istuinosat vanhalla maalipurkin jämällä, mutta jalat annoin olla sellaisenaan. 
Näitä oli vielä iso kasa viime viikon lopulla tuolla myymälässä, joten jos joku innostui näistä, niin kannattaa toimia vikkelästi :). Alunperin ostin näitä yhteen työprojektiin ja testimielessä vain pari kotiin. Jälkikäteen mietin, että olisihan näitä voinut muutama lisääkin olla. Toimii hyvin lisäistuimina terassilla ja on pinottavat, sekä tarpeeksi keveät siirrellä auringon mukaan eri kohtiin nurtsille.

Haaveilen tuolien päälle vielä sellaisesta rennosta "olkihattukollaasista". En vain pääse siitä ajatuksesta irti!  Tällaisen on toteuttanut esimerkiksi Näköisiä Kulmia -blogin Hanna omalle terassilleen (katso kuvat tästä). Eikö olekin ihan mielettömän hieno?

Kivaa päivää!
Jutta

8 kommenttia

  1. Mulla nämä samaiset tuolit oli aikanaan opiskelijakämpän keittiön tuoleina ja nyt ovat jo pitkään majailleet meidän varastossa. Pidän tuolien käytännöllisyydestä, mutta istuinosat ovat jo hieman käytössä kuluneet. Tämä maalausidea kuulostaakin hyvältä! Josko sitten kiikuttaisi tuolit vaikka parvekkeelle. Millä maalilla tuolit maalasit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maalatahan voi vaikka millä kalustemaalilla, itse testailin tähän kalkkimaalia ja päälle kerros vahaa, jotta kestäisi paremmin ulkona. :)

      Poista
  2. Joo noi on ihan kivat ja just jos voi pinota päällekkäin, niin vielä parempi.
    Osallistuppas kastehelmi arvontaan mun blogiin.
    Oikein hyvää torstai päivää sulle.

    VastaaPoista
  3. Tosi kivat tuolit, ja olkihattukollaasi istuisi nätisti, harmaan vastapainoksi :)

    VastaaPoista
  4. Hyvä löytö ja hieno tuunaus Jutta!

    VastaaPoista

KIITOS KUN LUIT JA ILAHDUTAT KOMMENTILLASI <3

© oblik.
Maira Gall