ILMIANNA INSPIROIVA PIHA-/PUUTARHABLOGI

Hyvää huomenta! Edessä on ensimmäinen kevät ja kesä uudessa kodissamme ja pitkän "kerrostalokauden" jälkeen pihajutut eivät ole olleet ensimmäisenä mielessä. En tunnustaudu millään muotoa puutarhaihmiseksi tai viherpeukaloksi, joten kaikki pihaan liittyvät asiat tuntuvat aika suurelta peikolta. Jotenkin (ehkä) selviäisin joidenkin pihassa jo olevien kasvien hoidosta, kun vain saisin jonkun asiasta paremmin tietävän tänne pitämään minulle pienen koulutuksen asiasta. Mutta sitten on muutakin....  

Kaipaisin pihaan ja terassille uusia ideoita, mutten oikein tiedä mistä etsisin niitä. Pää lyö aivan tyhjää. Ostin jopa yhden puutarhalehden. En jaksanut lukea sitä loppuun - kaikki tuntui niin vaikealta ja jotenkin niin.... blaah!

Lukulistoillani ei ole kovin montaa pihaan ja puutarhaan liittyvää blogia, koska yksinkertaisesti se ei ole ollut ajankohtaista loft-kodissa asuessa, jossa suurin ponnistus oli istuttaa se yksi kukka keväisin parvekkeen ruukkuun. Jos oikein innostuin, istutin vuodessa kolme - keväällä, kesällä ja kerran jopa syksyllä. Nyt pitäisi suunnitella terassille pergolaa, kalustusta, ruukkuja, kivetystä jne. Olisi ihana sukeltaa sellaisten blogien sisään, jossa näitä asioita tehdään ja suunnitellaan intohimolla. 

Ainoa puutarhablogi, joka listoiltani löytyy on Pikkutalon elämää. Sannan piha ja puutarha on kerrassaan valloittava! Sannan blogissa on paljon kotiin liittyviäkin juttuja, joten siksi se aikanaan on itsellenikin tullut tutuksi. Ja siihen on kyllä jäänyt koukkuunkin... Aivan mahtava blogi ja erityisesti nainen sen takana. Olen ilokseni saanut tutustua Sannaan myös elävässä elämässä ja jestas miten iloinen ja innostava ihminen hän onkaan. Wau!!

Mutta sitten ne muut pihajuttuja käsittelevät blogit - mistä löydän sellaisia? Nyt olisi hyvä tilaisuus ilmiantaa oma bloginsa tai vinkata kaverin inspiroivat pihajutut kommenttilaatikkoon. Olisin ikionnellinen kaikista vinkeistä ja linkeistä! 

Oikein ihanaa Naistenpäivää itse kullekin - muistetaan olla ylpeitä itsestämme <3
Jutta

Kuvakaappaus on pinterest -kansiostani OUTSIDE / INSPIRATION

35 kommenttia

  1. http://www.kukkala.fi/
    Tässä yks ihana mun lukulistalta.
    Jään innolla odottamaan myös vinkkejä mitä saat kun en itsekään ole löytänyt kun ihan pari.
    Ja varovaan, pian voi multakärpänen puraista suhunkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, en muistanutkaan Kukkalaa! Instassa seuraan, mutta pitääpä lisätä tänne blogin puolellekin tuo! Kiitos :)

      Poista
  2. Oi, näitähän on vaikka pilvin pimein!
    karolinanpuutarha.blogspot.fi on samassa tilanteessa kanssasi, uusi talo ja uusi piha.
    kaneliajakardemummaa.blogspot.fi kivoja ideoita
    100%outdoor.blogspot.fi Kati on ammattilainen
    romppala.blogspot.fi Lindalla onupea puutarha
    anunpuutarha.blogspot.fi Anulla on ideoita
    kotonajapuutarhassa.blogspot.fi Marialla on ihana piha

    Lisäksi on upeita, laajoja puutarhoja, joista voisit saada ideoita:
    puutarhanlumo.blogspot.fi
    hernepensas.blogspot.fi
    navettapiianpuuhamaa.blogspot.fi
    Kivaa suunnittelua ja toteutusta toivottelee Eeviregina omalta pihaltaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että! KIITOS!!! Tuostahan tuli jo monta uutta tuttavuutta. Aion varmasti ahmia näitä läpi. Joskos se puutarhainnostus saataisiin nousemaan inspiroivien blogien kautta :) Iso iso kiitos vielä näistä vinkeistä!

      Poista
  3. Vaikka tykkään kuopsuttaa siirtolapuutarhalla, niin opin ylipääätän puutarhajuttujen lukijaksi vasta Meillä kotona -sivuston myötä (meilläkotona.fi/puutarha). Eniten olen seuraillut saitilla bloggaavaa Kasvihormonia. Olen aina istutellut kasveja lähinnä fiiliksen mukaan ja sitten kun kaikki ihanuudet on kukkineet yhtä aikaa ja penkissä rehottaa ohikukkineita varsia, voin vaan kadehtia tällaisia järjestelmällisesti kukkimisajan mukaan suunniteltuja pihoja ja kukkapenkkejä http://blogit.meillakotona.fi/kasvihormoni/valipenkki/ Mutta kukin tyylillään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan! Meillä kotona on tuttu vain asumisen/sisustuksen puolelta, mutta totta - siellähän on myös puutarhajuttuja. Otan ehdottomasti kasvihormonin luettavaksi! Kiitos :)

      Poista
  4. Mun suosikki on Kanelia ja kardemummaa blogi. Siellä on ihan uskomattoman kaunis kukkiva puutarha hyötyviljelmineen ja kasvihuoneineen. Vaikka oma blogini ei ole varsinaisesti puutarhablogi, niin kirjoittelen sinne myös meidän puutarhan kuulumisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes! Kiitos :) Ja täytyy ehdottomasti olla kuulolla myös sinun puutarhajutuista!

      Poista
  5. Jään seuraamaan :) Mua ei nimittäin ole tuo multakärpänen purassut. Yhtään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt sun täytyy ehdottomasti käydä nämä myös läpi! Jos meistäkin kuoriutuisi sitten inspiraation iskeminä todellisia viherpeukaloita! :)

      Poista
  6. http://www.almbacken.se/
    Oon muuten samassa tilanteessa kuin sinä, ensi kesä on ensimmäinen pienen pihan omistajana. Mutta suunnitelmia mulla jo on paljon, oikeastaan enemmän kuin pihalla on kokoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! Ehdottomasti paremman tutustumisen arvoinen tämäkin ensivilkaisun perusteella :) Tsemppiä myös sinne suunnitteluun ja puutarhahommiin!

      Poista
  7. Kukkalan minäkin löysin aivan muutama viikkoa sitten, ihanan tulppaanitorstai-haasteen kautta.:)

    Viime kesästä olen lueskellut ja ihaillut Satu/Kukkaiselämää -blogin mieletöntä puutarhaa, jonka vaiheita oli muuten juuri viime viikolla blogissa. http://myusualdailylife.blogspot.fi/

    Samoihin aikoihin eksyin vahingossa myös Kanelia ja Kardemummaa -blogiin.
    http://kaneliajakardemummaa.blogspot.fi/

    Ihan tuore löytö ja huikea puutarha löytyy myös Versoja Vaahteramäeltä -blogista. http://versojavaahteramaelta.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! Tästä tuli taas pari uutta tuttavuutta. Miten en ole aikaisemmin löytänyt tällaisia herkkuja. En ole näemmä osannut etsiä oikeista paikoista! :)

      Poista
  8. Facebookissa on ryhmä Puutarhablogit, jossa on kivan erilaisia puutarhoja. Sieltä voi hakea aina uutta luettavaa ja jakaa omia puutarhapostauksiaan! Jos kaipaat inspiraatiota marja- ja hedelmäpuihin, niin Päärynäpuun varjossa on aivan ihastuttava! Blogin puutarhuri on kasvattanut todella laajalla rintamalla syötävää pihallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Liityin heti, kiitos vinkistä!! Päärynäpuun vilkaisin nopeasti läpi ja voi jestas teki heti mieli selata koko historia blogista läpi. Ehdottomasti pitää palata siihen vielä uudelleen paremmalla ajalla :)

      Poista
  9. Haloo ihana nainen siellä ruudun takana! Etkä edes varoittanut että kehua retostelet näin julkisesti! Kiitos ihana nainen ja hyvää naistenpäivän iltaa :) Lunch is on me kun saadaan vaan kalenterit synkkaan ja pestyä mullat ja maalit sormista hetkeksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh <3 Ihana Sanna! Ei kai maininta varoitusta kaipaa :D Joo lounas joku päivä - it´s a deal!

      Poista
  10. Ai niin, ja kiitti kun heitit verkot vesille! Löysin täältä monta ihanaa puutarhablogia myös omalle lukulistalleni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa! Puutarhablogien ammattilaisellekin löytyy uutta. Ihan parasta! :)

      Poista
  11. Lilja & Salvia noiden mainittujen lisäksi :) Kurkkaa huiskula.fi/blogit Liuta kukka- ja puutarha-aiheisia blogeja!

    VastaaPoista
  12. Vinkkaanpa tässä myös oman Parasta puutarhasta -blogini: http://parastapuutarhasta.blogspot.fi/ Kerron blogissani ennen muuta syötävien hyötykasvien kasvattamisesta luomumenetelmin.
    Vaikka keskittyisi lähinnä koristekasveihin, voisi joukossa olla vähän jotain syötävääkin, vaikkapa jokunen marjapensas tai pieni hedelmäpuu, tai sitten yksivuotisia vihanneksia.
    Blogissani on muuten parhaillaan meneillä siemenarvonta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa todella mielenkiintoiselta! Kiitos kun tulit vinkkaamaan. Tulen ehdottomasti tutustumaan :)

      Poista
  13. karolinanpuutarha.blogspot.fi on ihana, varsinkin vanhemmat postaukset edelliseltä talolta. Piha on ihanan pastellinen. Toki on pohjoisemmalla vyöhykkeellä että täällä etelässä on enemmän kasvivaihtoehtoja. Edellinen kirjoittaja viittaa syötäviin hyötykasveihinn. Itse olen innostunut siitä että kasvimaalle tulee syötäviä kukkia syötäväksi kasvattettavien joukkoon, se näyttää ihan mahtavalta. Voisin laittaa pari kuvaa mutta tähän ei taida voida liittää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos tästä vinkistä! :) Täytyy tutustua! Kommentteihin ei valitettavasti voi liittää kuin linkkejä. Jos niitä kuvia on jossakin esillä verkossa, niin linkin voit tähän laittaa :)

      Poista
  14. Kannattaa seurata onko esim kansalaisopistolla puutarhasuunnittelu-kurssia. Jos kipinä ei siellä syty, ei missään! Olen itsekin täysi noviisi puutarhahommien kanssa ja on ollut ihanaa kun saa suunnitella omaa pihaa ammattilaisen kanssa kerran viikossa 3h ajan. Muuten tuota aikaa tuskin tulisi otettua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä varmasti totta! Kuulostaa mielenkiintoiselta ja todella hyödylliseltä :) Täytyykin ensi keväälle ohjelmoida ja etsiä tuollaista. Tähän kevääseen en enää taida ehtiä...

      Poista
  15. Minä vinkkaan myös omani blogin :) Pelkästään puutarhajuttuja.
    http://puutarhaprojekti2.blogspot.fi/

    Talven ajan nukkuu kyllä aikalailla talviunta, koska meillä lumimäärä on vieläkin melkoinen niin ei jaksa kuvata lumikuvia joka postaukseen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Täytyy ottaa kokonainen päivä näihin teidän upeisiin blogeihin paneutuen. Tulen ehdottomasti siis kylään virtuaalisesti puutarhaanne :)

      Poista
  16. Hei. Oma PIHA-puutarhalehdellä on blogi Ihan pihalla, käyhän kurkkaamassa:
    http://omapiha.info/arkistot/category/blogipostit
    Minä olen yksi kirjoittajista, lisäksi minulla on oma blogi. Tervetuloa tutustumaan: http://pihakuiskaajanpuutarha.blogspot.fi/
    - Rauhallista ja aurinkoista pääsiäistä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon vinkistä, ehdottomasti tulen lukukierrokselle ideoita hakemaan :)

      Poista
  17. Hei! Pitääpä vinkata omasta blogistani. En huomannut sitä tuolla. Pidin juuri eilen Kevätmessujen Blogikylä asukkaana luennon Matkalla kohti unelmapuutarhaa. Luento löytyy kuvineen blogista eilisestä postauksesta. Kerron siinä monesta projektistamme kuvin ja sanoin. Tervetuloa Kukkaiselämään! http://myusualdailylife.blogspot.fi

    VastaaPoista
  18. Tervetuloa tutustumaan rehevään englantilaistyyppiseen puutarhaan. Tee-se-itse ideoita ja kierrätystwistiä. Meidän puutarha esiteltiin juuri heinäkuun 2016 Viherpiha- lehdessä.
    http://puutarha49.fi

    VastaaPoista
  19. http://kukkiajasuunnittelua.blogspot.fi/
    tässä minun uusi blogini:)

    VastaaPoista

KIITOS KUN LUIT JA ILAHDUTAT KOMMENTILLASI <3

© oblik.
Maira Gall