DIY // KUUSI ORIGAMI JOULUPÖYTÄÄN

2013/12/20

Tarvitset: sakset ja paperia
Aikaa kuluu: n.5-10 min/ kuusi
Aiemmin jo vilautinkin teille, mitä kaikkea joulupöydän kattauksessamme tullaan näkemään. Yksi näistä pienistä koristeista oli paperista taiteltu kuusi. Origami hienolta nimeltään. Väsäsin kuvien muodossa näiden tekoon myös ohjeen. Tarina ei kerro kuinka helppo näiden ohjeiden kanssa kuusia on saada aikaiseksi, mutta jotakin osviittaa saattaa kuitenkin antaa ;). Idean löysin jostakin ihastuttavasta blogista, jonka postauksen tietysti kadotin heti sen luettuani (eli en enää muista mistä blogista sen löysin...). Joten kiitos sinulle, joka olit näitä tehnyt, ja laitoit linkin vielä muistaakseni johonkin ulkolaiseen blogiin, jossa aiheesta oli tehty ihan kädestäpitäen video-ohje. Senkin sitten kadotin. Höh! Pitäisi aina laittaa nämä johonkin kirjanmerkkeihin ylös! Siispä - nyt seuraa itselleni merkintä ja postaus, johon voin tarvittaessa palata myös myöhemmin. :)
Käytin A5 kokoista, hieman tavallista tulostinpaperia paksumaa kierrätyspaperia. Valmiista kuusista tuli näillä n.8 cm korkeat. Sopivan kokoiset jokaisen lautasen päälle - ei liian hallitseva siis kokonaisuudessa.
Tätä kohtaa en osannut kovin hyvin selittää, mutta ehkä kuvista ymmärtää jotenkin mistä oikein on kyse ;).
Ja tässä niitä sitten valmiina nököttää. Sopivan simppeleitä paperikuusia! Enpä muuten olisi ikinä uskonut, että taittelen origameja. Aplodit siis itselleni viitseliäisyydestä ;). 
Nautinnollista ja ennenkaikkea rauhallista viikonloppua ennen joulua!
Jutta

ps. Olen lukenut jokaikisen kommentin, KIITOS niistä! Vastaan niihin mieluummin ajan kanssa kuin pikaisesti vasemmalla kädellä. Joten palaan niihin vielä viikonlopun aikana.

32 kommenttia:

  1. No onpas hauska sattuma! Juuri tänään olen väkertänyt samanlaisia, kun töissä kolmasluokkalainen tyttö (!!) opetti mulle, kuinka näitä tehdään. Taitteluun jäin ihan koukkuun. Kaunista tulee nopeasti :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, todella hauska sattuma tosiaan :) Ja olet oikeassa - tähän kyllä todellakin koukuttuu :)

      Poista
  2. Oi miten ihania joulujuttuja täällä onkaan monen postauksen verran. Rauhallista ja tunnelmallista joulua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja! Rauhallista joulunaikaa myöskin sinne päin :)

      Poista
  3. Ihania kuusia, noita olisi houkuttelevaa kokeilla. Mukavaa Joulun odotusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla, ei vaadi paljon aikaa tai vaivaa. Tarvikkeetkin varmasti löytyy jokaisen kotoa valmiina :)

      Poista
  4. Näitähän pitää yrittää rakentaa jo tänä viikonloppuna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Ja kuten tuossa jo ylemmäs laitoinkin - varoitan koukuttumisen vaarasta. Se saattaa nimittäin tapahtua näitä tehdessä ;)

      Poista
  5. Aivan ihania pikkukuusia ja kiva kun oli selkeät ohjeet mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että ohjeet olivat edes jotenkuten selkeät. Itselle ne tietysti on päivänselvää kun samalla väkertää, mutta kun pitäisi yrittää selittää mitä missäkin vaiheessa tapahtuu.. On se vähän hankalampaa ;)

      Poista
  6. Onpas kivat! Pitäisiköhän kokeilla!! ?

    Enää muutama yö :D!! Onkos teillä poitsu innoissaan??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla! Suosittelen! Pari yötä tosiaan enää, ja kyllä - täällä ollaan niin täpinöissään ettei tosikaan ;) Suurin työ saattaa siis olla siinä, että saan tuon yhden innoissaan olevan pojan aisoihin ja rauhoittumaan ;). Entäs teillä?

      Poista
  7. Meillä on vihreä origamikuusimetsä! Näköjään tytön oppima ohje on muutoin sama, mutta meidän ohjeessa on kuusella jalka ja vähemmän oksia. Ihanaa joulunalusaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihanaa, oikein metsä. Se olisikin kaunis asetelma! Löysin itseasiassa parikin erilaista versiota näistä, mutten sitä ohjetta kuin näihin yksiin. Niillä siis mentiin :)

      Poista
  8. Vautsi! Hienoja! Kiitti erinomaisista ohjeista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä! Tule ihmeessä kertomaan, jos kokeilet. Olisi kiva kuulla onnistuiko näillä ohjeilla kuusien teko :)

      Poista
  9. Mahtava idea. Kiitos ohjeesta. Onneksi ne säilyvät, vaikka ei täksi jouluksi enää ehtisikään tehdä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi! Ja nämä sopivat talvikoristeiksi joulun jälkeenkin, ei mene ihan kertakäyttötavaraksi :)

      Poista
  10. Todella hienot kuuset...ei kyllä minulta onnistuisi, vaikka hyvät ohjeet laitoitkin...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin olin ajatellut - ei onnistu minulta :) Mutta kuinkas kävikään, yhtäkkiä huomasin taitelleeni näitä jo useamman alle puolessa tunnissa, joten yllytän sinuakin kokeilemaan ;)

      Poista
  11. Hei pitkästä aikaa :) Ihania kuusia olet askarrellut - täytyykin joskus kokeilla ohjettasi.
    Tekemäsi joulukortit ovat ilahduttaneet lähi piiriäni kovasti - jatka hienoa työtäsi Jutta :)

    IHANAA JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2014
    t.Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! Ja voi että, sait minut hymtilemään palautteellasi. Upea kuulla, että kortit ilahduttivat sinua ja myöskin lähipiiriäsi!

      Oikein iloista vuodenvaihdetta myöskin sinulle! Olkoon onni läsnä ensi vuonnakin!

      Poista
  12. Valmis kuusi näyttää tosi ihanalta, mutta tässä vaiheessa iltaa ohjeisiin perehtyminen näyttää olevan minulle liikaa... :D Silmissä vilisee raidat ja voimapaperi paketointiruljanssin jäljiltä O_o. Mukavaa joulunaikaa teidän perheelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :D Ehtii sitä ensi vuonnakin! Mukavia välipäiviä myöskin sinne ja onnea uudelle vuodelle 2014!

      Poista
  13. Todella sievät kuuset! Oli pakko kokeilla itsekin ja onnistuin tokalla yrittämällä. Kiitos hyvistä ohjeista ja oikein hyvää joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes! Hienoa kuulla, että onnistuit! Mukavia välipäiviä myöskin sinne :)

      Poista
  14. HYVÄÄ JOULUA JUTTA SINULLE JA KOKO PERHEELLESI! <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin teille sinne <3 Lämpimiä ajatuksia välipäivillenne!

      Poista

HERÄTTIKÖ KYSYMYKSIÄ, AJATUKSIA, MIELIPITEITÄ? KERRO SE KOMMENTILLA!

 

oblik. © All rights reserved · Theme by Blog Milk · Blogger