Top Message

www.oblik.fi

PERSONOITU JULISTE OLOHUONEESSA



Heippa ja kivaa keskiviikon iltaa! Kesä on sellaista aikaa, ettei ainakaan meillä tapahdu kodin sisätiloissa juuri mitään. Sitä haluaa vain viettää aikaa ulkona, mökillä ja kaikki ideoiden ja inspiraation etsiminen keskittyy myös hyvin pitkälti ulkona oleiluun. Tilasin kuitenkin tuossa toukokuussa meille kotiin kustomoidun printtijulisteen Bo & Co verkkokaupasta ja sain sen nyt viimein seinälle. Kotoa löytyi valmiiksi yhdet valkoiset kehykset, johon julisteen päätin laittaa. Juliste sai aikaan kuitenkin pienen siivous- ja sisustusinspiraation, jolloin pari tyynyäkin vaihtui sohvalla ja ilme muuttui muutoinkin aika lailla kesäisemmäksi. Harmikseni innostuin kuvaamaan kuitenkin ilta-auringon aikaan, jolloin jälkikäteen huomasin aika isot heijastukset kehyksen pinnassa. Mutta halusin nyt kuitenkin jakaa nämä kuvat teille :).

Bo & Co kautta pystyy tilaamaan siis julisteen omalla tekstillään (tai numeroilla/päivämäärillä). Värivaihtoehtoja on kolme ja tekstin voi valita kahdesta eri tyylistä. Tilaus oli helppoa ja juliste saapuikin jo parissa päivässä postiin noudettavaksi. Julisteen paperi oli laadukasta, eikä personoidun julisteen hintakaan minusta päätä huimannut. 50€ on nimittäin aikalailla linjassa muidenkin julisteiden kanssa, vaikka erona toki se, että näitä ei paineta tuhansia kappaleita, vaan jokainen juliste tehdään aina uniikisti asiakkaan valintojen mukaan. 


Vaikeinta koko jutussa oli kuitenkin sopivan tekstin valitseminen. Olin jo aivan varma parista muustakin vaihtoehdosta, mutta sitten alkoi tulla runsauden pula. Lopulta päädyin Vain Elämää ohjelman mielenkiintoisen keskustelun inspiroimana tilaamaan julisteen kirjaimella S, johon alle kirjoitin "sopivasti onnellinen". Tuo keskustelu ohjelmassa herätti ainakin minua ajattelemaan onnellisuutta ja sitä, että arki ei tosiaan ole vain pelkkää juhlaa. On todella ok, että on sopivasti onnellinen. Ei tarvita aina niitä huippuja, jotta onni asuisi tavallisessa elämässä. Itseasiassa onnellisuus onkin sitä, että arkena yleisesti olet juuri sopivasti onnellinen. Lapsi kotona kuitenkin ihmetteli ääneen "oletko huomannut, että tuossa meidän julisteessa on Robinin biisin nimi"? No olinhan minä, ja sehän sen inspiraation aiheuttikin, mutta silti ajattelen tuon olevan enemmänkin muistutus siitä, että ollaan tässä ja nyt - sopivasti onnellisena <3.

Tämä juliste tehtiin näillä valinnoilla

Väri | Mauve
Tyyli | Classic
Kirjain | S
Teksti alla | Sopivasti onnellinen

Jutta

PS. Tilaamisen jälkeen mieleen tuli niin paljon muitakin ideoita, joten saattaa olla, että teen uusintatilauksen vielä tuonnempana. Täytyy nyt vain ensin päättää, mikä olisi niistä se paras idea. Lahjaksikin tämä soveltuisi mainiosti. Vai miltä kuulostaisi R niinkuin rakkaus häälahjana, 30 ja risat synttärilahjana tai vaikkapa M niinkuin muotoilija valmistujaislahjana? Aika kivalta minusta!

  1. Sopivasti onnellinen on just hyvä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarpeeksi hyvä riittää ja tavallinen arki on ihanaa juurikin sopivasti onnellisena <3

      Poista
  2. Ihana juliste ja vielä ihanampi ajatus -sitähän se elämä juuri parhaimmillaan on! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samaa mieltä. Juuri siitä elämässä on kyse <3

      Poista
  3. Heippa, mistä on olohuoneen kaunis kello? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Ostin sen Parolan Rottingilta, mutta se taisi olla siellä viimeinen. Enpäs huomannut kysyä sen valmistajaa...

      Poista
  4. Ihanat sävyt! Ja just hyvä aihe. :) mistä muuten tuo kello on? Pitäisi löytää simppeli kello jossa on numerot,mutta en ole kelpuuttanut vielä mitään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri <3. Kellon ostin tosiaan Parolan Rottingilta, mutten huomannut kysyä minkä valmistajan se oli, sillä tuo oli ainakin silloin viimeinen kappale. Ehkäpä sieltä saisi kysymällä tietoon valmistajan. He olivat nimittäin tämän jälleenmyyjiä :)

      Poista

 

Newsletter

Widgets