Top Message

www.oblik.fi

TULEEKO TÄSSÄ VUODEN KOVIN PAKETOINTIHITTI?


Yksi joulunajan parhaista asioista on se, että saa ideoida ja toteuttaa erilaisia paketointijuttuja! En ole itse kovin kirjavien, tai värikkäiden lahjapapereiden ystävä, sillä ne eivät anna niin paljon mahdollisuuksia oman näkemyksen esiintuomiseen. Tästä syystä olin enemmän kuin innoissani, kun Scotch haastoi minut toteuttamaan yhden omannäköiseni paketointi-idean! Toteutukselle sain täysin vapaat kädet, joten sitten ei muuta kuin tuumasta toimeen.



Tähän suloiseen pakettiin käärittiin korvakorut ja riipus. Molemmat omiin pieniin bokseihinsa. Materiaaleina käytin: tulostinpaperia, nahkaa, teippiä ja nahkanarua. Pienet laatikot kiinnitin keraamisen karhun selkään, jonka voi korvata myös vaikkapa sopivalla pehmolelulla taikka muulla lelueläimellä.

Idean alkulähteenä toimi jo viime jouluna näkemäni kuvat paketista, jossa lahjalaatikko oli kiinnitetty pikkuauton päälle. Siinä myös oikein kiva idea pienille (ja miksei isommillekin) pojille. Jouluisemman version toteutin vaihtamalla auton karhuun ja käyttämällä bokseissa muuta kuin tavallista lahjapaperia. Ensin minun piti käyttää sellaista muovista leikkiporoa, mutta reppana oli niin kevyt, että kaatui pakettien kantamisesta (vaikka kevyitä nuo korut olivatkin). Olisi pitänyt olla hieman suurempi poro lahjojen alla. 

Ja näin tein sen




1. Valitse sopivat materiaalit (lahjan koko määrittää pitkälti sen, riittääkö esimerkiksi tulitikkurasia)
2. Leikkaa nahasta sopivankokoinen palanen, jolla päällystät toisen askeista. Kiinnitä nahka rasiaan kaksipuoleisella teipillä, jotta saaja voisi käyttää nahansuikaletta uudelleen (vaikka avaimenperän tai muun DIY-idean materiaalina). Mikäli liimaat tämän, ei nahkaa siitä enää irti saa. Itse käytin Scotchin kaksipuolista teippiä (keltainen rulla), joka oli tarpeeksi vahvaa pitämään nahan kiinni askissa.
3. Laita lahja boksin sisälle (voit myös laittaa "täytteeksi/pediksi" korujen alle pumpulia tai puupurua)
4. Leikkaa tulostinpaperista jälleen sopiva suikale (huomaa, että kirjavien laatikoiden kanssa pitää kiertää sitä useampi kerros ympäri).
5. Teippaa paperi kiinni kirkkaalla teipillä. Itse käytin Scotchin kirkasta yleisteippiä, jossa on loistava tartuntapinta.
6. Solmi laatikot nahkanarulla valitsemasi eläimen (tai sen auton tvs.) päälle


Paketoimisessa ylipäänsä kannattaa suosia:
  • Vahvoja papereita tai vaihtoehtoisesti kangasta/nahkaa/huopaa! Ohuet paperit rikkoutuvat helposti ja alkaa harmittamaan jokaisen taitoskohdan repeytyessä.
  • Laadukasta teippiä! Toinen yhtä ärsyttävä asia kuin ohuet paperit on teippi, jossa on huono liimapinta. Viimeaikoina on tullut kaikenmaailman koristeteippejä valikoimiin, ja monet niistä eivät valitettavasti ole tartuntapinnallaan oikein mistään kotoisin. Koristeteipit (washiteipit) on nimensämukaisesti KORISTEteippejä >> käytä niitä siis koristeluun, älä kiinnittämiseen! Jokainen varmasti muistaa sen hetken aattona, kun jonkun paketin kulma on auennut ennen kuin paketti on päässyt edes vastaanottajan syliin. 
  • Uudelleenkäytettäviä tai poltettavia pakkausmateriaaleja! Jouluna tuotamme tuhottoman paljon roskaa. Valitse siis sellainen paperi, jonka voit polttaa vaikkapa takassa tai saunan pesässä avaamisen jälkeen. Muovipintaiset lahjapaperit eivät tähän sovellu ja menevät siis suoraan roskikseen.

Tekisi mieli povata tästä eläinaiheisesta paketointi-ideasta joulun 2016 paketointihittiä. Mahdankohan osua ihan harhaan? Onko ruudun siellä puolen yhtä innokkaita paketoijia kuin täällä? Millaisia vinkkejä teillä olisi antaa? 

Olisi myös hienoa kuulla, mistä  te saatte ideat ja inspiraation joulun kääröihin!

Jutta

  1. Ihan paras idea. Toi niin kaunis että voisin kuvitella ton ihan vaan koristeena paketit selässään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, kiva kuulla! Ja totta - ihan koristeenakin menee varmasti :)

      Poista
  2. Ihana kokonaisuus! Tuollainen lahja olisi kyllä kiva saada, mutta lasten kohdalla, tietäen millä innolla lahjojen kimppuun käydään, on ehkä syytä kertoa, että noiden pikku pakettien sisälläkin on jotain. Voivat muuten innoissaan luulla että ne ovat vain koristeina ja joutuvat sitten paperien joukkoon roskiin. Mukavaa joulunalusaikaa sinulle!

    VastaaPoista
  3. Oi miten hauska!! Kamalaa vaan kun nyt tuli ihan sellainen olo että pitäiskö ihan paketointia varten antaa tytöille jotkut pienet korut??!

    VastaaPoista
  4. Ihana. erilainen idea! Mulla onkin kummitytölle koru, perinteisesti liikkeessä paketoituna. Pitäisköhän laittaa pääliset uusiksi.... Mistä löytyi tuommonen ihana karhu? Täytyy ensin lasten lelulaatikot penkoa, jos yhdistäis vielä kierrätyksenkin tähän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Karhu on aikanaan Hemtexiltä ostettu, en valitettavasti tiedä löytyykö sellaista enää. Lisäksi olen hävettävän myöhässä kommentteihin vastaamisessa, joten tilannekin on mennyt jo ohi. Suuren suuret pahoittelut! Petraan tänä vuonna tässä! <3

      Poista
  5. Aivan ihana ja niin erilainen! Mistä sulla tulee näitä ideoita??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Jaa-a! Vähän sieltä ja täältä ja sitten hauskoja nähtyjä ideoita yhdistelemällä :)

      Poista
  6. Tosi ihana idea! Hyvin todennäköisesti tällaisia paketteja saattaa löytyä meidän pukinkontista viimeistään ensi vuonna, kun meidän pikkuneiti on vähän isompi. Nyt ihan perus, paperiin käärityt lahjat on tosi jees ja lahjapaperi todennäköisesti mieluisampi yllätys, kuin lahja itsessään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, kiva kuulla. Ja vaikka joulu onkin jo ohi, niin hyvin sopii myös synttärilahjan paketointiin :)

      Poista
  7. Paketointi ei ole ihan parhainta hommaa mitä tiedän, mutta on siinä oma fiiliksensä :) Ja jos keksii jotain tavallisesta poikkeavaa, niin innostus kasvaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän samaa vikaa. Jotta nauttisin paketoinnista entistä enemmän, haluaisin aina löytää siihen jonkun kivan uuden twistin :)

      Poista
  8. Mistä tuo ihana karhu on? Todella ihana paketointi idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin Halpa-Halli myy näitä. Kympillä pääsee omistajaksi....

      Poista
    2. Kiitos MK kun vastailit. Tämä karhu taasen on Hemtexiltä :)

      Poista
  9. Söpö idea <3 ja tyylikäs aikuisellekin. Meidän kummilapset ovat saaneet sellaisia pehmoihin sidottuja lahjoja menneinä vuosina...
    Sattumalta olen ottanut myös paketointikuvia juuri viime viikolla postausta varten :) Suomenkieliset tekstitkin on jo, vielä kun teen enkut, niin lataan jutun eetteriin huomenna. En minäkään ole ostanut tavallista lahjapaperia vuosiin. Aina löytyy jotain muuta mitä hyödyntää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta! Pehmoihin sidotut paketit on kyllä myös superkiva idea!

      Poista
  10. Kyllä washiteipit on mulla ainakin pitänyt ja ihan voimapaperin kanssa vielä. Hauska idea tämä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeasti?? Mulla ei koskaan! Ne irtoilee kovin nopeasti, jos vähänkään liukasta paperia. Kiva kuulla, ettei kaikki ole samanlaisia.

      Poista
  11. Ihana idea. Hyvä jos ehtii muksujen ja sukulaisten lahjat käärimään papereihin. Kiire tulloo.

    VastaaPoista

 

Newsletter

Widgets