Uuden kodin suunnittelu alkaa kohtapuolin kääntyä toteutuksen puolelle... Nimittäin tällä viikolla saamme avaimet käteemme! Tarkoitus on aloittaa remontointi suunnitelmien mukaisesti heti sisääntulosta. Odotamme kieli pitkällä sitä hetkeä kun saamme repiä kuistin muovimaton irti ja pääsemme näkemään mitä maton alta paljastuukaan. Tämä määrittelee pitkälle sen, mitä teemme tuon tilan lattialle. Seinäpaneelit on kuitenkin tarkoitus maalata jokatapauksessa uudelleen ja mahdollisesti myös katto. Sitten kuisti tarvitsee myös säilytyskalusteet ja sisustuksen. Kokosin alle kuvan suunnitelmistamme ja lasikuistin tyylistä.
Kuisti on kooltaan suurehko (hieman yli 8m2 on kuitenkin eteistilaksi iso) ja sitä ympäröi joka suuntaan olevat ikkunat. Tarkoitus on päästää valoa sisään niin paljon kuin mahdollista, mutta tilan pehmentämiseksi ajatus on laittaa sinne kappaverhot, jotka sopivat kodin tunnelmaan. Olen aika innoissani, sillä nämä ovat ensimmäiset verhot piiiiitkään aikaan, joita saan laittaa kotiini. Meillä kun ei verhoja täällä ole ollut. Tällä hetkellä verhojen kuosin ykköspaikkaa pitää Saanan ja Ollin Maailmansynty -kuosi joko kuvassa olevassa värissä taikka vaaleansinisenä.
Kalusteista sen verran, että tällä hetkellä makuuhuoneessamme oleva BEdesignin vaaterekki pääsee nyt kotimme paraatipaikalle, eli kuistille. Rekki saa toimia säilytyspaikkana vieraiden takeille. Arkitakeille tarkoitus on rakentaa itse vanerinen säilytyskaluste. Kengille, pipoille ja muille asusteille on ajatus niinikään rakentaa itse säilytyspenkit (kuka yllättyy, kun sanon niidenkin tulevan vanerista?), jotka kätkevät sisäänsä paljon tavaraa. Näin kokonaisilme pysyisi rauhallisena. Sitten vielä pari koukkua, juliste, peili ja ehkä jotain muuta pientä kivaa... En malta odottaa!
Jutta
- -
Translate: Some interior planning to our new home (hallway).
I´m so exited, because we get the keys during this week.
MÄ en kestä! Tällä viikolla avaimet!! Aivan ihanaa ja tiedän, että ootte niin happy <3
VastaaPoistaÄlä muuta sano! Ei me meinata itsekään oikein tajuta tätä. Mihin kului se pitkä suunnitteluaika? Piti olla kaikki suunnitelmat jo valmiina kun avaimet saadaan ja nyt se sitten jo on! :D
PoistaIhania suunnitelmia! Mä en malta oottaa, että pääsette remppaamaan :D
VastaaPoistaTiedätkö ei mekään oikein malteta ;)
PoistaIhania suunnitelmia! Lasikuisti on varmasti upea! :)
VastaaPoistaSe on kyllä tällä hetkellä mielestämme tulevan kodin paras paikka. Ehkä siksikin ettei sellaista tilaa meillä nyt ole lainkaan ja vihdoinkin saadaan tilaa sisääntulolle. Nyt eteisemme on pieni ja tuleva on täysin vastakohta sille :)
PoistaKuisti, ikuinen haaveeni. Odotan niin miltä teillä alkaa uudessa kodissa näyttää, suunnitelmat kuullostaa ainakin ihan super ihanilta.
VastaaPoistaKunhan päästäisiin ensin sisään sinne :) Kuisti on ihana! Vaikkakin enemmän sellainen eteiskuisti, ei niinkään oleskeluun. Mutta iso eteiskuisti tuntuu juuri nyt luksukselta. :)
Poista