Syksy on ollut superinspiroivaa aikaa opiskelujen ja siihen liittyvien projektien kannalta. Tuntuu mahtavalta onnistua ja kokea riemastuttavia hetkiä uusien asioiden parissa. Erääseen projektiin liittyen olenkin päässyt suunnittelemaan visuaalisia ilmeitä, logoja ja ulkoasuja muutamillekin eri blogeille. Aika kutkuttavaa! Tässä vaiheessa kuitenkin jo totean, että minä olen täysin harjoitteluasteella näiden kanssa, mutta siitäkin huolimatta huomaan oppivani joka päivä uutta.
Kaikki Mitä Olen -blogin ilmeeseen ja ulkoasuun haluttiin selkeyttä. Bannerin ja logon toivottiin olevan hillittyjä ja suoraviivaisia, muttei kuitenkaan tylsiä tai täysin värittömiä. Sopivia sävyjä haettiin jo julkaistuista postauksista ja Sinin mieltymyksistä. Samalla kun uusittiin banneri, uudistettiin myös sosiaalisen median ikonit. Näin saatiin yhteneväistä ilmettä ulkoasuun. Värimaailmaa hiottiin myös aavistuksen muussakin ulkoasussa ja sivubannerissa olevien palkkien leveydet tsekattiin kuntoon.
Itse tykkään hurjasti Sinin monipuolisesta lifestyle -blogista ja elämänilosta, jota teksteistä huokuu. Suosittelen tutustumaan, jos blogi on vielä vieras. Ja tottakai pidän myös uudesta ulkoasusta! Siitä tuli mielestäni juuri sopivan selkeä ja hillitty - Ulkoasun kun ei ole tarkoitus varastaa huomiota teksteistä ja postausten kuvista, vaan antaa niille mahdollisimman hyvä pohja.
Työpöydällä on muuten useampikin muutos ja ulkoasun päivitys parhaillaan käynnissä, joten näitä postauksia tulee varmasti lähiviikkoina jonkin verran lisääkin. :)
Kiitos Sinille luottamuksesta ja ihanasta projektista, jossa sain olla mukana <3
Jutta
- -
Traslate: My work / New visual identity to Kaikki Mitä Olen blog (en: All What I am -blog).
Kiitos ihana Jutta! En voisi olla tyytyväisempi uuteen lookkiin! <3
VastaaPoistaNiin kiva kuulla <3 Ei kiittämistä :) Oli ihana tehdä tätä sinun kanssasi!
PoistaSiis vau vau vau Jutta mitä ulkoasuja, oot kyl niin taitava. Mä niin haluun kans tuollaisen selkeän tyylikkään ilmeen. Vähän jo opetellut, mutta päästä tuolle tasolle on vielä kaukana. Olet kyllä niin superlahjakas luomaan kaikkea kaunista <3
VastaaPoistaIso kiitos kauniista sanoistasi Minna <3 Olen tosiaan täysin uusi näissä jutuissa mutta innoissani haluan oppia uutta! Oppimisen ilo on paras ilo :)
PoistaLöysin Sinin blogin ihan muutama päivä sitten ja mulla tuli heti mieleen sinun blogi siitä kaikki mitä olen -logosta. Mutta enpä arvannut että se olikin sinun käsialaa :)
VastaaPoistaEikä! Hauska sattuma :) omaa kädenjälkeä on vaikea tunnistaa/ yhtäläisyyksiä tvs. Mutta ainakin vähän tunnistettava sen täytyy olla kun tuli sinullekin mieleen :)
PoistaOlen niin uskomattoman taitava <3
VastaaPoistaNo niinhän sinä olet ;))) <3
Poista