Top Message

www.oblik.fi

UNELMAT TOTEUTUVAT / MESSUOSASTO

6.2. on näemmä päivä, johon merkitsen vuodesta toiseen jotakin merkittävää. Jotakin kummallista, tai jopa maagista tässä päivässä on oltava. Tasan vuosi sitten aviomieheni polvistui eteeni - pyysi jakamaan loppuelämän yhdessä hänen kanssaan. Suostuin. Tietysti! Nyt vuoden jälkeen kuudentena päivänä olen entistä vakuuttuneempi siitä, että tämä on juuri sitä, mitä elämältäni haluan. On hyvä olla. 

Tasan 10 vuotta sitten olen myös tehnyt raskaustestin, jonka tulos oli positiivinen. Nyt tuo kaksi viivaa on kasvanut jo yhdeksänvuotiaaksi pojaksi. Elämä on ihmeitä täynnä. Yllätyksiä tapahtuu, mutta kaikella on tarkoituksensa. Olen ikionnellinen juuri tänään siitä, että ne kaksi viivaa piirtyi tikkuun.

Tänään, vuonna 2015 on myös avattu ensimmäinen suunnittelemani messuosasto. Turussa Rakenna ja Sisusta messuilla nähdään siis ihka ensimmäinen messuprojektini. Vietin paljon aikaa suunnittelun parissa ja vielä eilen aamuna jännitti niin pirusti, että tuleeko siitä kuitenkaan sellainen, mitä päässäni pyörittelin. Tila oli hankala ja monesta kulmasta auki. Siitäkin huolimatta tänään huokaisin helpotuksesta, se näyttää hyvälle. Sille, mille sen pitikin. Ainakin lähestulkoon melkein. Pari juttua tottakai viilaisin vielä, mutta ainahan niitä löytyy ;).

Helmikuun kuudetta päivää tulen pitämään jatkossakin tärkeänä päivänä elämässäni. Juuri se päivä on osoittanut, että unelmat toteutuvat. Sattumalta tai suunnitelmien mukaan. Yhtä kaikki - toivon tämän tekstin myötä myös sinulle myötätuulta unelmien saavuttamiselle. Joskus niitä pitää odottaa pitkään, toisinaan ne lentävät eteesi kuin lämmin kesäsade - odottamatta ja yllättäen.

Huomatkaa myös suunnittelemani yhteyskortit, kuudennen päivän taika on tainnut piskuisen tarttua niihinkin <3. Iloa ja unelmien täyttämää viikonloppua,
Jutta

Ja niin, tulkaahan huomenna moikkaamaan, jos messuille suuntaatte. Löydätte minut ja tämän osaston paikalta C47. Itse olen paikalla puoliltapäivin, mutta muinakin aikoina kannattaa tottakai käydä - esimerkiksi osallistumassa arvontaan, jossa voit voittaa omaksesi mustan puulaatikon täynnä toinen toistaan upeampia Turkulaisten suunnittelemia tuotteita. Palkinnon arvo on 250e. Lisäksi osastolla on juuri sinua varten odottamassa joukko unelmien toteuttajia!

  1. Hieno osasto! Olen iloinen että DB valitsi sinut sen toteuttamaan. :)
    Ja yhteyskortit on myös tosi upeat, ihanaa että niissäkin näkyy sinun kädenjälkesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Liina! Olen itsekin todella iloinen tästä saamastani mahdollisuudesta. Vieläkin, messujen jälkeen hymyilyttää :)

      Poista
  2. Olipa ihana postaus - tästä ei voi muuta kuin tulla itsekin hyvälle mielelle <3
    Ja että osaa olla pankilla kaunis osasto! Hyvä sinä !
    Kivaa messuviikonloppua ja nauti täysillä työsi tuloksista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtava kuulla <3

      Messuilla kävi paljon porukkaa ja osasto sai kiitosta, siitä jos jostakin tulee äärimmäisen hyvä mieli :)

      Poista
  3. Ihana postaus ja upea osasto!! Ja aivan sinun näköinen ♥ Kivaa viikonloppua ja nauti - olet sen ansainnut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Jossu <3. Paljon uusia opittavia asioita oli edessä, mutta niistä selvittiin. Seuraavaa tilaisuutta odotellessa ;)

      Poista
  4. Osasto oli livenä just niin hieno kuin osasin kuvitellakin! Ei siis yhtään ihme että Milla kävi sitä ihailemassa ja kuvaamassa ;) 6.2. Kuulostaa totisesti olevan hieno päivä, täynnä merkitystä! Kiitos vielä eilisesta, oli kyllä kivaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! Ja voi että mua harmitti, etten ollut silloin itse paikalla, olisi ollut kiva päästä kuulemaan tämä keskustelu ;)

      Poista
  5. Osasto nähty livenä! Ihana, onnistunut ja messujen inspiroivin <3 Onnenpäiväsi nyt ja tulevaisuudessa, onnea sille! Mitä kaikkea tulevaisuus tuolle päivälle vielä tarjoakaan. Sinut tuntien vaikka mitä. Unelmia kohti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan loistavaa, että olit mukana. Kiitos vielä! Säkkituoli oli kyllä hitti, messuvieraat ihasteli sitä hurjan paljon :). Tästä todellakin tulee mun onnenpäiväni. Tai ennemminkin se toivottavasti jatkuu sellaisena. Oli hienoa tehdä yhteistyötä kanssasi Kati!

      Poista
  6. Upea osasto! Täyttä Jutta styleä. Hienoa beibe! <3

    VastaaPoista
  7. Hienolta se näytti minustakin. Koska olen jo Dansken asiakas Vantaalla, en nyt poikennut ständille häiritsemään, mutta katselin ohi kävellessä, totta kai... Kun blogin kautta olin nähnyt jo kuvina etukäteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mukava kuulla, että oli livenäkin onnistunut :). Olisit poikennut vain, asiakkaita varten siellä henkilökunta nimenomaan oli :)

      Poista
  8. Maaginen päivä tosiaan, minun syntymäpäiväni! Tosin minulle se on aina epäonnen päivä, viimeiset 5 vuotta olen joutunut perumaan synttärit syystä tai toisesta. Tänä vuonna ne oli hautajaiset. No, mutta nyt yritän ystävänpäivää juhlia senkin edestä! Hieno messuosasto, onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooooo. Onnea jälkikäteen :)

      Ja voi hitsi, kuulostaa kurjalta tuo epäonnisuus. Toivottavasti ystävänpäiväsi on kuitenkin iloa täynnä <3

      Poista
  9. Bridgehill.fi/Tiina
    6.2. on myös minun "maaginen" päiväni, syntymäpäiväni. Ja sen kunniaksi minäkin tein unelmistani totta ja matkustin elämäni eka kertaa Pariisin pyöreitä vuosia juhlistamaan...
    Kiva, että ko. päivä on muillekin tärkeä : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi teitä on jo kaksi lukijaa, jonka syntymäpäivä osuu tuohon maagiseen päivään. Aika siistiä! Pariisin reissu kuulostaa huikealta, nautihan olostasi <3 Unelmia kohti!

      Poista

 

Newsletter

Widgets