Kuvien purkaminen koneelta on alkanut. Jonkin aikaa kodistamme onkin näytetty vain pieniä palasia. Tähän on syynsä. Keskeneräinen remontti kun on tarkoittanut samalla sitä, että moni kotimme tiloista on ollut täysin laiminlyötynä ja sieltä täältä on löytynyt remppatarvikkeita, sekä sivuun siirrettyjä muita tavaroita. Vihdoin olisi sellainen hetki, että aloitetut remontit ja myös viimeistelyt (listoja myöden!!) on saatu valmiiksi. Siispä ryhdistäydyin kuvien kanssa ja luvassa lähiaikoina kotimme eri huoneita kokonaisuutena esiteltynä. Pitkästä aikaa. Satilasimme muuten samalla aikuisten makuutilaa BEdesignin kalusteilla. Kuvasatoa siis alla. Olkaa hyvät!
Makuuhuoneeseen stailauksessa käytimme pienempikokoista Lume -vaaterekkiä, Wave -pöytää, QBE light -valaisinta sekä kahta Fan Stool -jakkaraa. Eikö muuten näytäkin ihan siltä, kuin ne olisivat olleet siellä aina? Mittasuhteet ovat tilaan aivan loistavat. Lisäksi rakastan näiden kalusteiden kaunista ja selkeää muotokieltä. Kuvauslaina on muuten todella vaarallinen juttu. Voin nimittäin jo tässä vaiheessa kertoa, että jotakin meillä nyt lainassa olevaa myös jää kotiimme tämän jälkeenkin. Eihän niistä nyt enää raaski luopua kun niin kauniisti kotiimme sopivat ;).
Miltäs makuuhuone noin muutoinkin näyttää? Viimeksi tilasta on tainnut olla kuvia silloin, kun seinät taiteiltiin betonimaisiksi ja huoneeseen tuunattiin vanha peltikaappi. Että jonkin aikaa sitä sitten vierähtikin ennen kunnon kokonaisuuskuvia :D.
Kivaa keskiviikon iltaa Verkarannasta,
Jutta
Yhteistyössä BEdesign
No kyllä näyttää tooosi hyvältä! :) Wau! Ja tiedän muuten tuon kuvauslainailun vaarallisuuden. ;)
VastaaPoistaEikö muuten olekin totta - niin vaarallista ;). Mutta toisaalta aika magee tilaisuus nähdä sopisiko joku ihan oikeasti meille vai onko vain muussa ympäristössä kaunis...
PoistaAu! Mä en uskaltaisi ottaa mitään kuvauslainaan, pankkitili hupenisi totaalisesti muuten. :)
VastaaPoistaKiva toi yöpöytä, kun lehdet saa jemmaan. Ja kaunistahan tuolla on muutenkin.
Heh, tuo on juuri tämän vaara! Voin kertoa että huonosti käy :D.
PoistaPöytä on aivan käsittämättömän ihana <3
Ihanannäköistä!!! Muutan btw teille ihan vaan sen takia, että saan fiilistellä tätä huonetta joka päivä, toivottavasti ei haittaa :D. Meille on tulossa olohuoneeseen betonitapetti (jos saadaan ikinä aikaiseksi) ja olen miettinyt, miten se sopii panelikaton kanssa yhteen. No, hyvin näyttää sopivan, eipähän tarvitse enää miettiä :)
VastaaPoistaTänne vain, vielä mahtuu joukkoon mukaan :). On tuo huone kyllä ihana, ja eikä vähiten siksi että seinä onnistui aikanaan melko hyvin (vaikka itse sanonkin). Paneelikatto sopii minusta ihan ok seinän kanssa. Meillähän muissa tiloissa on suuret kattopalkit ja korkeat huoneet muutoinkin, siihen tämä ei ihan sovi, mutta ei ole vielä niin paljoa harmittanut, että oltaisi lähdetty vaihtamaan. Onhan se kuitenkin melko eleetön ja simppeli. :)
PoistaVau! Näyttää niin upealta ja kauniit kuvat myös :)
VastaaPoistaKiitos Meiju! Tätä huonetta tulee harvoin kuvattua sillä se on valaistuksen vuoksi melko hankala kuvattava. Vaikka onhan tässä tosin ollut jo hyvän aikaa valoisat illatkin... Että seli seli vain itselleni ;).
PoistaNäyttää aivan mielettömän upeelta!
VastaaPoistaOi kiitos suuresti!
PoistaVilttitossu vei jo sanat suustani - mä niin muutan teille hyyryläiseksi. Huokaus;)
VastaaPoistaTässähän alkaa jo ihan suunnittelu lähteä käyntiin miten tilaan saadaan lisää väkeä mahtumaan ;)
PoistaVautsi vau! Ihanalta näyttää!
VastaaPoistaTuo on kyllä ihan nappi koko huone. Vaikka onkin matalaa tilaa, niin tunnelma on saatu enemmän tehdashenkiseksi kuin työmaakopiksi, jota se mielestäni aikaisemmin ennemminkin oli ;)
PoistaToi SEINÄ!
VastaaPoistaI-H-A-N sika MAKEEE!
Se on kyllä! Vieläkin olen niin hiton ylpeä itsestäni että onnistuin. ;)
PoistaTykkään! Tuolla nukkuisi taatusti hyvät unet. :) Juuri sellaista aavistuksen teollista loftmaisuutta, mikä kovastikin miellyttää.
VastaaPoistaHyvin nukkuu tosiaan :). Tilaan saatiin kyllä juuri sopiva loft -tunnelma seinien kanssa ja purkamalla vaatehuone ja kaapit pois. Peltikaappi toimii oikein hyvin vaikkei ihan samaa määrä tavaraa sisäänsä syökään. Mutta tulepaahan joku roti tuohon vaatemäärän pakostakin pidettyä. Onneksi kuitenkin kausivaatteille on tilaa yläkerran parvella riittävästi niin vaatehuoneen purkamisesta ei aiheutunut sen suurempaa säilytysongelmaa :).
PoistaHyvältä näyttää - ihanan rouheata! Mäkin olen ihastellut bedesignin huonekaluja; erityisesti nuo jakkarat ovat mieleeni :)
VastaaPoistaJakkarat ovat ihanat. Mulla on tuolla odottelemassa kuvausta vielä muutama muukin paikka, johon ne meillä äärimmäisen hyvin mielestäni sopii. Että kannattaa pysyä kuulolla ;)
PoistaWau, aivan mielettömän näköisiä kuvia ja tuo seinä on edelleen = rakkautta :))!
VastaaPoistaAivan ihanat BeDesignin tuotteita ja voin vain kuvitella kuinka lainaaminen on vaarallista ;)
Seinä on kyllä ihana <3. Olen ihan myyty kaikkiin näihin, mutta valitettavasti tili ei anna myöden pitää aivan kaikkea kerralla. Mutta jääpähän jotakin haaveilulistallekin. :)
PoistaVoihan vau! Näyttää ihan supermakeelta:)! Ihanaa rouheutta ja tyyliä!
VastaaPoistaKiitos Viivi kauniista sanoistasi!
PoistaUpeen näköistä! Ihana tuo betoniseinä.
VastaaPoistaBetoniseinä on tosiaan itse paikoilleen taiteiltu. Edelleen jaksan ihastella työn jälkeä, siitä tuli ihan huikea!
PoistaWAU! Toi Wave-pöytä on kyllä mielettömän magee, mäkin haluan!!!! :)
VastaaPoistaSe on TODELLA ihana! Käymme juuri keskustelua pöydästä kotona, katsotaan mihin päädytään ;)
PoistaKaiken kauniin keskeltä bongasin Partyliten retrokynttilänjalat/maljakot. Mulla on samat kynäpurkkeina:)
VastaaPoistaMakkari on just niin Juttapekkamainen kuin vain olla voi <3
Nuo on kyllä ollut minulla kovassa käytössä jo pitkään. Välillä tuikkukippoina, välillä ihan vain tyhjinä ja välillä maljakon virkaa toimittamassa. Monikäyttöiset ja sopivan ajattomat.
PoistaJuttapekkamainen onkin oiva sana tuota tilaa kuvaamaan. On se ihana, niin kuin mekin tietysti ollaan molemmat ;)
:). No niinhän te oottekin :). (Sitä ajattelin kysyä, että voisitkohan vaihtaa mun uuden blogin sivupalkkiin vanhan tilalle tai ainakin ottaa sen vanhan pois, jos et tykkää uutta lisätä :). Ei sillä, että sinne kukaan päätyis, mutta ihan vaan mun takia, kun koitan päästä uuden elämän alkuun, vaikka vähän on ollu noita kapuloita rattaissa..)
PoistaVoi että! Minä ja tietotekniikka :D. Olen ollut lukijasi bloggerissa, mutten olekaan aikoihin päivittänyt tuota lukulistaa. Nyt pitäisi pelata :) Kiitos kun muistutit, olisi jäänyt varmaan hamaan tulevaisuuteen!
PoistaHei upea tuo takaseinä! Tuolla kelpaisi pötkötellä! Tykkään kyllä tosi kovasti. Ja upea kokonaisuus muutenkin. Löysin tänään blogiisi, olipas mukava löytö! ;) Lukijaksi absolutely.
VastaaPoistaKiitoksia Jenni! Itse taiteiltiin se noin vuosi sitten ja edelleen ihastuttaa omaakin silmää suuresti :). Mahtava homma, että löysit meille, toivottavasti viihdyt seurassamme myös jatkossa!
PoistaNäyttää tosi kivalta! :) Ja hei, voisitko kertoa tarkempia tietoja tuosta peräseinällä olevasta valkoisesta tasosta?
VastaaPoista