Facebookissa meidän projektia seuraavat ovatkin jo saaneet pienen vihjeen siitä, mitä täällä on puuhailtu viime päivinä. Tiedättekö te sen tunteen kun aloitat jonkin nurkan freesaamisen, remontin tai tuunailun, ja yhtäkkiä huomaat miten koko projekti on levinnyt käsiin?
Joo. Meillä kävi niin. Makuuhuoneesta se alkoi, kotitoimistoon se jatkui ja nyt ollaan tv-huoneessa. Ai miksikö? Eihän meillä yksikään vielä valmis ole. Mutta kun on niin kiva aloittaa, eiks vaan? ;) Kaikki lähti siitä, kun vaatehuone purettiin ja makuuhuoneen seinät tasoitettiin, sekä maalattiin. Lattian maalauksen jälkeen sänky siirrettin lopulta takaisin makkariin (olohuoneesta, jossa se hetken, eli kaksi kuukautta, majaili). Ja sitten olohuoneeseen tuli lopulta tilaa työpisteelle. Käytännön syistä se haluttiin laittaa paikoilleen heti kun mahdollista, sillä tähän asti kaikki ne tavarat on olleet tv-huoneen nurkassa odottamassa. Sitten tajusimme, että tarvitaan lisätilaa makuuhuoneesta poismuuttaville tavaroille, jotka sinne ei enää mahdu (vaatehuoneen purkamisen vuoksi). Tv-huoneessa, eli toisella parvellamme on hyvin niukasti kaappitilaa, ja sinne niitä ei siis saatu mahtumaan. Juniorin huoneessa tilaa oli vaikka ja kuinka, ja jopa ylimääräistä. Päätettiin siis vaihtaa lastenhuone toiselle parvelle, jossa nappula saa taas lisää lattiatilaa (klassinen win-win -tilanne).
No niin, ja nyt siis vanhan lastenhuoneen tilalle on siirtymässä tv-huone. Melkoinen pyöritys sanoisin... Kokolattiamattoahan meille näihin parvitiloihin on haaveiltu, mutta juuri nyt niihin investoiminen ei ole prioriteettilistalla kovin korkealla. Päätettiin maalata laminaatti valkoiseksi. Ja siis kyllä, ihan vain siksi että kumpikaan meistä ei pitänyt sen aiemmasta väristä (kirsikka).
Lattiat maalattiin Betoluxilla (joka voidaan jo kohta luokitella meidän luotto-tuotteeksi :D). Alakerrassahan meillä on maalattu parketti, samaisella betoluxilla. Laminaattiakin voi todella maalata, ja sen on tehnyt myös onnistuneesti ainakin Minna, klik. Parketti maalattiin aikanaan kolmeen kertaan. En uskaltanut laittaa tähän yhtään sen vähempää, joten kolme kerrosta siellä sitä tököttiä nyt kuivuu. Huone ei ole ollut kovin suuressa käytössä ainakaan tähän saakka. Olohuoneessahan meillä televisiota ei ole lainkaan, mutta makkarissa sellainen pieni löytyy. Siitäkin huolimatta kukaan ei jaksa koskaan lähteä vain selailemaan kanavia tuonne ylös, joten voin vannoa että telkkarin tuijotus on vähentynyt huikeasti tämän järjestelyn myötä. Kumpikin pojista siellä kyllä pelailee ja leffoja katsellaan yhdessä, mutta mikään kokoaikainen oleskelutila tämä tuskin tästä eteenpäinkään tulee olemaan. Saimme siis lisäaikaa nykyiselle lattialle, ja uskon sen kestävän tämänkaltaisen käytön kuitenkin vähintäänkin kohtuullisesti. Ja arvatkaa mikä on superihanaa? TYHJÄ HUONE, nyt voi lähteä ihan nollista sitä laittamaan. Ihana tunne!!
Ja niin joo, tältä se näytti ennen maalausta:
Kivaa keskiviikon iltaa sinne! Täällä lepäillään pienessä flunssanalussa,
ja toivotaan sen häipyvän yhtä nopeasti mitä se tulikin ;)
- J -
Yllättävää että laminaattia voi maalata..hieno lopputulos!
VastaaPoistaJoo näin tosiaan on. Sen kestävyydestä en nyt vielä osaa mitään sanoa. Parketissa on kestänyt hyvin, sekä myös laminaattipinnoitetuissa keittiön kaappien ovissa. Minnalla on ollut pidempää kokemusta ja ilmeisen hyvä valinta on ollut.:)
PoistaKyllä tä avarsi tuota tilaa ihan hitsin paljon, tyytyväisiä ollaan :)
Hei,kuinka tuo maalattu laminaattilattia on kestänyt käytössä?????
PoistaHei! Oikein hyvin on kestänyt. Niin täällä tv-huoneessa, kuin lastenhuoneessakin :). Vajaa vuosi kokemusta nyt takana tv-huoneen osalta, lastenhuoneessa vasta puolisen vuotta. Eli omasta puolestani voin hyvin mielin suositella.
PoistaHei, todella hyvän näköinen tuo maalattu laminaattilattia. Sama saattaa olla meilläkin lähiaikoina edessä, joten mielenkiinnolla utelisin sen kestävyydestä, eli tv-huoneessa on ilmeisesti nyt 1,5 vuotta ollut se maali. Vieläkö on siistin näköinen vai näkyykö kulumaa?
PoistaHeippa Maija! Edelleen on siistin näköinen, ja tosiaan missään hirmu kovalla käytöllä huone ei ole. Maalattu on myös lastenhuoneen lattia, eikä sielläkään ole näkyviä jälkiä vieläkään tullut (kopkop) :) Eli suosittelen omasta kokemuksestani kyllä edelleen :)
PoistaRohkea valinta maalata laminaatti! En olisi tiennyt! Ottaako tuo betolux kiinni myös laattalattiaan?
VastaaPoistaJuu, meillä ei taida kohtaa enää yhtään pintaa löytyä jota ei oltaisi maalattu. Helppoa, edullista ja näyttävää muutosta. Ja ennenkaikkea nopeaa! Tällaiselle hätähousulle sopii siis hyvin :D
PoistaOttaa kyllä kiinni, on itseasiassa varmaan jopa takoitettu betonin päälle esim autotallien lattiaan. Ollaan maalattu pikku wc:n lattia sillä, kestää hyvin. Mutta ei ole tosiaan märkätila kyseessä, eikä lattiakaivoakaan. Märkätilasta en osaa sanoa kestävyyden suhteen, mutta muuten kyllä ottaa kiinni ja peittää. :)
Eikun kokeilemaan!
Ihan uus juttu mullekin, mut tuli kyllä aivan loistava!
VastaaPoistaJuu, silloin jo tajusin kun maalattiin tuota alakertaa miten huippu juttu tää lattioiden maalaaminen onkaan ja miten valoisan lopputuloksen saa pienellä vaivalla aikaan. :)
PoistaNyt on ihan pakko kysyä, että mitä te tehopakkaukset sitten teette, kun remontti on valmis :D?
VastaaPoistaEn mää vaan tiiä? :D Ei kait, kyllä tässä on moni muu asia odottanut remontin keskellä. Ehkä sitten voisi nauttia? ;)
PoistaUpea lopputulos! Enpä tiennyt että laminaattiakin voi maalata..
VastaaPoistaKiitos Iisa, ollaan kyllä itsekin tyytyväisiä lopputulokseen! :)
PoistaNäyttää kyllä tosi hyvältä ja freesiltä! :)
VastaaPoistaNiin meistäkin kyllä! Ja edullinen muutos :)
PoistaMikä muutos, hyvältä näyttää. Talvella maalasin laminaatin ja olen ollut erittäin tyytyväinen. Ainoat jäljet mitä tuli, tuli kuivumisvaiheessa, joten siihen malttia. Hyvin on pysynyt, suosittelen ehdottomasti. Jopa maaliliike josta maalin ostin, suosittelee nykyään. Ainoa ongelma on valkoisessa lattiassa näkyvät roskat ;)
VastaaPoistaKiva kuulla, että olet ollut tyytyväinen. Meilläkin parkettiin ne jäljet on tullut kuivumisaikana. Pitää olla tosi tarkka ensimmäisen kuukauden aikana, ennen kuin tuote saa sen lopullisen kovuusasteensa. Tai miksi sitä nyt sanotaankaan :D
PoistaRoskat ja pöly näkyy kyllä tosi hyvin, se on kyllä harmillista. Pakottaapahan siivoamaan. :)
Pieni tarkennus tuohon Betoluxiin. Se sopii betoni- ja puupintoihin sisällä ja ulkona. On tosi hyvä ja monipuolinen tuote. Ei kuitenkaan ole tarkoitettu kovaan rasitukseen. Meillä ainakin autotallin lattiaan laitettiin epoksimaalia, jonka pitäisi kestää nastoja, kemikaaleja ym. rasituksia. Tuotteena meillä oli Teknoksen Teknofloor.
VastaaPoistaTotta, nastoja tai kemikaaleja tuote ei oikein pidä. Mutta näin meille on liikkeestä kerrottu, että autotalleissakin käytetään. Epoksi onkin sitten ihan omaa luokkaansa kyllä! :)
PoistaJa lattiaa tosiaan ollaan sisällä maalattu tällä ennenkin. Hyvä on tullut, ja tyytyväisiä ollaan oltu. Niin laattalattian kuin parketinkin pinnalla. Samoin keittiön kaappien ovet on tällä supermaalilla telatut. Hieno tuote! :)
Vaude! Te olette ihan mielettömän reippaita. Ja voi juku tosta(kin) tulee upea tila. :)
VastaaPoistaToisinaan ollaan, ja toisinaan taas ei :D. Nyt voi lopputuloksen käydä jo kurkkimassa uusimmasta postauksesta :)
PoistaHyvältä näyttää. Laminaatissa betolux ei kestä niin hyvin kuin parketissa (on materiaalina liukkaampi). Mutta jos maalaa pohjan esim. Otex tartuntapohjamaalilla ennen Betoluxia -niin maali kiinnittyy paremmin laminaatin pintaan.
VastaaPoistat.Sanna
Näin varmasti on. Mutta näin saatiin hyvin lisäaikaa vanhalle lattialle :). Otex on kyllä loistotuote myöskin, käytetty ollaan vaikka ja missä :)
PoistaMinäkään en tiennyt, että laminaattia voisi maalata noin onnistuneesti, vautsi! Täytyy pitää tämäkin vinkki mielessä.
VastaaPoistaSeurasin tuota Minnan projektia, ja kun edelleen heilläkin maali kestänyt hyvin koko oleskelutiloissa, uskalsimme mekin koittaa kepillä jäätä. Upee tuli, ja onneksi kokeiltiin. Ja saatiin tosiaan lisävuosia tälle laminaatilla :)
PoistaMaalatatut lattiat on kyllä ihanat! Meilläkin on yläkerrassa maalattu betoluxilla aulan lautalattia ja makkarin parketti, kivasti sai yhtenäisen ilmeen ihan vaan maalilla erilaisiin pintoihin :)
VastaaPoistaToi on totta! Meillä alhaalla kanssa maalattu parketti ja nää yläkerran kirsikan väriset laminaatit ei jotenkin sopinut lainkaan kokonaisilmeeseen. Yllättävän helppo ja nopee projekti tämä kokonaisuudessaan oli. Ja ilme muuttui todella paljon! :)
PoistaVoisko kkh:n seinälaattojen maalaukseen ajatella Otex plus Betolux -yhdistelmää?
VastaaPoistaElli -kylpyhuoneen seinälaattoihin voi käyttää kaakelimaalia. Blogissani on kerrottu lisää siitä.
PoistaKaakelimaali tosiaan on siihen passeli tuote. Me kylläkin maalattiin pikkuvessan kaakelit (ei märkätila) otexilla ja luja-maalilla. Hyvä tuli, ja uskallan suositella maalausta! :) Kaakeleissa se otex on ihan välttämätön, ettei maali ihan valu liukkaita pintoja pitkin mihin sattuu :)
PoistaTäydellinen postaus. Meilläkin on alakerrassa kirsikka-laminaatti, vierashuoneesa. Ja ajattelin että antaa sitten olla, tönästiin sinne kirsikanvärinen vaatekaappikin ja ajattelin että käyn siellä vain niin että valot ei ole päällä ;)
VastaaPoistaVeikkaan ettei mies hypi innosta mutta silläkin uhalla aion huomenna ilmoittaa että me maalataan se lattia! Mietin sitä kaappia (liinavaatteet) vielä lisää...
Ja teillä on mieletön projekti ja tekemisen meininki, olen seurannut vaikka olenkin huono kommentoimaan, jatkakaa :)
Hehe :D Toi on kanssa hyvä vaihtoehto - sulkea valot. Mutta jos kuitenkin päädytte maalaamaan lattiat, uskon että saatte helposti uutta ilmettä koko huoneeseen. Eikä se vaatekaappikaan enää varmasti näytä niin kirsikkaiselta, jos muu ilme on muun väristä.
PoistaKiitoksia anana kommentistasi, kiva kun jätit jäljen vierailustasi. Itsekin toisinaan olen huono kommentoimaan, vaikka seuraankin aktiivisesti monia blogeja. Varsinkin mobiililla ei tuu juuri koskaan kommentoitua (tai ainakin tosi harvoin). Mutta täällä kyllä myöskin blogiasi seurataan :)
Jutta Emilia - blogissani on sinulle haaste - toivottavasti tartut siihen :)
VastaaPoistat.Sanna
Käynpäs heti kurkkimassa! Kiitos!
PoistaMoi. Miltäs maalattu laminaattilattianne näyttää vuoden käytön jälkeen? Onko tullut lohkeumia vai pysynyt hyvänä? Kuinkahan pitkäikäinen tuollainen ratkaisu on...? Käytitteko Betolux Akvaa vai "normi" Betoluxia? Kauanko kuivatitte? Kiitos jo etukäteen.
VastaaPoistaMoikka Wiinu! Lattia näyttää edelleen siltä kuin olisi eilen tehty. Pitkäikäisyydestä en vielä osaa sanoa, mutta pintaremppaahan tämä vain on, joten ikuinen ratkaisu tuskin on. Käytimme tujumpaa Betoluxia, mutta kuulin, että sen päälle kannattaa maalata kerros Akvalla, jottei pinta ala kellertymään ajan myötä. Yläkerrassa tosin näin ei ole käynyt, alakerran parketille hieman.
PoistaKuivatusajat olivat muistaakseni vuorokauden per kerros. Kalusteet tosin kannettiin vasta vähän myöhemmin tilaan, ei ihan päivän jälkeen, mutta ei kyllä maltettu kahta-neljää viikkoa, joka suositus lienee... Toivottavasti tästä vastauksesta oli apuja, ja pahoitteluni kun jouduit sitä odottamaan :)
Terve, törmäsin mielenkiintoiseen blogiin.. mites lattian laita mahtaa nyt olla? Aikaa jo tosin kulunut kun maalattu.
VastaaPoistaHeippa! Hienosti on kestänyt ja tyytyväisiä ollaan edelleen. Ei suurempia naarmujakaan ole tullut. :)
Poista