Top Message

www.oblik.fi

Miltä meillä näyttä juuri nyt (vol ?)

Ikean kenkäsäilytyslaatikot on saatu paikoilleen (ennätysajassa, sillä kotiin ne tuli vasta eilen illalla!). Valkoisena ne nyt meille lopulta päätyi. Ja eikä tosiaan eteiseen, vaan keskelle olohuone/keittiö tilan välistä seinämää. Kätevät kuin mitkä! 
 
Ruokaostosten yhteydessä pistäydyttiin tänään Clas Ohlsonilla hakemassa kohokuvioinen Dymo -tarrakirjoitin. Voi että, mä taidan pikkaisen rakastaa sitä. Tiedän jo valmiiksi, että sen kanssa tulee totaaliöverit jossakin kohtaa. :D Kenkälaatikoissa on nyt kussakin kirjattuna mitä laatikon pitäisi sisältää. Paino sanalla pitäisi ;)
Koska makuuhuoneen remontti on siirtynyt ja venynyt ja pitkittynyt sähkötöiden vuoksi, on ollut hyvää aikaa sisustaa olohuonetilaa. Vaikkakin edelleen siellä majailee myös meidän sänky ja muuta ylimääräistä makkarista kannettua tavaraa (rajattu taitavasti kuvien ulkopuolelle) ;). Pienillä asioilla on yllättävän suuri vaikutus, kuten nyt noiden seinien kanssa. Vielä on tuo iso taustaseinä (alla olevan kuvan vastakkainen seinä, jota siis kuvassa ei näy) tyhjillään odottamassa suurta ahaa-elämystä :)

Huomaa muuten, että jääkaapissakin on kahvat paikoillaan. Eihän niiden maalaamisessa mennytkään kuin kaksi kuukautta. Tai ennemminkin niiden takaisin paikoilleen saamisessa.
      Ja niin, Ikeasta en ihan päässyt pelkästään kenkälaatikot kädessä ulos. Pikkaisen tuli koristetyynyä ja mattoakin mukaan. Miten siinä aina voi käydä näin??
- J -

  1. KAUNISTA ja kodikasta! Kyllä teillä vaan on niin upea ja maulla sisustettu koti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. Pikkuhiljaa hyvää tulee, niinhän sitä tupataan sanomaan. Puolisen vuotta tätä kodiksi remontoitu ja vasta nyt alkaa seinillekin jotain ilmestyä. Kestää näköjään aikansa tehdä päätöksiä :). Edelleen meillä kyllä olohuoneessa paljon laittamatta ja tuo toinen puoli oikeastaan kokonaan. Ennen ei kuitenkaan pääse sen kanssa jatkamaan, kun sänky ja makkarin tavarat siellä asustaa. Syssymmällä, syssymmällä ;)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos paljon Meiju! Vähän alkaa jo itseä harmittamaan kun en saa tänne paljon muista tiloista kuvia esille :D Aina vain olohuonetta tai keittiötä. Ehkä sitten jo syksymmällä saadaan remppaa valmiiksi jossakin muuallakin...

      Poista
    2. Sama juttu täällä myös :) remppa on ollut meilläkin koko ajan pinnalla niin ei oikein muuta ole mieleen mahtunutkaan. Remppa hommissa riittää paljon sellaista pientä askartelua, että välillä tuntuu ettei mitään näkyvää ole saanut aikaan :D Nyt kesäloman aikana ajattelin olla stressaamatta rempasta ja tehdä silloin kun siihen voimia ja kiinnostusta löytyy. Koti tuli nyt siivottua loma kuntoon ja työkalut sekä muut vermeet piilotettua, heh :) Tsemppiä teille remonttiin! :)

      Poista
  3. Siis teillä on aivan upean näköistä! Nuo kenkälaatikot on kyllä tosi kiva idea ja sopivat tuohon olohuoneen seinään kuin nakutettu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilia :) Tällä kertaa kävi niin, että ihastuin ensin laatikoihin, ja mietin n.3kk mihin ne meille kätevästi saisin. Yhtenä iltana se ajatus tuosta ikkunaseinästä sitten lähti. :D

      Poista
  4. Valkoinen väri laatikostossa oli nappi valinta!
    Kauniin avaralta teillä näyttää muutenkin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä todella tyytyväinen, että nuo valkoiset otin. Vaikka vielä kotonakin tosiaan mietin, olisiko sittenkin musta ollut parempi.. Mutta mutta... Näin on hyvä! :)

      Poista
  5. On kyllä koti kokenut melkoisen muodonmuutoksen :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkutekijöistään kyllä onkin. Siis noin kokonaisuutena. Vaikkakin nyt vain noiden kenkähyllyjen ja maton muodossa :). Edelleen alittaa budjetti kaikki pintaremontit ja hankinnat huomioiden 2000e. Mutta kyllä on saatu pähkiä miten ja millä tavalla saadaan koti näyttämään oman näköiseltä ja kauniilta ilman tuhansia euroja. Melkein jo taputan itseäni päähän, kuinka hyvin ollaan pärjätty ja nipistetty monistakin asioista. :D

      Poista
  6. Voi huokaus miten ihana koti teillä on!!!
    Oli muuten kiva katsella sisustuskuvia näin kesällä, pitäis varmaan minunkin kuvailla muutakin kuin kukkia välillä :D

    Ai niin, mistä tuo valaisinkisko on? HHHiieno!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Soili :) Meillä ei juuri kukkia kuvailla, ihan vain siitä syystä ettei ole kerrostalossa omaa pihaa. Parvekkeellakin majailee ihan kahdenlaista kukkaa. Hengissä molemmat. Saavutus sekin, joten ehkä olisi aikakin kuvata ennen kuin kuolevat :D.

      Edelliset asukkaat jättivät tänne nuo valaisinkiskot, joten ei kyllä niin mitään hajua mistä ovat ja koska hankittu...

      Poista
  7. Mahtava idis nuo kenkälaatikot! Upealta näyttää jälleen kerran <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienillä nikseillä saa suuriakin muutoksia - tuo seinä kun on huutanut tyhjyyttään muutosta saakka. Haastavan siitä tekee nuo patterit, joiden eteen ei voi sijoittaa huonekaluja. Onneksi tajusin nämä kenkälaatikot, jotka eivät ole kovin syviä, ja kiinnitetään suoraan seinään, ettei tarvitse patterin eteen laittaa mitään :)

      Poista
  8. Ihanan näköistä, kenkälaatikot on todella hyvä idea. Kaunis koti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hetken mietin pitäisikö boxeja laittaa seinään vielä yksi rivi ylös... Mutta mietin vielä ja katselen niitä hetken näin :) Ja kiitos, rakastan tätä kotia kyllä yli kaiken <3

      Poista
  9. Hieno idea käyttää kenkälaatikkoja noin! Sopivat tuohon todella hienosti.
    Teillä on kyllä kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikani mietin mitä tuohon saisi kätevästi laitettua. Kunnes keksin nämä Trones -laatikot. On tyhmää, että niiden nimi on kenkälaatikot - ne kun rajoittaa mielikuvitusta jo valmiiksi. Helposti ajattelee, että ahaa- tuossa on kenkäkaappi, laitetaanpas sinne kenkiä. Jos nimi olisi ihan vain säilytyslaatikot - olisi moni varmasti jo käyttänyt näitä kodin jokaiseen tilaan.

      Ja kiitos - alan pikkuhiljaa rakastumaan tähän kotiin enemmän ja enemmän kun saa laitettua pieniä juttuja kuntoon eikä enää näytä niin vastamuutetulta :)

      Poista
  10. Teillä on NIIN ihana koti! Melkein iskee kateus... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Jossu :)

      Ollaan kyllä oltu tyytyväisiä tämän kodin löytymiseen ja nopeaan ostopäätökseen. Jälkikäteen pohdittu monestikin, että onneksi nähtiin kaikki ne mahdollisuudet kirsikan ja pyökin väri-iloittelun keskellä ;)

      Poista
  11. Super kaunista ja kodikasta! Kenkälaatikot on hieno idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisustus alkaa pikkuhiljaa olemaan ajankohtaista pintoja kun saadaan kuntoon... Ihanaa kun saa tavaroita ja pieniä sisustusjuttuja viimein paikoilleen niin kotikin alkaa tosiaan näyttämään kodikkaalta, eikä pelkästään siltä, että huonekalut on aseteltu tyhjään isoon tilaan :)

      Poista
  12. Onpas kodikasta. Ja tykkään tuosta huonekorkeudesta paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huonekorkeus oli meillä jo aika ehdoton juttu kun kotia etsittiin. Edellinen asunto oli tästä samasta talosta (naapurirapusta) ja kun tilaa tarvittiin enemmän, oli melko selvää mistä kotia lähdetään etsimään. Vaikka monissa lähialueen asunnoissa ja taloissakin käytiin, tuntui tämä vain heti kodilta. Huonekorkeuteen oli ehtinyt tottua, joten siitä alkoi myös olla aika vaikea luopua. :)

      Poista
  13. Pitäisköhän itsekin sijoittaa vähän siihen dymoon, kun olen siitä jo jonkin aikaa haavaillut. Pelkään vaan, että itsekin liimailisin tarratekstejä mauttoman paljon. ;) Teillä näyttää todella hyvältä! Kadehdin niin tuota huonekorkeutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Clasulla on noita kohokirjaimisia dymoja kaksikin erilaista (junior malli ja sitten se toinen, jonka nimeä en muista). Hintaa oli näillä vaivaiset 10-15 euroa riippuen kumman mallin valitsi. Ja kyllä - voin kertoa että tarrakirjoitin överit on jo vedetty täällä meillä. Että sillä lailla! :D

      Poista
  14. KÄSITTÄMÄTTÖMÄN KAUNISTA!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis :)) Kuvia pitää itsekin oikein välillä tuijottaa - että ihanko oikeasti me olemme tämän itse tehneet kodiksemme :D

      Poista
  15. Teillä on kyllä tosi kaunista! Ja tuo teidän keittiö on vaan niin hieno! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja :). Olen kyllä edelleen todella tyytyväinen tekemiimme ratkaisuihin keittiön suhteen ja myöskin lopputulokseen :)

      Poista
  16. Siis WAU miten makee asunto! Mä niin tykkään tuosta tyylistä vaikka oma koti onkin aivan erilainen.:) Ihanat isot ikkunat ja kaikki! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä samaa mieltä, että nuo isot ikkunat ja huonekorkeus on tämän kerrostalokodin parhaat puolet. Tekee tilasta ihan eri tuntuisen heti kun katto ei ole tuossa heti käden ulottuvilla :)

      Poista
  17. Hitsit, että ne näyttääkin upeilta tuossa keskellä tilaa. Iso seinä vaati ison kombon noita laatikoita! Ihana idis. :)

    VastaaPoista
  18. Keittiöremonttia täällä suunnittelen ja eksyin sivuillenne. Aivan ihana tuo teidän olohuoneen matto, mistäkäs se on hankittu? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Ja kiva kun tänne meille tulit vierailemaan! Matto on IKEAn Stockholm Rand, tarkemmat tiedot löytyy tämän linkin takaa :)

      http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/80104862/

      Poista

 

Newsletter

Widgets