Olen monta kertaa kirjoittanut teillekin "pian olen valmistunut", "enää ei ole paljoa", "pienesti vielä uupuu", "kohta valmistun"... Mutta nyt! Nyt olen valmistunut ihan virallisesti ja todellisesti. Sain kun sainkin kaikki työt tehtyä, kurssit suoritettua ja viimeisetkin rästihommat kasattua viime hetkillä (olen muuten aina se viime tipan tyttö, joka saa ällistyttävän paljon aikaan juuri silloin kun on pakko). 

Ja koska kuulen melko usein pientä kuittailua (hyvässä hengessä) siitä, miten en koskaan järjestä juhlia, päätin että nyt jos koskaan on sen aika (sanokaa pliis, että teistäkin joku on vähän samanlainen). Olen muuttanut lukuisia kertoja, mutta pitänyt vain kerran tuparit. En ole juhlinut rippijuhlien jälkeen mitään ns. virallista suoritusta ja naimisiinkin olen hitsi vieköön mennyt salassa. Parit pyöreät vuodetkin on tainnut jäädä sen enempää skoolaamatta, koska aina on ollut samaan aikaan jotakin muka niin paljon tähdellisempää tai akuutimpaa. Ja ainahan sitä on. Olisi huolestuttavaa jos tällaisen innostuja-tyypin elämä olisi staattista ja reilusti etukäteen ennalta arvattavaa. Huolestuttavaa siis itselleni, koska nautin useista samanaikaisista pienistä jutuista (liika toki on aina liikaa). 

Koska aikuisena opiskelu on minusta ihan hemmetin hienoa, niin päätin vetäistä koko setin kerralla. Juhlitaan nyt sitten ne kaikki ohi menneet "saavutukset" ja ilonaiheet, koska juuri nyt olen aidosti ylpeä siitä, että sain tämän valmiiksi. Pienesti olen kuitenkin taikauskoinen ja uskalsin vasta nyt laittaa kortit postiin, sillä virallinen ilmoitus valmistumisesta tuli vastikään. Kortit toki suunnittelin jo aiemmin, vaikkakin kuvat siihen otettiin vasta sinä päivänä kun viimeinen tehtävä oli palautettu koululle. Onko teistä muuten joku yhtä taikauskoinen, ettei uskalla ääneen sanoa ennen kuin kaikki on viimeistä pisaraa myöden virallista?

Juhlien järjestäminen on oikeasti todella kivaa, ja usein olen suunnitellut joitakin mukavia kesäjuhlia ilman syytäkin, mutta jostakin syystä se vain aina on jäänyt tuonnemmaksi. Nyt olen ihan täpinöissäni, ihan parasta saada ystävät ja perhe koolle samaan aikaan ja vähän tanssia. Sanoinko jo parasta?! 

Tänä kesänä juhlistetaan siis uuden alkua. 

En sano koulun loppua, vaan nimenomaan uuden aikakauden alkua. 

Skool!

Jutta

Moikka! Tuntuu, että kaikki vuorokauden tunnit lipuvat ohitse aivan liian nopeasti. Sen lisäksi, että työrintamalla on (onneksi!) kiirettä, niin samaan hengenvetoon pitäisi saattaa kaikki viimeisimmät koulujutut loppuun. Opinnäytetyöprosessi on tuntunut kestävän ikuisuuden. Viime syksynä aloitettu urakka on nyt kuitenkin viimeistä silausta vaille taputeltu ja loppuseminaarikin pidetty. Vielä kun saisi tämän taitetun työn kansiin, niin avot! Itse työn aiheesta ja koko projektista kerron varmasti myöhemmin vielä lisää, kunhan saan kaiken käytyä ensin läpi toimeksiantajani kanssa kasvotusten. Työn he toki ovat jo nähneet ja arvioineetkin. Tässä vaiheessa pitää kuitenkin jo kiittää Lundiaa erinomaisesti sujuneesta yhteistyöstä koko prosessin aikana <3. Lisäksi sain kunnian tehdä yhteistyötä Photoworksin Akin kanssa, joka otti opinnäytetyöhön liittyvät konseptikuvat - iso kiitos kuuluu siis myös hänelle!

Olen luonteeltani sellainen ihminen, joka on supertehokas kun on kiire. Siitä syystä monet asiat jäävätkin viimetippaan ja usein myös silloin syntyy parhaimmat ideat (mistäköhän sekin johtuu?). Jos deadline ei kolkuttele lähelläkään, jahkaan ja jahkaan eri vaihtoehtoja ja jään junnaamaan paikoilleni. Liika verkkaisuus ei selvästikään sovi minulle. Päällä on jatkuva kaaos ja sata keskeneräistä projektia. Välillä tuntuu, että se on äärimmäisen kuormittavaa, mutta toisaalta ilman niitä on melko tyhjä ja aikaansaamaton olo.

Näin kävi myös nyt tehdyn opinnäytetyön kanssa ja viimein ollaan siinä pisteessä, että sitä taitetaan kirjaksi. Huikea tunne kun 76 sivua omaa kättenjälkeä lähtee painoon ja siihen on niin fyysisesti kuin henkisestikin kulutettu ääretön määrä luomisen tuskaa. Lopputulos kuitenkin palkitsee. Näin ainakin haluan uskoa. Juuri nyt tuntuu siltä, kuin iso kivi olisi vierähtämässä harteilta ja askel on aavistuksen kevyempi. Olen myös aidosti ylpeä sitä, että onnistuin taittamaan tutkimukseni viimein lopulliseen muotoonsa (ensin piti tietysti tehdä se ahdistava word-dokkari)... Jos joku olisi näyttänyt tämän minulle pari vuotta sitten, en olisi uskonut pystyväni tähän. Tämän illan jälkeen istun viimeisellä kurssilla enää y-h-d-e-n kerran. Se on aika mieletöntä! Kolme vuotta on kulunut ihan hurjan nopeasti, enkä oikein edes tajua, että tässä se sitten oli (tai noh - pari tehtävää vielä palauttamatta ;)).

Tein sen, rämmin perheen, arjen, työn ja yrityksen perustamisen rinnalla tämän tutkinnon loppuun asti tavoiteaikataulussa! Välillä on tuntunut, ettei se tule onnistumaan milloinkaan. Mutta nyt. Nyt tuntuu siltä, että koko maailma on avautunut eteeni kaikkine mahdollisuuksineen ja minulla on mahdollisuus lähteä sen vietäväksi. Huikea fiilis. Elämä on yhtä oppimista ja tällä hetkellä otan kaiken sen uuden ilomielin vastaan.

Innostukaa ihmiset ja toteuttakaa unelmianne myös aikuisiällä - se on erittäin palkitsevaa!

Jutta

---
Konseptikuvat | Aki Aro, Photoworks
Konseptikuvien stailaus ja tyyli | Jutta Karihtala

Jaiks! Muistatteko vielä alkuvuodesta sen arvonnan ja kyselyn, jossa vastailitte tuotesuunnitteluun liittyviin juttuihin? (Jos ette, niin kannattaa lukea vielä tämä juttu: "Minä tuotesuunnittelijana + Arvonta")... Lupasin palailla tähän aiheeseen vielä myöhemminkin, joten on aika lunastaa lupaukset.

Nyt ollaan siinä pisteessä, että olen rakentanut prototyypit ensimmäisistä tuotteista ja hahmotellut, miltä nämä tulisivat aidossa käyttöympäristössä näyttämään. Mallit on rakennettu pahvista, sillä halusin testata todellisia mittasuhteita ja ulottuvuuksia. Niitä on minun ainakin hankala vain tietokoneen ruudulta hahmottaa, joten tällainen protoilu sopii itselleni hyvin... 

Mitä ja miksi? Lähdin tekemään luonnoksia ja suunnitelmia kyselyn vastausten analysoinnin jälkeen ja pohdin mitä uutta minä voin tuoda LifeSaver -konseptille. Halusin ehdottomasti suunnitella tuotteita, jotka istuvat nykyiseen valikoimaan, mutta erottuvat kuitenkin sieltä muiden joukosta jollain tapaa "Juttamaisena". Pohdin pitkään erilaisten purkkien ja säilyttimien funktiota, sekä monikäyttöisyyttä... Kolmio on muoto, joka jostakin syystä viehättää itseäni hurjan paljon. Jälkikäteen olen huomannut, että kaikki koulussa tehdyt omat projektit ovat jollakin tapaa kietoutunut kolmion muodon ympärille. Se on erikoista, sillä tietoisesti en ole tähän pyrkinyt. Näin kävi kuitenkin myös nyt. Luonnostelun ja monien viilausten jälkeen syntyi kolmen tuotteen setti, jota päästään testaamaan jo ihan pian! 

Setti pitää sisällään kolme itsenäistä ja erillistä säilytintä, jotka ovat keskenään kuitenkin modulaarisia. Yhdessä näistä muodostuu ikäänkuin pakkaus, mutta kukin osa toimii monikäyttöisesti myös yksinään. Suunnittelun lähtökohtana oli luoda tuote, joka toimii työpöydän lisäksi myös kodin muissa tiloissa. Siksi päätin jalostaa ajatusta säilyttimen seinään ripustamisesta - ja se toimii hiton hyvin! Voisin hyvin nähdä jo meidän hammasharjat tuollaisessa seinään ripustettavassa purkissa, mutta yhtähyvin näen kokonaisuuden kynien ja työpöydän tarvikkeiden säilyttämisessä. Rakastan nerokkaita ja monikäyttöisiä tuotteita ja olen aika fiiliksissä, että jaksoin viilata tätä tarpeeksi pitkälle, jotta modulaarisuus ja monipuolinen käyttö toteutuvat haluamallani tavalla. Odotan jo niin innolla, että ensimmäiset koe-kappaleet on saatu uunista ulos ja pääsen hypistelemään tuotetta käsissäni. Siinä vaiheessa saattaa tulla vielä joitakin parannusideoita esille - ja varmasti tuleekin.

Nyt ajattelin kuitenkin kainosti kysyä teiltä palautetta ja kommentteja <3.  

Mitä pidät vaaleasta nuden sävystä? Olisiko sen rinnalle hyvä miettiä myös jotakin muuta väriä?

Näkisitkö tuotteen yhtenä settinä vai erikseen ostettavissa erissä?

Löytyykö ideasta jotakin hassua, jota en ehkä itse ole tullut huomanneeksi?

Ja ehkä se tärkein - näkisitkö tällaisen setin omassa kodissasi (ja jos niin millaisessa käytössä)?

Kaikkia yksityiskohtia en tuotteesta tule vielä paljastamaan (suojelen itseäni ja ideaani ;)), 

mutta sen aikakin varmasti koittaa vielä ;)

Ah, olen niin fiiliksissä!!!!!

Jutta

Nyt olen niin innoissani, etten meinaa pysyä paikoillani lainkaan. Jotkut teistä saattavatkin muistaa, että aloitin aikuisiällä uuden alan opinnot ja näillä näkymin 2017 keväällä minusta valmistuu Muotoilija. Opinnot ovat jo hyvällä mallilla ja niiden myötä olen saanut olla mukana aika hienoissa jutuissa tässä puolentoista vuoden aikana. Aikuisena opiskelu ei olekaan enää niin helppoa, kuin se joskus nuorempana oli. Elämänkokemuksesta ja työelämän tuntemuksesta on tietysti iloa ja hyötyä opintojen suhteen, mutta ajan löytäminen kaikkeen tuntuu välillä olevan todella haastavaa. Ei silloin aikanaan ollut lasta, perhettä, omaa asuntoa, tavallisia arkirutiineita tai yhtikäs mitään, mikä olisi ollut prioriteettilistalla näin korkealla paikalla. Silloin opiskelu oli ykkösjuttu ja nyt (vaikka opiskelu tärkeää ja ihanaa onkin) kuitenkin aikaa ja läsnäoloa tulisi jakaa paljon muillekin elämän osa-alueille. Mutta silti - olen niin onnellinen, että uskalsin lähteä tähän ja ottaa uudet haasteet vastaan kun siltä alkoi vahvasti tuntumaan. 

Palatakseni alkuperäiseen aiheeseen..... Viime syksyä tutustuin aika huikeaan naiseen Habitaressa, nimittäin Saintexin toimitusjohtaja Susanna Blomqvistiin. Susanna luotsaa pitkän historian omaavaa yritystä isänsä jalanjäljissä ja toimii vahvana puolestapuhujana suomalaiselle työlle. Tästä Saintex onkin itsessään jo oivallinen esimerkki - tehdas on edelleen Suomessa, vaikka toisinaan hintakilpailu onkin ollut suurta. Arvostan! 

Syksyn aikana sovittiinkin jo Susannan kanssa muutaman sähköpostin jälkeen tapaaminen tehtaalle ja istuttiin yhdessä pöydän ääreen pohtimaan miten yrityksen LifeSaver Helsinki -konseptia voisi monipuolistaa ja laajentaa. En oikein ollut uskoa tuota joulukuista päivää kun sopimus oli viimein pöydälläni ja pyörät lähtivät rullaamaan entisestään eteenpäin. Minä ihan oikeasti teen nyt sitä, mistä olen unelmoinut! Nipistäkää minua ;)

LifeSaver -konsepti tuotiin kuluttajamarkkinoille viime vuonna ja suunnittelijoina on ollut mm.Saana ja Olli sekä Paola Suhonen. Nyt olisi tarkoitus suunnitella uusia kuoseja, jotka sopivat joko nykyisiin tuotteisiin tai ideoida täysin uusia tuotteita nykyisiin tuoteperheisiin. Lisäksi olen saanut työkseni ideoida nahasta tuotteita, jotka olisivat tarkoitettu kotiin tai matkalla mukanapidettäväksi. Sanoinko jo, että olen innoissani! :D. 

Päässäni on jo miljoona ideaa, mutta ennen kuin vien niitä eteenpäin - toivoisin myös teiltä hieman apuja. Olen ottanut suunnittelun lähtökohdaksi käyttäjät, joten nyt sinulla olisi ihan huikea tilaisuus voittaa alla olevan kuvan tuotesetti itsellesi vastaamalla lyhyeen kyselyyni. Vastaaminen ei kestä pitkään, mutta siitä olisi minulle ihan valtava apu! Pääset kyselyyn tästä linkistä.

Olisi mahtavaa, jos mahdollisimman moni kävisi osallistumassa tähän, jotta saan jatkaa tätä projektia monta ajatusta ja mielipidettä rikkaampana. Ja kaikkien vastanneiden keskenhän tosiaan arvotaan kuvassa näkyvä tuotesetti, joten täytäthän myös sähköpostiosoitteesi kyselyyn. Tietoja ei luovuteta kenellekään ulkopuoliselle, vaan jäävät minun tietooni. Voitosta ilmoitan sähköpostitse ja tuotteet postitetaan suoraan voittajalle. Arvonta alkaa NYT ja päättyy sunnuntaina 21.2.2016 klo 24. 

Huih! Jännittää, mutta tosi hyvällä tavalla ;)

Kiinnostaisiko teitä muuten seurata tätä suunnitteluprosessia myöhemminkin? Tuoteideointia, luonnoksia, prototyyppejä jne? Yrityksen nykyiseen tuotevalioimaan pääset muuten tutustumaan tästä.

Jutta

Syksy on ollut superinspiroivaa aikaa opiskelujen ja siihen liittyvien projektien kannalta. Tuntuu mahtavalta onnistua ja kokea riemastuttavia hetkiä uusien asioiden parissa. Erääseen projektiin liittyen olenkin päässyt suunnittelemaan visuaalisia ilmeitä, logoja ja ulkoasuja muutamillekin eri blogeille. Aika kutkuttavaa! Tässä vaiheessa kuitenkin jo totean, että minä olen täysin harjoitteluasteella näiden kanssa, mutta siitäkin huolimatta huomaan oppivani joka päivä uutta. 

Kaikki Mitä Olen -blogin ilmeeseen ja ulkoasuun haluttiin selkeyttä. Bannerin ja logon toivottiin olevan hillittyjä ja suoraviivaisia, muttei kuitenkaan tylsiä tai täysin värittömiä. Sopivia sävyjä haettiin jo julkaistuista postauksista ja Sinin mieltymyksistä. Samalla kun uusittiin banneri, uudistettiin myös sosiaalisen median ikonit. Näin saatiin yhteneväistä ilmettä ulkoasuun. Värimaailmaa hiottiin myös aavistuksen muussakin ulkoasussa ja sivubannerissa olevien palkkien leveydet tsekattiin kuntoon. 

Itse tykkään hurjasti Sinin monipuolisesta lifestyle -blogista ja elämänilosta, jota teksteistä huokuu. Suosittelen tutustumaan, jos blogi on vielä vieras. Ja tottakai pidän myös uudesta ulkoasusta! Siitä tuli mielestäni juuri sopivan selkeä ja hillitty - Ulkoasun kun ei ole tarkoitus varastaa huomiota teksteistä ja postausten kuvista, vaan antaa niille mahdollisimman hyvä pohja. 

Työpöydällä on muuten useampikin muutos ja ulkoasun päivitys parhaillaan käynnissä, joten näitä postauksia tulee varmasti lähiviikkoina jonkin verran lisääkin. :)

Kiitos Sinille luottamuksesta ja ihanasta projektista, jossa sain olla mukana <3

Jutta

- -

Traslate: My work / New visual identity to Kaikki Mitä Olen blog (en: All What I am -blog).

On päiviä ja on... noh, toisenlaisia päiviä. Tällä viikolla mikään ei ole oikein onnistunut, tuntuu että kaikki takkuaa. Kiire ei tunnu helpottavan millään ja viimeiset kouluviikot on edessä ennen lomaa. Päätin maaliskuussa tehdä sellaisen ratkaisun, että jään syksystä alkaen pois työstä. Ainakin joksikin aikaa. Koko mennyt lukuvuosi on lentänyt kuin siivillä, ja aikaa ei tunnu jäävän yhtään mihinkään työn ja koulun jälkeen. Tuntuu pahalle antaa lapsen kasvaa vierellä niin nopeasti etten ehdi edes sitä huomata. Vaikka kuljen kohti unelmiani, en halua tehdä sitä perheen kustannuksella. Toukokuun alun jälkeen lähitunteja ei enää ole ja tämän jälkeen seuraavan kerran koulun alkaessa syksyllä olen jo poissa työstäni. Tuntuu hyvälle.

Pääsiäisenä aion nukkua univelat pois ja siivota kotia. Ehkä viimeiset laatikotkin saataisiin purettua ja keittiön hyllyt laitettua seinälle. Odottelen jo kovin, että näitä kuppeja ja pieniä keittiötavaroita saisi pinottua pois työtasoilta.

Sitten lupaan etsiä kameran jalustan ja kuvata teille tätä upeaa hartsilattiaa. Ollaan oltu kyllä kovin tyytyväisiä valintaamme, myös tällä viikolla kun tiskikone heitti vettä pihalle - onneksi alla ei ollut parketti. Luoja mikä hermoromahdus siitä olisi tullutkaan kun puu olisi kastunut. Nyt uusiksi ei mene kuin alasokkeli ja itse kone toivottavasti saadaan kuntoon takuukorjauksella. Voisin sanoa vihaavani vettä. Ei taida oikein olla meidän juttu.

Onneksi edessä on useamman päivän vapaat. Nautitaan niistä!

Jutta

Mikä tekee tuotemerkistä brändin? Millaista mielikuvaa tietty yritys pyrkii meihin istuttamaan? Mitä ajattelemme, kun näemme esimerkiksi Applen tuotteita? Millaisen fiiliksen nimen lausuminen saa aikaan? Voiko hyvä brändäys tai mielikuvamarkkinointi pelastaa yrityksen?

IKEA, H&M, Apple,  Lacoste, Kartell, Hilfiger.... Millaista yrityskuvaa nämä jätit ovat itsestään luoneet ja millainen merkitys markkinoinnilla onkaan ollut?

Ajatusleikkinä pohdin millaisia "brändituotteita" kotoamme löytyy. Onko tuotemerkki tai sen valmistaja ollut merkityksellinen osa ostopäästöstä vai onko vain itse tuote ollut niin täydellinen, että se on meiltä paikkansa löytänyt. Ehdotonta vastausta ei ole, eikä kysymys ole aivan näin mustavalkoinen. Huomaan kuitenkin mielikuvamarkkinoinnilla olevan suuren merkityksen, vaikkei se välttämättä se viimeisin kriteeri päätöstä tehdessä olekaan.

String -hylly, iPhone, Hayn puinen käsi, Valion maito, harman/kardon -kaiuttimet, iMac tietokone, Iittalan viinilasit, Marimekon siirtolapuutarha -sarjan mukit, Niken lenkkarit, Angry Birds tuotteet, DKNY -laukku, Marc Jacobsin hajuvesi........

Olisinko oikeasti ostanut mustan nahkaisen laukun Vapaa Valinnasta ja maksanut siitä satoja euroja? Tuskin. Entä jos String -hyllyn kaltainen tuote olisi ollut myynnissä Prismassa - olisiko tämä vaikuttanut ostopäätökseen? Ehkä. Osan valinnoista teen mielikuvan mukaan, osassa sillä ei ole mitään merkitystä. Tosiasia on, että valtaosa "brändituotteista" on myös laadukkaita. Tai ehkä haluan vain uskotella näin itselleni. Näiden suunnitteluun on käytetty aikaa ja niiden tulee vastata odotuksiin.

Valitsen maitohyllystä Valion purkin, sillä ostan samalla itselleni mielikuvan (ja mielihyvän). Mustavalkoinen ajattelutapa tyydyttää minua. Oikeasti tiedän, että myös se viereinen purkki työllistää kotimaisia tekijöitä ja maito on varmasti aivan yhtä laadukasta. Noin karrikoiden ainakin. Haluan kuitenkin ajatella, että minun valinnoillani on merkitystä.

Siirtolapuutarha -sarja ei ole brändi. Marimekko on. Tässäkin myönnän, yrityksen imagolla on minulle merkitystä. Haluan olla osana kotimaista muotoilua ja suunnittelua, haluan kantaa korteni kekoon ja tukea arkipäivän valinnoilla yritystä jonka arvoihin voin edes jollakin tapaa luottaa. En tiedä missä Halpahallin muki on valmistettu, enkä lainkaan sitä saiko suunnittelija tuotteesta yhtikäs mitään. Oikeasti en tiedä sitä Marimekostakaan (ainakaan noin lähtökohtaisesti aina) mutta luotan mielikuvaani ja luotan brändiin.

Satoja kysymyksiä kirjattuna paperille. Vielä jäsentämättä sen suuremmin mihinkään lopputulokseen. On lauantai. Teen koulutehtäviä. Pohdin brändin merkitystä ja tuotteiden mielikuvia. Ajatukset laukkaa ja samalla tuntuu, etten saa niistä kiinni. Haluaisin saada ja löytää vastauksen. Mutta yhtä ja ainoaa ei ole olemassakaan.

Aika. Kuinka pelottava käsite. Koulun aloitettuani tuli meidän perheemme tarkastella aikaa entistä tarkemmin ja pohtia mihin ja kuinka paljon sitä käytämme. Oli listattava asioita, jotka syövät aikaamme, joihin sitä on käytettävä tilanteesta huolimatta ja sitten niitä, missä olisi tsempattavaa. Jokainen vuosi huomaan pohtivani samoja asioita, ja tajuavani sen pelottavan tosiasian, että aika on katoavaista. Kaikki se, jota emme käytä - emme myöskään saa mahdollisuutta käyttää myöhemmin.

Ajattelin listata muutamia meitä hurjasti helpottavia ja aikaasäästäviä ratkaisuja (näitä on tehty aikaisemminkin enemmän ja vähemmän suunnitelmallisesti, mutta nyt ensimmäistä kertaa realiteetti pakotti ajattelemaan tätä tarkemmin).

1. Kaupassakäynti

Kuinka tuhottomasti viikkotunteja saakaan kulumaan siihen, että käy lähikaupassa joka toinen päivä ja ostaa vain ne tarpeet, jotka ovat välttämättömiä seuraavaa päivää ajatellen (koska mukamas ikinä ei ole aikaa käyttää kauppareissuun aikaa paremmin ja tehdä ostoksia pidemmälle ajalle - TEKOSYY!). Alkuvuodesta tsemppasimme asian kanssa, mutta sitten taas lipsuimme. Nyt elokuusta lähtien ruokaostokset tehdään jälleen kerran viikossa, eikä siihen tuhlata muista päivistä aikaa lainkaan. Kerran tosin hain hedelmiä, toisen kerran talouspaperia. Ne annettakoon anteeksi. Viikonloppuostokset jätämme suosiolla lauantai-aamuun, taikka jopa sunnuntaille. Perjantain iltapäivä vie ajan lisäksi tuhottomasti hermoja ja kiristää pinnaa työviikon jälkeen aivan turhaan. Vaikka samanverran tulee tavaraa tuotua kotiin, jää turha jonottaminen ja kauppaan ajaminen nyt minimiin. Aikaa jää töiden jälkeen enemmän perheelle ja koululle. 

Ajallinen säästö viikossa n.1,5h (ja tämä on oikeasti aika paljon arki-illoissa, jotka ovat hyvin lyhyet)

2. Pyykkipäivä

Tunnustan. Meillä pyykkiä on pesty puolikkaita koneellisia yksi silloin, toinen tällöin. Joskus enemmän ja toisinaan vähemmän. Pyykinpesu sinällään ei vie valtavasti aikaa, mutta pyykkipäivän pitäminen helpottaa arki-rutiineja rutkasti. Asia olisi toisin, jos perheessämme asuisi pieni(pienempi) lapsi tai meitä olisi paljon enemmän. Mutta meitä on kolme, joista nuorin jo kohta yhdeksän vuotias. Pyykkiä tulee, muttei tuhottomasti. Tästä syystä pääsemme vähemmillä pesumäärällä (eli niillä täysillä koneellisilla) ja lisäksi se tosiasia, ettei jatkuvasti takaraivossa pauhaa ainiinpyykitkinvielä. Pyykkipäivä on vanha keksintö, mutta nykyajan helppous (ja ne pikapesut) on ainakin meillä auttamattomasti hivuttautuneet arkeen. Mikään ei ole ärsyttävämpää arki-iltaisin kuin se kun muistat että on pakko pestä vielä pyykkiä ja odottaa koneen pysähtymistä ja vielä nousta sängystä levittämään ne muutamat vaatteet, joita et muistanut viime koneeseen laittaa. Varsinkin harrastusvaatteiden kanssa pitää olla järjestelmällinen, ei auta jos viimehetkellä muistat nappulan pelipaidan olevan likainen tai isomman miehen treenikamppeiden odottavan pesua. Ei niitä voi siirtää, sillä on tietty aika ja päivä kun niitä tarvitaan. Sunnuntaisin on siis pyykkipäivä ja samalla valmiiksi silitetään seuraavan viikon vaatteet valmiiksi. Ei tuhraudu aamuisinkaan turhaa aikaa vaatehuoltoon. Ja kuten totesin, suurin säästö lienee se, että pyykkäys hoidetaan tehokkaasti yhdellä rupeamalla, eikä joka päivä pikkuisen. 

Lisää aikaa siis aamuihin ja iltoihin yhteensä päivätasolla ainakin 15-30min.

3. Siivous

Vihaan sitä. Vihaan niin paljon, että jo kertaalleen haudattu siistijän palkkaaminen on nostettu uudelleen pöydälle. Siivouspalvelun ulkoistamista pohdittiin viime vuoden kesänä viimeksi, mutta kuitenkin päätettiin unohtaa, sillä aloitin 60% työviikon tekemisen. Aikaa jäikin tehdä nämä itse. Ei enää. Kesäkuusta lähtien olen tehnyt 100% työviikkoa ja elokuusta alkaen tämän lisäksi myös opiskellut iltaisin työpäivien jälkeen. Mies aloittaa kurssimuotoisen opiskelun lokakuussa, joten vaikka lähipäiviä ei hänellä hurjasti kerry, vie etäopiskelu aikaa myös häneltä illoista. Joten. Kunhan syksy saadaan rullaamaan ja aikataulut pohdittua/selvitettyä, tulee meillä jatkossa käymään siistijä. Haluan käyttää aikani johonkin muuhun kuin lattioiden pesuun. Jokapäivä toki ei siivousta ulkoisesti hoideta, mutta viikkosiivous nyt ainakin.  Itselle jää silti paljon tavaroiden siivousta ja pyykkäystä/tiskausta/imurointia yms...

4. Läksyt

Läksyt hoidetaan kerran viikossa. Ei varttia sieltä, toista täältä. Aikuisopiskelun hyviä ja samalla huonoja puolia on se, että etätehtäviä tulee paljon. Kotona opiskeltavaa siis riittää. Paljon. Vielä ei ole pahin alkanut, mutta kurssilistausta katsoessani tiedän senkin ajan tulevan jo aivan tuotapikaa. 

5. Bloggaus

Rakkaasta harrastuksesta on tullut aikasyöppö toisinaan. Nykyään kirjoitan tekstejä pääsääntöisesti vain pari kertaa viikossa (tai toisinaan vain kerrankin) ja jätän sinne jotain jemmaankin ajastettuna julkaisuna. Jokapäivä en ehdi kommentteihinkaan vastata, vaikka ne luenkin. Tulen niistä niin iloiseksi - joku näkee vaivaa kirjoittaakseen minulle jotakin! Olen otettu siitä, ja siksi pidän niihin vastaamista tärkeänä vuoropuheluna lukijoiden kanssa. Eli vaikka niihin vastaaminen kestääkin, teen sen kuitenkin aina. Mutta huomaan, että nykyisin niihin reagoiminen vie enemmän aikaa. Olkaa armollisia :). Teen sen kuitenkin mieluummin kunnolla, kuin vain jättäisin vastaamatta tai vastaisin niihin lukematta kunnolla. Postaustahti on koulun myötä (ja kesällä muutoinkin) harventunut, ja pysynee tässä 2-3 kirjoituksen viikkotahdissa jatkossakin. On poikkeuksia, ja erilaisia viikkoja. Mutta nyt näin. En ole valmis kokonaankaan tästä luopumaan, mutta enempää tuskin pystyn tällä hetkellä ajasta irroittamaan...

Ylipäänsä huomasimme, että asioiden/tekemisten keskittäminen tuo meille oikeasti lisäaikaa arki-iltoihin/yhteisiin vapaahetkiin. Lisäksi mieli lepää paremmin kun koko ajan takaraivossa ei puuskuta "pitäisi ja pitäisi", vaan tiedämme, että hei - niiden aika on silloin kun on sovittu, ei tarvitse tehdä joka päivä jotakin. 

Itsestäänselviä asioita, joihin ei kuitenkaa ole tullut uhrattua aikaa ajatella. Työelämässä tehostaminen ja virtaviivaiset prosessit ovat arkipäivää. Kotona ei. Piti siis todella käydä niin, että näitäkin ajateltiin vasta tarkemmin nyt kun huomasimme ajan olevan rajallista. Todella rajallista. En minä ainakaan halua käyttää puolta tuntia perjantai -illasta ensimmäisenä tiskaamiseen tai pyykkien levitykseen. Silloin minä haluan ottaa pojat kainaloon ja olla vain. Muut asiat ehtii kyllä. Myöhemminkin. 

Tuli hassu olo, kirjoitin auki arjen asioitamme, jotka kuulostavat varmasti ihan pölkkypäisiltä. Mutta meille näistä on tullut pakottava tarve puhua ja pohtia käytäntöjä uusiksi. Olemme tyytyväisiä.  Kun asiat tekee järjestelmällisemmin, niihin kuluu vähemmän aikaa ja työ on tehokkaampaa. Olemme tällä ajatusriihellä voittaneet muutaman tunnin lisää arki-ilta aikaa perheellemme. Ja se on tässä tilanteessa paljon se. 

Arkisin terveisin,

Jutta

Minua pitkään seuranneet tietävätkin, että olen koittanut viimeisen vuoden ajan kulkea päämäärätietoisesti kohti unlemiani. Välillä se on kantanut hedelmää ja vienyt askeleen lähemmäs maalia. Toisinaan taas on tuntunut että on tullut myös takapakkia ja olen alitajuntaisesti unohtanut ne seikat mitä oikeastaan tavoittelinkaan. Alkavan syksyn tuulia -postauksessa kerroinkin, kuinka paljon asioita täällä tapahtuu juuri nyt. Yksi niistä, ehkä eniten arkipäiväisiin asioihin vaikuttava on se, että aloitan huomenna koulun. 

Meni kauan, ennen kuin uskalsin hakea, meni sitäkin kauemmin että ylipäänsä päädyin itseni kanssa johonkin lopputulokseen, mitä haluaisin elämälläni tehdä. Puhuin, toivoin, ajattelin ja vielä kerran toivoin, että jonakin päivänä teen juuri sitä mitä eniten rakastan. En kuitenkaan kovin hartaasti antanut näille ajatuksille valtaa, sillä "järki" pakotti jatkamaan valittua tietä tai ehkä ennemminkin tuttua ja turvallista arkea. 

Herään aamuisin ja menen työpaikalle, jossa ihmiset, työt, rutiinit ja tehtävät ovat minulle tuttuja. En juurikaan joudu astumaan ulos mukavuusalueeltani tai kohtaamaan vieraita asioita joita en osaa lainkaan. Palaan töistä kotiin, teen tuttuja ja turvallisia asioita, ja olen tuttujen ja turvallisten ihmisten ympäröimänä. Ja kyllä - se on äärimmäisen ihana tunne. 

Arkipäiväni koostuvat enemmänkin rutiineista kuin jännittävistä uusista jutuista, ja sen tuoma turvallisuuden tunne taas on estänyt minua ottamasta askelta kohti tuntematonta. Tuli pelko siitä, että astun liian suuriin saappaisiin, otan turhan suuren riskin, etäännyn turvallisesta arjesta, tapaan uusia ihmisiä, opettelen uusia asioita, palaan takaisin kouluun, jossa en ole ollut viimeiseen kymmeneen vuoteen. 

Heräsi kysymys; jaksanko, pystynkö, uskallanko, haluanko? Mitä sitten, jos epäonnistun?

Päätin kuitenkin hypätä kohti tuntematonta ja kokeilla siipiäni. Huomenna tiistaina astun sisään Ammattikorkeakouluun ja kuulen mitä seuraavat 3-4 vuotta minulla on lupa odottaa. Tapaan luokallisen uusia, minulle vielä vieraita ihmisiä ja opettelen minulle täysin vieraita asioita. Ennenkaikkea opettelen oppimaan uutta. Kuka tietää onnistunko - eikä se ole juuri nyt merkittävä asia. Merkittävämpää on se, että uskalsin yrittää. Jatkan edelleen myös työssä, joten aikaa, jaksamista ja organisointikykyä hyppy tuntemattomaan kyllä vaatii. 

Toivon todella, että kannatti ja joidenkin vuosien kuluttua olen vastavalmistunut Muotoilija.

Unelmien täyttämää uutta viikkoa sinulle,
Jutta